Pofu: yrtti ja paprika-chili

Pofu on kiinnostava kasvis-soijavalmiste. Kehittelijänä on entinen ravintoloitsija Simo Reijonsaari, joka tunnetaan  uusikaupunkilaisen Gasthaus Pookin ex-yrittäjänä. Tapasin hänet pikaisesti Turun Ruokamessuilla ja palo näkyi silmissä, kun Reijonsaari kertoili Pofun taustoja. Ensiesittely Pofulle tehtiin maalisikuussa Gastro 2016 -messuilla ja siellä se saikin kehuttavasti huomiota. Alkujaan Pofu oli suunniteltu leivän päälle, mutta hiljalleen ymmärrettiin, että siitä olisi paljon muuhunkin. Olen aivan samaa mieltä. Näen käyttömahdollisuuksia keitosta hampurilaiseen, kastikkeesta pataan ja pitsasta pastaan. Pofulle on varmasti tilausta, kun kasvisruokailu kukoistaa ja kun nyhtis ja härkis ovat tallanneet hyvää jalansijaa. Saanko taas kerran sanoa, että Suomessa tehdään tällä hetkellä todella hienoja ruokainnovaatioita.  

Jo aiemmin olen kaupoissa tutustunut Pookin salaatinkastikkeeseen, joka sekin on Simon kaunokirjoitusta - vakiokamaa mökkijääkaapissa kesällä ja samalla myös ainoa salaatinkastike, jolla siellä on perusteltu peruuttamaton paikkansa. Mies tietää, mitä tekee. 

Pofua on kahta versiota: yrtti ja paprika-chili. Tuote on maidoton ja gluteeniton ja soveltuu myös vegaaniruokavalioon. Ensin ajattelin pitäväni enemmän paprika-chilistä, mutta sitten huitaistuani siivun leivälle, en enää ollut varma mieltymyksistäni. Yhtä kaikki, molemmat maistuu minulle. Tällä hetkellä Pofua myydään lännen ja etelän hyvin varustelluissa Citymarketeissa ja K-supermarketeissa. Jossain muuallakin ja lisää on kuulemma tulossa. Tarkemmat tiedot Pooki Foodsin sivuilta.

Niin ja piti vielä sanomani, että Pofu kestää kivasti myös kuumentamista. Se on varmasti parhaimmillaan ihan perinteisissä kotiruuissa. 

Nyt kun Hesarin pääkirjoitustoimittaja Juha Akkanen kyseenalaisti lähiruuan ja luomuilun ruokahifistelynä ja elitisminä, en ole ihan varma uskallanko näin hipsteriä ruokajuttua Polkkapossuun edes laittaa, saan luultavasti tästä pääkirjoituskolumnimaiset vihat päälleni. Senkin uhalla annetaan mennä vaan ja kuten tapoihin kuuluu, kumarretaan Pofun suuntaan ja toivotaan, että takanani on samalla hetkellä Akkanen. 

Pofu-juurespyttipannu

Pofua (yrtti)
perunaa
porkkanaa
palsternakkaa
lanttua
sipulia
savupaprikajauhetta
timjamia
suolaa ja mustapippuria
kananmunia
suolakurkkua

Keitä juurekset lähes kypsiksi, jäähdytä ja kuutio. Pilko pofu haluamasi kokoisiksi paloiksi, paista kuumalla pannulla öljyssä pikaisesti väri ja rapsakkuus pintaan. Laita syrjään odottamaan. Lisää pilkottu sipuli, freesaa hetki. Lisää juurekset, mausta savuparikalla, suolalla, pippurilla ja timjamilla. Paistele hetki ja lisää pofu. Paista kaveriksi kananmuna ja ole iloinen, jos sinulla on vielä suolakurkkujakin kaapissa.

Tomaattinen pofu-kikhernepasta

pastaa

Pofua (paprika-chili)
1 punasipuli
3 valkosipulinkynttä
pieni kourallinen oliiveja
500 g tomaattimurskaa
1 rkl tomaattipyreetä
ripaus sokeria
pikku loraus etikkaa
kuivattua oreganoa
suolaa ja mustapippuria
persiljaa

Valmista pasta ohjeen mukaan. Pilko pofu haluamasi kokoisiksi paloiksi, paista kuumalla pannulla öljyssä pikaisesti väri ja rapsakkuus pintaan. Laita syrjään odottamaan. Lisää pilkottu sipuli, freesaa hetki. Lisää myös valkosipuli ja pian sen jälkeen oliivit, tomaattimurska, tomaattipyree, sokeri, etikka, oregano, suola ja pippuri. Anna muhia hetki ja lisää lopuksi pofu ja kikherneet. Tarjoa pastan kanssa. Älä unohda persiljaa.

Myskikurpitsa-spelttihelmisalaatti

Sen verran olen ollut spelttihelmien mausta ja rakenteesta pähkinöissäni, että oli uuden salaatin aika. Vaikka juuri viikko sitten tein granaattiomenaisen version. Ja kun kurpitsaakin sattui jäämään kurpitsakeiton teosta, niin mikäpä olisikaan ajankohtaisempaa kuin kurpitsa-spelttihelmisalaatti. Tästä tuli ihan taivaallista. On pakko samaan hengenvetoon todeta, että Birkkalan luomutilalla valmistetaan aivan tajuttomia tuotteita. Emäntä huutelee, että kirjoita siihen vielä, että spelttihelmiä ja spelttimannaa meillä vedetään kuin pikakelauksella. No kirjoitan: spelttihelmiä ja spelttimannaa meillä vedetään kuin pikakelauksella. 

Myskikurpitsa-spelttihelmisalaatti

4 dl Birkkalan spelttihelmiä

kastike (marinadi):

3 valkosipulinkynttä pilkottuna
4 rkl omenaviinietikkaa
3 rkl oliiviöljyä
1 rkl soijakastiketta
2 rkl vettä
½ rkl hunajaa
suolaa
pippuria

Kypsennä spelttihelmet ohjeen mukaan. Kypsennyksen voi tehdä joko keittämällä tai hauduttamalla. Valmista kastike ja pyörittele spelttihelmien joukkoon heti niiden kypsyttyä. 

myskikurpitsa

purjoa

pätkä kurkkua

kirsikkatomaatteja

persiljaa

Leikkaa kurpitsa pitkittäisiksi paloiksi ja sivele rypsiöljyllä. Öljyä voi vaikka vähän kaataa paikkaan, josta olet jo ottanut siemenet pois, ei tule ylimääräistä tiskiäkään.  Kun nyt olet ottanut talteen siemenet, huuhtele ne ja kuivaa talouspaperipalojen välissä. Paahda siemeniä hetki pannulla öljyssä, lisää suolaa ja savupaprikaa. Varo poksuvia siemeniä. Paahda kurpitsoja 200-asteisessa uunissa puolisen tuntia, erota liha kuoresta ja leikkaa liha sitten kuutioiksi.  

Pilko purjo, kuutio kurkku, halkaise kirsikkatomaatit ja hakkaa persilja. Sekoita spelttihelmien joukkoon. Heitä lopuksi kurpitsansiemenet ja kurpitsapalat päälle ja rouhi päälle vielä mustapippuria myllystä. Tämän voi tarjota kylmänä tai lämpimänä.

Metsiemme ruokasienet

• 
  

Vielä on sieniaikaa jäljellä: vaikkapa hallavahakasta, kuusilahokasta, härmämalikkaa, talvijuurekasta, kultasientä, oranssirouskua, keltavahveroa, osterivinokasta ja tietty myös suppilovahveroa. Viimeistä en enää jaksa itse poimia, sen verran olen jo vuosien varrella ehtinyt kyllästyä suppiloihin ja muutenkin niitä on kaapit kuivattuina täynnä. Mutta hyvää sienisuolaa niistä voi kyllä tehdä. Itse olen käyttänyt sienisuolaan kuivattuja suppilovahveroita 40-50 grammaa ja 60 grammaa karkeaa merisuolaa. Kaikki jauhaantumaan tehosekoittimeen ja kannellisiin purkkiin käytettäväksi. 

Eikä suppiloita poimi juuri Pertti ja Ulla Salokaan, Metsiemme ruokasienet -kirjan tekijät. Heillä korit täyttyvät ensin tateista ja isohaperoista, sitten vasta rouskuista, keltavahveroista ja suppilovahveroista. Ymmärrän kyllä. Tatit ovat parhaimmistoa, isohaperoiden maailmaan en ole itse vielä juurikaan rynnännyt. Jonain vuonna sekin tulee olemaan listallani. 

Metsiemme ruokasienet ei ole ihan perussienikirja. Tavallisimmat lajit toki esitellään perusteellisestikin, mutta näiden lisäksi joukossa on myös tuntemattomia suuruksia. Mikä on erittäin hieno asia: mitä enää tekee sienikirjalla, jossa on vain samat sienet kuin jo niin monessa sienikirjassa aiemminkin ilman mitään uutta näkökulmaa. Tässä teoksessa esitellään mm. punanuljaska, ripsimaatähti, vesikehärousku, papukaijavahakas ja tarhakaulussieni. Ei ihan kaikkien sienioppaiden peruskauraa! Ja useita muita harvinaisuuksia. Jokaisesta käsitellään tuntomerkit, tyypilliset kasvupaikat ja joidenkin kohdalla annetaan myös käsittelyvinkkejä. Erikseen oppaassa annetaan vielä tarkemmin vinkkejä säilömisestä ja myrkyllisyydestä. Eivätkä nuokaan varsinaisesti mitään harvinaisuuksia ole, kaikkiin olen metsissä törmäillyt. Siksi on hienoa, että jossain kirjassa ne saavat mainintojakin. Psilosybiinisieniä eivät ole Pertti ja Ullakaan lähteneet esittelemään, ehkä hyvä niin. 

Tämä teos ei ole reseptikirja, vaikka siellä täällä toki ruuanlaittoa sivutaankin. Esimerkiksi keltavahverosta kerrotaan, että "sopii paistettuna leivän päälle, keittoihin, piiraisiin, omeletteihin, salaatteihin lisukkeeksi ja juurespaistoksiin". Lehtolohisieni taas "mainitaan monissa lähteissä syötäväksi, mutta lohisienien sisältämien arsenikkiyhdisteiden vuoksi niitä ei pidä käyttää ruokasieninä". Niin, jo nimi velvoittaa, itse olen hattuja heitellyt joskus keittoihin. 

Kaikin puolin suositeltava kirja, tykkäsin.

• Kirjailija : Pertti Salo, Ulla Salo
• Kustantaja : Docendo
• ISBN : 978-952-291-252-7
• Sivuja : 300

Arvostelukappale saatu kustantajalta. 

Granaattiomenainen spelttihelmisalaatti

Granaattiomenan satokausi on joulu-tammikuussa, pieniä viitteitä alkaa jo näkyä kauppojen hyllyillä. Moni jättää tuon jalon hedelmän käyttämättä pelkästään siksi, että omassa avaustekniikassa on puutteita ja homma menee sotkuiseksi kuin kampaamaton tukkani. Granaattiomenan käytettävät osat ovat siemenet ja malto, välissä olevat seinämät maistuvat kuntalle ja ne kannattaa jättää omiin oloihinsa. Muistan toki vielä sen kerran, kun ilman ohjeistusta kävin tatamille granaattiomenan kanssa tarkoituksenani nautiskella sen kuulemma niin maukasta sisustusta. Sisustus osoittautuikin maukkaaksi, mutta hedelmä otti meikäläisestä erävoiton seitsemän pisteen waza-arilla. Paikat olivat punaisena kuin pahimmankin teurastuksen jäljiltä. En ala tässä opettaa granaattiomenan avaamista, videoita on hyvin saatavilla youtubessa.

Jos granaattiomena on maistuvaa, niin samaa voi sanoa spelttihelmistä. Ajoittain olen kokenut riisiahdistusta, vaihtoehdoiksi olen ottanut tällöin ohrasuurimot, kvinoan, bulgurin ja kuskusin. Nyt olen hyvinkin innostunut spelttihelmistä, niissä on oma viehätyksensä irtonaisen napakalla tekstuurillaan. Tarkoittaen sitä, etteivät oikein valmistettuina jää toisiinsä kiinni epämääräiseksi limamöykyksi ja ovat sopivasti kypsennettyinä juuri mukavan selkeitä pikkupalleroita suuhuni. Spelttihelmet ovat mielestän parhaimmillaan salaateissa, hyvin maustettuna ne menevät mainiosti myös vaikka grillisapuskan kanssa lisurina. Risottoakin niistä tehdään, käytettävyydestä en ole ihan varma. Hyvin valmistettu risotto on sopivan napakkaa, mutta kuitenkin hieman puuromaista. Spelttihelmet ovat ehkä omaan makuuni hieman liian irtonaisia risottoon. No, rakennekysymys, mutta arborio-riisillä on risotossa tukeva paikkansa.

Siispä tein salaattia.

Granaattiomenainen spelttihelmisalaatti

250 g spelttihelmiä (Birkkalan tilalta tietty)

kastike (marinadi):

2 valkosipulinkynttä pilkottuna
3 rkl omenviinietikkaa
3 rkl oliiviöljyä
1 rkl soijakastiketta
2 rkl vettä
½ rkl hunajaa
suolaa
pippuria

Kypsennä spelttihelmet ohjeen mukaan. Kypsennyksen voi tehdä joko keittämällä tai hauduttamalla. Valmista kastike ja pyörittele spelttihelmien joukkoon heti niiden kypsyttyä. Mukaan laitoin vielä pilkottuna, silputtuna, viilleltynä ja lohkottuna seuraavia raaka-aineita:

granaattiomenan siemeniä
muutama retiisi
pari tomaattia (kuvassa olevat keltaiset lohkot)
kurkkua
salaattisipulia tai punasipulia
omenaa
jotain vuohenmaitojuustoa esim. ibericoa
persiljaa
suolaa ja pippuria

Juotko oluesi perustuopista vai juomaasi oluttyyppiä varten valmistetusta lasista?

Juon. Joskus. Molemmista. En samaan aikaan. 

Entä kumpi on pahempi asia: juoda olutta suoraan pullosta vai perinteisestä ravintolan bulkkituopista? Aivan sama, sitä en mennytkään selvittämään Decanterin kutsumana oluttastingiin Turun Ruokamessuille. Mutta mikä on perusravintolatuopin ja tietylle oluelle valmistetun lasin ero? Suuri.

Moni kutsuisi hommaa hifistelyksi, minäkin saatoin kyynisessä pessimismissäni joskus uskoa niin. Mitä hemmetin väliä sillä on, mistä mallasjuomansa nauttii? Jos viiniä menet lutraamaan väärään lasiin, saat paheksuvia katseita automaattisesti niskaasi. Bisseä nyt vaan on totuttu lipittämään vaikka koiran juomakiposta, jos ei muuta kaatoastiaa ole ollut saatavilla. Ja se on lähinnä aiheuttanut ihailevia silmäyksiä muilta kanssanauttijoilta, joskin myös paheksuvia katseita hirmuiselta koirapedolta.

Kyllähän te kaikki tiedätte sen ravintolan perustuopin, itse kutsun sitä bulkkituopiksi. Siitähän karjalat sun muut tarjotaankin, joten voitanee kai sanoa, että bulkkiolut tarjotaan ihan oikeasta lasista. Mutta uskallan silti väittää, että aika moni muu lasi olisi bulkkioluellekin paljon parempi. 

Sen mitä Riedel teki aikoinaan viinilaseille, on Spiegelau tehnyt olutlaseille. Kappas, Spiegelau onkin ilmeisesti Riedelin tytäryhtiö, Punaisena lankana on, että laadukas olut vaatii juuri sellaisen lasin, joka korostaa juuri sille oluttyypille tyypillisiä ominaisuuksia. Ensimmäistä kertaa kun ottaa Spiegelaun lasin käteen, on pakko ihmetellä lasin keveyttä ja ohuutta. Miten tämä voi kestää yhtään mitään. Kyllä voi, muutaman kerran olen oluthuuruissani joutunut törmäilyttämään esimerkiksi laseja ja seinää, tällöin seinään on tullut jälki, mutta lasi on pysynyt ehjänä. Lasit saa myös surutta tai surullisenakin pestä astianpesukoneessa, mikä on vielä hienompi juttu. Mutta miksi hehkuttelen tässä ohuutta? Sen lisäksi että ohut lasi korostaa oluen suutuntumaa, pitää ohut lasi peruspaksutuoppia paremmin oluen kylmänä. Itse asiassa Jaska JaskanKaljat-blogissa on paneutunut lasin ohuuden ja lämpenemisen rytmiikkaan hieman perusteellisemmin ja tullut samaan tulokseen. 

Merkittävän eron huomaa myös ihan silmämääräisesti tarkastelemalla perustuopin ja Spiegelau-lasin pintojen tasaisuutta. Spiegelaun pinta on silkkaa peiliä, kun taas perustuopissa on siellä täällä uurretta, juovaa, selännettä ja hyppyriä. Vaan mitä sen on väliä? Hiukkasen tai aika paljonkin. Aina kun otat siemauksen tuopista, palaa loppuolut takaisin tuoppiin lasin pintaa pitkin. Mitä enemmän siinä on epätasaisuuksia ja olut törmäilee esteisiin, sitä enemmän olut väljähtää. En ole asiaa ennen ajatellut, mutta homma on ollut todella helppo todentaa. 

Ja sitten se perustuopin paksunpyöreä reuna. Spiegelau-laseissa reuna on laserohut, jolloin juoma kaatuu suussa juuri sinne, minne sen kuuluukin kaatua. Ei ympäri hampaita. 

Tasting aloitettiin vehnäoluella, sitten siirryttiin ipaan ja viimeiseksi maisteltiin stouttia. Olutta kaadettiin aina sekä perustuoppiin että juuri sille oluttyypille valmistettuun lasiin. Decanterin asiantunteva ja muutenkin miellyttävä Marjaana Siljander kertoili jokaisen kohdalla, miksi juuri siinä lasissa on tuossa kohtaa kaari ja miksi juuri tuossa lasissa on kovinkin munamainen muoto ja miksi tuo on hieman pidempi kuin muut. Ja sitten porukalla heiteltiin jäätäviä huomioita ja ihmeteltiin, kuinka perustuoppi voi pilata lähes kaikki oluen aromit, jos vertaa Spiegelau-lasiin. Suurin kontrasti tuli stoutin kanssa, jossa suklaiset ja paahtuneet kahvin tuoksut hypähtivät kauniiseen nenääni ihan tosin kuin perustuopista tuoksuteltuani. 

Tultuani hullua hurskaammaksi ja saavutettuani seitinohuen klo 12 päiväkännitilan, tilaisuus loppui ja mukaani ojennettiin vielä Spiegelaun lasisetti. Kiitos, oli oikein antoisaa. 

Ei, en aio ottaa Spiegelau-lasejani lähipubiin mukaan. Vapiskaa silti olutravintoloitsijat, asiakkaista on tullut entistä laatutietoisempia.  

Syyspäivän kasvispata

Olen aina tykännyt erilaisista padoista, joihin voi heitellä vähän, mitä kaapista sattuu käteen tarttumaan. Tätä pataa olen syönyt jo pikkunassikasta lähtien, silloin tosin lihaversiona. Tämä kasvissversio on vähintään yhtä hyvää, nyt kun olen löytänyt maistuvia soijasuikaleita ja varsinkin, kun olen oppinut valmistamaan ne oikein. Pata on mukavan syksyinen, ehkä jopa talvinen. Hillosipuleilla on oma tärkeä paikkansa antamassa kevyttä kirpeyttä. Omenoista saa kivaa vastapainoa. Ja saa tätä kunnon kädellä chililläkin ryydittää, jos sellainen olo tulee. Sienistä pitävä poikani kaivaa tästä aina ensimmäisenä puolitetut tölkkiherkkusienet. Mutta käytä ihmeessä tuoreita, jos haluat. Tai vielä parempi, jos satut löytämään luonnosta. Tärkeintä on maustaa kunnolla, alla on vähän osviittaa, mitä voisi käyttää.  

Syyspäivän kasvispata (vegaaninen)

100 g soijasuikaleita (esim. Finnsoy tai Vegesun)

Keitä soijasuikaleet runsaassa kasvisliemessä ohjeen mukaan. Siirrä lävikköön ja jätä valumaan. 

Valmista marinadi: 3 rkl soijakastiketta, 2 rkl oliiviöljyä, ½ rkl valkoviinietikkaa, 2 valkosipulinkynttä pilkottuna, tuoretta chiliä pilkottuna maun mukaan, pieni luraus sinappia. Sekoita hyvin. Painele lastalla soijasuikaleita lävikköä vasten, jolloin saat vielä hieman nestettä irtoamaan. Laita marinadiin ja anna maustua yön yli. 

1 iso keltasipuli

3-4 valkosipulinkynttä

kourallinen hillosipuleita

1 prk kokonaisia herkkusieniä

peperonipaprikoita (Pirkka)

2-3 omenaa

rosmariinia

timjamia

2 laakerinlehteä

kastikepohja

4 rkl kasvismargariinia

4 rkl vehnäjauhoja

8 dl vettä

½ rkl tomaattipyreetä

sinappia 

ketsuppia

suolaa

pippuria

pieni luraus etikkaa

Pilko keltasipuli ronskilla kädellä ja valkosipulit vähän tarkemmin. Freesaa hetki padassa rypsiöljyssä. Ota sipulit lautaselle odottamaan ja lisää pataan kasvismargariini, anna kuumentua kunnolla ja lisää vehnäjauhot. Kuumenna käännellen pähkinänruskeaksi, melkein saa kärähtää muttei kuitenkaan. Ota pois liedeltä ja lisää vesi samalla koko ajan vispilällä sekoittaen, niin ei pääse paakkuuntumaan. Lisää tomaattipyree ja luraukset sinappia ja ketsuppia. Anna muhia hetki ja lisää freesatut sipulit, laakerinlehdet, hillosipulit, peperonipaprikat, puolitetut herkkusienet ja soijasuikaleet marinadiliemineen, mikäli se ei ole kaikki imeytynyt. Luultavasti sinun pitää lisäillä pataan nestettä, joten käytä myöhemmin myös herkkusienipurkin liemi. Jätä nyt tekeytymään hellälle porinalle 15 minuutiksi. Lisää rosmariinia, timjamia, suolaa ja pippuria maun mukaan. Pari minuuttia ennen kuin pata on valmis, lisää reiluiksi lohkotut omenat. Ja ihan lopuksi säväytä etikalla.

 Tämä maistuu erittäin hyvältä riisin kanssa. ,

Syökää silakkaa ja Kasvisruokaa

Silakkakirja on intohimoinen teos, se huokuu kirjoittajan rakkautta silakoita kohtaan. Seuraa juonipaljastus: varoittamatta kesken tekstiä kirjoittaja heittää pommin, kihti estää häntä nykyään syömästä pientä palaa enempää silakkaa. Kaiken sen rakkauden keskellä, olen hyvin pahoillani Pekan puolesta. Ja olen pahoillani myös siitä, että Pekan nimi näyttäisi olevan kannessa vinossa. No ei se ole, kyseessä on Polkkapossu-ruokablogin sinne päin -asenteella juuri kuvaushetkellä varustettu kuvaaja.

Pekka Laine alkoi kerätä silakkareseptejä joskus 1970-luvulla. Syytä hän ei osaa sanoa, epäilee päähänpistoa. Pitänee varoa vastaavaa ja suojautua paremmin itikoilta. Nyt arkistossa on noin 2700 ohjetta: sinappisilakkaa, suutarinpaistia, silakkalohkoa, savusilakkatahnaa, tiäs mitä. Pekka kertoo erään ohjeen olleen niin suosittu hänen tuttavapiirissään, että Helsingin Käpylässä 1980-luvulla toimineesta pienestä kalakaupasta loppui silakka usein lauantaisin kesken. Ohje oli valkosipulisilakat, jota meidänkin joulupöytään tullaan kyseisellä reseptillä optimistisena valmistamaan. 

Silakkakirja on enemmän kuin keittotaitoa sivujen välissä. Se on silakan historiasta kertova tarina, joka pitää sisällään etymologiaa, tuntomerkkejä, elämää, pyyntitapoja, silakkamarkkinoita, perinteitä ja tietysti myös ruokaohjeita. Politiikkaankin silakka ui kauniisti (1990), kun pääministerin haastattelutunnilla Harri Holkeri mietti elikustannusten nousun aiheutuneen osittain ehkä siitä, että suomalaiset olivat totuttautuneet liian kalliiseen eväskoriin. "Syökää silakkaa", käski Harri ja pyysi samalla vähentämään sisäfileen mutustelua. 

Harri oli kyllä sinänsä ihan oikeassa, että silakan syöntiä voisi hyvin lisätä. Silakka on muutenkin ylivoimaisesti Suomen saalistetuin kala ja jos minulta kysytään niin täysin aliarvostettu, kun huomioidaan, millaisiksi herkuiksi se vääntyy. Mikäli huonot terveysvaikutukset ja dioksiinit pelottaa, Laine käy kirjassaan läpi myös tämän hetkisiä syöntisuosituksia huomioiden vielä eri ikäryhmät.

Keittokirjailun ja tietokirjailun lisäksi opuksessa on mukavaa tarinointia, jota on höystetty kivoilla omakohtaisilla kokemuksilla ja vinkeillä. Mieleeni jäi niksi, joka ohjaa pirskottelemaan silakkalaatikon päälle etikkaa siinä vaiheessa, kun ruoka on lautasella. Tänään minulla valmistuu särkilaatikko, joten aion testata vinkkiä  jo siihen. Muutaman reseptinkin merkitsin itselleni kirjaan: kiehtova on hyvinkin simppeli savusilakkakeitto, jossa peruna, sipuli, purjo, savusilakat, kalaliemi, kerma ja mausteet on soseutettu ja lopuksi heitetty vielä pieniä savusilakka-annospaloja ja ruohosipulisilppua joukkoon. Uuh. 

• Sivumäärä 272
• Kirjastoluokka 68.23
• ISBN 9789512402892
• Gummerus kustannus

Kasvisruokaa koko perheelle on toinen Gummeruksen kustantama uutuus. Tai no, se ilmestyi kesällä, mutta hyvin mielin sitä voi vielä uutuudeksi kutsua. Kirjan tekijät ovat ravitsemusterapeutti ja ruokatoimittaja Sara Ask sekä toimittaja, kirjailija ja bloggaaja Lisa Bjärbo. Ilmestyttyään 2014 kirja sai suuren suosion Ruotsissa ja sen vuoksi tästä on varmasti suomenkielinen käännöskin tehty. 

Ideana on tarjota hyviä kasvisruokia, jotka maistuvat niin kolmivuotiaille, teineille, vanhemmille ja isovanhemmille. Suurin osa ruuista on nopeatekoisia, sillä arjen pyöritys on monissa perheissä riittävän työlästä ilman ylimääräistä ruokahifistelyäkin. Huomautan tässä, että nopeatekoinen ei kirjassa ole suinkaan synonyymi tylsälle tai mielikuvituksettomalle.

Aluksi tekijät pohtivat hyviä syitä syödä enemmän kasvisruokaa. Allekirjoitan kaikki mainitut eettiset, ravitsemukselliset, maulliset, terveydelliset, eläinsöpölliset ja vihannesvärikylläisyydelliset näkökohdat. Niin, ja kaikki ohjeet eivät sovellu suoraan vegaaneille. Kasvissyönti käsitetään tässä ruokavalioksi, joka kasvisten lisäksi sallii myös maitotuotteet ja kananmunat. Vaikka puhekielessä kasvisruoka koetaankin vielä tällä hetkellä lakto-ovoiluksi, olen sitä mieltä, että käsite on tarkentumassa vegaanimpaan suntaan. Alkupohdiskelujen jälkeen kirja jakautuu todella nopeisiin ruokiin, arjen iloihin, viikonloppuruokiin ja pieniin makupaloihin. 

Poimintoja: 

Maissiohukaiset. Tämä heti ensimmäisenä oleva ohje kiinnostaa ja viereen on lykätty kuva, joka on houkutteleva ja hyvin linjassa muiden ruokakuvien kanssa. Kuolasuonet taas värähtelee. Ohukaisiin tulee mm. kookosmaitoa, maissia, makeaa chilikastiketta ja vehnäjauhoja. Nautitaan korianterilla ilahdutetun jugurttikastikkeen kanssa. Upeaa. Kyllä. rakastan korianteria.

Kookoksella maustettu linssikeitto. Keittojen ystävänä olen iloinen, että kirjassa on aimo kattaus erilaisia keittoja. Tämä meni heti to-do -listalleni. Kyllä, rakastan kookosta.

Mustapapuhampurilaiset. Koska metsästän edelleen täydellistä kasvispihviä, on tässä hyvä vinkki: purutuntuman saamiseksi pihviin voi rouhia hieman cashewpähkinöitä. Hieno idea. Kyllä, rakastan papuja ja hyvärakenteisia kasvispihvejä.

Mantelipyörykät. Nämä eivät ole tulleet mieleenikään. Valmistetaan voipavuista, manteleista, valkosipulista, kananmunista ja erinäisistä mausteista. Hard corea! Ja tarjotaan perunamuusin ja puolukkasurvoksen kanssa. Hulppeaa. Kyllä, rakastan palleropyöryköitä.

• Sivumäärä 151
• Alkuteos Mera vego - Mat för hela familjen
• Suomentaja Rita Oksanen
• Kirjastoluokka 68.2
• ISBN 9789512403684
• Gummerus kustannus

Kirjoitus on tehty yhteistyössä kustantajan kanssa.