Fiilistelee hän

Marvin Gaye & Tammi Terrell - Ain't no mountain high enough

I was making Edvard

Leppoisa lisäke iänkaikkisen perunan tilalle. Lanseeraan tässä termin parsakaalimuhennettua, ihan vain siksi että olen luultavasti maailman ensimmäinen ihminen, joka kirjoittaa sanan ja siksi tietysti ainutlaatuinen yksilö. Jos sinä nyt sanot sen ääneen, olet todennäköisesti ensimmäisten kymmenien sen sanoneiden joukossa, ehkä jopa ensimmäinen. No niin: paaaarsakaaaalimuuheenneettuuuaa. Tiedän kyllä, että Muuli meni taas tähän, jos sattui paikalle.

Ja sitten eetvarttiin. Ihan vaan siksi, että tänään herätti ihmetystä, mistä tulee sanonta tehdä eetvarttia. Ja se jäi ihan häiritsemään. Ja arvatkaas mitä - en saanut sitä selville. Sen verran kävi ilmi, että sanontaa käytettiin jo 1930-luvulla, muttei ole tietoa, liittyikö se kenties johonkin Edward-nimiseen henkilöön. Yleensä vastaavat sanonnat tulevat muotiin vasta silloin, kun kyseinen nimi ei enää ole muodissa.

Oma veikkaukseni on, että sanonta liittyy Åbo Akademin entiseen rehtoriin, Edvard Westermarckiin ja hänen opetuslapsiinsa. Heillähän oli ei ollut tapana aivoilun jälkeen jäädä tekemään eetvarttia: "You know Fikus, I was making Edvard. -Oh, how explended, me to." Tajusin kyllä aukon teoriassani: miksi he puhuisivat englantia.



Parsakaalimuhennettu lanttu
(3 lisäkeannosta)

1 lanttu
voita
1½ dl kermaa
½ dl valkoviiniä
1 laakerinlehti
muutama parsakaalinnuppu
ripaus rakuunaa
ripaus muskottipähkinää
ripaus suolaa

Kuori lanto ja pilko se peukalonpään kokoisiksi kuutioiksi. Freesaa hetki pannulla, lisää kerma, valkoviini ja laakerinlehti. Anna muhentua pannulla niin kauan, ettei kermaa ole enää sanottavasti kastikkeeksi jäljellä ja lanttu on lähes kypsää. Lisää parsakaalinnuput ja muhistele muutama minuutti. Mausta rakuunalla, muskottipähkinällä ja suolalla. Poimi laakerinlehti.

Tarjoa vaikkapa bratwurstin ja oluen kanssa.

Ilmastonmuutos on ihan lehmästä

Viimeisin huippuilmastokokous meni ihan käteen - mitä siltä ihan tosissaan odotettiinkaan. Pakko vaan todeta, että tämän hetkiset poliittiset toimet ovat aivan riittämättömiä rajoittamaan päästöjä. Ihan vaan herättämään ajatuksia: ihmisen aiheuttamat hiilidioksidipäästöt ovat lisääntyneet 40 prosenttia vuoden 1990 tasolta. Tuo taso oli Kioton sopimuksen vertailutaso.

Ja jossain jaksetaan vielä taistella siitä, onko ilmastonmuutos edes todellisuutta. Ihan miten vaan, lukaisin pikaisesti Turun Sanomien nettiversion vanhoja otsikoita:

• Ilmastonmuutos nostaa kalojen myrkkypitoisuuksia
• Ilmastonmuutos tuhoaa jopa viidesosan eliöistä
• Mannerjää sulaa sisältä
• Pohjavedet vähissä
• Rikkaiden maiden tuettava köyhien maiden metsien suojelua
• Maatilatalouden osuus ravinnepäästöistä kasvanut

Tosiaan ihan miten vaan, todellisuutta tai ei, pyytäisin jokaista ainakin hetkeksi miettimään asioita. Vaikkei asioita tekisikään, on sekin jo hyvä alku, että asiat edes tiedostaa. Toki voidaan elää periaatteella Après nous le déluge - Meidän jälkeemme vedenpaisumus. Nyt ei kuitenkaan olla Madameja ja hävitä Rossbachin taistelua Fredrik Suurelle: kyseessä on aika paljon isommat panokset. Meidän on helppo mesoa täällä Suomessa, kun asiat eivät ole niin konkreettisia. Tälläkin hetkellä miljardit, siis ihan tosiaan miljardit, ihmiset kärsivät vesipulasta. Kerskakuluttaja meikäläisellä on tälläkin hetkellä lasi vettä edessäni, jota heittelen naamalleni aika ajoin pysyäkseni hereillä. Että näin.

Vaikka äärimmäiset sääilmiöt tulevatkin lisääntymään, kärsitään vesipulasta, sademetsät häviävät, päästörajoitusvaatimukset ovat naurettavia, jäätiköt sulavat ja mieletön osan maapallon eläinlajeista tulee tämän huonon skenaarion mukaan kuolemaan sukupuuttoon, liittyy tähän silti mahdollisuus.

Vielä on aikaa tehdä jotain ja tarvittava teknologia on jo olemassa.

Koska kyseessä on ruokablogi, katsotaan asiaa ruoan kannalta. Voin vaikka lyödä vasemman kivekseni vetoa, että hyvin moni suomalainen ei ole missään määrin tietoinen maatalouseläinten prosentuaalisesta rasituksesta kasvihuonepäästöille. Oikean kivekseni lyön vetoa siitä, että joku lukijani tietää tuon osuuden olevan kolmannes. Ja onhan se ihan hitosti. Pallini lienee turvassa?

Jenkkitutkimuksissa esitetään aina hienoja lukuja: jos jokainen amerikkalainen vaihtaisi yhden kana-aterian viikossa kasviksiin, olisi sillä hiilidioksidipäästöjen kannalta sama merkitys kuin ottamalla puoli miljoonaa autoa päiväksi pois liikenteestä. Kun otetaan kaikki punainen liha huomioon, saadaan vielä hienompi tulos: jos jokainen amerikkalainen söisi yhden lihattoman aterian viikossa, olisi sillä sama ympäristövaikutus kuin 5 miljoonan auton ottamisella liikenteestä.


Välihuomautus: kuvassa on sinänsä virheellinen teksti, että eihän lehmä mikään pahis ole vaan
ihminen, joka lehmää viljelee.



Tästä voidaankin lukea, että naudanlihan syöminen on kasvihuonepäästöjen kannalta vähintäänkin kuolemansynti. Liha aiheuttaakin kolmanneksen Suomen ekologisesta vyölaukusta, mutta myös muut eläinperäiset tuotteet kuluttavat suhteellisen megalomaanisesti. Tuotteiden ilmastollista hyvyyttä voidaan tarkastella elintarvikkeiden kokonaismateriaalitarpeen perusteella. Materiaalipanos kertoo, kuinka paljon elintarvikkeeseen käytetään materiaalia ennen kuluttajan ostopäätöstä. Huonoimmin vertailussa selviävät naudanliha, juusto, voi, sianliha, ympärivuotinen kurkku ja broilerin liha. Hyvin menee mm. oluella, omenalla ja perunalla.

Ruokapakkauksistakin käydään keskustelua. On kuitenkin todettu, että niiden osuus ruoan kokonaisympäristövaikutuksiin ei ole kovinkaan suuri. Hyvää karmaa saadaan ennemminkin suurien satsien valmistamisella, pakastamisella ja mikroaaltouunin käytöllä. Jossain on jopa väläytelty haittaveroa lihalle ja juustolle: se kuulostaa ehkä pikaisesti ajateltuna jo hieman liiottelulta. Vaan mikä on liiottelua, jos kyseessä on maapallon tulevaisuus. Silti, ennemminkin voisin lähteä Suomen luonnonsuojeluliiton mukaan ajamaan kasvisruokapäivää päiväkoteihin, kouluihin, vankiloihin, työpaikoille, vanhainkoteihin ja sairaaloihin. Ei todellakaan pöllömpi idea, kun tietää, kuinka paljon sillä voitaisiin saada aikaan.

Itsearviointi. Syön punaista lihaa ja tunnen kehossani, että sitä on saatava aina joskus. Syön myös hyvin paljon kasviksia ja pidän viikossa taatusti vähintään pari lihatonta päivää. Koitan juoda viikottain reippaasti olutta pitääkseni materiaalipanokset tasapainossa. Ja ympärivuotisen pohjoisessa kasvatetun kurkun tasapainottajana toimii omena ja siitä mikrossa (lue: uunissa) valmistetut omenahyveet. Materiaalipanoksellinen lusifermaisuuteni kulminoituu juustoissa: olen todellinen bad ass, pahis, kaikkien huonopeppujen kuningas. Juusto on paheeni, se kirvoittaa sanani säiläämään, sylkirauhaseni erittämään, vatsani ajattelemaan. Ilman juustoa elämällä ei ole merkitystä eikä makuaistilla käyttöä. Yksi vastaava juttu tulee myös mieleen. Kierrätän parhaani mukaan ja kauppamatkani teen jalan. Vaikka kauppa onkin 50 metrin päässä, ei se muuta sitä tosiasiaa, että käyn silti jalan. Autoa en edes omista. En suosi luomua mutta lähiruokaa kylläkin. Olen pyrkinyt lisäämään mikroaaltouunin käyttöä, huonolla menestyksellä ainakin vielä. En valmista suuria määriä ruokia, vaikka joskus jotain meneekin pakkaseen. Hyvin harvoin ruokaa menee roskiin laitettavaksi.

Johan siinä olikin.

Cokisnakkitrilogian jatko-osa

Hahaaa, siitäs saitte: pommac on alkuperältään ruotsalaista. Se kehitettiin aikoinaan kuohuviin tilanteisiin alkoholin korvaajaksi ja siinähän sitä näkyy käytettävän vieläkin. Mutta voidaan sitä muutenkin nautiskella, esimerkiksi allekirjoittanut siemailee sitä ajoittain, kun muu pillimehu ei tunnu riittävän.

Pommacin perimä on Hudiksvallin kyläpörhelössä jossain päin Ruotsia. Paikkakunnan ihmiset tunnetaan yltiöystävällisinä ylänköprinseissoina, joiden kasvoilta näkyy iloinen elämänasenne. Tästä syystä paikkaa kutsutaankin nimellä Glada Hudik. Suosittelen reissukohteeksi, vaikken olekaan koskaan kätellyt paikkaa Tukholmaa lähempää. Syytön minä omaan lähestymiskieltooni olen. Jos haluatte etukäteistietoa noista iloisista hudikkalaisista, voi täältä imeä esitteen pdf-muodossa. Se on englanniksi, jos kieli ei satu olemaan toimintavalmiudessa.

Voitaisiin ehkä sanoa, että tämä kastike on limpparitrilogiani toinen osa. Ensimmäinen ansioitunut osa oli ehdottomasti cokisnakit, joita te raukat luulitte vitsiksi. Ja pöh, cokisnakit on legenda jo omassa mystisyydessään. Olette kyllä kuulleet puhuttavan Olympoksen jumalien juomasta nektarista ja ruoasta ambrosiasta. Voittekin ehkä jo keksiä, mitä tulee kun nektari ja ambrosia yhdistetään. Kokisnakit, tädädätättädää.

Mutta nyt siis jatko-osaan.



Uunilohi, pommac-bearnaisekastiketta ja
jokiravunpyrstöjä
(2-3 annosta)

500 g lohifilee

2 dl bearnaisekastiketta
(80 g voita)
2,5 rkl pommacia
muutama tippa tabascoa
muutama jokiravunpyrstö

Ripottele lohelle suolaa ja paista 200-asteisessa uunissa hieman reilu vartti.

Valmista bearnaisekastike itse tai suoraan pussista. Itse tehtynä hyvä kastikeohje löytyy esimerkiksi Perjantaikokilta. Pussikastikkeista kelpuutan hätätilassa mm. Blå bandin version. Jos kyseessä on pussikastike, lisää kunnon nokare voita. Heh, tästä lähin 80 g voita = kunnon nokare. Mittaa myös pommac ja tabasco ja ole lämmittämättä liikaa, ettei kastike mene reisille. Heitä ihan viimeiseksi joukkoon rapulaiset.

Tarjoa muhennetun lantun ja parsakaalin kanssa. Ohje siihen tulee mahdollisesti seuraavaksi. Jos ei tule, niin perunamuusi on hyvää kauraa.

Ranskaa siioille

Kuka myöntää olevansa pihalla kuin Ute Po-joessa, kun ruokaohjeen otsikossa on kummallisuuksia kuten à l'Arrabiata, à la Bohémienne tai vaikka à la Châtelaine? Ikään kuin jo näiden sanojen merkistö sirkumflekseineen, heittomerkkeineen ja nousevine/laskevine aksentteineen ei tuottaisi suurta tuskaa. Olosuhteet huomioon ottaen nämä merkistöt ovat tuska-asteikolla hyvinkin lievällä tasolla, mutta silti ne aiheuttavat aivoissani liikehdintää.

Sitä paitsi voi noita raukkoja ulkomailta tulleita, jotka joutuvat opiskelemaan suomea. Ajatelkaapa vaikka tuota juuri mainittua sanaa: näen silmissäni kurditytön, joka istuu Suomea maahanmuuttajille -kurssin loppukokeessa Turun kristillisellä opistolla ja tehtävänantona on määrittää sana nousevine kaikkine nominien taivutusmuotoineen. Siis mitä pilkunpanentaa, oikein alkoi jo sapettaa opiston puolesta.

Tänään raotan teille salaisuuksieni verhoa. Ehkä myöhemmin turinoin monta muutakin hassua à la -juttua. Sitä paitsi tämä ei varsinaisesti ole edes hauska, tuskin monen mielestä edes kiinnostava. No voi voi.

Tädää: à la Provencal = provencelaisittain. Viittaa siis ruokiin, jotka valmistetaan provencelaiseen tyyliin. Ruoassa on tällöin usein mm. valkosipulia, tomaattia ja oliiviöljyä. Muina raaka-aineina saatetaan käytetään esimerkiksi anjovista, munakoisoa, herkkusieniä ja sipulia.

No niin, eipä se ollut sen kummempi juttu. Tänään valmistuu kalaa à la Provence.


Siikaa à la Provence
(3 annosta)

600 g siikafileitä
1 sitruunan mehu
½ dl ranskalaista valkoviiniä
pari valkosipulinkynttä
luraus oliiviöljyä
puolikas sipuli
1 tlk tomaattimurskaa
salt ja pepa
muutama varsi persiljaa

Laita siikafileet marinoitumaan sitruunamehuun ja valkoviiniin tunniksi. Silppua sipulit ja freesaa niitä hetki oliiviöljyssä. Kaada marinadi pannulle sipulien seuraksi ja lisää myös tomaattimurska, suola ja pippuri. Sivele uunivuoka öljyllä, laita siikafileet vuokaan ja kaada kastike päälle. Paista 200 asteessa n. 15-20 minuuttia. Silppua päälle persiljaa ja kauho kitaan perunamuusin kanssa.