7.11.2007

Mickey Moose


Jäänköhän paljosta paitsi, kun minulla ei ole jousta, harppuunaa, rysää, ansaa, loukkua, ampuma-asetta eikä keihästä. En ole muutenkaan perehtynyt hiivintään saati sitten jäljittämiseen. Väijynnässä saattaisin olla ihan kohtalainen, mutta esimerkiksi peuran houkutteleminen saaliiksi lajikumppaniksi naamioituneena ei tulisi ikinä onnistumaan liiallisen kikatuksen takia. Saartamiseen minulla olisi hyvät valmiudet hervottomien lättäjalkojeni ja pitkien käsieni ansiosta, mutta hirvi saattaisi olla ihmeissään, jos ryhtyisin saartopuuhiin. Metsästäminen olisi tietysti vielä mahdollista haukkuvan, noutavan, pysäyttävän, karkottavan ja ajavan koiran avulla, mutta siihenkin taidan olla liian allerginen. Lintujen ääniä olen hemaisevan hyvä matkimaan, joten äänellä houkuttelu voisi toimia. Naurulokin ääni on ehdoton bravuurini, mutta lokkipata ei ole.

Toisin sanoen, en tiedä metsästämisestä yhtään mitään. Harrastus on täysin vieras ja aiheuttaa minussa lähinnä pelonsekaista kunnioitusta ja alkukantaisiin vaistoihin perustuvia reaktioita. Millaisia metsästäjät edes ovat? Stereotypia on ehkä joku maalla asuva isäntä, joka föhr-liivissään hiippailee metsikössä touho-pipo päässään. Hänen mielestään kaikki lehmiä, lampaita ja kanoja vähänkin häiritsevät lajit saisi ampua sukupuuttoon. Näiden äijien takia menneen talven lumia ovat mm. stellerinmerilehmä, kaspiantiikeri, pussisika, aavikkokenguru, maalaiskiainen, kirkupöllö, drontti, kääpiöallosaurus, tyrannosaurus rex, luolakarhu ja villamammutti.

Kiitokset siis Jyväskylän metsästäjälle mukavasta vasapaketista. Ekat satsit on jo väännetty ja liha oli mukavan mureaa. Mainittakoon vielä, ettei jyväskyläläinen metsästäjämies vastaa edellä esitettyä stereotypiaa. Eikä varmaan moni muukaan :D


Marinadi hirvipaistille

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
15 katajanmarjaa
tuoretta rosmariinia ja timjamia
4 dl punaviiniä
3/4 dl rypsiöljyä
reippaasti sormisuolaa
mustapippuria


Viipaloi sipulit ja murskaa katajanmarjat. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja kaada tuplamuovipussiin marinadi. Poista hirvipaistista kalvot ja laita uimaan pussiin. Anna marinoitua jääkaapissa pari päivää välillä käännellen.

Paista hirveä150 asteessa, niin kauan kuin sisälämpömittaria näyttää 60 astetta. Tällöin liha on kauniin punaista. Anna vetäytyä ainakin kymmenen minuuttia ennen tarjoilua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti