Java Kitchenin tempe

Jo hetken aikaa olen seuraillut Turun seudulla häärivää Java Kitcheniä, joka valmistaa itse indonesialaista tempeä. Eri lähteistä olen kuullut, että se on  parasta, jota Suomesta saa. Ja koska tätä mieltä on myös Vegekaupan ja Chocochilin Elina, uskon kyseenalaistamatta. Juttelin asiasta Java Kitchenin yrittäjän kanssa, joka on syntynyt Indonesiassa, mutta asunut Suomessa jo 13 vuotta. Hän oli itse kovin vaatimaton ja sanoi, että Indonesiassa kaikki tempet ovat yleensä yhtä hyviä. Uskon senkin ja hyvä niin, onneksi meillä on mahdollisuus saada heidän valmistamaansa aitoa tavaraa.  

Tempe tai tempeh koostuu pavuista ja Rhizopus-sienestä. Yleisimmin käytetään käsittääkseni soijapapuja, mutta tempeä voi yhtä hyvin valmistaa sinilupiinista, härkäpavuista, herneistä ja muista palkokasveista.  Fermentoitumisen aikana pavut muokkautuvat kiinteäksi kakuksi, josta parhaiten erottuvat pavut.  Tempe on tofun sukulainen muttei sinne päinkään: soijapavuista saadaan samat kuidut ja proteiinit, mutta fermentaation ansiosta entsyymit parantavat ruuansulatuksellisia ominaisuuksia.  

Indonesia ja erityisesti Jaavan saari on tempen kotipaikka, siellä kyseessä on vähintäänkin tavallinen  ja yleinen arkiaines. Tuolla hieman Lapin lääniä suuremmalla saarella asuu arviolta 145 miljoona ihmistä, joten voitanee sanoa, että tempeä syödään Indonesiassa kuten muuallakin  Kaakkois-Aasiassa määrällisesti paljon. Indonesiasta on merkintöjä tempestä jo 1500-luvulta, Eurooppaan se saapui vasta 1800-luvun lopulla hollantilaisten siirtomaagurkojen mukana. Yhdysvalloissa oli tässä suhteessa myöhäinen sytytys, vaikka kuinka sulatusuuni onkin: siellä tempestä alettiin puhua enemmän vasta 1940-luvulla ja silloinkin sitä mietittiin lähinnä yhtenä mahdollisena proteiinilähteenä kehitysmaiden  lapsille.

Maussa on hentoa karismaa. Jos tykkää herkkutateista, tykkää tempestäkin, väittäisin. Miedon sienimäinen ja kevyesti pähkinäinen mutta sopivalla ripauksella luonnekkuutta. Jos alkuperäistä makua haluaa tuunata, on marinointi hyvä vaihtoehto. Kakku kuutioiksi, minkä jälkeen marinadipohja valmistuu sekoittamalla veteen  soijakastiketta,  korianteria, inkivääriä, valkosipulia, limemehua ja pippuria. Vivahteita voi viilailla lisäämällä vaikkapa appelsiinimehua, sitruunaruohoa, sinappia tai  viinietikkaa. Marinoitu tempe imee aika kivasti makuja jo parissakin tunnissa.

Mahtaisikohan yleisin tempen valmistustapa olla öljyssä tai uppoöljyssä paistaminen?!  En tiedä, ei hajuakaan, itselleni se ainakin sopii hienosti: pieni väri pintaan ja siitä jopa inanen rapeutta. Jos ei paistaa halua, voi tempeä yhtä lailla höyryttää, mikrottaa, grillata tai keittää.  Seuraavassa reseptissä se on paistettu. Indonesialainen ruokakulttuuri on hyvinkin vaihtelevaa ja luonteenomaista on makujen vastakohdat: tulista ja viileää, hapanta ja makeaa. Ja mikä parasta kookosmaitoa. Sitä myös tempe rakastaa.

Kookos-lehtikaalitempe

     rypsiöljyä

     200 g tempeä

     lehtikaalia revittynä

     1 sipuli

     1 porkkana

     chiliä

     4 kynttä valkosipulia

     1/2 rkl soijakastiketta

     1 tlk kookosmaitoa

     suolaa

     lime

Pilko tempe reiluiksi paloiksi ja paista muutama minuutti öljyssä. Siirrä sivuun. Freesaa pilkottua sipuli ja siirrä sivuun, sama juttu lehtikaalille ja kuorimaveitsellä höylätylle porkkanalle. Mausta kaikki aina kevyesti suolalla. Heitä mortteliin tuoretta chiliä, muutama valkosipulinkynsi ja puoli rkl soijakastiketta, hiero tahnaksi. Lataa pannulle kookosmaito ja tahna. Anna hönkyä pari minuuttia ja lisää sivuun laittamasi kasvit. Tarkista parin minuutin päästä suola.

Tarjoa nuudelien kanssa ja purista päälle limeä.

Java Kitchenin tempeä voi ostaa seuraavista paikoista:

      HELSINKI: Vegekauppa

      KIRKONUMMI: Warung chili and cheese 

      LAHTI: Pitopalvelu Tolvanen Oy

      LIETO: Tupalanmäen Puoti

      TAMPERE: Vegekauppa  

      TURKU: Vegekauppa, Kilimanjaro Spice Shop, Reko

www.indonesianmarket.fi 

Missä elävät maailman terveimmät yli satavuotiaat ja mitä he syövät?

Syksy on vilkasta keittokirjojen ilmestymisaikaa ja itsellenikin on kertynyt hyllyyn vino pino uusia inspiraation lähteitä. Ensimmäisenä nappasin käteeni kirjan, joka jo pelkästään vaatimattomalla nimellään sai vankkumattoman huomioni: Maailman paras keittokirja.

Lähtökohtana on, että maailmassa on maantieteellisiä alueita, joissa ihmisillä on keskimääräistä selkeästi suurempi todennäköisyys elää yli satavuotiaiksi. Asia on todennettu väestörekistereistä tai muista aiheeseen liittyvistä dokumenteista. Näitä alueita kutsuttaan sinisiksi alueiksi (blue zone). Kirjassa pohditaan, mikä näillä alueilla on pitkän iän salaisuus. Ruoka ei yksin selitä kaikkea, "mutta se on osa elämäntapaa, jossa fyysinen toiminta ja rentoutuminen ovat tasapainossa ja yhteiselo suvun ja ystävien kanssa on tärkeämpää kuin statuksen ja materian palvonta".

Kirjassa paneudutaan tarkemmin alueisiin, jotka ovat:

1. Okinawa Japani 

2. Ogliastra, Sardinia, Italia

3. Ikaria, Kreikka

4. Nicoya, Costa Rica

5. Smoolanti, Ruotsi

Sinisiä alueita voi olla enemmänkin ja niitä voi tulla lisääkin. Ongelmana on joissain paikoin luotettavien syntymädokumenttien puute. Mahdollisia ehdokkaita saattaa olla esimerkiksi Brasiliassa, Etelä-Koreassa ja Yhdysvaltojen eteläisissä osavaltioissa.  

Okinawa on mielenkiintoinen paikka, sillä juuri Japanissa ihmiset elävät keskimäärin vanhimmiksi ja eritoten Okinawalla elävät Japanin vanhimmat ihmiset. Oppeihin kuuluu Hara hachi bu - Syö itsesi sopivasti kylläiseksi. Paasto on osa elävää ruokakulttuuria ja vatsan ei kuulu tullakaan turhan täyteen. Nan kuru nai sa -  Kyllä se siitä. Turha stressaaminen ei tee kenellekään hyvää, eletään päivä kerrallaan. Ja hei, muistankohan ihan väärin, jos väitän, että Karate on sieltä. Onko tyhjän käden (karate-do) alkuperäinen merkitys siis enemmänkin tyhjästä kädestä syntyvä sopivan tyhjä vatsa? Tänään vetäsin kirjan innoittamana aamupalaksi mirinissä ja riisiviinietikassa möyhennettyjä sobanuudeleita, purjoa, porkkanaa, garia, suklaaminttua, puolikkaan kananmunan ja merilevää. On se aika kivaa vaihtelua verrattuna Metusalemiakin vanhempaan setsuurisiivun, jossa on päällä Lidlin triplaprosessoitua sulatejuustoa. 

Välimeren terveellisestä ruokavaliosta on puhuttu jo pitkään, Ei siis ihme, että sinne sijoittuu kaksikin sinistä aluetta: Ogliastra ja Ikaria. Yleensähän naiset elävät keskimäärin miehiä pidempään, mutta YK on nimennyt Ogliastran maakunnan Villagrande Strisailin kylän ympäristön paikaksi, jossa miehet elävät maailmassa pisimpään.  Ja siis myös poikkeuksellisesti naisia pidempään. Sama ei pätenyt 1970-luvulla turisteihin, joita kaapattiin rahan tarpeessa ja nirhittiin, mikäli lunnasrahoja ei kuulunut. Alueella asuu myös tiettävästi maailman pitkäikäisin sisarusparvi, jonka yhdeksän henkilön yhteisikä on 818 vuotta. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen resepti Ogliastrasta on pecorino-peruna-salvialasagne, jonka ohjeistus saattaa myöhemmin ilmestyä myös Polkkapossuun. Mitä tulee Ikariaan, se näyttää olevan villivihennestaivas ja eiväthän nuo rikkaruohot kaikkein epäterveellisimpiä ruokia ole. Hyvä idea on myös noudattaa saarelaisten tapaa antaa vatsan levätä yöllä eli syödä nestemäinen aamupala ja kevyt päivällinen. 

Costa Rica oli itselleni yllätys. En tiennyt, että siellä keskimääräinen elinikä on Kanadan jälkeen toiseksi korkein Amerikan mantereella. Mutta Nicoyan niemimaa on sielläkin omaa luokkaansa. Vaikka Costa Rican terveydenhuoltobudjetti ei päätä huimaa, vanhusten veren rasva-arvot, verenpaine ja verensokeri ovat äärimmäisen hyvällä tasolla. Sydäntauteihin kuoleminen onkin vain harvojen kohtalo toisin kuin länsimaissa. Osa tutkijoista uskoo, että terveys perustuu alueen kovaan veteen, jossa on paljon magnesiumia ja kalsiumia. Myös luunmurtumat ovat harvinaisia. Costa Rica tunnetaan yhtenä maailman runsaslajisimmista maista, joka pursuilee myös hedelmien ylenpalttisuudesta. Ruokavalio on perinteistä kotiruokaa, jossa on paljon papuja, tortilloja, kanaa, munia ja trooppisia hedelmiä ja vihanneksia. Myös ruoan GI on matala. 

Ja koska kirja on ruotsalaisten tekemä, niin onhan pakko ollut napata mukaan Smoolannin kiviset ylängöt. Alue on esitelty jo aiemmin sinisenä alueena toisen kirjan tekijän aikaisemmassa julkaisussa, mutta kansainvälinen tiedeyhteisö ei ole tätä vielä tarkastanut. No, aina pitää vetää hieman kotiin päin, kun siihen on mahdollisuus. Ja ovathan monet Ruotsin vanhimmiksi eläneistä ihmisistä syntyneet juuri Smoolannissa. Ruoka on kovasti samanlaista arkiruokaa kuin Suomessakin. Kielelleni herahti kyllä ajatus peruna-fenkolikeitosta, jossa on paistettuja nokkosia päällä. Vaikka ei peruna kait nykysuositusten mukaan ihan kaikkein terveellisimmästä päästä olekaan korkean GI-arvonsa takia. Joka tapauksessa siinä on runsaasti C-vitamiinia ja kivennäisaineita.  

Ehkä olisin kuitenkin nimennyt kirjan hieman eri tavalla. Nimen pitäisi olla mielestäni informatiivinen ja tämä ei ehkä ihan täytä tuota vaatimusta. Mutta yhtä kaikki, erittäin mielenkiintoinen opus, jossa oli myös herkullisia reseptejä ja oivia kuvia.

Tekijä: Niklas Ekstedt; Henrik Ennart;Susanna Paarma (suom.)
Kustantaja: Atena Kustannus Oy
Sivumäärä: 165

Julkaisuvuosi: 2016 

ISBN: 9789523002302

Kirjoitus on tehty yhteistyössä kustantajan kanssa.

     

Aplodit paikallaan: ajatuksia Bistro Juliennen suklaisesta leffaillasta

Haluan vielä palata hetkeksi Scandic Julian Bistro Juliennen suklaisen maistelumenun tunnelmiin. Ihan vaan sen vuoksi, että kun leffa oli loppunut ja ruuat lähes syöty, osallistujat nousivat taputtamaan, kun keittiöpäällikkö Mervi Lähteenmäki astui saliin. 

Odotin tilaisuutta vesi (lue:kuohuviini) kielellä. Turussahan oli 10.9. leffapäivä ja Scandic Julia järjesti tällöin useamman ruokalajin maistelumenun, jossa jokaisessa ruokalajissa oli suklaata jossain muodossa mukana. Myös juomat oli tarkkaan valittu ja mikä mukavinta, viinien lisäksi myös olutta oli päässyt listalle. Leffana näytettiin maistelun ohessa itseoikeutetusti Pieni suklaapuoti. 

Mietin ensin, miten useamman ruokalajin tarjoilu mahtaa luonnistua häiritsemättä elokuvan katselua Kuinka sattuikaan, sehän meni kuin elokuvissa. Kaikki sujui muutenkin mahtavasti. Lisätään kehupuolelle ruuan lisäksi vielä pieni mutta hieno ele: ennakkoon ilmoittautuneiden lisäksi paikalle saapui muutamia, jotka halusivat vain katsella elokuvaa. Heille keittiömestari toi henkilökohtaisesti popcornit, talo tarjoaa. Pientä mutta kaunista. Ja sitten se ruoka:

Tonnikalaa & valkosuklaata 

Black Cottage Sauvignon Blanc

Amuse bouche, pieni alkupala joka herättää ruokahalun, virittää kuolasuonet ja mehevöittää makureseptorit. Keyvesti savustettua tonnikalaa, jonka seurana valkosuklaata tarjoiltuna hauskasta sardiinipurkin näköisestä astiasta. Ensimmäinen pala suuhun ja tiesin jo, että tästä tulee ikimuistoisen hienoa. Niin, ei se pelkkä maku vaan myös esillelaitto. Esteettistä elämystä ei kannata missään vaiheessa aliarvioida, kun on kyse ruuasta. Harmi että kuvausolosuhteet olivat sen verran pimeät meikäläisen lisäksi, etten päässyt ihan parhaita otoksia napsimaan. Enkä tietty halunnut häiritä ihmisiäkään. Mutta annokset olivat todella kauniita ja niiden esillelaittoon oli panostettu.

Paahdettu kukkakaalikeitto & suklaakrutonkeja

Preussens Gloria Riesling Trocken

Mistä lie idea tullut, omasta mielestäni yksi ruokailun ehdottomia helmiä. Harva tietää ja vielä harvempi arvaa, kuinka hyvin suklaa ja kukkakaali sopivat yhteen. Kukkakaaliin pieni paahto ja taas on pala taivasta lusikalla. Pöydässämme istui minulle vieras pariskunta: ilolla ja lähes huvittuneena seurailin, kun äijä imaisi keitot nokkaansa kuin muutaman vuoden puutteessa ollut muurahaiskarhu. Nosti sen jälkeen peukun pystyyn ja sai ymmärtävän katseen daamiltaan. Aion itse kehitellä ohjetta valmistamalla vielä hieman suklaisempia krutonkeja. Kohtalaisen rohkeasti keittiössä kuitenkin uskallettiin toteuttaa itseään, suklaa todellakin maistui joka puolella. Pointsit siitä.

Lammasta & raakasuklaata

Manvintners Pinotage

Erinomainen kastike. Hurmaava. Mukana minttua, mikäs sen parempaa kuin minttusuklaa. Lautasella oli lampaan lisäksi myös mustajuurta, kurpitsaa ja tuoreita keltavahveroita. Niin ja lampaan kypsyys oli erittäinkin onnistunut. Uuh. Tykkään, että sesonki oli huomioitu tässäkin.

Parsarisottoa, valkosuklaa beurre blanc & grillattua kampasimpukkaa

Preussens Gloria Riesling Trocken

Parhautta. Räjäytti tajunnan. Valkosuklaista voikastiketta olisi voinut vetää kaksin käsin ja vielä parilla lisäproteesilla. Sopivan napakaksi jätetty puuromainen risotto oli kaikkien taiteen sääntöjen mukaan valmistettu. Sivukorvalla kuulin vielä myöhemmin keittiömestarin itse valmistaneen kampasimpukat. Juuri sopiva kypsyys. Hauska ylläri annoksessa oli pieni lusikallinen hernepyreetä, joka napsahti kuin possulle otsatukka. Niin. Vaikka härski jätkä olenkin, en ihan lähtenyt keittiöön santsikierrokselle. En ihan. Järjestysmiehet raahasivat minut takaisin pöytään, tähän oli kuulemma osattu varautua.

Chili con carne ja kaakaota

Young's Double Chocolate Stout 

VVVJHKK = varsin vinkeä viritelmä ja herkullinen kaakaoineen kaikkineen. Perinteisen chili con carnen ainekset oli ripoteltu lautaselle uusissa muodoissa. Liha oli prässätty ja ihan tavallisista valkoisista tölkkipavuista ja chilistä oli tehty maistuva pyreen ja tahnan välimuoto. Sivuhuomautus: mistähän johtuu, että meikäläisen vatsa alkaa juuri nyt olla sopivan herkistynyt ottamaan vastaan erinäisiä makupaloja.        

Friteerattua vuohenjuustoa ja tummasuklaabalsamicoa

Muscat de Beaumes de Venise

Huh huh. Rakastan vuohenjuustoa ja yleensäkin rakastan friteerattuja juustoja. Tulevana jouluna keittiössäni valmistuu luultavasti jälleen piparipaneroitua paistettua valkohomeista, muttei siitä sen enempää. Jouluun on vielä aikaa. Annoksessa oli mukana viikunaa ja ihan järjetöntä tummasuklaabalsamicoa. No, jos se oli järjetöntä hyvällä tavalla, niin vielä yllättävämpää oli lautasella rapisevat lehtikaalisipsit. En olisi ihan heti itse keksinyt vastaavaa komboa, olin otettu. että joku muu keksi. 

Syysmarjoja, raparperia ja maitosuklaata

Muscat de Beaumes de Venise

Lasissa houkuttelivat erinäiset syksyiset marjat, joiden päällä oli suklaapallo. Tuo pallero oli valmistettu keittiössä liimaamalla kokoon kaksi suklaapallon puolikasta ja sisään oli heitetty suussa sulavat systemit raparperia, joka pienellä osumalla lähti valumaan marjojen päälle. Ihan jäätävä jälkkäri. Sanoinko jo, että täydellinen lopetus aterialle. Tämä viimeinen ruokalaji tarjoiltiin pöytään hieman ennen elokuvan loppumista, joten ruokien aikataulutuskin meni putkeen. 

Kiitokset ammattitaitoiselle salihenkilökunnalle ja keittiön viuluniekoille. Olen pahoillani niiden osallistumattomien puolesta, jotka eivät tajunneet käyttää tätä ainutlaatuista tilaisuutta hyväkseen. Aplodit ovat paikallaan. Niin ja maikkarikin kävi kuvaamassa fiilistelyä, kun olivat saaneet jostain vihiä. 

Lippuarvonta: Turun Ruoka- ja viinimessut

Kaksi lippua jaossa. Viimeinen osallistumispäivä on maanantai 26.9. jonka jälkeen suoritetaan arvonta. Otan yhteyttä voittajiin sähköpostitse, joten osoite pitää jättää kommenttikenttään. Tai jos olet bloggaaja, löydän sen profiilistasikin. Liput postitetaan viimeistään 28.9, joten vastaa sähköpostiini pikaisesti. Lipun voi saada myös minulta jonain päivänä messujen pääsisäänkäynnillä. Päivästä en tosin vielä tiedä. Osallistua voit jättämällä kommenttikenttään tarkoin valitsemasi kommentin. Sillä ei tosin ole merkitystä arvonnan kannalta.

Turun Ruoka- ja Viinimessut järjestetään 30.9.-2.10.2016. Messuilla on runsaasti lähiruokatarjontaa, uudistettu viinialue, kokkausnäytöksiä, olutpiha, tasting-tilaisuuksia ja vaikka mitä mielenkiintoista. Samaan aikaan järjestetään myös Turun Kirjamessut, johon pääse samalla lipulla. 

Nostetaanpa jotain hauskaa framille messuohjelmasta: 

Spiegelau-oluttasting. Spiegelaun osaamisaluetta on olutlasien suunnittelu. Tarkoin mietityt lasit on suunniteltu mm. vehnäoluille, stouteille ja ipoille. Tastingissa maistellaan kolmea olutta ja mietitään aromia, rakennetta ja tietysti myös lasin merkitystä. Hinta on 29€, johon sisältyy oluiden lisäksi kolme Spiegelaun olutlasia. Aika 1.10. klo 11. 

Fazerin lakritsi- ja viinitasting. Osallistuin leffapäivänä suklaiseen seitsemän ruokalajin maistelumenuun (josta myöhemmin juttua), jossa suklaa oli punainen lanka jokaisessa ruokalajissa. Jotain hauskaa hieman vastaavaa, muttei sinne päinkään, on luvassa Fazerin lakritsi- ja viinitastingissa. Tunnin kestävän makustelun hinta on 15€ ja juomien ja lakritsin lisäksi osallistujille jaetaan yllättävä lahjakassi. Aika: la 1.10. klo 12 ja 14.30. 

Pikaisesti vilkaisin näytteilleasettajaluetteloa ja sieltä poimin muutaman tärpin:

Birkkalan tila C/48b
Bistro Julienne C/30
Herkkujuustola C/92
Iloinen keittiö C/61
Kalaliike S. Wallin Oy C/121
Kolatun Juustola Oy C/23
La Tartufata C/97
Pernod Ricard Finland Oy C/49a
Pooki Foods C/64k
Rainingon luomutila C/64c
Myssyfarmi C/64b
Riihipuoti Oy C/64a
Tammiluodon viinitila C/114
Vakka-Suomen Panimo Oy D/28
Vinum Import Oy C/112


Messujen aukioloajat

• Pe 10-18
• La 10-18
• Su 10-17

Miksi Hesburgerin ranskalaiset maistuvat kuralle?

Aamutilitys: eniten v#@*ttaa monetkin asiat, mutta juuri tällä hetkellä erityisesti —»

Ranskikset Hesburger: peruna, muunneltu tärkkelys, riisijauho, tärkkelys, suola, nostatusaineet (E450, E500), sakeutusaine (ksantaanikumi), mausteuute (E100), rypälesokeri, auringonkukkaöljy. Valmistaja: Lamb Weston, Hollanti.

Vieläkö ihmettelette, miksi hesen ranskikset maistuvat kuralle? Siis oikeesti, riisijauhoja ja nostatusaineita. Jos mietitte, mihin näitä tarvii ranskiksissa, niin ei mihinkään. Tai siis nähtävästi tarvitaan, mutta pitäisikö. Veikkaisin, että hesen ranskalaiset ovat maksimissaan 70-80% perunaa. Tuleeko syödessä sellainen olo, että niitä voisi kutsua myös riisiranuiksi? No ei, mutta voisi tulla. Hesen viestintäpäällikkö Heini Santos kertoo, että riisijauhoja käytetään kuorrutteessa maun takia. Erikoinen strategia: halutaan tehdä pahoja ranskalaisia.

Mietin vielä, miten hesen ranut valmistetaan. Luulen, että epämääräisestä massasta, joka valetaan muoteissa etäisesti ranskalaisia muistuttaviksi tikuiksi. Mäkkärissä sentään viillellään kokonaista perunaa ja viillostikkuja sitten möhennetään rypsi-auringonkukkaseoksessa. Maussa sen huomaa. Laitahan vierekkäin hesen ja mäkkärin ranut ja maistele. Taidan pistää massaepäilystäni vielä Heinille kyselyn kuten myös hesen ranujen perunaprosenttiosuudesta.

Ja eikö Suomesta tosiaankaan löydy ranskisten valmistajaa, vaan käytetään jenkkifirma Lamb Westonia, joka valmistaa heselle ranut Hollannissa? Rehellisyyden nimissä, samaa firmaa käyttää myös mäkkäri ja burger king ja jälkimmäinen lotraa vielä palmuöljylläkin.

Niin että lopettakaa se meuhkaaminen siitä, syödäänkö hesellä aterioidessa ensin ranskikset vai hampurilainen (#hesegate). 

Ja jos ei kuluttajaa aliarvioitaisi, hese myisi rehellisesti ranskisten kaltaisia peruna-riisijauhotikkuja.

Ja kun nyt kerran mietitte, niin vastaus on ei, en käynyt eilen hesellä.

________________

Edit: Veikkasin hieman alakanttiin, sain juuri vastauksen Heseltä, että ranskisten perunaosuus on 86%. 

Mihin käyttäisin omenani?

Pallukoita on tänä vuonna paljon. Tiedän, että niitä kärrätään taas kaatopaikoille: voi kuinka koskee, kelle sen kertoisin, syvälle sydämeen sattuu. Kannattaisiko vaikka laittaa facebookiin viestiä, että meiltä saa tulla poimimaan tai hakemaan. Tarvitsijoita kyllä löytyy. Facessa on myös erinäisiä annetaan/lahjoitetaan -sivuja. 

Tai voi osasta tehdä jotain makoisaakin. Tässä muutama maistuva lempparini.

1. Tuunattu sinappi grillimakkaralle, Raasta omena ja purista raasteesta  nesteet pois. Sekoita joukkoon lempisinappiasi, savusuolaa ja runsaasti currya.

2. Puolukka-omenapiirakka. Aivan järjettömän hyvä ohje, jolla on osallistuttu kaurakilpailuunkin. Polkkapossun kestosuosikki,

3. Aprikoosi-omenahillo. Tätä kun tekee isomman satsin ja antaa sukulaisille myös, suosio on taattu. En ole antanut sukulaisilleni. Persoonallinen vivahde syntyy aprikoosista.

4. Omena-kanelikompotti ja ternimaitojuustoa. No tähän nyt ei varsinaisesti ihan hirveästi omenoita saa kulumaan, mutta maku laittaa isoisänkin vetämään leukoja ja mummon napatanssijoogaan.

5. Kaino Vienon amerikkalainen omenapiirakka. Ei kai tästä sen enempää. Parempaa saa hakea.

6. Omena-currysilakat. Omenaa voi ja pitääkin käyttää myös suolaiseen ruuanlaittoon. Huippuohje ja jotain vaihtelua niihin ikuisiin tomaattikastikkeessa lilluviin uunisilakoihin.

7. Coleslaw. Ei coleslawta ilman omenaa. Perusresepti, 100% hyvää.

8. Punaviini-omenakastike. Hittisoosi vaikka porolle tai hirvelle. Mukana rosmariinia, karpaloa, katajanmarjaa, mustaviinimarjahyytelöä ja jotain muutakin. Kastikemies on puhunut.

Corn-gratulations: muheva maissi-katkarapukeitto

Maissi. Ah, tuo asteekki-jumalten keltainen kulta, jota myös paljolti possuille rehuna syötetään, kirvoittaa sian kuin sian epätodelliseen kurkkulaulun ja oopperan välimaastoon. Kuulisittepa. 

Tanssahdellessani laulamisen ja maissinkeittelyn aikana elämäniloisesti kirjahyllyn ohitse huomasin pitkäaikaisen keittokirjalempparini Elämäniloisia ruokia Louisianasta ja Meksikosta. Näkisittepä. Tanssahteluni. 

Hemmetti, on se vaan vieläkin hieno kirja. Pitää nyt oikein nostaa eräs jo kymmenen vuotta sitten julkaisemani hieno resepti, joka on ammennettu kirjan opeista. Koska tölkkimaissia ei meikällä sattunut olemaan, keitin kaapista pari tähkää ehtaa tavaraa. Voi ryydänä ryydänä ryydänä.

Muheva maissi-katkarapukeitto

1 tölkki maissinjyviä
1 tölkki tomaattimurskaa
1 iso sipuli
reilu kourallinen tuoretta basilikaa
250 g katkarapuja
sokeria
omenaviinietikkaa
worchestershire-kastiketta
suolaa
pippuria
cayannepippuria
vettä

Freesaa sipuleita hetki ja lisää tomaattimurska. Lisää hieman vettä. Keittele jonkin aikaa ja lisää muut aineet katkarapuja ja maisseja lukuunottamatta. Sekoittele ja pöristele hellan ympärillä. Keittele hieman kokoon. Maistele ja lisää mausteita. Surraa tehotikulla keitos tasaiseksi. Lisää maissit. Keittele vielä hetki ja lisää ihan lopuksi katkaravut.

Yours truly - salkopapuja ja lehtikaalia valkosipulin ja sitruunan kanssa

"Hei arvoisa Possu, onko sinulla jokin suosikkiresepti lehtikaalille, jonka haluaisit jakaa kanssani? En enää tiedä, mitä tuolla kaikella määrällä tekisin ja roskikseenkaan en haluaisi heittää. Tarvisin todellakin apua. - Yours truly, Minna"

Hei Minna (ja muut myös). On kyllä! Lehtikaali-fetasalaatti ja vehnäolutvinegretti on vähintäänkin toimiva yhdistelmä. Eikä lehtikaali-sardiinisalaattikaan pahaa ole. Lehtikaalisipsit on aina varma valinta katkarapu-lehtikaaliwrapeista puhumattakaan. Mutta viime aikoina olen valmistanut useampaan otteeseen lehtikaalihässäkän, jota olen tehnyt niin tapaspöytään kuin perunamuusin ja sienikastikkeenkin lisuriksi. Helppoa, hyvää, nopeaa, maistuvaa, parhauttta.

Salkopapuja ja lehtikaalia valkosipulin ja sitruunan kanssa

salkopapuja
lehtikaalia

2 kynttä valkosipulia

sitruunamehua
kasvismargariinia
muskottipähkinää
suolaaa

Keitä salkopapuja suolavedessä 4-6 minuuttia koosta riippuen. Poista lehtikaaleista paksut lehtiruodit ja revi muutenkin hieman pienemmiksi. Freesaile pannulla muutama minuutti käännellen. Pilko valkosipulit ja lisää pannulle mukavan rasvanokareellisen kanssa. Lisää myös pavut, paista hetki ja purista päälle sitruunalohkosta mehu. Mausta muskottipähkinällä ja suolalla.   

Leffapäivä 10.9. Turussa: Scandic Julian suklainen maistelumenu

Koko Turun kaupunki muuttuu 10.9.2016 suureksi elokuva-areenaksi. On ulkoilmanäytöstä, sisäilmanäytöstä, kauhua, draamaa, kellopelejä, appelsiineja, korkeita korkoja, musikaaleja ja ties mitä. Ylivoimaisesti mielenkiintoisin kattaus järjestetään kuitenkin Scandic Julian Å salissa, jossa leffana pyörii Pieni Suklaapuoti. 

Kulinaristin näkökulmasta Scandicin kattauksesta helmen tekee se, että leffan yhteydessä tarjoillaan useamman ruokalajin maistelumenu, jossa suklaa on jotenkin esillä jokaisessa ruokalajissa. Keittiömestari Mervi Lähteenmäki kertoo, että pelkästään hyvään ruokaan ei kuitenkaan tarvitse tyytyä. Esteettinen elämys esillepanoineen tulee olemaan huikea ja rajoja rikkova. Kylmät väreet ja suuauki-fiilis muutenkin kuin pelkästään ruokaa maistellessa on joka hetki läsnä. 

Ja hei, onhan tää ihan älyttömän siisti juttu, aika harvoin tulee vastaan tällaisia. Joillekin suklaa vaikkapa pääruuassa saattaa kuulostaa hieman vieraalta, mutta niin kuulostaa suomalainen kansanveisuukin. Silti sitä harrastetaan hilpeissä porukoissa ympäri Suomea harva se lauantai-ilta. Puhumattakaan likilegendaarisista cokisnakeista, joita harrastetaan vain kerran kymmenessä vuodessa. 

Missä: Scandic Julian Å salissa, Eerikinkatu 4, Turku
Milloin: 10.9.2016 kello 19
Hinta: 34€
Kenen kanssa: Makeiden ja makeansuolaisten ihmisten, Juliette Binoche ja Johnny Depp
Mitä katsellaan: Pieni suklaapuoti (draama, 121 min)
Mitä syödään:

Amuse bouche: Tonnikalaa & valkosuklaata
Lammasta ja raakasuklaata
Paahdettu kukkakaalikeitto & suklaakrutonkeja
Parsarisottoa, valkosuklaa beurre blanc & grillattua kampasimpukkaa
Chili con carne & kaakaota
Friteerattua vuohenjuustoa & tummasuklaabalsamicoa
Syysmarjoja, raparperia & maitosuklaata

Mistä varataan: +358 2 336 02132 tai täältä.

Jos mä oisin sä, kävisin heti varaamaassa itselleni paikan tapahtumaan.

Kurkkua myöten täynnä

Viipaloin leikkuulaitteella äitini kanssa avomaankurkkuja, kun lankapuhelin soi.

- "Älä sitten koske mandoliiniin sillä aikaa, kun äiti puhuu."

- "En tietenkään", vastaan.

Hetken päästä veri lentää ja pikkurillini pää roikkuu enää vain puolittain kiinnittyneenä. Yritän laittaa tapahtuman koiramme syyksi, mutta hankalaa se on, sillä äitini tietää, ettei meillä ole koiraa. Jo tutuksi tullut lääkäri tikkaa taas vaihteeksi terveyskeskuksessa. 

No, tästä on jo aikaa vuosia. Mutta onhan kurkkujen leikkaaminen hauskaa puuhaa pikkupojan mielestä, jos ei isonkin. Pojallani (7v.) on harjoituspuukko. Sen kanssa on veistelty niin kaarnalaivoja kuin avomaankurkkujakin. Tällä kertaa olin kuitenkin veistelemässä leipurin tyttären opissa. 

Huomautuksena: kuvassa en ole minä Spiderman-paidassani.

Maustekurkkujen maustesekoituksen voit tehdä itsekin, mutta helpoin tapa säilöä on käyttää Hilloxia. Lisäksi tarvit etikkaa, sokeria, vettä, kruunutilliä, piparjuurta, valkosipulia ja mustaherukanlehtiä. Ehkä johonkin purkkiin myös hitusen chiliä ja neilikkaa. Jos et kuitenkaan halua käyttää valmista maustesekoitusta, tarvitset maustepippureita, sinapinsiemeniä, karkeaa merisuolaa, valkosipulijauhetta ja säilöntäainetta. 

En ala sen enempää heittelemään ohjetta mittasuhteineen kehiin, pussin kyljestä löytää. Helppoa se kuitenkin on ja aikas vaivatontakin. Ja mikäli tilaa riittää, onhan se aika ihanaa, kun on erilaisia kurkkuja odottamassa mielin määrin, yllin kyllin, halujen mukaaan ja yleensä vielä vähän enemmänkin. 

Valmista puhtaisiin lasipurkkeihin. Pohjalle pala piparjuurta, valkosipulia ja mustaherukanlehti. Sitten kurkkuviipaleita, kruunutilliä, mustaherukanlehti, piparjuuri, valkosipuli, viipaleet jne. Päälle vielä mustaherukanlehti, piparjuuripala ja ympyrään kierrettyjä tillinvarsia pitämään viipaleet pinnan alla. Sitten purkki täyteen säilöntänestettä. Tekeytymiseen menee kuukausi jopa parikin, mutta maistelun voi aloittaa jo parin viikon päästä. Kun eihän sitä kuitenkaan malta.