27.11.2007

Parahultainen pähkinä sopaksi

Jo jonkin aikaa on ollut mielessä niiden normaalijuttujen lisäksi parapähkinäkeitto. Ajattelin, että ensimmäinen versio voisi olla vähän tällainen kokeiluversio, jota voisi sitten lähteä hiljalleen jalostamaan. Eli napakan yksinkertaista ja nopeaa näin alkuun.

Maussa ei ollut mitään vikaa, aivan mainio alkukeitto pienissä määrin aterialle kuin aterialle. Jotain raikkautta siihen voisi lisätä. Ehkä seuraavaan versioon voisi kokeilla tumpata limellä maustettua vesikrassiöljyä. No sitä on tietty lähes aina kaapissa, mutta pahalainen ei juuri tällä kertaa. Mietyttää vielä, pitäisikö keittoon sittenkin jättää vähän sattumia. Ja mietityttää myös olisiko pitänyt panostaa vähän enemmän valokuvaamiseen :D sillä kuvat jää tällä kertaa julkaisematta. Ja juuri tänään pääsin toteamaan toimittajalle, että jutuissani on lähes aina valokuva mukana.


Parapähkinäkeitto - beetaversio

130 g parapähkinöitä
pieni sipuli
½ l kanalientä (esim ½ l vettä + kanaliemikuutio)
4 dl Gogreenin maidotonta kasvirasvasekoitetta
mustapippuria

annoksen päälle:
pestoöljyä
chiliöljyä

Paahda pähkinöitä kuivalla pannulla ja vedä ne blenderissä tasaiseksi. Pilko sipuli ja kuullota öljyssä. Lisää pähkinät pannulle. Lisää myös kanaliemi ja anna porista 5 minuuttia. Lisää gogreenit, rouhi joukkooon kevyesti mustapippuria ja anna porista taas 5 minuuttia. Tarkista suola. Poraa tasaiseksi sauvalla tai vaikka blenderissä. Heitin annoksen päälle vielä hieman pesto- ja chiliöljyä.

7 kommenttia:

  1. Saat anteeksi, ettei ole kuvaa. Edellisen jutun kuva on niin hieno, että pitää tulla sitä välillä tänne vilkuilemaan.

    VastaaPoista
  2. Parapähsoppaa! Jonkin sortin variaatio porisee pian Monkeyssa, vaikka noista öljyistä on vähän vajetta. Jos tähän pitäs lisätä joku prode, niin mikä voisi sopia?

    VastaaPoista
  3. Hei nyt kärsä kohti Ylen Teemaa! Sieltä tuli tänään yksi (peräti) jakso Käytöskukkaa ja Nunnua! Uusinnat perjantaina ja lauantaina! Lukikohan joku Ylellä sun blogia, kun heti alkoi tapahtua. Jippii!

    VastaaPoista
  4. Hei! Tervetuloa tutustumaan uusiin sivuihini! Sivut avataan ke-to välisenä yönä puolenyön aikaan.

    www.hellapoliisi.fi

    Terkuin Hellapoliisi (ent. Lintu75)

    VastaaPoista
  5. Kirsi-Maria: Tänks

    DJ Veijo: Joo jalosta samalla vähän. Rakenne ehkä snadisti häiritti, vaikka maku olikin hyvä. Olis pitänyt vetää se vaan ihan täysin täysin tasaiseks. Prodee.. hmm: no vaaleessa soijarouheessa on 40%, juustoo sinne vois sulattaa esim punaleimaa 30%, paistetun kanin sinne vois lättästä kun niitä sun ympäristössä on vähän liikaakin, voittaja tietty on liivate, jossa on 85%. Heh no olipas musta apua. Ai joo mutta parapähkinässä itessään on tietty aika hyvin proteiinia kanssa.

    Tiv: Vau, ehdottoman siistiä. Menee katsantoon.

    Hellapollari: Kiitos kutsusta. Onko asu vapaa, vai tulenko shaketissa/ bonjour-puvussa?

    VastaaPoista
  6. Mmmmmmm, sarkasmia... Sopii hyvin tän sopan kaa. Ja siinäkin hyvät roheiinit. Kiitti!

    Sitä paitsi ne kanit ELÄÄ. Toistaiseksi. o_O

    VastaaPoista
  7. Minä, sarkasmia??? Ei nyt sentään. Etkä muuten tee niille pupuille mitään tai rankaisen sua :D

    VastaaPoista