Joku väitti, että pitaleipiä olisi vaikea tehdä itse ja niihin olisi hankala saada kunnon ilmataskuja. No ei olisi. Tällä pomminvarmalla ohjeella ei voi möhliä. Pahasti ainakaan.
Pitaleivät
2 dl vettä (42C)
3/4 pussia kuivahiivaa
1/2 rkl sokeria
1 tl suolaa
2 rkl oliiviöljyä
n. 5-6 dl vehnäjauhoja
Sekoita hiiva muhimaan veteen sokerin kanssa. Anna möyhentyä 10 minuuttia, lisää suola, öljy ja hiljalleen vehnäjauhot. Vehnäjauhojen kanssa vähemmän on enemmän. Turvota 30 minuuttia liinan alla. Muotoile jauhotetulla pöydällä pötköksi ja jaa 7 osaan. Kauli ohuehkoiksi, 0,5 cm, pyöreiksi lätyiksi. Laita leivinpaperille ja anna levätä pyyhkeen alla 30 minuuttia, tarvit kaksi peltiä. Paista 250-asteisessa uunissa n. 5 minuuttia. Älä pelkää, kyllä ne uunissa kohoavat.
27.10.2017
25.10.2017
Pihlajanmarja-basilikaketsuppi
No hemmetti, nyt tuli hienoo ketsuppia. Vähän lähti lapasesta taas, mutta pihlajanmarja-basilikaketsuppi näki juuri päivänvalon. Määrät ovat hyvin epätarkkoja, mutta tämä onkin vasta ensimmäinen kehitysversio.
Mikäli pihlajanmarjat eivät ole vielä pakkasesta nauttineet, heitä ne vuorokaudeksi pakastimeen.
Possun pihlajanmarja-basilikaketsuppi ver 1.0
3 dl pihlajanmarjoja
1 keltasipuli
2 valkosipulinkynttä
öljyä
1,6 dl sokeria
2 omenaa pilkottuina
1,5 dl etikkaa
0,25 dl omenaviinietikkaa
1 dl vettä
0,5 tl suolaa
10 basilikanlehteä
1 laakerinlehti
Pilko sipulit ja freesaa öljyssä. Lisää sokeri ja anna sulaa. Lisää muut ainekset ja keittele 20 minuuttia. Poista laakeri ja aja sauvalla tasaiseksi. Paseeraa vielä lusikalla sihdin läpi. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa etikkaa tai sokeria. Pihlajanmarjat ovat puusta riippuen hyvinkin erilaisia maultaan, joten ainesten suhteet voivat vaihdella paljonkin. Itselläni on tapana maistella eri puiden marjoja läpi ja löytää näin hyvät marjat.
Mikäli pihlajanmarjat eivät ole vielä pakkasesta nauttineet, heitä ne vuorokaudeksi pakastimeen.
Possun pihlajanmarja-basilikaketsuppi ver 1.0
3 dl pihlajanmarjoja
1 keltasipuli
2 valkosipulinkynttä
öljyä
1,6 dl sokeria
2 omenaa pilkottuina
1,5 dl etikkaa
0,25 dl omenaviinietikkaa
1 dl vettä
0,5 tl suolaa
10 basilikanlehteä
1 laakerinlehti
Pilko sipulit ja freesaa öljyssä. Lisää sokeri ja anna sulaa. Lisää muut ainekset ja keittele 20 minuuttia. Poista laakeri ja aja sauvalla tasaiseksi. Paseeraa vielä lusikalla sihdin läpi. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa etikkaa tai sokeria. Pihlajanmarjat ovat puusta riippuen hyvinkin erilaisia maultaan, joten ainesten suhteet voivat vaihdella paljonkin. Itselläni on tapana maistella eri puiden marjoja läpi ja löytää näin hyvät marjat.
24.10.2017
Levylautasella Boycott - The Mighty
Onhän tää rautaa, Boycot julkaisi 20.10. uuden studioalbumin The Mighty. Suomen aliarvostetuin punatukkainen laulaja, Varsinais-Suomen Steven Tyler, vetää niin vakuuttavaa settiä, että oho. Onhan Tommi Läntisellä toki ollut 80-luvun Boycottin jälkeen hienoja suomenkielisiä biisejä, Via Dolorosa, Rööperin kuu, Syvälle sydämeen sattuu. Jotenkin tykkää vaan enemmän Tommista englanniksi. Jag ljublju Tommy mer på english.
Boycottin kokoonpano on hieman vaihtunut siitä, mistä 30 vuotta sitten kaikki alkoi. Läntinen on yhtyeen ainoa alkuperäisjäsen. Bändin toinen voimahahmo, Hombre Lampinen, vaihtoi runsas vuosi sitten sähköskebansa harppuun.
Hieman ristiriitaisin tuntein aloin kuunnella uutta levyä. En tiennyt yhtään, mitä odottaa, vaikka muutama sinkkukin siltä oli jo julkaistu. Levy lähtee Thunderilla. Se on suoran yksinkertainen rokkibiisi, joka jokaisen bändin kuuluu tehdä jossain vaiheessa uraa. "Rock n roll sounds like thunder and feels like coming back home". Sanomakin osuu. Toinen biisi Partners In Crime ei lämmitä meikää. Kolmas sikermä, Still I Rise, heittää nopeat mielleyhtymät hitaampaan kasarimetalliballadiosastoon. Vaikkei se sitä olekaan kuin alultaan. Koko ajan odottelen, koska Lita Ford avaa äänensä ja edes kerran laulaa "If I close my eyes forever, will it all remain unchanged". Ei avannut. Mutta hieno biisi tämäkin.
Levyllä on mielenkiintoinen vierailija Ina Forsman, muutaman vuoden takainen Idols-finalisti. Ensimmäisellä kuuntelulla Bittersweet kuulostaa liian kliseiseltä. Vaikka onkin kliseistä sanoa näin. Mutta kuitenkin: "Love is right, love is wrong, love is week, love is strong." Plääh. Mutta Inalla on niin hieno blues äänessään, että jo toisella kerralla aloin tykätä tästäkin.
Boycott on akustisella ilmaiskeikalla Turun Levykauppa Äxässä 17.11. klo 17.
23.10.2017
Ei heikkohermoisille - halloween-brunssi Scandic Juliassa la 28.10.
Horroria silmänruuaksi. Luvassa hirttoköysiä, ruumissäkkejä, kummituksia, hämäkinseittejä, verta, verta ja vielä vähän verta.
Samalla teemalla jatketaan halloween-brunssilla, kun jo kertaalleen murhattu keittiöhenkilökunta riehuu hellojen ääressä puukkojen kanssa, raastaa vielä sykkiviä sydämiä ja tarjoaa kananlihalle saavia ällötyksiä. Luvassa silmämunia, pahasti mädäntynyttä spagettimaista turjakkeen suolistoa, mustia hampurilaissämpylöitä, helvetillisessä hiilloksessa paistettuja kasvispihvejä ja vielä elossa olevan viikatemiehen verta tihkuvia lettuja. Veri roiskuu myös suklaalähteessä, punaiseksi värjätty valkosuklaa ja varsinkin siitä kieltäytyminen saattavat aiheuttaa järjetöntä tuskaa. Tässä on tietenkin vain murto-osa kaikesta kauheudesta ja niistä viiltävän synkistä mauista, joita brunssilla on tarjolla. Henkilökuntakin on kuulemma luvannut pukeutua omituisesti, poikenneekohan yhtään tavallisesta?!
Olisi silkka itsemurha jättää tämä kauheus väliin. Varsinainen scandician horror story.
Scandic Julian Bistro Julienne, Turku, Eerikinkatu
Lauantai 28.10. 2017 klo 12-15
Hinta: 23€, alle 2v ilmaiseksi, 2-5v -70%, 5-13v -50%
HUOM. Scandic friends -kortilla -20%
Samalla teemalla jatketaan halloween-brunssilla, kun jo kertaalleen murhattu keittiöhenkilökunta riehuu hellojen ääressä puukkojen kanssa, raastaa vielä sykkiviä sydämiä ja tarjoaa kananlihalle saavia ällötyksiä. Luvassa silmämunia, pahasti mädäntynyttä spagettimaista turjakkeen suolistoa, mustia hampurilaissämpylöitä, helvetillisessä hiilloksessa paistettuja kasvispihvejä ja vielä elossa olevan viikatemiehen verta tihkuvia lettuja. Veri roiskuu myös suklaalähteessä, punaiseksi värjätty valkosuklaa ja varsinkin siitä kieltäytyminen saattavat aiheuttaa järjetöntä tuskaa. Tässä on tietenkin vain murto-osa kaikesta kauheudesta ja niistä viiltävän synkistä mauista, joita brunssilla on tarjolla. Henkilökuntakin on kuulemma luvannut pukeutua omituisesti, poikenneekohan yhtään tavallisesta?!
Olisi silkka itsemurha jättää tämä kauheus väliin. Varsinainen scandician horror story.
Scandic Julian Bistro Julienne, Turku, Eerikinkatu
Lauantai 28.10. 2017 klo 12-15
Hinta: 23€, alle 2v ilmaiseksi, 2-5v -70%, 5-13v -50%
HUOM. Scandic friends -kortilla -20%
21.10.2017
Graavilohen valmistus
Väkisin vetää aina naaman hymyyn, kun anoppini, leipurin tytär, ilmoittaa, että hänellä olisi meille lohta graavautumassa. Asia on nimittäin niin, että vaikka Turussakin on vaikka mitä suosittua kalakauppaa Wallinista Herkkunuottaan, niin ylivoimaisesti paras graavilohi syntyy anopin reseptillä. Hauskintahan tässä on se, ettei asia ole mitenkään monimutkainen ja graavaus on loppupeleissä yksinkertaisempaa kuin eskimokäännös kajakilla, vaikkei itse edes olisi eskimo.
Ja koska asia on edellä esitetyllä tavalla, pusersin graavausohjeen lahjomalla anopiltani: tarjouduin paistamaan lättyjä jokaisena tulevan vuoden aamuna, joka ei ole hänen syntymäpäivänänsä. Hieman perspektiiviä siihen kuinka hyvä ohje on kyseessä!
Graavilohi
merilohta
karkeaa merisuolaa
sokeria
tilliä
Laita filee leikkuutasolle nahkapuoli alaspäin. Valmista suolasta ja sokerista seos, jossa on yhtä kalakiloa kohti 3 rkl merisuolaa ja 2 rkl sokeria. Hiero tasaisesti kalan pintaan. Asettele pintaan myös tillinoksia. Leikkaa filee kahteen osaan ja aseta osat vastakkain niin, että lihapuolet ovat kiinni toisissaan. Kääri paperiin tai kelmuun ja anna graavautua jääkaapissa vähintään yksi päivä. Avaa paketti ja poista tillit sekä ylimääräiset suolat. Leikkaa fileerausveitsellä ohuiksi siivuiksi.
Tämä on siis perusohje. Voit lisätä maun mukaan mausteeksi vaikka valkopippuria, katajanmarjaa, rommia, mitä nyt mieleen tulee.
10.10.2017
Leffaillallisen jälkilöylyt
Jos viime kerralla arvoit, kannattaako Scandic Julian Bistro Juliennen järjestämälle elokuvaillalliselle osallistua, mutta jäit kuitenkin kotisohvalle raapimaan varpaitasi, pieleen meni. Yhtä hyvin olisit illallisellakin voinut rapsutella kenenkään huomaamatta. Sen verran olivat kaikki innoissaan hyvän ruuan, juoman ja elokuvan muodostamasta ilmapiiristä. Katsokaa nyt tuota alla olevaa kuvaakin, tuleeko hyvää fiilis?!
Keittiöpäällikköguru Mervi |
Leffaillallinen järjestettiin kuukausi sitten eli 9.9.2017. Hiljalleen alkaa ruoka laskeutua vatsassa, joten on hyvä hetki palata tapahtumaan. Elokuvana näytettiin yhdysvaltalaisen kirjailijan F. Scott Fitzgeraldin romaaniin Kultahattu perustuva The Great Gatsby. Leonardo di Caprio näyttelee miljonääri Jay Gatsbya, joka on rikastunut salakuljettamalla ja myymällä alkoholia kieltolain aikana. Illallinen nautittiin siis kuinkas muutenkaan kuin 20-luvun hengessä.
Menu (39€) + tarkkaan valittu juomapaketti (21€)
Alkupaloiksi salaatteja New Yorkin tyyliin
Alkuruokana äyriäiscocktail
Väliruokana sellerikeitto, syysomenalastuja ja pekonimurua
Pääruokana porsaanfilettä Black & White
Raikastajana päärynää ja vadelmamelbaa
Jälkiruokana pieni ananaskeikauskakku
Kiitos keittiölle, ihan huippua kaikki. Hyvin valittu kokonaisuus ja välissä kivoja ylläreitäkin, joita ei edes mainittu listalla. Toiseksi kiitos juomapuolesta, olikos tämä nyt toinen vai kolmas kerta, kun osallistuin leffaillalliselle, mutta kuitenkin aina olen ihmetellyt, kuinka nappiin juomavalinnat ovat menneet. Ja kolmanneksi kiitos salihenkilökunnalle. Tarjoilu hoitui vähintäänkin mallikkaasti ja on vaan pakko ihmetellä, kuinka sen voi edes saada noin hyvin hoidettua ilman elokuvan katsomiseen aiheutuvia häiriöitä.
Entäs itse ruuat?! Homma käynnistyi Amuse Bouchella eli keittiön tervehdyksellä, leväkaviaaria paahdetulla leivällä. Ihan kuin olisin edes tarvinnut mitään ruokahalun herättäjää, olin koko päivän ollut ravinnnotta ja lähes tuntenut jo vielä syömättömän ruokalistan maut suussani. Alkupaloiksi tarjoiltiin kaksi klassikkosalaattia, waldorf ja caesar, siemennäkkäriä ja paahdettuja pähkinöitä ja manteleita. Pöytäseurueemme totesi, että harvoin saa mistään niin hyvää caesaria, kastike siinä oli ihan järjettömän makoisa ja sehän on caesarissa todella isossa osassa. Äyriäiscocktail oli seuraava klassikko, mukava suolaisen kirpeä rapuhässäkkä, joka oli rehellisen raikas eikä pilattu majoneesilla. Joka toki kuuluukin usein rapucocktailiin, mutta kun seuraavana ruokana oli kermaista keittoa, oli hyvä, että majoneesi oli jätetty pois. Ja millainen keitto tuo sellerikeitto oli, huh. Minähän olen vannoutunut keittojen ystävä ja tiesin, että hyvää tulee. Pystyin näkemään osan ihmetyksen sellerikeitosta listalla, mutta vielä paremmin pystyin näkemään sen, kun ihmiset saivat henkisiä kiksejä ensimmäisellä keittolusikallisellaan. Tapani mukaan en malttanut pysyä poissa keittiöstä ja illan päättyessä poistuin tyytyväisenä sellerikeittorasian kanssa.
Jos äsken mainitsin jotain caesarin kastikkeesta, niin seuraava ruoka innoitti pöytäseurueemme naisjäsenen hurmiolliseen vuodatukseen. Black and white -annos oli sinänsä hyvinkin yksinkertainen possun sisäfilejuttu kauden juureksineen, mutta nuo soosit nuoltiin lautasilta ehkä jopa suuremmalla intohimolla kuin kastikkeet Linda Lovelacen 1972 tähdittämässä taide-elokuvassa. Keittiö oli hienosti huomioinut myös lihattoman ruokavalion ja possulle oli tarjolla vaihtoehtona kala-annos. Lopuksi nautiskeltiin vielä raikastajana hauska vadelmamelba päärynän kanssa ja pieni ananaskeikauskakku. Ai nami kaikille näille kerran vielä. Ja leffakin oli hieno.
Kun seuraavan kerran kyselette multa, mihin Turussa kannattaa mennä syömään, niin tiedätte jo yhden erinoimaisen vaihtoehdon. Ja onhan siellä aikamoinen brunssikin.
9.10.2017
Sienisoijakastike
Nyt on kuulkaas jaossa sellainen resepti, ettei näitä ihan joka päivä jaella.
Vierailijana toimii tänään Perinnepataa pyörittävä sieniin hurahtanut kokki, biologi ja villiruokakouluttaja Päivi Lehtonen. Päivi toimii myös tapahtumasuunnittelijana, joten jos näiltä alueilta jotain tapahtumaideoita kaipaat, niin ota Perinnepataan yhteyttä. Päivi toimii myös instagrammissa ja facessa @perinnepata.
Joskus vuosi sitten taisin törmätä Päivin sienisoijakastikkeeseen ja siitä lähtien olen tuota reseptiä itselleni koittanut kalastella. Päivä koitti vihdoin ja meseeni kolahti hieno yksityisviesti, jonka saan Päivin luvalla jakaa.
Näin Päivi kertoo:
Sienisoija on kätevä maustekastike ihan joka paikkaan soijan tilalla käytettäväksi. Voit käyttää siihen mitä vain ruokasieniä, kirpeät rouskut ja muut kypsennystä vaativat sienet pitää keittää etukäteen, muut voi laittaa raakana. Voit kehitellä mahtavia makuyhdistelmiä, vain mielikuvitus (ja sienituntemus ja -onni) on rajana. Itse suosin mukana jotain tummaitiöistä, jolloin saa tummaa soijan väristä tavaraa, esim. herkkusienet, koivunkantosienet, kehnäsienet, limanuljaskat. “Massasienenä” voi sitten olla joku helpommin poimittava vaaleaitiöinen, kuten kantarelli tai suppilovahvero.
Tee näin:
Lado sieniä ja merisuolaa (voi olla hienoa tai karkeaa) kerroksittain lasipurkkiin. Muutama rkl suolaa sienilitraa kohti on aika hyvä määrä. Mieluummin vähän enemmän kuin liian vähän, etteivät sienet pilaannu. Pistä muovipussipaino sienien päälle. Pian näet niistä irtoavan nestettä. Säilytä viikonverran jääkaapissa. Siivilöi kattilaan, puristele hyvin. Voit käyttää sienet uudestaan lisäten niille nestettä peittymiseen asti ja annat vielä maun kertyä liemeen pari päivää. Toimi samoin kuin tämän nyt irronneen “neitsytliemen” kanssa. Eli lisää liemeen (dl kohti) maun mukaan tai n. pari rkl punaviini- tai balsamietikkaa, puolikas valkosipulin kynsi, timjamin oksa, vähän mustapippuria, 1 rkl hunajaa ja keitä viitisen minuuttia. Toiset pistää joukkoon muitakin mausteita, esim. neilikkaa, muskottia, oreganoa ym. Säilytä jääkaapissa, kestää pitkääkin säilytystä kovan suolaisuuden tähden. Voit myös lantrata vedellä ennen keittämistä/sen aikana, jos tuli liian suolaista omaan makuun.
1.10.2017
Kaali-tattipiirakka
Tämmösen väsäsin. Yksinkertaista ja hyvää.
Kaali-tattipiirakka
kaalia
sipulia
valkosipulia
tatteja tai muita sieniä
juoksevaa hunajaa
meiramia
oreganoa
persiljaa
suolaa
pippuria
1 kananmuna
100 g kermaviiliä
0,75 dl kermaa
jotain juustoo puoli kourallista raastettuna
myllyn paras -suolainen piirakkapohja
tomaattisiivuja
Freesaa kaalit, sipulit ja tatit pannulla, mausta, tärkeitä varsinkin hunaja ja meirami. Muuten asu vapaa. Sekoita muna, kerma-alkuiset ja juusto. Painele taikina pohjaksi, päälle freesatut, sen päälle muna-kermat ja sitten tomssut. Nuketus 200 n. 30 min alatasolla.
Kaali-tattipiirakka
kaalia
sipulia
valkosipulia
tatteja tai muita sieniä
juoksevaa hunajaa
meiramia
oreganoa
persiljaa
suolaa
pippuria
1 kananmuna
100 g kermaviiliä
0,75 dl kermaa
jotain juustoo puoli kourallista raastettuna
myllyn paras -suolainen piirakkapohja
tomaattisiivuja
Freesaa kaalit, sipulit ja tatit pannulla, mausta, tärkeitä varsinkin hunaja ja meirami. Muuten asu vapaa. Sekoita muna, kerma-alkuiset ja juusto. Painele taikina pohjaksi, päälle freesatut, sen päälle muna-kermat ja sitten tomssut. Nuketus 200 n. 30 min alatasolla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)