9.1.2013

Karpin ideakeittiö

Monelle karppaajalle aiheuttaa harmaita hiuksia keksiä vähähiilihydraattisia ruokia. Tai kyllähän niitä aina keksii, mutta ne tuppaavat pahasti toistamaan itseään. Laitan tähän malliksi, mitä meikä on väsäillyt viimeisen 10 päivän aikana. Pääpainoltaan nämä ovat kasvispitoisia, myös kalaa syödään, punainen liha on lähes poikkeuksetta luomua, jos sitä nyt edes sattuu olemaan. Aamupalana usein kananmunia jossain muodossa ja iltapalana päivän salaatti ja ehkä jotain marjoja ja rahkaa.


Paahdetut paprikat ja hiilisilakat. Paprikat viipaloidaan, paahdetaan uunissa ja kuoritaan. Marinoidaan sen jälkeen seoksessa, jossa  öljyä, valkosipulia, ihan himppu hunajaa, suolaa, yrttejä. Kokonaiset peratut silakat paistetaan kuumalla rasvattomalla pannulla. Mukaan kermaviilikastiketta, jossa tilliä, sinappia, sitruunamehua.

Täytetyt kesäkurpitsat. Täytetään murennetulla fetalla, tonnikalalla, pienillä tomaattikuutioilla,yrteillä ja juustoraasteella. 

Lanttumuusi ja jauhelihapihvit. Lanttumuusi tehdään perunamuusin tapaan. Pihveissä käytetään sidosaineena juustoraastetta. 

Kesäkurpitsaspagetti, uunikala ja sienikastike. Kesäkurpitsa halkaistaan, tehdään veitsellä puolen sentin välein viillot kuoreen asti ja vedetään juustohöylällä tagliatelleiksi, paistetaan nopeasti pannulla. Mukaan kalaa ja kastiketta.

Paistettua pinaattia ja tofua, kasvisvartaat, mintulla maustettu jugukastike. Löytyy edellisestä postauksesta.

Kananugetit, munakoiso-, paprika-, papuhöystöä. Luomukanan palat leivitetään seoksessa, jossa parmesaania, mantelijauhoja ja chilijauhetta, paistetaan runsaassa rasvassa. 

Kaalisoppa. Riisitön versio, paljon kaalia, paljon lientä, jonka makuun iso panostus.

Karppipitsa. Pohja väännetty maitorahkasta, kananmunista, juustoraasteesta, kauraleseistä ja leivinjauheesta. Täytteet himojen mukaan.

Seuraavaksi mausteinen linssi-tomaattikeitto, joka tulee maistumaan kauniisti kuminalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti