12.11.2007

Vuohenjuusto-rosmariiniperunat

Vuohilla ei aina ole ollut järin hyvä maine. Roomalaisen mytologian fauneilla oli Johnny Deppin yläruumis ja vuohen jalat sorkkineen. Elämä oli riettailua, eikä niistä muutenkaan pidetty. Kristinusko tuli piirtämään ihmisten mieliin kuvan sarvipäisestä vuohisaatanasta, joka keskiajalla ilakoi noitien kanssa irvokkaissa noitasapateissaan.

Asterix ja Obelix -sarjakuvien isompi herrasmies oli niin tottunut seikkailuillaan juomaan villisian kyytipoikana vuohenmaitoa, että pienikin määrä olutta sai Obelixin umpitunnelliin. Sen jälkeen roomalaiset saivat kyytiä. Eipä paljon eroa suomalaisesta miehestä - sen siitä vuohenmaidon yltiöjuomisesta saa.

Muutun kohta itsekin vuoheksi, sen verran usein tässä perheessä maistellaan vuohenjuustoa. Onneksi en lehmäksi, sillä juon myös paljon maitoa. Vuohet ovat sitä paitsi lehmiä vähäruokaisempia ja selviävät karummissa olosuhteissa. Ainakin Tyrväällä, jonka vaakunassa on kohta vuohen tilalla minun kuvani. Jos tieto on väärä, olen totaalisesti tyrvää otsassa.

Vuohenjuustopostaukseni saavat siis jatkoa. Mm. näitä on tehty aikaisemmin:

vuohenjuustolla ja katkaravuilla täytettyä nieriää rommissa,
päärynä-paprikasalsaa ja grillattua vuohenjuustoa,
vuohenjuustokastiketta esim. hampurilaisille,
määkivän vuoristovuohen salaattia,
vuohenjuusto-pekoni-pastapaistosta,
omenaisia vuohenjuustoneliöitä,
vuohenjuustoisia hasselbackan perunoita,
makeaa vuohenjuustosalaattia,

Tällä kertaa valmistetaan lisäkeperunoita.

Vuohenjuusto-rosmariiniperunat

1 kg kiinteämaltoisia perunoita
150 g vuohenjuustoa paloiteltuna
tuoretta rosmariinia silputtuna
suolaa
mustapippuria
sipulijauhetta
1½ dl kermaa
1 dl kulutusmaitoa


Kuori ja viipaloi perunat. Lado spreijattuun/voideltuun vuokaan perunat, vuohenjuusto, rosmariini, suola ja pippuri. Sekoita. Kaada päälle nesteet. Kypsennä 200-asteisessa uunissa 1-1½ tuntia riippuen vuokasi korkeudesta. Laita folio päälle lopuksi, jos näyttää, että alkaa kärtsätä.

Toinen vaihtoehto on esikeittää perunat ja sitten viipaloida. Muuten sama systeemi, mutta nestettä inun verran vähemmän ja uuniin n. 35-40 minuutiksi (tai nestettä sama määrä ja pikku ripaus maizenaa joukkoon).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti