Valkosipuli-hapankaalikeitto

Haapankaali on siitä loistava tuote, että se on vatsaystävällisyytensä lisäksi vielä herkullista. Juu, mielipiteitä se kyllä jakaa, mutta sehän vain hyvän raaka-aineen tunnusmerkki. Hapankaali liitetään monesti saksalaiseen ja venäläiseen ruokakulttuuriin, mutta Koreasta saa myös hapatettua parhautta, kimchiä. Sotkin sitä kerran pitsataikinaan, tulos oli sanoisinko...mielenkiintoinen. Saksan reissuilla olen oppinut, että makkaroiden kanssa kyseessä on mahtava yhdistelmä, mutta on väärin ajatella, että hapankaalia voisi nautiskella ainoastaan niin. Venäjällä hyllyt notkuvat hapankaalipurkkien painosta ja sitä laitetaan ihan joka paikkaan.

Valmistamisessa kyseessä on siis fermentointi eli tässä tapauksessa maitohappokäyminen. Fermentointi oikeastaan esikypsyttää kasvikset rikkoen solukoita ja muita rakenteita yksinkertaisemmiseksi, jolloin myös elimistön on helpompi käyttää kasvikset hyväkseen ja vatsakin tykkää. Valmistaminen ei ole vaikeaa: karvalakkiversioon tarvitaan periaatteessa vain kaalia, suolaa ja astia.

Satu Silvo kertoo Silvoplee-kirjassaan erittäin yksinkertaisen valmistustavan:

1 keskikokoinen kaali (n. 1,5 kg)
1 l vettä
1 rkl merisuolaa

Kaali leikataan suikaleiksi ja painellaan tiiviisti lasipurkkiin tai johonkin käymisastiaan. Vesi keitetään 70 asteeseen, annetaan jäähtyä kädenlämpöiseksi ja kaadetaan kaalin päälle. Purkin voi jättää auki, mutta painoksi voi laittaa vaikka pienen vedellä täytetyn purkuin. Astiasta voi purskahdella käymisen aikana vettä.  Kaalin annetaan muhia huoneenlämmössä valolta suojattuna pari päivää, jonka jälkeen se siirretään jääkaappiin tiiviiseen astiaan 3–4 päiväksi. Näin valmistettu hapankaali säilyy kylmässä 1–2 viikkoa.

Olen itsekin testannut Satun esittelemää valmistustapaa, mutta hiukan parempaa tulee Juuret maassa -blogin Kaisan ohjeella, jossa kaali survotaan ja puristellaan kunnolla siten, että siitä irtoaa mehut oikein kunnolla.

Tänään päätin valmistaa mukavan kepeän keiton, jossa hapankaali pääsee kunnolla oikeuksiina. Siihen käytin hapankaalia, jossa oli mukana aimo turaus valkosipulia. Periaatteessa hyvinkin perinteinen kaalikeitto, jossa peruskaali jätettiin kokonaan pois, mutta korvattiin sitten ihan lopuksi valkosipulisella hapankaalilla. Se meni jotenkin näin.

Valkosipuli-hapankaalikeitto

5 perunaa
1 keltasipuli
2 porkkanaa
2,5 litraa hyvää kasvislientä (tai vettä ja liemikuutioita tai liemijauhetta)
laakerinlehti
10 maustepippuria
80 g täysjyväspagettia pätkittynä
meiramia
kuminaa
250 grammaa hapankaalia

Laita liemi kattilaan kiehumaan. Pilko sekaan kuoritut perunat, sipuli ja porkkanat. Lisää myös laakerinkehti ja maustepippurit. Keittele 10 minuuttia ja lisää spagetit. Keitä vielä niin kauan, että ainekset ovat lähes kypsiä. Lisää meirami, kumina ja hapankaali. Tarkista maut. Tuoreen ruisleivän kanssa tämä on parhautta, vaikka vaikutukset toki tiedätkin jo etukäteen. Hyvät ja tuoksuvat.

15 minuutin sitruunapasta

Tämä on muunnoksineen yksi suosikkipastoistani. Helppo, herkullinen, nopea ja halpa.

Yksinkertaisissa pastoissa tiivistyy italialaisen keittiön hienous. Tähänkin voi periaatteessa laittaa, mitä nyt kaapista sattuu löytymään, tärkeimmät ovat kuitenkin valkosipuli, sitruuna ja öljy.

Ruoka valmistuu siinä ajassa, kun spagetti kypsyy, eli kokonaisuudessaan valmistamiseen menee 15 minuuttia: vesi alkaa kiehua + keittoaika + loppusilaus. Soosi syntyy samalla.

Sitruunapasta (2 annosta)

350 g spagettia

1 pieni keltasipuli
2 valkosipulinkynttä
1,5 dl valkoviiniä
0,5 luomusitruunan mehu ja kuoren keltainen osa
1 laakerinlehti
1 dl smetanaa (20%)
1 rkl voita
ripaus sokeria
suolaa ja pippuri
pieni kourallinen persiljaa
muutama lehti basilikaa
parmesaania
sitruunanmakuista Neito-rypsiöljyä

Keitä spagetti ohjeen mukaan reilusti suolatussa vedessä.

Pilko sipulit ja valkosipulit, freesaa hetki oliiviöljyssä. Lisää valkoviini, mehu, kuori raastettuna ja laakerinlehti. Keitä hetki kokoon niin, että nestettä on jäljellä n. desi. Lisää smetana ja voi, älä anna kiehua enää. Tarkista makeus, lisää sokeria tarvittaessa. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Hakkaa joukkoon persiljaa ja basilikaa. Kääntele valutetut spagetit sekaan. Päälle parmesaania ja Neitoa.

Splizzerian vegaanibuffa

Splizzeria on tähän asti ollut minulle vieras paikka. Perusideanahan siellä on, että lautaselle voi ottaa vaikkapa puolikkaan kahdesta eri pizzasta. Tai voi ottaa puolikkaan pizzan ja toiselle puolelle salaattia. Tai vain yhden puolikkaan. Splizzeria-ketjulla on nettisivujen mukaan kuusi ravintolaa, jotka toimivat franchising-periaatteella. Meillä sorkat suuntautuivat Turun Kiinanmyllynkadulla sijaitsevaan ravintolaan. 

Splizzerioissa on tarjolla lounasbuffaa, normaalia tilausannosta, happy houria ja vegaanibuffaa. Possukeittiö kävi röhkimässä äänekkäästi vegaanibuffassa, tässä kokemuksia siitä. Lauantaisen vegaanibuffan teemana oli halloween, joten vihreä puoli ei ollut ihan perinteinen ja lisänä oli vielä isot määrät erilaisia karkkeja ja muuta magiaa naposteltavaa. Mutta ei mennä siihen halloweeninkaan enempää, sillä ennen kaikkea kiinnostus oli pizzoissa.

"Ihan saakelin hyvät pizzat"

Miten tämän nyt sanoisi hienosti kierrellen. Ei mitenkään: ihan saakelin hyvät pizzat, totesi parin palan jälkeen possulan kauniimpi puoli. Jää mietittäväksi kumpi meistä. Ehkä jossain vaiheessa tästä tehdään äänestys, jossa palkintona on 2,5 Barbi-nukkea. 0,5 siksi, että marsumme söi epähuomiossa puolikkaan. Marsu on kakkospalkinto.

Menee syömissäni vegaanipizzoissa aivan kärkipäähän. Mietin jo pöydässä, että nyt on ollut ammattilaiset asialla laatimassa reseptiikkaa. Utelias possu löysi itsensä hyvin pian keittiön edustalta kyselyretkeltä. Kävi ilmi, että perusmenu on kotoisin Kämpin ja Palacen entiseltä keittiömestarilta Marko Laineelta. Vegaanipizzat ovat turkulaisen kokin, Ville Laurilan käsialaa. Kastikkeetkaan eivät ole perinteistä tukkukamaa, vaan niiden kehittelyyn on laitettu taidon lisäksi sydäntä peliin. Vegaanijuustoja en ihan niin hirveästi fanita, mutta Porlammilta tulee hyvää tavaraa ja sopivasti Splizzerian käyttämä juusto tuli juuri sieltä. 

Buffassa oli neljää erilaista pizzaa, joista kaikkia voi tilata myös ihan normaalilta listalta. Löysin suosikkini nopeasti, vaikka kaikki olivatkin makoisia. Vegan Spicy Mexican, ihan ykkönen. Onnistuneesti marinoituja soijapaloja, curryananasta, punasipulia ja sopivasti savuista bbq-soosia. Uuh. Yllätysten yöstä huolehti Nykäsen ollessa estyneenä Vegan Sweet Surprise Strawberry, jossa oli mansikkaa, mangoa, cashewpähkinää, taatelibalsamicoa ja chilipaprikaa. Pizzat olivat niin hyviä, että vastoin kaikkia odotuksia possut eivät päässeet tällä kertaa salaattipuolelle oikeastaan ollenkaan. Sen verran oli pakko kuitenkin poiketa, että testasin kaksi vegaanista soosia ja onnistuneita olivat molemmat.  

Mainittakoon vielä sen verran, että lauantaina vegaanibuffan yhteydessä alkoholit 4€ / kpl. Itselleni maistui jokin tumma hyvä 0,5l olut. 

Myös gluteenitonta on saatavilla

- Gluteenittomia pohjia meillä leivotaan aamuisin puhtaissa tiloissa, kertoo keittiössä häärivä Anna Saari. Annan lisäksi toinen yrittäjistä on Toni Aaltonen. 

Gluteeniton pohja kustantaa asiakkaalle pienen lisämaksun. 

- Meillä on vain yksi uuni käytössä, sekä päivän aikana käytämme työskennellessämme vehnäjauhoja. Tämä tulee gluteenittoman tilaajan ottaa huomioon, eli aivan 100% gluteenittomuutta emme voi taata, Anna toteaa.

Kuvassa Toni Aaltonen ja Pietari Kärkkäinen. Annalla oli kiire keittiössä.

Viereisessä pöydässä istui joukkio kolmenkympin molemmin puolen olevia miehiä. He olivat todella tyytyväisiä ja kävivät kiittämässä keittiötä. Olivat Oulusta, eikä siellä ollut kuulemma mitään vastaavaa läheskään samantasoista paikkaa. Itselleni jäi oikein mukava mieli, kehut menivät oikeaan osoitteeseen. 

• Lounasbuffa 10.30–14, hinta 10,40€. 
• Vegaanibuffa lauantaisin, hinta 13,90€. 
• Lounasbuffa alle 3v ilmainen, alle 7v 5,20€. Vegaanibuffa alle 3v ilmainen, alle 7v 6,95€. 
• Arkisin lounasajan jälkeen Happy Hour klo 14–16, jolloin puolikas pizza (Little Italy, Spicy Vege, Mexican BBQ tai Texas Ranch) ja lasillinen limpparia 4,90€.

Pötyä pöydässä: Reijo Laatikainen

Reijo Laatikaisen kirja Pötyä pöydässä – Älä usko kaikkea, mitä ravinnosta sanotaan käsittelee ruokaan ja ravitsemukseen liittyviä uskomuksia. Laatikainen purkaa väitteiden takana olevaa problematiikkaa laillistetun ravitsemusterapeutin pätevyydellä. Teksti pysyy ymmärrettävänä, vaikka käsitteet eivät ihan täysin olisikaan hallussa.

Välillä kananmunaa ei pitäisi syödä juuri lainkaan, seuraavassa uutisessa se saatetaan jo mainita superuokana. Gluteenistakin on tullut hölynpölyn temmellyskenttä: välttämällä gluteenia terveys kukoistaa ja elimistön tulehdustila poistuu. Seuraavalla viikolla asiat voivat olla jo aivan toisin. Muita Laatikaisen ruotimia mielenkiintoisia aiheita  ovat mm. keinomakeuttajien terveysvaikutukset, veriryhmään perustuva ruokavalio ja ravintolisien tarpeellisuus.

Kirjan avulla voi paneutua tarkemmin myös siihen, miten huuhaan erottaa faktatiedosta. Ruuan ja ravitsemuksen ympärillä pyörii mieletön bisnes, joten huijareita on joka lähtöön. Moni on varmasti aivan sekaisin ruokauutisista. Yksi luku koskeekin kokonaan pötypuheen tunnusmerkkejä. Kannattaa lukea nämä ajatuksella läpi, lukaista hiukan Polkkapossu-ruokablogia ja miettiä, kuinka paljon pötyä allekirjoittajan kynästä onkaan aikojen saatossa lähtenyt.

Reijo Laatikainen. Kuva: Esko Jämsä

Kirjapaja 2018. 
ISBN 978-952-288-926-3.
Kansi Anna Makkonen. 
176 s. 
Kl 59.34.

Arvostelukappale saatu kustantajalta.