23.6.2021

Tortelliini-halloumipanzanella

Tämä on aika hieno muunnos perinteisestä toscanalaisesta tomaatti-leipäsalaatista. Usein kyljessä on mozzarellaa, tällä kertaa kuitenkin tortelliineja ja halloumia. 


Tortelliini-halloumipanzanella

kirsikkatomaatteja
sipuli
viinirypäleitä
oliiviöljyä
valkosipulia
vaaleaa leipää
kurkkua
sipulinvartta
basilikaa reilusti
oliiveja
tortellineja
halloumia

Kastike:

1 rkl punaviinietikkaa
3 rkl oliiviöljyä
luraus hunajaa
suolaa ja pippuria
oreganoa ja tinjamiinia


Paahda 4 siivua vaalea leipää. Puolita valkosipulinkynsi, hiero puolikkailla viipaleiden pinnat ja heitä puolikkaat kynnet laakeaan astiaan. Lisää sinne myös puolet kirsikkatomaateista, viinirypäleet ja lohkoiksi vedetty sipuli. Lutraa päälle reippaasti oliiviöljyä ja paahda 210 asteisessa uunissa niin kauan, että tomaatit ottavat reilusti väriä pintaan, mutteivat kuitenkaan mene mössöksi. Halkaise loput tomaatit. Pilko kurkku ja sipulinvarsi.

Voit pilkkoa leivän isoiksi paloiksi ja heittää lopuksi vielä tomaattihässäkän päälle uuniin pariksi minuutiksi, niin että lämpenee. Ja imee nestettä itseensä. Kokoa isolle laajalle astialle salaatti. Kaikki sekaisin vaan ja ihan lopuksi päälle keitetyt tortelliinit ja paistetut halloumisiivut.

17.6.2021

Cacio e pepe korvasienillä

Jo Anthony Bourdain tiesi tämän pastan hienouden. Tai ei hänellä korvasieniä tässä ollut. Ei liikaa raaka-aineita, mutta hienosti toisiinsa sopivat maut. Polkkapossulla kesti yllättävän kauan ymmärtää upeus. Hiton idiootti.



Cacio e pepe korvasienillä

400 g spagettia

2 tl mustapippuria

korvasieniä

suolaa

150 g parmesaania tai pecorinoa

voita

sitruunamehua

persiljaa

Keitä spagetti ohjeen mukaan reilusti suolaisessa vedessä. Raasta juusto. 

Paahda pippuria pannulla tai korkeareunaisessa paistokasarissa (jotta pasta mahtuu myöhemmin) kevyellä lämmöllä hetki, ja lisää sitten voi. Lisää ryöpätyt korvasienet ja paista hetki. Muistathan valmistella korvasienet ohjeistuksen mukaan, en laita tähän, mutta googlaa "korvasienten käsittely".

Ota pastan keitinvettä n. 3 dl talteen ja lisää siitä 1 dl pannulle + pasta. Ala lisätä juustoraastetta hiljalleen, siitä ja vedestä syntyy kastike, kun sekoitat kunnolla. Lisää vettä tarpeen mukaan, mutta älä valmista velliä. Kosteutta pitää toki olla

Kauho lautaselle. Päälle sopii vielä pieni puristus sitruunaa, rouhaus mustapippuria, hieman juustoa ja sopivasti persiljaa tai basilikaa.