Näitä ei ole kopioitu lastenkirjasta

Jahans, välillä nauriita parin haukipäivän jälkeen. Nehän on tietty molemmat petokaloja. Päivän mökkimenun tein teemalla Kyllä tuota ennemmin syö kuin turpaansa ottaa. Pihvit oli ok, majo perussettiä, perunasalaatti aina niin hyvää.

Tai oikeestaan oli nää kaikki aikas hyviä.

Nauris(-peruna)pihvit
Valkosipulimajoneesi
Peruna-retiisisalaatti

Valkosipulimajoneesia tein siksi, että nauris on kuitenkin kevyesti karvas, jolloin valkosipulinen majo toimii unohduslääkkeenä. Kuvassa muuten Ikean pannu, jota en voi vieläkään olla liikaa ylistämättä.

 Nauris(-peruna)pihvit

2 keskikokoista naurista
5 keskikokoista perunaa
1 pieni punasipuli
1 muna
1 1/4 dl vehnäjauhoja
½ nyrkillistä persiljaa
suolaa
pippuria

Nauriin ja perunan suhde pitäisi olla sellainen, että perunaa olisi ihan inun verran enemmän. Kuori ja kuutioi nauriit ja perunat. Keitä kypsiksi ja kaada vesi pois. Survo karkeasti haarukalla. Lisää massaan hienoksi pilkottu sipuli, muna, jauhot, persilja ja suola. Sekoita hyvin ja tarkista maku. Heitä öljyä reilu kerros pannulle. Ota parin ruokalusikallisen keko massaa pannulle ja painele lusikan toisella puolella tasaiseksi. Paistele hiljalleen keskilämmöllä molemmin puolin kullanruskeiksi. Jos haluat helpommin koossa pysyviä lisää munaa ja jauhoja, mitä en kylläkään suosittele.

Valkosipulimajoneesi

1 keltuainen
½ rkl etikkaa
luraus kotisinappia
suolaa
ruokaöljyä (n. 1,5-2dl)
1 valkosipulinkynsi

Sekoita keltuainen, etikka, sinappi ja suola hyvin kierrevispaimella. Lisää muutama tippa ruokaöljyä ja vispaa hetki. Ala lisätä öljyä joukkoon nauhana koko ajan vispaten. Kuori valkosipuli, murskaa pinta ja pilko kuutioiksi. Sekoita majon joukkoon.

Peruna-retiisisalaatti

7 keskikokoista (uutta)perunaa
4 retiisiä
pieni punasipuli
10 hernepalkoa
pala keskivahvaa chiliä
puoli nyrkillistä tilliä
oliiviöljyä
pippuria
kallen mätitahnaa

Keitä  perunat kypsiksi, jäähdytä ja leikkaa neljään osaan, Siivuta retiisit, leikkaa punasipuli ensin halki ja sitten puolikuisiksi siivuiksi. Ota herneet paloista. Pilko chili ja tilli. Sekoita kaikki edellä mainitut varovasti. Lisää reilu loraus oliiviöljyä, kunnolla pippuria ja ruuttaus kallen mätitahnaa. Sekoita taas. Lisää tarvittaessa suolaa.

Kärrynpyörillä maustettu lettukakku

Iloisin silmin seurailin, kuinka Jamie valmisti lasten kanssa lettukakkua. Keppihyppelyn ja sotkemisen riemua, naurunremakkaa, aitoa iloa. Mukavaa katseltavaa.

Myös Vihtakarin kesäkeittiö velmuili naurulla kostuneilla silmillä, hymyhuulilla ja kärrynpyörillä maustetun lettukakun. Olo oli vähän kuin lastenkutsuilla. Lettuja päällekäin, väliin mitä lystää ja hei hou lets go. Jotain meni housuille, jotain paidalle, jotain jopa nöyhdän seuraksi napakuoppaan. Ei haittaa, antaa mennä vaan. Kaikki kelpaa täytteeksi.

Huomaa vielä tämä: lettukakku on lettuja keveämpi vaihtoehto, jos nyt jollain haluaa lohduttautua. Ihan vaan siitä syystä, että normaalisti lettukesteissä, menee n. 3-4 lettua per lätty, tässä riittää n. 1 lätty per lettu. Hyviä täytteitä ovat myös banaanit, mansikat, vadelmat, suklaamousse, raparperitahna, lemon curd, erilaiset hillot, nektariinit, kiivit. Lue: ihan mikä vaan, mitä kakkuihin muutenkin laitetaan.

Kuningatarlettukakku (6 annosta)

5-6 lettua (peruslettutaikina, johon on lisätty hyvät määrät leseitä ja erilaisia hiutaleita)
2 dl vispikermaa
200 g vaniljalla maustettua rahkaa
mustikoita
kuningatarhilloa
lakkahilloa

Paista letut ja anna jäähtyä. Vatkaa kerma ja sekoita se rahkan kanssa. Laita lautaselle yksi lettu, päällystä se mieleiselläsi raaka-aineella, heitä toinen lettu päälle ja sama juttu. Päällimmäiseen kerrokseen vihtakeittiö taikoi ehkä naapurisaaren lakkasuolta vielä koristeeksi lakkahilloa. Huh. Järjettömän hyvää. Täytteet kannattaa tietty tehdä mahdollisimman tasaisiksi ihan reunoille asti, muuten reuna kellahtaa kuin Costa Concordia consanaan.

Ja sitten leikkaus mahdollisimman terävällä veitsellä. Syödään heti.

Jäätävän hyvää - Frozen strawberry youghurt

Iltaisena mielitekona oli jotain suhtkevyttä herkkua, joten surruttelin jäätelökoneella herkullisen massan. Ja koska sesonkiaikaan mansikkaa pitää syödä vähintään kaksi kertaa päivässä ja jäätelöä vähintään kerran, mikäpä olisikaan voinut olla osuvampaa kuin turkkilaisesta jugurtista ja mansikoista väännetty jäde. Resepti on helppo, siinä ei ole kuin neljä raaka-ainetta. Valmistaminen onnistuu parhaiten jäätelökoneella: suosittelen, että käytät kaikki mahdolliset tekosyyt satsataksesi siihen. Omalla kompressorilla varusteltu kone on ainoa oikea ratkaisu, toki hieman hintavampi.

Jugurttiin tehty jäätelö on kermaan verrattuna hyvinkin kevyttä. Rakenne on kuitenkin mahtava, eikä edes paatunut kermajäätelön ystävä tunnista eroa. Turkkilainen jugurtti on kuitenkin sen verran rasvaista, ettei tulos ole mitenkään kidemäinen, kuten ehkä voisi ajatella. Sokeria tähänkin toki tulee, senkin voi korvata hunajalla. Tällä kertaa kuitenkin sokeria.

Tästä tuli ihan älyttömän hyvää. Jätskihetkenä kuulin vierestäni pieniä ilonkiljahduksia ja mmmmm-ääniä. Havaitsin myös riemuisasta ja verraten kaninloikkamaisesta hypähdyksestä aiheutuneen tömähdyksen, joka päättyi hymykuoppamaisiin suupieliin. Muutama ilmapallokin taisi pamahtaa - tunnelma oli kuin lasten lettukesteillä.

Frozen strawberry youghurt

350 g turkkilaista jugurttia

0,75 dl sokeria (lisää sokerin määrää, jos mansikkasi eivät ole makeita)

2 tl vanilliinisokeria

2,5 dl mansikoita soseena

Mausta jugurtti sokerilla ja sekoita hyvin. Aja jäätelökoneessa massaa n. 30 minuuttia ja lisää mansikkahöhhö. Aja vielä n. 5 minuuttia. Tarjoile heti, tämä ei odota sulamatta pöydässä.

Raparperitahna

Koska sitruunatahna (lemon curd) on yksi lemppareistani, päätin että raparperitahnasta on myös tuleva sellainen. Sitruunatahna valmistuu yksinkertaisimmillaan sitruunoista, keltuaisista ja sokerista - samalla idealla ajattelin vääntää raparperitahnan. En tietenkään malttanut pysyä ihan perusteissa, joten lisäsin hospodaan vähän kanelia, kardemummaa ja inkivääriä. 

Kokeilu onnistui paremmin kuin sata jänistä ja maku oli järjettömän hyvä. Koostumuksesta tuli tahnaisen moussemainen, mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan tai ei tarkoita. Aloin jo suunnitella raparperitahnan sekoittamista suklaamousseen, veikkaisinpa, että maistuisi itse kullekin ja mullekin. 

Tein tosiaan ihan pikkuannoksen kokeilumielessä. Sen minkä maltoin olla tunkematta suoraan astiasta lusikalla pohjattomaan kitaani, laitoin maustamattoman jugurtin päälle mansikoiden seuraksi. Voihan vattu ja perse mitä herkkua, ihan järjetöntä. Morot, sanoi komiat porot toisilleen, taju lähti.

Ounastelisin, että raparperitahnaa voi käyttää esim. tuc-keksin ja homehtuneen valkojuuston kaverina, kakussa, kääretortussa, croissantissa/paahtoleivällä, kermavaahdon maustamiseen, lettujen kanssa, suksivoiteena.

Ja jos joku kysyy, mikä mitta on ripaus tai loraus, tulen käymään. Näiden kanssa ei ole turhan tarkkaa. Sokeriakin voi lisäillä maun mukaan, itselläni saattoi lorahtaa yli desikin, oli sen verran kirpakat rapsukat.

Raparperitahna (pikku annos)

n. 4 dl raparperia pilkottuna

pikku loraus vettä

reilu ripaus kanelia

hieman kardemummaa

ripaus inkivääriä

2 keltuaista

1 dl sokeria

ripaus vaniljasokeria

Lataa kattilan pohjalle pieni liraus vettä ja keitä raparperit mönjäksi. Älä laita liikaa vettä, sitä ei tarvita. Lisää mausteet. Surraa raparperit tasaiseksi sauvalla. Vatkaa keltuaiset ja sokeri hyvin. Kypsennä seosta hetki vesihauteessa koko ajan kevyesti vispaten. Älä valmista munakokkelia, keltuainen alkaa saostua n. 65 asteessa ja hyytyy kokonaan 70 asteessa. Lisää sitten raparperimassa ja jatka kevyttä vatkausta. Lisää loppupuolella vaniljasokeri. Veikkaisin, että tuossa meni n. 10 minuuttia. Mikäli haluat curdistasi punaisempaa, älä kuori rapsukoita.

Kuudes kuolemansyönti = Ruokakirjojen lukemisesta aihetuva mässäily

Mahalaukussa ja suolistossa olevat pienet ilmataskut työntyilevät milloin mihinkin suolipoukamaan, kun ruoansulatuselimistö tekee rytmisiä supisteluliikkeitään. Kirjan lukuhetkellä tuo ääni voimistuu, sillä jopa ruoansulatuselimistö hämääntyy luulemaan kanaviaan ontoiksi ja tyhjiksi pienten ihanien herkkujen toivossa. Suolen liikkeet eivät toki tyhjänäkään lopu, vaan ne muistuttavat hämättyinäkin herkkujen tarpeesta. On pakko mässäillä ja erkaantua hetkellisesti jumalasta. Heittäytyä paheelliseksi ja harrastaa tietoisesti kuolemansyntiä, joka ei tosin apokalyptisella asteikolla ole kuin vasta kuudenneksi vakavin. Vaikka olenkin sitä mieltä, että kaikki muut kuolemansynnit ensijaisesti johtuvat ylensyönnistä. 

Ruokakirjojen lukemisesta aiheutuu poikkeuksetta pieniä ongelmia: tulee mahdoton mieliteko valmistaa jotain ja pomminvarmasti ainakin pahuksenmoinen nälkä. Tämäkään kirja ei aiheuttanut poikkeusta. Kesälukemisenani oli eilen Leon E. Soniat Juniorin kirjoittama La Bouche Creole (kreolisuu), tästä tosin ruotsinkielinen versio Att laga kreolskt - ett matäventyr. Suomennettuna sitä ei liene edes olemassa. Ruotsinkielinen 316 sivua. 

Kirja on enemmän kuin pelkkä kokoelma kreolireseptejä. Se on tarina pojasta/miehestä, joka varttuu New Orleansissa seuraillen Memeren (isoäiti) kokkailuja ja torikäyntejä. Tarina huokuu värejä, tuoksuja, makuja, neworlealaismusiikkia, perinteitä ja ennen kaikkea rakkautta ruokaan ja sen tekemiseen. Kirjassa maistuu paprika, sipuli, selleri, laakerinlehti, neilikka, basilika, timjami ja tabasco. Luulin jo äsken haistavani nuo, mutta joku avasikin jääkaapin ja sieltä tulvi eilisen katkarapu-maissigumbon tuoksut nokkaani. Ah ja voih, parhautta.

Leon E. Soniat tuli tunnetuksi huippukreolikokkina. Hän kirjoitti useita aiheeseen liityviä kolumneja, järjesti kokkauskursseja, teki ruokakirjoja, esiintyi televisio-ohjelmissa jne. Soniat tukehtui ennenaikaisesti kilpikonnakeittoonsa vuonna 1981. 

Suosittelen ehdottomasti kyseistä opusta, sitä oli ilo lukea. Oli ilo on muuten palindromi kuten myös tissit, tosi isot tissit. 

Kirjassa on ainakin miljoona reseptiä mm. nämä: appelsiiniglaseeratut porsaankyljykset, gumbo merenelävistä ja okrasta, kreolilasagne, kurpitsa-pekaanipiirakka, grand marnier -kohokas, kana ranskankermakastikkeessa, järjettömän kiinnostava sipulikeitto.

Kirsikkatomaatti-pestopasta

Mökillähän ei tarvi aina grillata. Ihan kuten aina ei tarvi muistaa, mikä naurattaa, kunhan on hauskaa. No, mökillä en edes ole, mutta silti naurattaa. Mikä on tämän tarinan opetus? Tuskin on kauniimpaa tekoa kuin nauraa silloin, kun ei edes muista, miksei juuri sillä hetkellä naurata tai muuten vaan grillaa.

Valmistusaika n.13 minuuttia, mikäli käyttää valmispestoa ja vajaa 20 minuuttia, jos tekee peston itse. Kyseessä on eräs pitkäaikainen suosikkini, jota hoitelen keskimäärin kerran kuukaudessa. Ei paljon pasta helpommaksi voi mennä. Kuten ei sekään, jota vetelen enemmän kuin kerran kuussa, mutta siitä suosikista joskus myöhemmin.

Kirsikkatomaatti-pestopasta
(3 annosta)

400 g spagettia
18 kirsikkatomaattia
4 valkosipulinkynttä
2-3 rkl pestoa
2-3 rkl oliiviöljyä
mustapippuria
parmesaania

Laita pastavesi kiehumaan. Halkaise kirsikkatomaatit astiaan, johon lisäät pilkotut valkosipulit, peston ja oliiviöljyn. Sekoita hyvin ja laita kippo jääkaappiin. Lisää spagetit keitinveteen, reilusti suolaa ja keitä paketin ohjeen mukaan. Kaada kuuma vesi pois ja kääntele tomaatti-pestohässeli sekaan. Lisää öljyä ja pestoa oman tarpeen mukaan. Lisää annokseen vielä mustapippuria myllystä ja parmesaania.

Kuin kaksi hernettä

                                    Voikukka                                                                                      Pörröpää

                              Chuck Norris                                                            Vincent van Gogh

                                   Pölyhuisku                                                               Robert Pattinson

                                   Lady Gaga                                                             Liisa Ihmemaassa

                                 Fred Astaire                                                                      Verreaux's Sifaka   

                         Boss Nass                                                                Kalervo Kummola

                 Dimitri Sostakovits                                                                    Harry Potter

                                      Paavi                                                                           Kauluslisko

                                  Davy Jones                                                           Leonardo da Vinci

                          Julia Roberts                                                                 Afganistanin vinttikoira

                               Gollum                                                                               Lindsey Lohan

Viime postauksessa heitin ilmoille kukkakaalilisukkeen, seuraava lisuke jälleen sesonkituotteesta eli herneistä. Tai kuten täällä sanotaan, herneheet. Jos saan pussillisen palkoherneitä, ei suustani löydy off-asentoa. Ei väliä onko kyseessä litran vai kuuden litran pussi, kaikki menee. Ymmärsitte jo varmaan, että herneet ovat suurta herkkuani ja vatsakivut hernekesän jokapäiväinen ystävä.

Vaan ei se haittaa. Joka tapauksessa tuoreherneistä kannattaa ja pitää valmistaa ruokaa. Ihan hittejä ne ovat esimerkiksi risotossa. Mutta herkulta ne maistuvat tässäkin:

Minttuiset valkosipuliherneet

voita
3 dl herneitä
2 valkosipulinkynttä
parmesaania
mintunlehtiä

Sulata kunnon nokare voita pannulla. Lisää herneet ja freesaile kolmisen minuuttia. Lisää pilkotut kynnet ja freesaile taas pari minuuttia. Älä paista herneitä ihan kypsiksi, sillä et halua niistä pehmeän jauhoisia. Kaada kippoon ja sekoita joukkoon raastettua parmesaania ja mintunlehtiä.  Natusta esim. grilliruokien kanssa. Voidaan tarjota kylmänä tai lämpimänä.