18.2.2007

Kuhaa en papillote

Kuulin tänään Chef Young Chefilta, että kalaa ei kannata yrittää tappaa hukuttamalla. Eikä kuulemma lintua heittämällä sitä parvekkeelta alas. Enpä ole ennen asiaa ajatellut, mutta asiaa mies kyllä puhui. Tässä iässä onkin jo huomannut, että trivialiteettien ymmärtäminen on elämää suurempien ahaa-elämysten ymmärtämistä. Ja niistä saankin parhaat fiilikset. Joskus kannattaa kuunnella viisaampia kollegojaan ja joskus jopa oppia puheista jotain.

Mutta, mutta. Seuraava kypsennystapa sopii erityisesti niille, jotka haluavat syödä vähän kevyemmin. Kyseessä on periaatteessa höyrystäminen ihan omassa normaalissa uunissa. Eli vannoutuneet patongin ja baskerin ystävät tuntevat termin nimellä en papillote, joten käytetään nyt sitä sitten. Usein papillote tehdään kalasta, mutta periaatteessa siihen kelpaavat yhtä hyvin vihannekset ja vaikka kanakin.

Ideana on tehdä leivinpaperista paketti, johon kala sitten laitetaan uuniin höyrystymään omiin mehuihinsa. Voi sinne lurauttaa vähän vaikka oliiviöljyäkin, jos siltä tuntuu: se ei ole kuitenkaan koskaan pahasta. Pakettiin voi laittaa mukaan myös sitruunaviipaleen, yrttejä, sipulia, mitä vain haluaa. Lopullinen idea tulee oikeastaan esiin kuitenkin vasta papilloten tarjoamisessa, kun se tuodaan näyttävästi lautasella ruokapöytään ja avataan saksilla tai niiden puuttuessa vaikka viikatteella. Se kuitenkin löytyy jokaisesta kaupunkikerrostalokämpästä. Avaamisvaiheessa papillote päästää ulos ihanat aromit, joita vieras voi sitten tuoksutella riemu nokkalaitteessaan.



Kuhaa en papillote

leivinpaperia
kuhafile
suolaa
pippuria
sitruunaviipale
limeviipale
tilliä




Taitteluohje täältä, koska iski yht'äkkiä väsymys maximus. Ja uuniin 10-13 minuuttia 200 astetta.

2 kommenttia:

  1. Namnam. Jos vielä laittais parikierrosta kostutettua sanomalehtipaperia ympari käärylettä ja lepäyttäisi sitä hiihtolenkin nuotiossa. - Parasta, jos sisällä olisi kuhaa, mutta pilkkiahvenetkin käy, vai mitä?

    VastaaPoista
  2. Erittäin hyvin käy. Ai ai sentään...nyt tuli mieliteko hiihtolenkille. Täällä kaupungissa sitä tulee harrastettua vaan valitettavan harvoin.

    VastaaPoista