23.8.2014

Kangashapero-raejuustopiirakka

Voi tähän toki käyttää muitakin sieniä kuin kangashaperoa. Tällaisen nyt tein, kun metsässä näytti olevan aika reilusti haperoita. Ja on tuo hyvä sieni. Raejuustoa sekaan mielenkiinnosta, ihan kivasti upposi joukkoon ja lopputulos oli oikein lämmittävä. Hyvä peruspiirakka, parhaimmillaan vasta muutama tunti valmistumisen jälkeen.

Kangashapero-raejuustopiirakka



1 valmis piirakkapohja

kangashaperoita
½ keltasipuli
100 g kermaviiliä
1 kananmuna
100 g ranskankermaa
200 g raejuustoa
1 dl emmental-juustoraastetta
suolaa
valkopippuria
timjamia
rakuunaa
persiljaa (tuore)

Paista piirakkapohjaa alimmalla tasolla n. 8 minuuttia 200 asteessa. Pilko kangashaperoita niin paljon, että niitä on pari kourallista. Siipaloi puolikas keskikokoinen sipuli. Freesaa sieniä ja sipulia pannulla hetki. Mausta suolalla ja pippurilla ja heitä esipaistetun pohjan päälle. Sekoita kipossa kermaviili, kananmuna, ranskankerma, raejuusto, juustoraste, mausteet ja yrtit. Älä kuitenkaan uita yrteissä, kangashapero on lempeä maultaa ja hukkuu helposti. Hakkaa sekaan persiljaa. Testaa maku. Kippaa seos sienien päälle tasaiseksi ja paista uunin alatasolla 200 asteessa 30 minuuttia.

1 kommentti:

  1. Hmm. Siipaloi. Pitääpä alkaa siipaloimaan. Meikäläisen kielikorvalla haperoa on helpompi siipaloida kuin sipulia. Vielä kun löytäisi niitä, siis edes jotain syötäviä sieniä, olenko kulkenut vääriä reittejä vai liian vähän... Otetaan kohta uusi iltakävely. Piirakkaohjeen testaan sitten kun on mitä laittaa.

    VastaaPoista