25.9.2019

Herkkutatti-lehtikaalipiirakkaa ja rauhallisen leppoisaa Slipknottia




Mukavan herkän hengellisen musahetken jälkeen ruokaakin.

Vielä kompastuin herkkutatteihin, kun metsään tahdoin mennä nyt, ja yllätyin. Takuulla löysin muitakin kivoja juttuja eri väreissä. Tuoksuvalmuskat eivät vieläkään hyökänneet vatsaani, vaikka niitä on jonkin verran näkynyt Varsinais-Suomessakin.

Syksyisin väsään useita sienipiirakoita. Ovat niin mukavan vähätöisiäkin. Lehtikaalikin on vielä sesongissa.


Herkkutatti-lehtikaalipiirakka

1 piirakkapohja
1 herkkutatti
4 ruotia lehtikaalia
1 pieni keltasipuli
200 g smetanaa
100 g mozzarellaa
1 kananmuna
suolaa ja pippuria

Sulata suolaisen piirakan pohja ja painele irtopohjavuuan pohjalle, reunat hieman ylös. Viipaloi tatti, pienennä kaali ja vedä sipuli puolirenkaiksi. Laita pohjan päälle. Sekoita smetana, nyhdetty mozzarella, kananmuna sekä suola ja pippuri. Kaada päälle, tasoita ja paista pohjan ohjeen mukaan uunissa.

Aikas hyvää puolukoiden kanssa.


16.9.2019

Tulinen nuudeli-härkäpapusuikalekeitto (vegaaninen, 7 min)

No onhan tää nyt ihan älyttömän hyvää! Ja taas nopea sekä vaivaton. Valmista 7 minuutissa. Karkottaa flunssan, nuhan ja lähes tippurinkin. Beanit-suikaleet on hyvä tuote.


Tulinen nuudeli-härkäpapusuikalekeitto (2 annosta)

2 pkt Mama instant riisinuudeli (vegaaninen)
1 pkt Beanit-härkäpapusuikaleita
1 chili
1 valkosipulinkynsi
2 cm pätkä inkivääriä
1 herkkusieni

Kiehauta vesi vedenkeittimessä. Laita nuudelit mausteineen soppalautaselle, peitä kiehuvalla vedellä. Paista härkäpapusuikaleita hetki öljyssä. Pilko chili, valkosipuli, inkivääri, valkosipuli ja heitä sekaan, paista hetki. Kaada keittoon.

12.9.2019

Pinaattiraviolit tomaattikastikkeessa, paistettuja herkkusieniä ja lehtikaalia

Arjen vähätöinen pikaruokaherkku. Yksinkertainen on kaunista. Tekoaika vartti.


Pinaattiraviolit tomaattikastikkeessa, paistettuja herkkusieniä ja lehtikaalia (2 annosta)

2 herkkusientä
2 ruotia lehtikaalia

1 pieni keltasipuli
1 iso valkosipulinkynsi
500 g tomaattimurskaa
0,5 dl vettä
0,5 rkl tomaattipyreetä
oreganoa
sokeria
suolaa
mustapippuria

250 pinaattiravioleja

Herkkusienet siivuiksi ja lehtikaali revityksi, paisto öljyssä. Suolaa päälle. Pois pannulta. Pilkotut sipulit pannulle, pieni paisto, loput mukaan. Raviolit ohjeen mukaan veteen ja sekoitus tomaattisoosiin. Lautaselle, päälle sienet, kaalit ja parmesaani.