Kieltämättä mämmi näyttää kokemattoman silmään siltä, kuin kyseessä olisi toiseen kertaan tarjottava ruoka. Häliäkö vällä, mämmi on hyvää, kunhan sitä syö kerran vuodessa ja silloinkin kohtuudella. Ilman kohtuutta tuloksena on koristelemattoman siivo liperiläinen sanonta "Terve perse kantajaansa kiittää".
Koska olen kuitenkin kohtuuden mies, jäi mämmiä käyttämättä puoli tuokkosellista eli n. 350 grammaa. Snickers-piirakan ohjetta etsiessäni muistui mieleen mainion Hellapoliisin kirjasta toinen ohje, nimittäin mämmikakku. Miksipä ei, kakusta tuli erittäin maistuvaa ja muutenkin se oli joltisenkin helppotekoinen.
Enkä edes tuunannut reseptiä yhtään.
Mutta jos olisin tuunannut, niin savoiardikeksit olisi voinut kostuttaa grand marnierilla, mämmimassaan olisi voinut sekoittaa hieman appelsiinimarmeladia tai esimerkiksi hillottua appelsiinin kuorta. Mutta tässä siis (lähes) alkuperäinen ohje:
Mämmikakku (hyydytetty)
8-10 annosta
Pohja
5-6 savoiardikeksiä
1/2-3/4 dl maitoa
1 tl vaniljasokeria
Perustäyte:
4 liivatelehteä
2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
200 g vaniljarahkaa
1 tl vaniljasokeria
2 rkl vettä
Lisäksi:
350 g mämmiä
1/2-3/4 dl sokeria
50 g pähkinärouhetta
Koristeeksi: suklaamunia
Leikkaa halkaisijaltaan 18-20 cm irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Laita savoiardikeksit vuokaan ja kostuta vaniljasokerilla maustetulla maidolla. Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen määrään kylmää vettä. Vaahdota vaniljakastike ja vatkaa joukkoon vaniljarahka, mausta vaniljasokerilla. Kuumenna vesi kiehuvaksi esimerkiksi mikroaaltouunissa. Liuota vedestä puristetut liivatelehdet joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Lisää liivateneste täytteeseen koko ajan sekoittaen.
Jaa seos kahteen osaan. (Allekirjoittaneen huomautus: tämä ei siis tarkoitia 50-50)
Sekoita toiseen seokseen mämmi ja sokeri, sekoita tasaiseksi. Sekoita toiseen seokseen pähkinärouhe.
Kaada vuokaan ensin mämmitäyte ja päälle pähkinäinen täyte. Anna hyytyä mielellään yön yli. Irroita kakku vuoasta ja siirrä tarjoiluvadille. Koristele munalla, jos olet tarpeeksi taitava.
31.3.2013
13.3.2013
Pyyntö postilaatikossa - Possua ja konjakki-kermakastiketta, pliis
Moi kunnianarvoisa ruokablogin pitäjä
En laita juurikaan ruokaa, mutta nyt luokseni saapuu minun lisäkseni 5-6 hengen seurue, joille olen kehunut valmistavani hyvän ruoan. Kuten sanoin, en juurikaan tee ruokaa, mutta täälä lähiravintolassa on annosjonka haluisin oppia tekemään. Annoksessa on mureaa possua pihveinä ja konjakki-kermakastiketta. Voisitko kehitää jotain tosi hyvää ja helppoa samanlaista. Olisin siitä ikuisesti kiitollinen. Sain vinkin blogistasi ystäväni kautta joka on blogisi vakituinen seuraaja.
Autetaan siis miestä mäen alla, kun nyt vielä vähän liukastakin on. Ja niin hyvin oli maaniteltu. Eli alla konjakki-kermakastikkeen ohje, jonka olen painanut mieleeni joskus kokkikoulun aikoihin. Toimii hyvin ja on helppo. Possu tulee kylkiäisinä. Veikkaisin, että jotain tällaista olet syönyt.
Possunselykset ja helppo konjakki-kermakastike
1 possun sisäfilee
1 demi-glace -kastikepohja (Portin 2 dl)
0,5 l kermaa
suolaa, pippuria ja sokeria
2,5 dl jaloviinaa
Puhdista sika turhista läskeistä ja kalvoista ja leikkaa 2,5cm paksuiksi viipaleiksi. Paista pikaisesti rasvassa molemmin puolin ja siirrä syrjään. Keitä samalla pannulla hiljaisella tulella demi-glacea ja kermaa kokoon 10-15 minuuttia. Lisää jaloviina. Heitä sekaan possut ja anna kypsyä kastikkeessa, joka ainakin kerran kiehahtaa. Suurusta vielä maizenalla, jos on tarvetta. Mausta kastike suolalla, pippurilla ja tarvittaessa myös sokerilla.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)