... ja kesäkurpitsa ovat sukulaisia keskenään?

Kotiruokaa uuuh. Aikas (s)karppiakin, uppoaa vähäähiilarityypeille kuin hehkuva neula varpaankynteen, jonka alta pitää poistaa verenpurkauma. Sniif.


Paahdetulla paprikalla täytetyt
kesäkurpitsamayflowerit (2 annosta)

2 kesäkurpitsaa
2 punaista paprikaa
oliiviöljyä
½ sipuli
2 valkosipulinkynttä
200 g jauhelihaa
1 kananmuna
timjamia
oreganoa
suolaa ja pippuria
muutama siivu juustoa

Keitä kesäkurpitsoja vedessä 10 minuuttia. Anna jäähtyä ja vedä lusikalla liha pois. Valuta paprikoiden päälle hieman oliiviöljyä ja paahda mustapilkulliseksi uunissa 225-asteisessa uunissa. Ota kuori pois ja suikaloi. Freesaa sipuleita hetki pannulla ja paista jauheliha kypsäksi. Lisää kananmuna ja mausteet. Yhdista paprikan ja kesäkurpitsan lihan kanssa. Lusikoi seos täytteeksi, laita muutama viipale juustoa päälle ja paista uunissa 200 asteessa n. 25-30 minuuttia. Ylimääräinen täyte uppoaa siivellä.

Jehna jäädyke

Voi hornan henki, hiisi, kiusuri ja muut seitsemäntoista vanhaavihtahousua! Jos tämä jäädyke ei uppoa, niin ei mikään. Lupa vetäistä meikäläistä tunti lapasella, ellei toimase. Maku älyttömän hyvä ja rakenne täydellinen. Sametinpehmeää. Periaatteessa ohjeesta riittäisi vaikka 8:lle, mutta jos on naisia appaamassa, sanoisin, että 4 annosta on kohdallaan. Naiset kun on pervoja herkuille miesten siemaillessa absolutnisteina sivistyneesti Le Keskaria. No kyllä tämä miehiinkin uppoa, kun on konjakkia mukana.

Ahmaisu oli niin nopea, että kuvatkin jäivät. Suklaapossupaitani esiin siis.

Konjakki-suklaajäädyke
(4-6 annosta)

3 keltuaista
½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 dl kuohukermaa
1½ dl creme fraichea
150 g suklaata (Fazerin bak & dessert -tumma)
1 liivatelehti
tilkka vettä
3/4-1 rkl konjakkia

Vatkaa keltuaiset ja sokerit vaahdoksi. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita siihen creme fraiche ja vesihauteessa sulatettu suklaa. Yhdistä keltuaisvaahto kermavaahtoon ja lisää suklaa. Kiehauta tilkka vettä ja lisää 10 minuuttia kylmässä vedessä lillunut puristettu liivatelehti sulamaan veteen. Sekoita joukkoon. Lisää myös konjakki. Jaa pakkasta sietäviin annoskulhoihin ja heitä pakastimeen vähintään 4 tunniksi. Ota pois pakkasesta 10 minuuttia ennen syömistä. Siinä ajassa seos pehmenee sopivasti, siinä ja siinä voiko oikeastaan puhua enää jäädykkeestä, mutteipä haittaa.

Arvostelu: syntisen hyvää.

Ruoan kuin ruoan paras mauste

Tykkään viljellä leipäjuustoa salaatteihin erilaisten siementen, pähkinöiden ja muiden hippihöpellysten kanssa. Kivoja lisäkkeitäkin saa, kun orjapiiskaa aivojen vasenta puoliskoa. Siellä sijaitsee luovuus, mielikuvitus, intuitio ja monet muutkin hyvältä tuoksuvat sanat. Loppupeleissähän mielikuvitus on jokaisen ruoan paras mauste, avain todellisuuden ymmärtämiseen rinnakkaisilla tavoilla sen kaikkein selvimmän tavan lisäksi.

Useimmiten leipäjuustoa tarjotaan lakkahillon kanssa. Jotkut sotkevat joukkoon myös kermaa. Vanha kansa silpoi leipäjuustonsa paloiksi, laittoi palat kupin pohjalle ja kaatoivat sumpin päälle. He kyllä tiesivät, mitä tekivät.

En oikeastaan tiedä enkä edes arvaa, mihin pyrin, kunhan taas höpisin. Enkä voi sanoa, että tässä tarjoamani ruoka olisi mitenkään innovatiivista. Ei se kyllä haittaakaan. Joka tapauksessa palautin mieleeni sen hauskan trivialiteetin, mikä Polkkapossua on pitänyt pystyssä: kaikkea pitää kokeilla, paskalle saa antaa kyytiä, hyvät asiat säästetään. Broileri, leipäjuusto ja punaviinimarjahyytelö on hyvä asia. Propositioista seurannee automaattisesti säästäminen. Pakko kyllä myöntää, että olen valmistanut täyttä paskaakin ihan kiitettäviä määriä. Jotkut niistä ovat jopa päätyneet sivuilleni, mutta reiluna sällinä olen myös paskani paljastanut. Tässä ei siis ole kyse siitä.


Leipäjuustoa, punaviinimarjahyytelöä
ja broiskua

broilerin rintafileitä
leipäjuustoa
punaviinimarjahyytelöä
vihreää salaattia

Paista fileet kypsiksi ja juusto kevyesti. Tarjoa punaviinimarjahyytelön ja vihreän salaatin kanssa.

Arvio: Sikahyvää.

Chim shimeji chim shimeji...

... chim chim cheruu,
on mies siellä musta ja naurava suu.
Hän nuohooja on,
vaan ei kukaan muu.
Hän nuohooja on,
vaan ei kukaan muu.

Uuh, valkoinen hon-shimeji on ultramoderni sieni. Sen tulemista on odoteltu Suomeenkin jo jonkin aikaa, tänään se rantautui minun käyttööni. Japaniassa sitä mussutetaan kuin hillo sikaa, vaikkakin oman pakettini kyljessä luki valmistusmaana Etelä-Korea. Pitkän matkan on nuppi ja nappi tänne kulkenut: sienen ekologisuusaste saattaa olla hieman kyseenalainen. Ei tunnu missään, turhakkeiden ihanuus onkin usein kyseenalaistettavissa.

Hon-shimeji ei ehkä ole näöllisesti kaikkein houkuttelevin sieni. Ei haittaa, sillä osallistumista Suomen huippumalleihin tuskin on luvassakaan. Eikä siellä näöllä pärjätäkään: mainoksessa luki, että kauneus on asennekysymys. Enpä voisin olla enempää vähempää samaa erimieltä asiasta.

Jos kulkisin metsässä, en takuulla keräisi tätä sientä. Suurelta osin sen vuoksi, että metsät joissa sienestän tuskin pukkaavat shimejiä. Tai jos pukkaavat, olen luultavasti syönyt taas jo aikaisemmin hallusinaatioita aiheuttavia funguksia. Mutta tämä näyttää epäilyttävän myrkylliseltä. Valkoinen ohut jalka ja valkoinen pieni lätsä. Juuri sellainen, josta äitini varoitteli minua teiniangsteissani. Taisi kyllä puhua tytöistä. Vielä tälläkin hetkellä odotan ruokamyrkytystä, joka kaataa minut ison puhelimen ääreen kuin campari parhaimmillaan.

Entäs rakenne ja maku? Mieltä hivelevä koostumukseltaan: täpäkkää, muttei kuitenkaan tönkköä, rapeaa muttei murenevaa. Maku makeahkon pähkinäinen, kahvia lähentyvä, äyriäisiin rakastuva.

Koska en ollut kyseistä sientä ennen maistanut, päätin lähteä täysin peruskuviosta eli sienikastikkeesta. Mikäs sen parempaa! Ja koska maku heittää äyriäisiin, lisäsin kastikeeseen pikku tujauksen kevyttä valkoviiniä. No mikä oli tulos? Perustulos. Ihan jees, muttei sykähdyttänyt. Parempaakin sienikastiketta olen maistanut. Hulautin kastikkeen pötsiini tosin grillatun possupihvin kyydissä, ehkä joku muu valinta olisi voinut olla parempi. Mutta ei se mitään, sillä en odottanutkaan mitään kulinaarista hekumaa. Ensimmäinen testaus tehty, seuraavalla jalostetaan.


Jalostettavaksi kehittyy jossain vaiheessa shimeji-pinaattistruudeli, jota valellaan kevyesti vadelmabalsamicosiirapilla. Tai sitten ei kehity, sen näkee.

Perussienikastikehan syntyy freesaamalla sieniä ja sipulia voissa, heittämällä pannulle kermat ja loraukset valkoviiniä, maustamalla hennosti timjamilla ja lorauttamalla sekaan himppu suolaa ja pippuria. Sitä siis pihvin kanssa. Lautasella oli myös pinaattia, punajuuren lehtiä, rucolaa, jääsalaattia, tomaattia, kurkkua ja fetaa.

Valkoherukka-vadelmapiirakka

Mikä hemmetin murotaikina? Olen aina kuvitellut, että se on murutaikina. Possu on pettyneempi kuin naurukyyhky, jota ei naurata.

Valmispohjassa on etunsa, niin on tamperelaisella puhetavallakin. Eikä Myllyn Parhaan kauramurotaikinapohja ole maultaankaan huono. Oikeastaan aika hyvä. Lanseerataan sitä myös kuituisena vaihtoehtona. Miten vaan, ei piirakkaa voi väittää terveelliseksi, kun siihen lätätään creme fraichea pari purkkia ja sokeria mokomallinen. Mutta kuka väittikään, että tämän piti olla terveellistä ja ketä se edes kiinnostaa?!


Valkoherukka-vadelmapiirakka

1 pkt kauramurotaikinaa
5 dl marjoja: valkoherukoita ja vadelmia
3 dl creme fraichea
2 kanamunaa
1½ dl sokeria
muutama tippa vaniljaesanssia tai 1 rkl vanilliinisokeria

Sulata taikina ja levitä piirakkavuokaan. Kaada marjat taikinan päälle. Sekoita creme fraiche, munat, sokeri ja vanilja ja kaada seos marjojen päälle. Paista 200-asteisessa uunissa n. 35 minuuttia. Älä edes harkitse vielä syöväsi tätä, vaan anna olla jääkaapissa vähintään 10 tuntia.

Päänsisäinen

On taas hiljalleen tullut aika valella verellä ovenpielet. Miksei siis lampaastakin tekisi jotain vähän tavallisuudesta poikkeavaa?! Vaikka olenkin henkeen ja semisti myös vereen asti perinteisen lammaspaistin vankkumaton ystävä.

Tänään silti villamäkäpäkämakumatkalle Egyptiin: kish kish heja.


Mishmisheya – Lammas-aprikoosipata (3 annosta)

1 keltasipuli
oliiviöljyä
500 g lampaan paistia
0,5 l vettä
1,5 tl kanelia
rouhaus mustapippuria myllystä
250 g kuivattuja aprikooseja
300 g kikherneitä (purkista)
suolaa
korianteria
riisiä

Pilko sipuli ja kuullota hetki oliiviöljyssä. Poista lampaasta huonot osat ja pilko reiluiksi kuutioiksi. Ruskista palat öljyssä. Lisää vesi ja anna kiehua hiljalleen tunti. Tarkista nesteen määrä, lisää kaneli, mustapippuri ja puolitetut aprikoosit ja anna muhia taas 20 minuuttia tai niin kauan, että aprikoosit ovat pehmenneet. Nesteen pitäisi olla lähes kokonaan haihtunut pois. Heitä sekaan kikherneet, möyhennä pari kertaa ja tarkista suola. Tarjoa riisin kanssa ja silppua päälle korianteria.

Arvostelu: Sikahyvää.

Kotikutoista kalaeläintä

Joskus Iku-Turson ja Joukahaisen aikaan nuoren naisen naimapuuhakelpaavuutta arvioitiin sen mukaan, montaako erilaista silakkaruokaa hän osasi valmistaa. Vaikea arvata, ketkä arvioinnin tekivät: se on näköjään ollut jo Ilmarisen päivistä lähtien niin, että mies on osannut arvostaa suloista silakan tuoksua kiireestä kantapäähän ja pöpeliköstä pusikkoon.

Huomasin pari päivää sitten Turun toreilla käyskennellessäni, että silakka on Varsinais-Suomen maakuntakukka tai ainakin kala. Asia vaati tauotonta tarkkaavaisuutta, sillä ilmoitus oli hyvin hyvin pienellä kirjoitettu. TIESITKÖ, ETTÄ SILAKKA ON VARSINAIS-SUOMEN MAAKUNTAKALA? Huh, mikä huutava hyökkäys. No nyt tiedän ja käytän tuota tietoa taatusti käyrätorveakin kierompaan manipulointiin.

Silakka on ehdottomasti ystäväni mukaan luettuna Timo Tohlopista. Ensinnäkin se on halpaa, toiseksi se on halpaa ja hyvää, kolmanneksi se on halpaa, hyvää ja maukasta, neljänneksi se on halpaa, hyvää, maukasta ja helppoa. Vaikka silakka-aika onkin vasta syksyllä, kun silakka on saanut rasvaprosenttinsa parhaimmilleen, on silakka-aika oikeasti ihan koska vaan. Tänään se oli hyvinkin summittaisesti heitettynä 19.44. Satun muistamaan ajan siitä, että silloin silakkaa muistuttava munakelloni sanoi AndyHanoiSyntetisaattorimaisesti Druoka onnn... walmista. Olihan tuokin keittiövempain loistava ostos, pakko kerskauttaa.

Munakelloni komensi siis kaikki kykeneväiset tänään maistelemaan kunnon kotiruokaa. Vaikka täysin perinteinen silakkalaatikko onkin aikamoista herkkua, tein sen tänään ei-niin-perinteiseen tyyliin.



Puikulamuusi-silakkalaatikko

voista perunamuusia (puikuloista)
250 g silakkafileitä
3/4 dl kermaa
1 kananmuna
ruohosipulia
tilliä
suolaa
valkopippuria
3 tomaattia
raastettua juustoa
(etikkapunajuuria)

Voitele vuoka ja kauho pohjalle sopiva kerros perunamuusia. Lado päälle kerros silakkafileitä. Sekoita kipossa kerma, muna, ruohosipuli, tuore tilli, suola ja valkopippuri. Kaada silakoiden päälle. Viipaloi tomaatit, kokoa päällimmäiseksi ja ripottele vielä juustoa päälle. Paista 210-asteisessa uunissa niin kauan, että tomaatit ovat mukavasti kypsyneet ja juusto sopivasti ruskistunut, n. 30-40 min.

Älä kehtaa tarjota ilman etikkapunajuuria.

Onko ryynimakkara kotoisin Italiasta?

Villillä ysärilläni tein tuttavuutta Italian Friulin fricoon. Hassua sinänsä, en ikinä päässyt reilausreissuillani Italiaan asti, vaikka suunnitelmissa se olikin. Monacoon asti vielä jaksoin revetä, mutta siitä oli niin pitkä matka Italiaan, että katsoin parhaaksi palata Suomeen. Stephanieta käteltyäni. Mutta ei se mitään: paikallisia erikoisuuksia voi näköjään syödä myös ei-niin-leimallisesti-paikallisissa-paikoissa, mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan.

Fricossa on kaikki kummallista. Monesti siihen laitetaan perunaa, monesti ei. Se muistuttaa munakasta, mutta ei ole nähnytkään sitä, vaan ei ole Stevie Wonderkaan. Ei siihen edes tule munaa. Siis fricoon. Juustona käytetään usein montasiota, mutta myös mozzarella tai parmesaani kelpaa. Montasiohan on herkkua, nuorena pehmeähköä mutta vanhetessaan parmesaanin vivahtavaa: näinhän se meni Suomessakin vuonna 2007 31. joulukuuta 2 703 697 ihmisen kohdalla. Tieteellinen fakta.

Oikeastaan tänään tekemälläni ruoalla ei ole juuri mitään yhteyksiä fricon kanssa. Paitsi että Friulin kyläpahasilla on kaikilla omat frico-ohjeensa ja tämä voisi hyvin olla yhden versio. Olettaen että sieltä löytyy ryynimakkaraa ja puolukkahilloa. Ja oikeasti fricon pitäisi kai olla reunoiltaan hiukan ruskettumaan lähtenyt, mutta unohdetaan turhat muodollisuudet. En silti ehdota, että Turku lahjoitettaisiin Italialle, vaikka täältä ryynistä saakin.


Ryynärifrico

voita
1 sipuli
4 perunaa
lihalientä
6 prinssiryynäriä
mustapippuria
juustoa
ruohosipulia
puolukkahilloa

Kuullota pilkottua sipulia hetki pannussa. Viipaloi perunat ohuiksi ja freesaa voissa hetki. Lisää pannulle noin 4-5 dl lihalientä ja jätä keittymään. Lisää lientä, mikäli perunat eivät ole vielä kypsyneet, mutta liemi on loppu. Tarkoituksena on lopulta kuitenkin päästä liemestä eroon. Pilko sivuttaispitkittäin ryynärit, heitä mukaan ja rouhaise kierros pippuria myllystä. Leikkaa juustosta siivuja ja anna sen sulaa päälle. Raikasta ruohosipulilla ja huido puolukkahillon kanssa. Etikkapunajuuret voisivat myös säväyttää, mutta kuten Pete Poskipartakin sanoo, en voi muuttua etikkapunajuuriksi.

Oikeastihan tämä olisi loistavaa "päivä jälkeen" -mätästä.

Musaa ähkyyn.

Aika maukasta

Tämä piirakka on blogiystäväni Marien käsialaa. Muuttelin vain kevyesti ohjetta, suluissa alkuperäinen.

Lohi-pinaattipiirakka 26 cm irtopohjavuokaan

pohja:

125g margariinia
3 1/2 dl vehnäjauhoja
3 rkl kylmää vettä
1/4 dl silputtua tuoretta tilliä
1 maustemitta suolaa

täyte:

250 g kirjolohta (noin 300g yrttimarinoituja kirjolohikuutioita)
1½ pss pinaattia (2 pss pakastepinaattia kuutioina)
½ dl ruohosipulia (1 pienehkö sipuli tai 10 cm pala purjoa)
1/2 rkl ruokaöljyä
hyppysellinen suolaa
ripaus valkopippuria
ripaus mustapippuria
2 1/2 dl kevyt ruokakermaa
3 munaa
½ dl juustoraastetta (ei alkuperäisessä)
2 tl sitruunamehua
nippu tuoretta tilliä, silputtuna noin 3/4 dl

Mittaa jauhot kulhoon, lisää suola ja 1/4 dl silputtua tilliä. Nypi joukkoon rasva. Lisää kylmä vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinapalloksi. Vaivaa vain sen verran kuin on pakko. Nosta taikinapallo kylmään noin 30minuutiksi.

Sulata jäinen pinaatti pannulla ja mausta suolalla ja pippurilla. Purista nesteet pois.

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Vuoraa 26cm irtopohjavuoka leivinpaperilla. Voitele reunat kevyesti. Kauli taikinapallo leivinpaperin päällä pyöreäksi levyksi, halkaisijaltaan noin 30 cm. Kumoa levy vuokaan leivinpaperin avulla. Painele taikina varovasti paikoilleen niin että saat korkeat taikinareunat. Pistele pohja haarukalla. Esipaista pohjaa alimmalla tasolla noin 10-15 minuuttia. Laita alimmaiseksi kerrokseksi pinaatti. ja ripottele lohikuutiot päälle. Riko munat kulhoon, lisää ruokakerma, ruohosipuli, silputtu tilli ja juustoraaste. 1/2 tl suolaa, oman maun mukaan musta- ja valkopippuria seka sitruunamehu. Sekoita tasaiseksi. Kaada vuokaan lohipalojen päälle. Paista 200 asteisessa uunissa, keskitasolla, noin 35 minuuttia,kunnes piirakka on kypsä. Piirakan pinta kohoaa kummulle kypsyessään, mutta pinta laskee kun piirakka jäähtyy. Tarjoile lämpimänä tai kylmänä.

Kyllä Mattilan Kartsakin toimasee

Ei ole lainkaan masentavaa, jos keittiön kaappiin on iskostunut arsenaali valloittavia viinietikoita. Masentava on lähinnä se rahasumma, jonka niihin on kuluttanut - eikä ole törsännyt johonkin järkevään kuten esperanton oppikirjaan, koiraistuimeen, vedenkestäviin teepusseihin, paristoilla ladattavaan paristolaturiin tai helikopterin heittoistuimeen. Mitä kaikkea olisinkaan voinut saada, jos olisin vähän säästäväisempi!

Hyvä puoli on, että noita maukkaita viinietikoita voi tehdä ihan itsekin. Esimerkiksi vadelmaviinietikkaa voi valmistaa ihan yksinkertaisesti vadelmista ja valkoviinietikasta. Marjoja pullonpohjalle, päälle etikkaa ja sen jälkeen maustumaan suljettuun pulloon viikoksi pariksi jääkaappiin. Samalla periaatteella voi valmistaa rakuunaviinietikkaa tai vaikka rosmariiniviinietikkaa. Myös hunaja toimii hienosti, sitrushedelmien kuoret, valkosipuli ja Karita Mattila takaapäin. Viimeistä en kuitenkaan suosittele.

Nyt tekemään salaattia, niin saadaan ne hiivatin muka-hienot-etikat käyttöön.


Artisokka-päärynäsalaatti ja punaviinimarjakastike

kastike:

3/4 rkl anopin makeaa punaviinimarjahyytelöä
1/4 dl vettä
2 rkl vadelmaviinietikkaa (tai jotain muuta vastaavaa)
½ dl oliiviöljyä
muutama lehti hienonnettua rakuunaa
kierros mustapippuria myllystä
½ valkosipulinkynsi pilkottuna

Mittaa kastikeainekset kulhoon ja aja blenderillä tasaiseksi.

salaatti:

rucolaa
tammenlehväsalaattia revittynä
kirsikkatomaatteja puolitettuna
säilöttyjä artisokansydämiä pilkottuna
säilykepäärynä viipaloituna
raejuustoa (oikeasti tässä pitäisi olla sinihomejuustoa)
pinjansiemeniä paahdettuna

Sekoita.

Kuvamaanantai: Kuumatamosonaatti Joen monelle sorsalle

Kaukaa taas palaan joelle kerran
se mua tuudittaa, ja saan unohtaa
huuhdon huoleni jokeen taas kerran
sen viileys mua rauhoittaa

Puukenkämies tarinoi

Taannoinen keskustelu ruokatunnilla työkaverin kanssa, kuuluu siis ruokablogiin. Jotenkin juttu lähti liikkeelle sienestä nimeltä madonlakki:


Possu: Jostain kumman syystä madonlakkeja on turha edes ettiä sienikirjoista.
Puukenkämies: Miks?
Possu: No kaikki hörhöt menis keräileen niitä mettiköistä ja olis ihan pihalla. Niissähän on erinäisiä velmuja vaikuttavia aineita.
Puukenkämies: Kai alan miehet tietää ilman kirjojakin niistä!
Possu: No tietää kyllä.
Puukenkämies: Mut mä olin kerran mettässä poikani kans ja huomasin, kun se söi jotain sieniä.
Possu: Siis ihan tosta vaan?
Puukenkämies: Niin niin. Sit meni varmaan joku vartti niin se alko vähän hoiperrella. Yhtäkkiä se alko kävellä takaperin ja kaatui kyljelleen.
Possu: Häh? Takaperin? Siis oikeesti?
Puukenkämies: Juu juu. Tuli pieni paniikki ja soitin lääkäriin, mut sit se jo nousikin. No siellä sanottiin, ettei mitään hätää, kyllä se siitä pian tokenee.
Possu: Just joo. Aika hieno asenne. No mitäs teit, mä olisin varmaan vienyt suoraan TYKS:n ensiapuun. Siellä ainakin pääsee suoraan jonojen ohi, jos on tosi kyseessä.
Puukenkämies: Tyksiin?? No en mä ny sinne. Sitä paitsi sanottiin, että ei oo hätää.
Possu: Mut silti. Jos olis ollu mun, ni olisin ollu lääkärissä aika nopeesti.
Puukenkämies: No en mä ny tiä. No mut sit tultiin kotipihaan ja kaveri alko vähän kuolata ja meni kauhoon vettä jostain lätäköstä. Sillä oli hirvee jano.
Possu: Mitä helvettiä? Siis meni juomaan lätäköstä? No ei toi kai ihan normaalia oo. Et sääkään sit kovin hirveesti viittiny poikaas vahtia, vaikka kaveri oli just syöny jotain epämääräisiä sieniä kävelly mettässä takaperin ja kaatunu kyljelleen valittaan? *tuohtumusta*
Puukenkämies: Nii mut kun ne sano, ettei oo hätää. En viittiny ottaa sit turhaa paniikkia. Ja onhan toi nyt ennenkin juonu jostain kuraojasta.
Possu: Joo joo. Nii varmaan.
Puukenkämies: Heh, no kaikki meni kuitenkin ihan hyvin. Pari tuntia meni eteenpäin ja tyyppi oli jo ulkona leikkimässä. Juoksenteli ihan innokkaasti ja hetken päästä tuli tyytyväisen näköisenä vastaan kuollut rotta suussaan.
Possu: Siis mitä v***ua? AaaaaaHaaaa. Sun poikas onkin koira vai?
Puukenkämies: No mitä sä oot oikein kuvitellu *tajutonta naurua*
Possu: *mieletöntä naurua*
Puukenkämies: *vääntelemistä kippurassa lattialla*
Possu: *veden valumista silmistä*
Puukenkämies: Ainahan mä puhun koirastani nimellä poika. Luulit sitten, että puhuin pojastani?! Eihän mulla ees oo poikaa.
Possu: No just joo, teikä puhuu pojastaan, niin kai nyt hel****ssä luulen, että puhut lapsestas? Ihmettelinkin kyllä vähän, kun en oo tiennyt sun pojastas.
Puukenkämies: No joo, arvaa ihmettelinkö mä, kun aloit meuhkata siitä TYKSistä?!
*mieletöntä naurua*
_____________

Sen verran testasin tätä tarinaa, että kerroin parille kaverilleni ihan samalla tavalla. Ei kumpikaan niistäkään tajunnut, että kyseessä oli koira. Tätä on sit naurettu ihan kohtalaisesti.

Piiskaa teille pitäisi antaa!

Postaan tämän ohjeen säälistä kaikkia säälittäviä muffinssirakastajia kohtaan. Vaikka piiskaa teille pitäisikin antaa! Lähtökohtaisesti muffinssit on kuitenkin ihan turhia. Kuten jo joskus aiemmin todettua. No, muffinsseiksi nämä oli kyllä ihan siedettäviä.

Maissi-chilikeitto odottaa vielä valmistumistaan. Mutta tulee yhtä suurella varmuudella kuin Ron.


Vadelma-pätkismuffinssit

1 dl juoksevaa margariinia
2 dl sokeria
2 munaa
4 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaota (esim Van Houten)
2 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria
1½ dl vadelmia
1 pss pätkis minibites
tomusokeria

Vaahdota margariini, sokeri ja munat. Sekoita jauhot, kaakao, leivinjauhe, vanilliinisokeri ja lisää vaahtoon. Murskaa vadelmat ja sekoita taikinaan. Pilko suuri osa pätkiksistä ja sekoita taikinaan. Heitä vuokiin ja paina vielä jokaiseen palaan päälle vähän kookkaampi pala pätkistä. Paista 225-asteisessa uunissa n.15 minuuttia. Koristele tomusokerilla.

Ja jos muffinssi ei miellyttänyt, niin tätä voi kokeilla audiojälkkäriksi. Vaatimattomasti nimetty The Music.

Eroon ylimääräisistä asukeista

Muutaman vuoden olen kasvatellut kotiloita terraariossa. Eilen heikkona hetkenäni päätin syödä ne. Osan laitoin mikroon ja huitaisin tuosta vaan suit sait sukkelaan suolan kanssa. Lopuista valmistin herkkua ranskalaisittain. Nyt terraario on tyhjä ja olo kovin yksinäinen - ehkä otan sinne kääpiösiilin. Nirhaan sen tulevana jouluna, ompelen piikkinahasta tangat ja lähetän ne blogissa järjestetyn jouluarvonnan voittajalle. Loput piikkisällistä täytän luumulla. Mitä sitä muuta joulupöytään kaipaisikaan?

Etanat punaviini-valkosipulikastikkeessa
(3-4 annosta)

40 g voita
2-3 valkosipulia murskattuna
2½ dl punaviiniä
½ kanaliemikuutio
vajaa 1 rkl ruokosokeria
purkki etanoita
persiljaa hakattuna
vaalea leipää

Sulata osa voista kattilassa ja lisää valkosipulit. Pyörittele hetki, älä anna käristyä. Lisää punaviini, osa ruokosokerista ja kanaliemikuutio. Kiehauta ja anna poreilla hiljalleen. Maistele, lisää sokeria tarpeen mukaan riippuen vähän viinistäsi. Lisää loppu voi ja tarkista suola. Lisää etanat, ne lämpenevät parissa minuutissa. Laske jokaiseen annokseen n. 5 etanaa ja aseta ne syvälle lautaselle. Kaada päälle punaviinikastiketta ja reilusti persiljaa. Tarjoa vaalean leivän kanssa, jota voit sitten dippailla liemeen.

Ruokanimet ne vasta ovat hämmentäviä: polgastronoff kuittaa

Stroganoffmuunnelmia löytyy avaruudesta enemmän kuin tuhat sanaa. Näillä sanoilla Dancing Pig aloitti julistuksensa ja tunsi sen hetkisen luovuudenpuuskansa riittämätömäksi. Jäi tuo sorkkiva eläin pohdiskelemaan stroganoffin syvintä olemusta.


Perusstroganoff. Naudanlihakuutioita tai -suikaleita, jotka uiskentelevat hapankermaisessa kastikkeessa. Kastikkeeseen laitetaan usein mukaan suolakurkkuja, sipulia ja sieniä.

Makkarastroganoff. Nakkistroganoff räjäyttää tajunnan. Mutta mitä tekee ruotsalaisten lempilapsi makkarastroganoff?! Makkarana käytetään ei vähempää kuin falukorvia aliasta faluninlörssiä. Siitä olen korkeaveisunnut jo Pyhän kirjamme lisäksi aikaisemmassa postauksessani.

Mustamakkarastroganoff. Nääs termos! Synnyinseutujeni lähimaastossa lymyilevä mustamakkara herkistää mielen jos kielenkin. Heitin juuri ajatuksissani itselleni haasteen mustamakkarastroganoffin reseptistä. Saa jäädä vielä odottamaan.

Estroganofe. Aattelkaapa ite! Brassilaiset herkkuposketkin vääntävät tätä herkkua. Sisäfileestä tai tarkemmin määriteltynä filee mignonista (sisäfileen kaposampi pääty) ähmälletään lihaosuus: ei voi olla pahaa. Sekaan normistroga-ainesten ohella kastikkeista tomaattia ja vispattua kermaa. Huh.

Polgastronoff. Tätä syödään tästä lähtien jo perinteisesti Turussa, tässä Ruotsin aboistisessa naapurihurmalassa. Ekumenistisessa ruokaihmeessä yhdistyy olemisen sietämätön keveys stroganofistiseen suurpiirteilyhifistelyyn. Tässä ruoassa on kaikki ja ei mitään. Kaikkeen kiteytyy maailman stroganoffkeittiöiden parhaat kuosit ja ei mitään- osuuteen kiteytyy ei yhtään mitään. Nimikin sen jo kertoo, vaikka kirjoitinkin asian Suomen toisella virallisella kielellä eli suomella.



Falunilainen polgastronoff

200 g faluninmakkaraa kuutioituna
voita
800 g hirven sisäpaistia kalvot poistettuna ja kuutioituna (tietty sisäfileekin kelpaa)
8 helmisipulia kuorittuna ja puolitettuna
2 valkosipulinkynttä pilkottuna
1 porkkana halkaistuna ja pilkottuna
2 dl vettä
punaviiniä, niin paljon että lihat lähes peittyy
1 lihaliemikuutio
1 dl paseerattua tomaattia
1 dl kuohukermaa
1 tlk kokonaisia herkkusieniä
puolikas suolakurkku pieneksi kuutioituna
(suolaa) pippuria
omavalintaisia yrttejä (esim. timjamia, rosmariinia)
1 dl ranskankermaa
jos käytit suolakurkun tilalla makukurkkuja, sait sopivasti makeutta, muuten ehkä ripaus sokeria

Käristä faluninlörssi pikaisesti voissa. Laita syrjään odottamaan. Ruskista hirvikuutiot kattilassa voissa ja lisää sipulit ja porkkanat. Freesaa hetki. Lisää vesi, punkku ja lihaliemikuutio. Anna porista tunti. Lisää tomaatti ja kerma ja anna muhia 10 minuuttia. Heitä sekaan herkkusienet, suolakurkut, pippuri, faluninlörssykät ja yrtit. Mausta vielä lopuksi ranskankermalla ja tarkista suola. Stroganoff tarjotaan Laukku- ja kenkäihmisettären mukaan keitettyjen perunoiden kanssa. Itse taipuisin ennemmin riisin suuntaan. Hyvää se oli myös kukka- ja parsakaalien kanssa. Oma valinta, kun päätin vetää kevyen karppauksen ylenmääräisen pitsailun jälkeen.

Päärynä-gorgonzola-pinjansiemenpitsa

Kuten muitakin herkullisia sinihomejuustoja, niin myös gorgozolaa kypsytettiin joskus luolissa, joissa homeitiöt melskasivat ihan luonnostaan. Nykyisin lehmänmaitoon lisätään bakteereita ja homeitiöitä ja juustoon painellaan reikiä, jolloin mikrobit pääsevät paremmin lisääntymään ja hengittämään. Gorgonzolaa kypsytetään 3-6 kk: nuori juusto (Dolce) on rakenteeltaan rasvaista ja sopii hyvin vaikka kastikkeisiin tai levitteisiin. Vanha gorgonzola (Piccante) voi olla jopa pistävän makuista, mutta on parhaimmillaan jälkiruoissa esim. hedelmien kanssa. Rasvaprosentti on öpaut 50.

Monet ruoat ovat saaneet nimensä jonkin paikan mukaan, yllättävää kyllä tämä herkku on kotoisin Italian Gorgonzolasta. Entinen kyläpahanen on nykyään Milanon esikaupunkialuetta. Asukkaita yhtä paljon kuin Lauttasaaressa tuossa Suomen Gorgonzolassa. Lehmien määrä siellä on valtava ja ylittää pian asukkaiden määrän. Lauttasaaressa on n. 19000 utareihmettä.

Yleensäkin sinihomejuustot pitävät hedelmistä ja pähkinöistä. Mutta mitäs juomaksi? Jos ajatellaan, että gorgonzolaa vedeltäisiin pelkiltään, hyviä valintoja olisivat makeat jälkkäriivinit, ja täyteläiset punaviinit. Samppanjoistakin voisi löytää jotain mukavaa. Nyt tehdään kuitenkin pitsaa ja itse näkisin sopivaksi juomaksi vaikka jonkun hieman tummemman oluen. Monet muuten ajattelevat, ettei pitsan kanssa sovi juoda punaviiniä. Tähän vaikuttaa pohjimmiltaan se, että pohjan päälle laitettavan tomaattikastikkeen happoisuutta on vaikea yhdistää punaviiniin. No tässä ei ole sitä ongelmaa, sillä pohjakastikkeena toimii pesto. Pariksi oluen ohuella siis vaikka joku mukava chianti. Itse olen kyllä jo lähtökohtaisesti sitä mieltä, että pitsan kuin pitsan kanssa voi juoda punaviiniä ja varsinkin pitsaa valmistaessa, valmistamisen jälkeen, pitsaa syödessä ja syömisen jälkeen.

Hieman tämän tyylistä lättyä veivattiin joku aika sitten jossain ohjelmassa, vai olikohan se jossain lehdessä. Miten vaan, hyvä vaihtoehto illanistujaisiin.



Päärynä-gorgonzola-pinjansiemenpitsa

Pohja:

1,5 dl vettä
3/4 pkt hiivaa
0,5 tl suolaa
3 rkl rypsiöljyä
n. 5-6 dl vehnäjauhoja

Täyte:

3 rkl vihreää pestoa
1 tlk päärynöitä (puolikkaita sokeriliemessä) viipaloituna
150-200 g gorgonzolaa paloiteltuna
1 dl pinjansiemeniä paahdettuna
1 dl perusjuustoa raastettuna
rucolaa

Kun pohja on kohonnut tee siitä viisi pikkupitsaa. Levitä pohjan päälle vihreää pestoa, sitten päärynöitä, gorgonzolaa, pinjansiemeniä ja ihan vähän juustoraastetta. Paista 230-asteisessa uunissa kypsäksi. Heitä päälle vielä rucolaa.

Karipompei

Alkuruoaksi Benny Lava.


Suolapähkinä-banaanicurry

rypsiöljyä
kardemummaa
kanelia
juustokuminaa
neilikkaa
sinapinsiemeniä
400 g valkosipulimarinoituja broiskusiipaleita
3/4 dl suolapähkinöitä
1½ banaania viipaloituna
1 tlk kookosmaitoa

Lämmitä pannulla öljy ja lisää siihen mausteet. Paistele hetki. Heitä mukaan broiskut ja paistele taas hetki. Lisää pähkinät ja banaanit ja paista taas hetki: elämä on paistamista. Lisää kookosmaito ja tarkista lopuksi suola. Tarjoa riisin kanssa.

Mikä pentele tuolla kaapissa taas muhii?

Ylikypsennetyn valkokaalin haju on kai saanut monellekin aikaan traumoja, yleensähän kaali vedetään totaalisesti överiksi, epämääräiseksi mössöksi. Mutta mikäs pakko sitä on vetää ylikypsäsi?! Kaalista saa oikein hyvää jo pelkästään suikaloimalla, freesaamalla sitä öljyssä ja maustamalla kaikilla ihanuuksilla. Ei sinänsä, överiksi muhinut kaalipata on maullisessa kauneudessaan jotain yhtä kaunista kuin sika pienenä. Minua ei kaalin haju ole ikinä jaksanut häiritä.

Ilmaisena vinkkinä vielä niille, joita tuo haju silti vihmoo: heitä pannulle pala vaaleaa leipää, se imee leijonan osan hajusta. Tuosta leijona ei tietenkään ole tyytyväinen, karttele sitä siis tai vie leipä Korkeasaareen. Ja jos keität kaalin, loraus sitruunamehua tai etikkaa auttaa säilyttämään kauniit värit. Varsinkin jos punakaalista on kyse.

Mutta eihän kaalia ole mikään pakko kypsentää. Tällä hetkellä jääkaapissa on hautumassa raastettua valkokaalia ja porkkanaa hmmm.. jännittävässä liemessä. Jotain hauskaa hapatettua siitä pitäisi tulla, sen näen huomenna. Ilmoille heitettiin kyllä jo lausahdus: "Vesku, mikä pentele tuolla kaapissa taas kerran muhii". No muhii muhii...Taka a chance on me, darl.

Jos haluaa päästä vielä helpommalla, niin ehdotan siirtymistä takaisin 80-luvun alun ala-asteelle. Silloin tämä salaatti ei ehkä herättänyt minussa vastustamatonta mielihyvää, nyt voisin syödä sitä viikottain:



Valkokaali-puolukkasalaatti

pilkottua valkokaalia
puolakkahilloa

Sekoita ainekset.

Soppa päivässä pitää keitot heittoina

Pois palmun alta sluibaamasta ja äänestämään!

Gratinoitu viinivaahto

Vähän samaan tapaan kuin saaplarin vanha lehmä muuttuu härän couer de filet'ksi ja elähtänyt sika polkkapossuksi, muuttuu viinivaahtokin sabayoniksi.

Erään Kirstin kanssa nimittäin tuli keskustelua sabayonin ja viinivaahdon eroista. Puolassa syntyneenä 1:40 symppaan tietysti myös ruotsalaista Sabatonia, mutta sen te jo tiesittekin. Mutta asiaan eli kysymys on tietysti, mikä on viinivaahdon ja sabayonin ero. Koska olen hyväuskoinen, enkä harrasta lähdekritiikkiä, (kuten eivät kaikki "Saatanan umami -postaukseni lukijatkaan) uskon siihen, mitä minulle on opetettu. Ja näinhän se menee: viinivaahto on viinivaahtoa vielä siinä vaiheessa, kun kattila otetaan pois vesihauteesta. Sabayoniksi se muuttuu silloin, kun viinivaahdolle annetaan shokkihoitoa, eli se vatkataan nopeasti kylmäksi. Uskokoon kukin taas, mihin haluaa, muttei kuitenkaan tähän maailmaan ja taas suruhuntusi näät.

Samassa Hotelli Pumpulissa asuvan polkkauksieni pakkomaistajan kommentti ensimmäisen lusikallisen jälkeen: "No nyt lähtee taju". Epäselväksi jäi vielä, tarkoittiko jälkkärin makua vai sitä toista lusikallista, jonka hotellimme uusi asukas, Leijakuningas, juuri lähetti matkalle.



Gratinoitu vinho verde -viinivaahto ja hedelmiä (2 annosta)

2 dl vinho verdeä
1 päärynä lohkottuna
20 viinirypälettä puolitettuna
1 banaani viipaloituna
2 appelsiinia fileoituna ja lohkottuna

Marinoi hedelmiä tunti vinho verdessä jääkaapissa. Siivilöi viini talteen (hedelmät myös) ja juo sitä niin paljon, että jää puoli desiä viinivaahtoon.

3 keltuaista
½ dl sokeria
½ dl vinho verdeä

Vatkaa keltuaiset ja sokeri kuohkeaksi mieluiten teräskulhossa. Sekoita joukkoon hedelmistä makua ottanut viherviini ja kypsennä vesihauteessa varovasti. Vispaa kevyesti koko ajan, yleensä toivottu tila saavutetaan alle 10 minuutissa. Älä kuumenna liikaa, ettei mene kokkeliksi. Lopputuloksen pitäisi olla saennutta, kevyen vaahtoavaa pehmeää silkkiä.

Jaa hedelmät kuumuutta kestäviin annosmaljoihin, kaada viinivaahto päälle ja gratinoi pikaisesti tulikuumien uunivastusten alla.