26.7.2017

Brunssivalvontakomissio Turussa: Tiirikkala

Milloin: La 11-16, Su 12-16
Missä: Turku, Vähätori, Linnankatu 3
Paljonko: 17e
Kenelle: Laidasta laitaan
Millaisessa: Kauniimmassa kuin suvinen maa


Vähätorin reuna kerää katseita ja tyhjiä vatsoja, ohi kävellessä tulee väkisin mieleen, kuinka aivan sama näkymä voisi yhtä hyvin olla vaikka Nizzasta tai Napolista. Sillä positiivisella erotuksella, ettei täällä ole vielä sisäänheittäjiä. Eikä annoskuvia terassin sisäänkäynnillä, huh. Mutta paljon iloisia ihmisiä, puheensorinaa, herkullista ruokaa ja janoisille juomaa.

Ei ole pitkä aika, kun possukeittiö kävi illallistamassa Gustavossa. Melkein vieressä, aivan erilaisella konseptilla toimii Tiirikkala, joka kuvailee itseään anniskelukahvilaksi. Anniskelu- ja kahvilatoiminnan ja kuolaneritystä lisäävien kakkupalojen lisäksi Tiirikkalassa on myös hyvää ruokaa, joka on konstailematonta ja tuoreista raaka-aineista valmistettua. Pihvipaikka se ei ole, mutta burgerit, keitot ja salaatit ovat ihan huippuja. Miltä kuulostaa vuohenjuustosalaatti: Saloniemen chevreä, juureksia, pikkelöityä raparperia, mansikkaa, siemeniä, vadelmavinegrettiä, vihersalaattia, focacciaa?




Miljöö on hehkutettavan huima, paikka on rakennettu kahteen kerrokseen vanhan puutalon historiaa kunnioittaen. Aiemmin rakennuksessa toimi Artekin sisustusmyymälä. Sen voi vielä henkiä Tiirikkalan interiööristä. Suomalaisen muotoilun tuntijaa minusta ei saa, mutta Tiirikkalassa syödessä voi ainakin kuvitella istuvansa Alvarin suunnittelemalla penkillä hänen vaimonsa Ainon ideoiman valaisimen alla. Aaltoilevassa mielikuvituksessani Artekin mesenaatti Maire Gullichsen maksoi vielä brunssimme.  Eikä paikka muutenkaan ole sijainniltaan pöllömpi Aurajoen kupeessa.




Ennen itse asiaa haluan vielä mainita, että Tiirikkalassa on ihan helvetin himpskatin hyvät cocktailit. Baarimestari Jari Kosunen on drinksujen Gandalf, tempuntekijä, joka ainakaan työaikanaan ei tavallisesti pukeudu valkoiseen viittaan ja siniseen suippohattuun. Jari kertoo, että heillä ihan tosissaan panostetaan cocktaileihin, Tiirikkala on edustanut menestyksekkäästi mm. Åbo Openissa, joka on turkulaisten baarimestarien drinkkikilpailu. Sain hieman makua innovatiivisuudesta, eteeni livutettiin mm. drinkki, jossa oli tilliakvaviittia ja hölskykurkkulientä. Jotain muutakin saatoin maistaa ja saatoin myös poistua iloisessa hiprakassa sulautuen välimerelliseen ravintolakutuun. Eiku katuun, hik. Niin ja on siellä hyvät oluetkin, painopiste lähialueiden pienpanimotuotteissa.

Possu ja Gandalf






Sir Duke ja Proud Mary

Mutta brunssille Tiirikkalaan siis mentiin. Aikana sunnuntai ja kello 13. Kosunen kertoo, että paikka saattaa hyvinkin olla täynnä tuohon aikaan, mutta tällä kertaa ei ollut isompaa tungosta. Tiedän, että brunssi on suosittu ja olen kuullut hyvää siitä. Yleensä Turussa on totuttu buffabrunssiin, tässä Tiirikkala tekee poikkeuksen: osan saa hakea itse ja osa tuodaan valmiina lautasella. Ei kannata miettiä, tuleeko tuosta täyteen. Vatsani halkesi Kupittaan jäähallin kohdalla, kun olin ottanut pyörimiseen tarvittavat ensivauhdit yläkerran terassilta ja horjahtanut rappusissa Proud Maryn innoittamana. 

Brunssilautasella tarjottiin aivan hemmetin buenoa piirakkaa. Olenko kertonut olevani vannoutunut piirakan ystävä?! Brunssi on saatavilla liha-, kasvis- tai kalaversiona, possukeittiölle maistui kalaisa lautanen. Myös kahvi, tee ja tuoremehu kuuluivat hintaan, cavaakin sai lasillisen lisäämällä perushintaan 4 euroa.



Olimme molemmat erittäin tyytyväisiä brunssiin. Henkilökunta oli rentoa ja kokit saivat perinteisesti osansa kysymyksistäni. Eivät tosin osanneet vastata, kasvaako auringonkukansiemenestä auringonkukka, jos kylvän sen tuohon Tiirikkalan eteen jokirantaan. En saanut kuitenkaan oletko hullu -katseita, toisin kuin lemmikkieläinkaupassa viime viikolla, kun siellä oli myynnissä linnunsiemeniä. Eivät suostuneet vastaamaan kysymykseeni, kauanko kylvämisestä kestää, että lintu lähtee lentämään. Ja jos laitan oikein taajaan siemenet, niin syntyykö siitä parviäly. 


25.7.2017

Särjen fileointi

Kävin hiukan kaloja narraamassa. Periaatteenani on, että mikäli en saa kalaa vahingoittumattomana takaisin veteen (siis sellaista, jota en olisi halunnut), niin jotenkin se pitää silti hyödyntää. Särkihän on monelle roskakala, mutta itse asiassa maku on erittäin hyvä ja siitä saa helposti pari ruodotonta selkäpalaa. Eräs kaverini totesikin osuvasti, että graavisärki hakkaa graavilohen 10-1. Särjestä sanotaankin, että se on graavattuna siikagraavin tasoa.

1. Suomusta ensin. Perästä päähän suuntana. Jos kala on tuore, suomut lähtee yhdellä vedolla.
2. Tee niskaan viilto ja vedä kummallakin puolella kevyesti kylkiviivaa pitkin ja tiputa viilto peräaukon taakse. Pieni ja terävä veitsi on hyvä, ei tuo mikä on kuvassa. Kylkiviiva on selvästi nähtävissä ekassa kuvassa.
3. Aseta käsi päälle ja viillä veitsi vaakasuorassa kohti äskeistä viiltoa.
4. Tuo veitsen kärki näkyviin peräaukon kohdalla ja viillä pyrstöön asti. Ota filukka irti.
5. Myös nahka lähtee helposti, kun tunget peukalon nahan ja lihan väliin. Siitä ei olekaan kuvaa, mutta ymmärtänette pointin.


Kiinnostuitko?

24.7.2017

Purjehtijankastike

En malta olla jakamatta yhtä helpoimmista kastikkeista, joita varhaisperunat rakastaa.

Anoppini kertoi, että tätä on syöty mökillä niin kauan, kuin hän vaan muistaa. Kastike sai nimensä siitä, kun ihmiset tekivät yllätysvierailuja purjeveneillään ja piti olla jotain hyvää tarjottavaa hätävarana. Hätävaroissa piilee näköjään onnellisuuden siemen: tulee mieleen poikani ilme, kun hän ensimmäisen kerran maistoi pappilan hätävaraa. Purjehtijankastike ei kaikessa yksinkertaisuudessaan kalpene yhtään sille.

Uuniperunallekin tästä saa kivan täytteen lisäämällä sekaan majoneesia ja pilkottuja kananmunan valkuaisia. Ja jos ihan paniikki on raaka-aineiden kanssa, tilliksi kelpaa myös kuivattu versio ja sitruunapippuriakin saa käyttää. Mutta vain tämän ainoan kerran, uskontotieteilijä minussa kertoo sen olevan kuolemansynti. Ei kuitenkaan niin paha kuin mässäily ja armoton ylensyönti.





19.7.2017

Punajuurifalafelit

Yhdistin rakkauteni punajuuriin ja intohimoni falafeleihin: tuloksena houkuttelevat punajuurifalafelit. Ohjeessa ei ole käytetty kananmunaa, kyseessä on vegaaaninen herkku. Ja koska minulla sattui olemaan avattu pussi soijapapuhiutaleitakin, heitin senkin vielä taikinaan. Ei ehkä ihan falalfel-ortodoksista, mutta who cares. Nämä raaka-ainemäärät ovat semisti suuntaa antavia, lisäilin välillä koepaiston jälkeen mm. korppujauhoja paremman lopputuloksen saamiseksi. Mutta jotenkin näin se meni. 

Aijuu. Jotenkin tuli hämärä muistikuva, että olisin tehnyt viime joulun jälkeen rosollijämistä myös falefeleja. Punajuuri on siis selkeästi hyvä raaka-aine tähän. 


Punajuurifalafelit: 

3 keitettyä punajuurta
1,5 dl soijapapuhiutaleita
1,5 dl keitettyjä kikherneitä
1 dl korppujauhoja
1 rkl perunajauhoja (taikina pysyy paremmin kasassa)
0,75 dl oliiviöljyä
0,75 rkl juustokuminaa
chiliä maun mukaan
reippaasti suolaa
reilu kourallinen tuoretta korianteria

Liota soijapapuhiutaleita vedessä vähintään pari tuntia. Jos sinulla on hyvä monitoimikone tai iso kutteri, jolla saat tämän massan kerralla ajettua taikinaksi, anna mennä vaan. Muuten kannattaa laittaa pienemmissä osissa. Muokkaa kostutetuin käsin taikinasta haluamasi muotoisia pullasia tai pihviköitä. Pyörittele vielä pikaisesti lautasella korppujauhoissa. Parhaan lopputuloksen saat, kun uppopaistat muutaman minuutin rypsiöljyssä ja otat reikäkauhalla talouspaperin päälle lepäämään. Myös runsaassa rasvassa paistaminen on ok, jos ei jaksa uppopaistaa. Uunia en suosittele.

Tällä kertaa tungin näitä tortillaan, pitan väliin ja söin vielä varhaisperunoidenkin kanssa. Hyvänä seurana maistuu aina vaikkapa soijajugu ja raparperichutney, jota minulla on aina kaapissa. 


15.7.2017

Gluteeniton ja vegaaninen tuorepasta GlutØ - Ravioliateria 10 minuutissa

Taas on tullut hieman helpotusta keliaakikkojen elämään, kun Glutzero Finland Oy on lanseerannut uuden gluteenittoman ja vegaanisen tuorepastasarjan GlutØ. Tällä hetkellä sarjaan kuuluvat pappardelle, rigatoni, fusilli, rustica, gnocchi, fettuccine ja kaksi erilaista raviolia. Raviolien täytevaihtoehdot ovat artisokka ja pinaatti-sitruuna. Jälkimmäinen on erityisesti meikäläisen mieleen, ei ensimmäisessäkään mitään valitettavaa ole.


Pastataikina koostuu hyvinkin yksinkertaisista raaka-aineista: riisijauho, maissijauho ja vesi. Rakenteesta on saatu varsin mukava ja näitä syö tosi mielellään. Jos en ole ihan väärässä, niin GlutØ on tällä hetkellä Suomen markkinoiden ainoa vegaaninen ja gluteeniton tuorepastasarja. Toki se sopii kaikille muillekin, jotka eivät ole myöskään riisille, maissille tai vedelle allergisia. Älkääkä naurako, joillekin vesiallergia on ihan todellisuutta. Iho ei kestä sadetta, eikä välillä omaa hikeäkään, joillekin nesteen juominenkin aiheuttaa kurkun turpoamista. No niin, taisin ajatutua sivuraiteille

Ravioleista valmistuu todella nopeasti ja hyvin pienellä vaivalla hemaisevan herkullinen ateria. Sehän onkin osa pasta-aterioiden parhautta. Näin kokkailu tapahtui possukeittiössä:


Pinaatti-sitruunaraviolit ja oliivinen tomaattikastike

pieni keltasipuli
2 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
1 tlk tomaattimurskaa
1 dl vettä
ripaus sokeria
suolaa ja pippuria
kuivattua oreganoa
pieni kourallinen oliiveja
muutama lehti tuoretta basilikaa silputtuna
rucolaa
parmesaania

Pilko keltasipuli ja freesaa hetki öljyssä, lisää myös pilkotut kynnet. Lisää tomaattimurska ja vesi, anna muhia hetki. Lisää sokeri, suola, pippuri, oregano ja oliivit. Keitä raviolit ohjeen mukaan lähes kypsiksi runsaassa vedessä ja nostele varovasti reikäkauhalle kastikkeen sekaan. Läjä basilikasilppua sopii tähän kuin saparo possulle. Viimeistele rucolalla ja parmesaanilla. Annostele lautasille.  

Voit kypsyttää raviolit myös tomaattikastikkeessa. Tällöin kypsymisaika hieman pitenee. Itse suosin raviolien kypsyttämistä runsaassa nesteessä, jolloin ne pysyvät paremmin koossa. Kastiketta pitää kuitenkin välillä hämmennellä, jolloin raviolit saavat turhia kosketuksia. 


   Girjoitus on tehty yhteistyössä Glutzero Finland Oy:n kanssa.  

12.7.2017

De Buyerin hiiliteräspannu

Hiiliteräspannu on paistinpannujen nykypäivää. Vaikka olenkin vannoutumaton Ikean 14,90€ pannun fani, on hiiliteräspannu tietysti laadultaan ihan eri tasoa ja toki ikuinen siinä, missä ikealainen kestää muutaman vuoden.

Paistinpannujen Ferrareita ovat ehdottomasti De Buyerin pannut. Mutta mikä hiiliteräspannusta tekee niin hienon jutun? No ensimmäisenä tietysti se, että kuten valurautapannukin, niin myös hiiliteräspannu on oikein hoidettuna ikuinen. Jos pinnassa menee jotain pahasti pieleen, voi pannua hioa esimerkiksi vesihiomapaperilla ja tehdä uusi rasvapoltto ja pannu on taas kuin uusi. Hetkinen, mikä rasvapoltto?


Uusi pannu kannattaa ensin käsitellä, jotta siihen saadaan sopiva pinta. Ja sopiva pinta siihen syntyy polttamalla rasvaa pintaan. Tiedättehän, taatusti on mukavampaa, että pinnasta irtoaa ruokaan rasvaa kuin vaikkapa alumiinia tai muita käsittelyaineita. Rasvapolttoon parasta on silava, mutta mikäli haluaa tehdä homman vegaanisesti sekaantumatta eläimiin, voi polton tehdä myös rasvalla, joka kestää korkeita lämpötiloja. Tällöin hyvä vaihtoehto on rypsiöljy. Näin minä hoidin homman:

Pesin pannun kuumalla vedellä ja kuivasin sen huolellisesti. Sitten levy kolmoselle ja pannulle ohut kerros rypsiöljyä. Hetken päästä lämmöt vitoselle ja odottelin, että käry alkaa hiljalleen nousemaan. Liesituuletinta ei kannata pitää päällä ja muutenkin kannattaa varata lähelle iso kattilan kansi, mikäli sattuu liekki roihahtamaan. Kun käryä alkoi nousta, heiluttelin pannua puolelta toiselle siten, että öljyt juoksivat pinnalla joka paikkaan ja silminnähden määrä väheni. Hetken päästä pannu viereiselle levylle jäähtymään ja öljyn kuivaus talouspaperilla patakinnas kädessä. Sitten pannulle uusi ohut kerros öljyä ja sama juttu. Toistin tämän ehkä 12-13 kertaa, jotta sain pintaan jäämään pienen rasvakerroksen. Pannuhan paranee vaan käytössä, siitä ei heti tule täydellistä tai täydellisen väristä, vaan pintakerros tekeentyy hyväksi hiljalleen. Kuvassa pannu  4-5 käsittelykerran jälkeen.


De Buyerin pannuja myy Kitchentime, jolla on muutenkin loistavat keittiötarvikevalikoimat pannuvalikoimista puhumattakaan. Tällä hetkellä on muuten menossa kesäale, vink vink. Ja ei tarvi pelätä, että hiiliteräspannu olisi järkyttävän kallis, omani hinta on tällä hetkellä verkkokaupassa tarjouksessa 45,90€.

Rasvapolton jälkeen ensimmäisenä pannulla sai kunnian valmistua kastike pastalle. Rauhallinen startti siis.


Munakoiso-fetakastike pastalle

 oliiviöljyä
1 sipuli
1 pieni munakoiso
2 valkosipulinkynttä
400 g tomaattimurskaa
1,5 dl vettä
0,5 rkl sokeria
oreganoa
n. 20 kpl pikkukapriksia
n. 10 oliivia
n. 20 kpl fetakuutioita
suolaa ja pippuria
tuoretta basilikaa
tuoretta persiljaa

Pilko sipuli ja freesaa hetki öljyssä. Lisää kuutioiksi pilkottu munakoiso ja pilkotut valkosipulit, freesailee taas. Lisää tomaattimurska ja välillä vettä, mikäli tarvii. Heitä sekaan ripaus sokeria, ketsuppiakin saa käyttää. Kastike rakastaa kuivattua oreganoa. Lisää myös pikkukaprikset ja pilkotut oliivit ja lähes lopuksi fetakuutiot, niiden ei tule sulaa kastikkeeseen. Lisää suolaa ja pippuria ja hakkaa vielä päälle basilikaa ja persiljaa.

Tarjoa spelttipastan kanssa, esimerkiksi Sunspeltin pappardelle on mainiota tähän tarkoitukseen.


Kirjoitus on tehty yhteistyössä Kitchentimen kanssa. 





11.7.2017

Soijapapuhiutalesnacksit

Hetken aikaa on soijapapuhiutalepussi pyörinyt villasukissani, enkä ole oikein tiennyt, mihin sitä käyttäisin. Ohjeistuksena siinä on pataruokiin, mysliin, sellaisenaan ja aamiaistuotteisiin. Olen hiutaleita joskus viilin tai jugun sekaan heittänyt, ihan ok on toiminut ja ollut myös hyvä proteiinilähde. Seuraavaksi suunnitelmissani on punajuuripyörykät tai ehkä jopa punajuurifalafelit, joihin hiutaleet varmaan sopisivat kivasti ensin liotettuina ja ehkä hieman möyhennettyinä. En ole vielä päättänyt. 

Mutta näihin snackseihin tulee himo. Tosiaankin. Varsinkin jos haluaa jotain vähän kevyempää kuin sipsit tai suolapähkinät, niin tää on hyvä vaihtoehto. Hiutaleiden maku on itsessään kevyesti pähkinäinen, johtuen valmistamisessa käytettävästä paahtamisesta. Maustaminen on sitten ihan itsestä kiinni, minä tein näin: 

Soijapapuhiutalesnacksit

2 dl soijapapuhiutaleita
2 rkl rypsiöljyä
1 tl juustokuminaa
1 tl savupaprikaa
reilusti suolaa

Öljyn ja mausteiden määrät ovat viitteellisiä. Heittelin aika randomina pussiin, mutta voisin kuvitella, että näin tulee hyvää.

Kaada öljy ja mausteet pussiin, sekoita. Lisää hiutaleet ja kääntele. Levitä leivinpaperille ja paahda 200 asteisessa muutama minuutti.


Ja kuten kuvasta näkyy. tein taas vaihteeksi gazpachoa ja siihen päälle säästin muutaman zipaleen. Hekkua oli siinäkin, mutta parhaimmillaan pelkillään natustellen.

Soijapapuhiutaleita on ainakin VegeSunilla.

9.7.2017

Sitruksinen jäätee

Jääteen valmistaminen lämpimällä ilmalla on yhtä hyvä idea kuin kakkupalan antaminen koiralle ihan millä vaan ilmalla. Nautinto on taattu. Jääteen voi maustaa lähes millä vaan, mutta suosittelen käyttämään Liptonin yellow labelia. Tuloksena on juoma, joka ei jää kurkkuun kiinni, eikä ole liian karvas. Maustamiseen voit valmistaa vaikka erikseen jonkin hauskan makusiirapin esimerkiksi inkivääristä tai nektarista. Eikä kuusenkerkkäsiirappikaan ihan kamalaa tässä ole. Puhtaista mustaherukanlehdistä saa myös uskomattomat soundit. 



Sitruksinen jäätee (hunajalla makeutettu)

3 litraa vettä
1,5 dl hunajaa
9 teepussia (Lipton yellow label)
1 limen mehu
1 sitruunan mehu
2 appelsiinin mehu
sitruunamelissaa
minttua
jääpaloja
(kivennäisvesi)

Lisää hunaja kiehautettuun veteen ja sekoita. Lisää teepussit, anna muhia nesteessä ja teen maun maustua oman makusi mukaiseksi. Huomaa, että kuuma tee maistuu aina voimakkaammin, kylmänä maku heikkenee. Purista joukkoon sitrushedelmien mehut. Jäähdytä. Mikäli kaipaat lisää makeutta, keitä vettä, lisää siihen hunajaa ja lisää joukkoon.  Lopuksi juoma kannuun ja mukaan sitruunamelissaa, minttua ja jääpaloja. Jatka jääteetä kivennäisvedellä, mikäli haluat poreita elämääsi. 


8.7.2017

Ravintola Gustavo - Turku *****

Naama hymyssä ja vatsa täynnä maistuvaa ruokaa. On mukavaa saada tällaiset eväät mukaan, kun poistuu ravintolasta, vaikkei edes pyydä dogibägiä. Gustavo tarjoaa niin kokonaisvaltaisen pakkauksen hyvää elämystä, että tuohon ravintolaan palaa mielellään uudelleen. 


Jo jonkin aikaa Turusta on tehty Suomen ravintolapääkaupunkia. Gustavo on taas yksi syy lisää nimen oikeutukselle. Vähätorin reunaan Tuomiokirkkosillan kupeeseen on alkanut kerääntyä erittäin tasokkaita ravintoloita, on Mamia, Paninia, Tårgetia, Bistro Juliennea, Tiirikkalaa, unohtamatta tietenkään suoraan joen toisella puolella olevaa Pinellaa. Reilun vuoden Linnankadun alkupäässä toiminut Gustavo on mainio lisä tähän ravintolatiivistymään. Parasta tässä on se, että jokaisella paikalla on kuitekin oma juttunsa, joka poikkeaa muiden paikkojen ideasta. Uskoisin, että tällaisessa tapauksessa kilpailu on pelkästään hyvästä ja ravintolat ruokkivat toinen toisiaan paikkojen hyvässä imussa olevista asiakkaista. Ja onhan tuo muutenkin hienoa kulttuurimaisemaa: Tuomiokirkko, Aurajoki, vanha kirjastotalo ja Seipelin nurkat. Ei tuolla turhaan ole kuninkaat ja keisarit ratsastaneet tanssivista Possuista puhumattakaan. 



Gustavon keittiötä luotsaa Paimion Anthony Bourdain eli  Markus Rautala, joka on myös toinen paikan omistajista (ei kuvassa). Erittäin rento, hymyilevä, elegantti, suora, helposti lähestyttävä, määrätietoisella kädenpuristuksella varustettu kaveri. Samat sanat voin helposti liittää itse ravintolaan, onhan se mahtavaa, että paikka on todellakin omistajansa näköinen. Sisusta on tietyllä tavalla hillityn yksinkertainen, mutta jotenkin siellä on saatu aikaan ihan erityislaatuinen tunnelma. Tykkään erittäin paljon. Rautala kertoo kiertäneensä keittiöitä akselilla Yhdysvallat-Helsinki-Turku. Kotikulmat vei kuitenkin voiton, kun hän kuuli, että paikassa aiemmin toiminut Osteria Ovo lopettaa toimintansa. Rautala on työskennellyt aiemmin mm. Casino Helsingissä, Rocassa, Fishmarketissa ja Sassossa. 



Välimeren ruokamaailma on lähellä Markuksen sydäntä. 

- Tykkään Välimeren maissa siitä, että tullaan ravintolaan porukalla ja maistellaan kaikkia hienoja erilaisia juttuja ja jaetaan ruokia. Kun on maisteltu samoja juttuja, niistä on myös mukava viritellä keskusteluja. Tai sitten tullaan vaan ihan pikaisesti poikkeamaan, otetaan vaikka pari pinchosia, lasi hyvää viiniä ja jatketaan seuraavaan paikkaan. Viinimme ovat myös tarkkkaan valittuja hinnaltaan n. 32-50 euroa pullo. Alkon valikoimasta niitä ei juuri löydy ja noin puolet tuodaan omana tuontina. Markus kertookin lähtevänsä kohta Piemonteen viininhakureissulle.Varmaan ihan kamala matka (allekirjoittaneen huomio). 

Niin, mikä ihmeen pinchos? Tunnet sen varmaan paremmin nimityksellä tapas eli ne ovat pikkusyötäviä. Näitä keittiöpäällikkö suosittelee erityisesti. 

- Meillä todellakin panostetaan näihin. Suomessa tapaksiksi saatetaan kutsua vähän mitä vain, missä on leivälle heitetty vähän jotain tahnaa ja jihuu, tapas on valmis. No onhan siinä toki osa totuus, mutta vain osa. Todella pieni osa. 

Markus puhuu asiaa. Pikkusyötävien ystävänä olen maistanut jos jonkinlaista tapasta. Nähtyämme Gustavon pinchos-listan, päätimme skipata kokonaan ns. pääruoan (vaikka nekin näytti herkullisilta) ja rakentaa aterian pikkusyötävistä, pizzasta ja jälkkäristä. Tosiaankin, Gustavossa on myös messevät pizzat. Ei kebabbiloiden pitsoissakaan mitään vikaa ole, mutta niitä ei Gustavosta kannata lähteä hakemaan. Ja kun ne kirjoitetaan pitsa, tämä kirjoitetaan pizza, eikös juu. No, ei niistä pitäisi puhua edes samassa kappaleessa, mutta meni jo. Gustavossa on Ovon ajoilta oleva mahtava pizzauuni, jossa pizza valmistetaan napolilaisin menetelmin. Pitkään kohonnut pohja kruunaa taideteoksen ja cornicionesta eli pizzan laitaan muodostuvasta ilmavasta reunuksesta henkii autenttisuus. Minun makuun.   

Mitenkäs se homma sitten meni? Meidät otettiin oikein ystävällisesti vastaan ja ohjattiin ikkunapöytään. Paikassa on myös terassi, mutta tällä kertaa jäimme sisään. Henkilökunta oli erittäin avuliasta ja asiantuntevaa. Tuttuun tapaani kyselin kaiken mahdollisen epäselväksi jääneen tai itselleni vieraan: miten teette ruskistetun voin, entä pizzataikinan makuuaika, mitä noi boqueronesit taas olikaan, entä gilda-sanan etymologia, tuleeko se niinku ennemminkin Biskajanlahdelta vai ehkä jopa Kreikan suunnalta. Tai ehkä en kysynyt tätä, en muista. Salihenkilökunta tiputteli vastaukset pelottavan suvereenilla antaumuksella ja miespuolinen kaveri alkoi jo vähän innostua kertoessaan, kuinka ruskea voi lopuksi pyöräytetään vielä jäätelökoneessa lopulliseen muotoonsa ja missä lämpötilassa voihin oikeasti saadaan se kaikkein paras paahteisuus juuri niin, ettei voi kuitenkaan vielä pala. Jumankeka hienoa meininkiä, arvostan. 

Aterian aloitti talon oma leipä, jota leivotaan joka päivä. Masennuin ihan totaalisesti, kun leipä oli niin mieletöntä tuon ruskistetun voin kanssa. Mistä tätä saa ja voiko tätä ostaa mukaan? Voi. Onko enää mitään järkeä syödä enempää, sillä tämä nyt oli vaan niin helvetin hyvää, että voiko mikään maistua enää miltään? Voi. Ruokajuomaksi otin italialaisen pale alen Baladin Isaac, joka meni hienosti läpi koko aterian. Hieman makeahko, kevyt, hennosti appelsiininkuorinen, aika reilusti hiilihappoja. Todella virkistävä tuttavuus. Tuskin on sekään alkon matskua, en ole tarkistanut.  



Seuraavaksi pöytään pikkusyötäviä, hinnat olivat jossain 4-8 euron hujakoilla. Tähän on nyt pakko todeta, että ihan huikeat bataattiranskalaiset, parhaat jotka olen saanut. En meinannut niitä ensin edes ottaa, mutta ajattelin, että ehkä joku tuollainen yksinkertainen olisi ihan kivaa vuohenjuustomoussen ja karamellisoidun porkkanan tai lohichevichen ja inkiväärivaahdon kanssa. Näiden lisäksi otettiin vielä tiikerirapuja valkosipuliöljyssä, savustettuja katkarapuja ja aiolia, friteerattuja vihreitä pikkupaprikoita sekä grillattua mustekalaa ja savupaprikaa. 






Näiden kanssa samaan aikaan pöytään saapui vielä Fig-pizza, jossa oli mm. tuoretta viikunaa ja voimakasta gorgonzola-juustoa, hieno makupari. Vaikka tämän possun vatsa oli jo hyvinkin pinkeänä, pöytään ilmestyi vielä tiramisu sekä suklaafondant vadelmasorbetilla. 1500 kilokalorin jälkeen raahauduin keittiöön tervehtimään päällikköä ja kiittämään kaikesta. Tarjouduin myös polttamaan kalorit tiskin ääressä, mutta hän oli sitä mieltä, että pyörälenkki kauniissa kesäillassa vielä kauniimman bambinan kanssa olisi parempi vaihtoehto. Hyväksyn.     


Lihapuoli jäi tässä kirjoituksessa hieman vajaalle, mikä ei suinkaan tarkoita, ettei sitä olisi tarjolla. Pinchos-listalla on kaikkea kiinnostavaa ilmakuivatusta kinkusta chorizoon. Markus kertookin, että monessa paikassa kun tilaat ilmakuivattua kinkkua, kokki vetää vakuumipakkauksen auki ja napsii lihat sieltä. Gustavossa saat taatusti laadukasta juuri leikattua lihaa suoraan telineestä. Kuva kertokoon. 



Ihan loppuun vielä haluaisin sanoa, että vaikka Kari Fabio laulaakin olen suomalainen, voitaisiin välillä hiukan jalostaa suomalaista ravintola-ajattelua. Aina ei ole ihan pakko vetää perinteistä alkuruoka-pääruoka-jälkiruoka -settiä läpi, vaan voi maistella asioita vähän sieltä täältä. Tai kuten Markus toteaa, välillä voi pysähtyä vaikka parille pikkusyötävälle ja lasilliselle viiniä ja jatkaa seuraavaan paikkaan. Olen niin samaa mieltä. Sitä paitsi Olen suomalainen on alkuperäisversiona L'Italiano.

Suosittelen pöytävarausta, jos menet illalla. Possu kävi natustelemassa 1730 perjantaina, tällöin ravintolassa oli aikas rauhallista. Mutta jo kuudelta alkoi porukkaa virrata kivasti sisään. Tableonline. Ja hei, Gustavo tarjoaa lounastakin, lista on nähtävissä ravintolan sivuilla. Gustavo osallistuu myös Food & Fun Turku -ruokatapahtumaan syyskuun lopulla. 

Kiitos henkilökunnalle. Mahtava paikka ja hyvä meininki. 


6.7.2017

Polkkapossun poika bloggaa - Ruskea herkkutattikastike

Moi! Tässä Eemeli 8v, Polkkapossun poika. Oon taas tänään vieraskynäilijänä. Aikaisemmin olen kirjoittanut tänne lihapullien ja kauranekkujen ohjeet. 

Mun teki mieli tänään pihvejä, perunaa ja ruskeaa sienikastiketta. Iskä sanoi, että ai vähän niinku Sauce duxellesia vai? No joo en tiä, mitä se on mutta varmaan ihan hyvää. Iskä neuvoi, että sitä voi tehdä vaikeammin tai sitten oikoreittiä. No, me päätettiin vähän oikaista. Vaikea reitti olisi tehdä ensin Sauce Espagnole pohjaksi, mutta tästäkin tulee kuulemma tosi hyvää. Ja niin siitä tulikin. Näin me tehtiin: 


Ruskea herkkutattikastike, possupihvejä ja perunoita

kasa perunoita
4 kpl possun ulkofileitä

Keitä perunat. Paista pihvit molemmin puolin pannulla kypsiksi, älä kuitenkaan liian kypsiksi sillä possu menee helposti kuivaksi


0,5 dl kuivattuja herkkutatteja

2 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoja
4 dl vettä
1 rkl tomaattipyreetä
1 rkl ketsuppia
loraus sinappia
suolaa ja pippuria
tuoretta kirveliä ja persiljaa

Laita tatit likoomaan veteen 20 minuutiksi. Pilko pienemmiksi. Voi toki tehdä myös tuoreista tateista, sitten vaan paistaa ne ensin pannulla. 

Sulata voi ja lisää vehnäjauhot. Sekoittele jauhoja ja anna niiden ruskistua oikein kunnolla, lähes niin, että ne kärähtävät, muttei kuitenkaan. Lisää vesi koko ajan muovivispilällä sekoittaen. Lisäile tarvittaessa vettä. Lisää tomaattipyre, ketsuppi ja sinappi. Anna muhia ja mausta lopuksi suolalla ja pippurilla. Lisää tatit ja myös liotusvettä voi käyttää kastikkeeseen. Ihan lopuksi vielä yrtit. 



4.7.2017

Pizzakivellä rapean kuohkeaa

Erittäin lämmin suositus pizzakivelle. Itse olen testaillut kiviä grillissä ja kiviä uunissa, hyvin on toiminut kummassakin. Huomaathan kuitenkin, että kaikki pizzakivet eivät sovellu esimerkiksi grilliin. Vaikka kuinka tykkäänkin ohuesta ja rapeasta pohjasta peruspizzassa, pizzakivijutuissa homma menee erilailla. Sillä saadaan aikaan juuri sellainen ihanan rustiikkinen, paksuhko mutta kuitenkin rapean kuohkea pohja, jota tiedän Emilian ja Giuseppen isoäidin Lorenza Barbi di Fiorellin veivaavan Napolin viereisessä pienessä kylässä  kiviuuniarinassaan. 

Pizzakiviostoksia voi tehdä vaikkapa Kitchentimessa tai Clasulla. Kuvan pizzakivet taitavat olla Weberin tavaraa. Tosin tämän kirjoituksen ainoa sponsori on meikän kurniva vatsa, joka kaipaa yhtä tasaisin väliajoin pizzaa kuin suuhygienisti sähköhammasharjaansa. 

Viimeksi kun tehtiin uunissa pizzaa, laitettiin pohja folion päälle täytteineneen ja sitten folio tulikuuman kiven päälle ja uuniin. Olen todennut sen hyväksi metodiksi ja folio ei haittaa autenttisuutta. Turha tässä alkaa kuitenkaan pizzan tekemistä opettamaan, heitetään nyt tähän vaan eräs herkullinen täyteideointi, joka toteutettiin koirakokkien tykönä lähellä Suomen pohjavesirivieraa. Koirat saivat toki osansa. 

Takuuvarma pizzapohja: 

1½ dl vettä
3/4 pkt hiivaa
½ tl suolaa
ripaus sokeria
3 rkl rypsiöljyä
n. 5 dl vehnäjauhoja

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola, sokeri, öljy ja osa jauhoista. Lisää loput jauhot ja leseet alustamalla pohjaa käsin. Lisää sen verran jauhoja, että pohja irtoaa sopivasti käsistä. Laita pohja kohoamaan lämpimään liinan alle vähintään puoleksi tunniksi.

Täytteenä tässä maukas tomaattikastike, parsaa, vuohenjuustoa, anjovista, tomaattiviipaleita ja toki mozzarellaa. Eipä siihen muuta tarvi. 








3.7.2017

Härkäpapurouhe-porkkanapihvit ja tilli-jugurttikastike

Täydellisen kasvispihvin kehitteleminen jatkuu. Vaikka pääsinkin aivan mahtavaan tulokseen. Härkäpapuroheesta tulee pihviin juuri sopiva suutuntuma. 



Härkäpapurouhe-porkkanapihvit ja tilli-jugurttikastike

2 dl härkäpapurouhetta
3 dl vettä
1 keltasipuli
1 valkosipulinkynsi
1 porkkana
0,5 dl oliiviöljyä
1 dl korppujauhoja
0,75 dl vehnäjauhoja
suolaa ja pippuria
timjamia
paprikajauhetta


Keitä rouhetta 6 minuuttia, ei yhtään enempää, kaada vesi pois. Freesaa sipulit pikaisesti pannulla. Raasta porkkana. Sekoita kaikki ainekset ja anna korppujauhojen turvota vähintään 15 minuuttia. Painele kädessä puoliväkivalloin tiiviiksi pihveiksi ja paista reilussa öljyssä muutama minuutti molemmin puolin.

Kastike:

2 dl maustamatonta jugua
muutama oksa tilliä
loraus sitruunamehua
ripaus sokeria


Seuraksi kvinoatabbouleh.