Eggxactly!

Marenkipohjan jälkeen sain kyselyn, mihin voisi käyttää ylimääräiset keltuaiset. Koska asiaa on kyselty aiemminkin, heitetäänpä mietiskely aluille.

Yleisintä on varmasti heittää keltuaiset roskiin. Sitä itsekin harrastan aika ajoin. En kuulu varsinaisesti mihinkään seuraan, mutta silti se on harrastukseni. Vaan on se hieman keljua, kun muutamalla keltuaisella voisin pitää pienen sudanilaiskylän hengissä monta päivää. Ruoan heittäminen pois onkin aina väärin. Paheksun. Mutta mikä paheksuttavinta, paheksun enemmänkin sitä, kun valmista ruokaa heitetään pois. Siis ei siinä mitään pahaa ole, jos joku muutaman keltuaisen laittaa haisemaan. Mutta jätähän lautaselle ruokaa, niin täältä tulee huutia.
Minäkö sudanilaismoralisti?!

Jos ei jaksa tehdä ruokaa, jonka voisi heittää pois, niin keltuaiset voi kuin voikin pakastaa. Ehkä. Joskus kuulin juttua, että kannattaa kaataa vähän vettä joukkoon, niin pakastuvat paremmin. Eritysesti pakastamisesta enemmän tietäviä kehotetaan ilmoittautumaan kommenttikäytävällä tai Sudanin pakastinliikkeissä. Tähän neuvoon kannattaa suhtautua jäätävästi.

Mutta takaisin niihin ruokiin. Kuten Ylinaalikin tietää, meikäläinen pitää kastikkeista. Ja mikäpä voisikaan olla niissä monikäyttöisempää kuin keltuaiset. Niin maultaan kuin käytöltään. Keltuainenhan on mahtava suurustaja: sitä pitää vaan osata käyttää oikein. Suoraan kiehuvaan kastikkeeseen sitä ei kannata pläjäyttää, tai tulee kokkelia. Keltuainen sekoitetaan ensin pieneen määrään kastia ja sitten rauhassa loppuun ainekseen. Eikä enää anneta kiehua. Mahtavaa. Kastikkeista toinen aivoautputtina ulostuva asia on majoneesi. Mikä mukavampaa kuin pyöräyttää äkkiä majoneesi tai vaikka jatkaa sitä aioliksi. Tai maustaa se rakuunalla ja lorauksella chiliketsuppia. Ei pidä tietenkään unohtaa kuningasta eli sabayonia tai zabaglionea, kuka mitenkin kaveriaan kutsuu. Kunnon jälkkäri on aina kunnon salkkari.

Meinasin unohtaa hollandaisen, kun ei ole edes parsa-aika. Sudanissa.

Ahaa ja vielä lemon curd. Se on niin kattomaisen hyvää, että meinaa viimeisetkin reiättömät sukkani lähteä pyörimään hyrräksi Kassisen lippalakkkiin. Joutuisin ostamaan uudet sukat. Sudanissa ei muuten varmaan käytetä yhtä yleisesti sukkia kuin Suomessa.

Mitäs vielä? No vaikka leipään. Nyt kun on jäänyt jämät munista, niin jätetään vielä jämät perunamuusista. Lisätään vähän jauhoja, oliiviöljyä ja laitetaan mukaan ihania yrttejä ja humpsautetaan pieniksi leipäsiksi. Päälle lisätään vielä kirsikkatomaattiviipaleita ja oliiveja. Ja näin valmistui peruna-wanna-be-fogazzza-rieska. Perunoista kun oli puhetta, niin keltuaisia voi käyttää myös duchesseperunoihin. Hassuja kuin Hassu the clown.

Ja sitten tietysti Sudanin lahja suomalaisille: paistettu riisi/nuudelit. On kyllä ikuisuus, kun näitä olen tehnyt, mutta maistuu tässäkin suussa. Ja joka ei ole maistanut, niin riisit pannulle, keltuaiset sekaan ja mielikuvituskipa päähän. Suolaisesta osastosta on vaikea mennä dissaamaan pasta carbonarea. On se vaan niin hornyn hyvää pikaruokaa: valmista 13 minuutissa rips raps.

Taidankin jo lopettaa miettimisen, koska päätä painaa (se on niin iso) ja silmiä siristää. Paitsi että jäätelöön ja vanukkaisiin keltuaiset toki menevät myös.

Kaiken tämän munailun kunniaksi meillä valmistui tänään iltapalaksi sudanilaisia varhaispotui ja muna-valkokastiketta. Ei kannata ehkä liikaa arvailla, mistä jälkimmäinen syntyi. Hyvää pääsiäistä silti itse kullekin.

Kyllä, olen juuri katsonut ohjelman Sudanista. Ei, perunoita ei todellakaan kuorita.

Vakosamettitossuhousuinen tomppeli

Daim oli joskus Dajmia, ehkä lapsuudessani. Silloin kun olin vielä pieni palleroporonjäkälä(pää). Silloin kun käytin vielä tyylikkäitä pöksylöisiä. Silloin kun mummolan nurmikko oli niin pitkää, etten nähnyt eteeni siellä taapertaessani. Silloin kun istuin turvassa isän tai äidin sylissä, kun naapurin tädit halusivat väkisin ottaa minut syliinsä ja pörröttää pellavapäätäni. Silloin kun päätin hypätä liaanilla nokkospuskaan ilman paitaa. Silloin kun ajoin apupyöräpyörälläni mäkea alas tuhatta ja sataa, kunnes puu ei väistänytkään. Voi äitiä ja sydämentykytyksiä. Silloin kun hiihdettiin vaarin kanssa ympäri Kangasalan harjuja ja välillä juotiin mummon matkalle laittamaa kuumaa marjamehua. Silloin kun kävin ilmoittamassa kerhoenglannillani naapurin louvalle I lav juu. Voi pojat niitä aikoja.

Daim-limekääretorttu

Pohja:

4 munaa
3 dl kaakaotomusokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
kidesokeria

Kostutukseen:

limen mehua

Täyte:

2 pötköä Daimia
200 g tuorejuustoa (naturel)
1 dl kaakaotomusokeria
muutama tippa vaniljaesanssia

Vatkaa munat ja tomppeli vaahdoksi. Sekoita jauhot ja leivinjauhe ja nostele vaahdon sekaan. Voitele leivinpaperi ja levitä pohja sen päälle. Paista 200-asteisessa uunissa 8 minuuttia. Ota toinen leivinpaperi, ripottele sen päälle tasaisesti kidesokeria ja kaada pohja leivinpaperille. Irrota uunissa ollut leivinpaperi.

Anna pohjan jäähtyä hieman ja kostuta reilusti limen mehulla. Oman uskalluksen mukaan. Tämä sorkkaeläin rakastaa kirpeää.

Valmista täyte. Silppua Daimit pieniksi palasiksi ja sekoita tuorejuuston, tomppelin ja esanssin kanssa. Levitä pohjan päälle ja rullaa kääretortuksi leivinpaperia apuna käyttäen.

Inspiroituminen Dansukkerin sivuilta ohjetta hieman soveltaen, mm. lisäämällä lime ja kaakaotomppeli

Kuohkean ilmavan vaahtokarkkimainen raparperi-mansikkakakku

Marenkipohjaa kannattaisi jokaisen kokeilla kakkupohjana. Hauskasti veivattiin Todella Salaisen LeivontaYstväväni kanssa lähes samanaikaisesti tällä pohjalla paakkelssit. Pohja on Jumalatar-Nigellan käsialaa, ei ihme että se on hyvää. Ja ei ihme että siinä on paljon sokeria. Ja ei ihme että se lihottaa. Mutta on se ihan hirviömäisen hyvää, jopa parempaa kuin Hartsport.

Raparperi-mansikkakakku marenkipohjalla

kakkupohja:

4 valkuaista
200 g sokeria
2 tl maizenaa
muutama tippa valkoviinietikkaa
2-3 tippaa vaniljauutetta (tai vaniliinisokeria tai vaniljaa)

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri hiljalleen koko ajan vatkaten ja vatkaa sokeri sileäksi. Lisää jauhot, viinietikka ja vanilja kevyesti nostellen. Levitä massa leivinpaperoidulle uunipellille halkaisijaltaan n. 20 cm tasaiseksi ympyräksi. Paista 150 asteessa uunin keskitasolla n. 50 minuuttia. Älä pelästy: marenki paisuu kauniisti. Rakenne saa jäädä sisältä löysähköksi. Tai siis sen pitää jäädä.

2 dl kermavaahtoa

Vatkaa kermavaahto, lisää siihen sopivasti sokeria ja vaniliinisokeria ja levitä joka paikkaan jäähtyneen kakun päälle.

ja kermavaahdon päälle hilloke:

5 vartta raparperia
litra mansikoita
reilusti sokeria
loraus vettä

(Kuvassa näkyy myös tomaatti-katkarapukeitto. Sitä ei ole tarkoitus laittaa kakun päälle :D)
Pilko raparperit. Heitä ainekset kattilaan ja keitä lähes mössöksi. Laita mössöhilloke siivilään ja anna nesteiden valua kippoon. Tässä vaiheessa kannattaa muuten sekoita nesteet kirkkaaseen viinaan (1/3 viinaa, 2/3 raparperi-mansikkamehua) ja laittaa odottelemaan pakastimeen parempia aikoja. Levitä jäljelle jäänyt jäähtynyt hilloke kermavaahdon päälle.

Koska kakusta ei tule tässä tapauksessa kovinkaan kaunis, heitin päälle vielä muutaman vadelman ja sitruunamelissan lehtiä. Eipä siitä kaunista saanut näinkään, enkä oikein viitsinyt alkaa tuunaamaankaan. Maku on tässä ehdoton pääasia ja absoluuttinen totuus.

(_,_) stä

Huh, palasin juuri Belgradista euroviisuista. Mukava ilta yhdistettynä yltiöpäiseen mölkkyilyyn. Harmillista kyllä Bosnia-Hertze ei voittanut. Ja onneksi ei myöskään Suomi. Vaikka hevistä pidänkin. Voittaja Venäjä oli ihan (_,_)stä: on kai aivan sama, vaikka laulaisivat puhelinluetteloita, aina kuitenkin pärjäävät. Sen verran otan krediittiä, että voitin kymmenen porukassa vedonlyönnin. Viiden parhaan joukosta heitin neljä oikein, kolme oikeilla paikoilla. Norjaa en osannut arvata. Jumbonkin viskasin oikein eli britit, tosin jaetulla oli pari muutakin maata. No ihan paskoja ne olikin.

Venäjän voiton kunniaksi lötkäytin ruisleivälleni smetanaa. Sana tulee venäjänkielen verbistä smetat, joka tarkoitti jotain kokoon kaapimista. Vuolukerma, kerma vuoltu maidon päältä. En muistanutkaan enää, kuinka tuskainen kieli venäjä on. Menin kikkailemaan töissä venäläisen pariskunnan kanssa tiedustellen, mikäs on mielessä. Suomalaismiehelle en noin viitsisikään virkkoa. Tajusin heti kysyttyäni, että taitaa olla jo tovi, kun opiskelin venäjää. Kieli vaihtui nopeasti englanniksi.

Katkaraputahna

kourallinen katkarapuja pilkottuna
1 prk smetanaa (tai puolet ranskankermaa)
1 rkl chilimajoneesia
ruohosipulia pilkottuna
sitruunamehua
sokeria
tilliä hakattuna
suolaa ja pippuria

ruisnappeja

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna levätä hetki kylmässä. Syö ruisleivän päällä.

Cream of balsamic vinegar

Joku voisi luulla, että katson hyvinkin tarkkaan, mitä pullon sisään on laitettu. No tottahan se onkin, taas syynäsin mikroskoopilla, että varmasti löytyy ksantaanikumia ja sulfiittiketjuja. Ettei tule turhia pettymyksiä.

Ehdoton kuukauden tähtituote siis: modenalainen balsamiviinietikkakastike. Tai no, voidaan puhua ennemminkin balsamicosiirapista. Ei sen tekeminen itsekään ole kovin vaikeaa, mutta valmiina pullona sitä saa mm. stokkalta. Tytöt kävivät päivänä eräänä syömässä Konttorissa; haki jokainen vuorollansa päivänä seuraavana stokkalta kyseisen putelin.

Kastike sopii "kalan, lihan tai juustojen kanssa tai mansikoiden ja vaniljajäätelön kastikkeeksi". Kehottaisin epäileväisiä koittamaan jäätelön kanssa. Ruokailuhan on pitkälti uusien makuelämyksien hakemista. Ai mutta oikeastihan ruokailu on tiettyjen perustarpeiden tyydyttämistä, mutta ei kerrota sitä muille herkkupepuille tai ainakaan MC Maslow'lle. Hyvältä kastike maistui myös pähkinäisen perussalaatin kanssa, johon oli päälle vuoleskeltu parmesaanilastuja. Saattoi siinä olla muutama appelsiinilohkokin mukana.

Ooo-o-o-ooo-o alla kauniin kuoren

Kirpeänmakeat maut iskee selkäytimeen asti niin lujaa, että lääkärit yrittävät kieltää jopa painimisen ja erinäiset kuulaharjoitukset. Vuoden paras aika on alkanut: raparperiaika.

Osviittaa ohjeeseen haettiin hieman Yhteissyvän ruokamaailmasta. Siellä tosin mittasuhteet oli ihan päin seiniä, joten tässä jalostettu ja muutenkin muokattu versio.

Taikina:

150 g voita
1,5 dl sokeria
3 keltuaista
0,75 dl maitoa
2 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta

Kuorrutus:
3 valkuaista
1,75 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
(mantelilastuja)

Täyte:

3 dl mansikoita
4 dl raparperia pilkottuna
2 dl sokeria
1,5 dl kuohukermaa


Valmista ensin taikina: vatkaa voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi ja lisää keltuaiset yksi kerrallaan yhä edelleen vatkaten. Sekoita kuivat aineet ja lisää vuorotellen maidon kanssa seokseen. Levitä leivinpaperille.

Sitten kuorrutus: valmista marenki vatkaamalla valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisäämällä sitten sokerit. Levitä marenki pohjataikinan päälle ja ripottele päälle mantelilastuja. Omaan versiooni en laittanut lainkaan, kun ei juuri sattunut kaapista löytymään. Mutta kuuluuhan ne tähän. Paista 170-asteisessa uunissa, kunnes marenki on vaaleanruskeaa ja rapeaa ja pohja kypsä. Ehkä noin 20 minuuttia.

Valmista täyte: heitä kattilaan ihan pikku loraus vettä ja muut ainekset. Kiehauta pikaisesti ja anna muhia hetkiä siten, että raparperi hieman möhnäytyy. Jäähdytä. Vatkaa kerma jämäkäksi, mutta älä kirnua sitä voiksi. Kaada raparperi-mansikkaseoksesta liika neste pois ja sekoita kermavaahtoon.

Kakun kokoaminen: leikkaa jäähtynyt kakkutaikina kahteen yhtä suureen osaan ja nosta toinen osa vadille. Levitä täyte vadilla olevan osan päälle ja humpsauta toinen osa taikinaa taas päälle.

Ortodoksimozzarellisti

Kyllä, olin myös hieman yllättynyt, kun tomaatistani putkahti yht'äkkiä satsuma.

Grillikesän ehdoton klassikko on yksinkertainen tomaatti-mozzarellasalaatti, johon valitaan mahdollisimman punaposkisia ja sopivasti kypsyneitä tomaatteja. Kyseinen tomaatti on sellainen, joka vielä pysyy hyvin koossa, mutta saattaa lievästi haljeten irvistää jostain poskestaan.

Mozzarellan valinnasta en viitsi sanoa mitään, koska joku vannoutunut buffalojen ystävä, ortodoksimozzarellisti, kävisi kuitenkin ulisemassa täällä, kuinka väärässä olenkaan. Lukekaa siis rivien välistä.

Isoimmaksi kysymykseksi jääkin, miten tomaatti-mozzarellasalaatti tehdään. Minun suosikkini on ehdottomasti alla oleva resepti. Kerrankin ei mitään turhia kikkailuja vaan aitoja, reiluja makuja, joiden yhdistelmä on korrespondenssiteorian mukaan todistettu herkulliseksi. Teorian mukaan väite on totta, jos vallitseva asiantilaa esiintyy todellisuudessa. Paha tätä on mennä kieltämäänkään. Vaikkakin vastaavuuden toteaminen vaatii, että pystymme vertaamaan omia uskomuksiamme vallitseviin tosiasioihin; kuinka vertaaminen voi olla edes mahdollista, kun meillä on todellisuudessa vain uskomuksia todellisuudesta. Näin taas kävi.

Piti siis vain sanomani, että tuon salaatin voi tehdä monella tapaa. Eräs suosikeistani on käyttää salaattiin paahdettuja tomaatteja. Ja tuleva suosikkini on juuri hokaamani idea heittää tomaatit ensin hetkeksi savustuspussiin hautumaan. No ehkä kokeilen sitä joskus.

Tämä salaatti toimii hyvin siis esmes grillatun lihan kanssa. Mutta menee se vaikka ihan alkusalaatiksikin juuri leivotun leivän kanssa.


Tomaatti-mozzarellasalaatti

300 g mozzarellaa
5 tomaattia
oliiviöljyä
balsamicoa
basilikaa
mustapippuria
suolaa


Leikkaa mozzarella ja tomaatit viipaleiksi ja asettele tarjoiluvadille vuorotellen. Revi joukkoon basilikanlehtiä (tai väleihin) ja rouhaise päälle mustapippuria myllystä ja suolaa sirottimesta. Kaada päälle oliiviöljyä ja balsamicoa. Anna maustua pari tuntia kylmässä.

Tilaisinko?

Mitä häh?

Lappuhaalareiden lumoa

Viime aikoina on kiertänyt blogeissa toinen toistaan herkullisempia perunasalaattiohjeita. Tässä keittiössä valmistui vapuksi eräs versio, joka on taatusti hyvää. Jo pelkästään siksi, että salaatin seassa poikkelehtii tuo kaikkien kuningaseläinten kuninkaasta höynäytetty raitainen rasvalihapala. Ja muutenkin.

Jos ihan totta puhutaan, en edes ole suuren suuri possun ystävä. Olen kyllä pikkuruikkuistakin vähäisemmän olemattomampi ja vielä piskuistakin pienempi ystävä, mutta ystävä siis kuitenkin. Ei niitä ikinä voi olla liikaa. Nyt kaikki blogiystäväni yrittäköön nuolaista jompaa kumpaa kyynärpäätään. Jos onnistuit, ilmoita, voin vaikka tarjota kaffet.

Pekonina possu on ehdottomasti liekeissä, mutta kyllä kunnon selyksetkin lennokkaasti maustetussa sinappi-kermakastikkeessa joskus maistuilee. Nyt kuitenkin salaattiin. Ohjeen määrät on taas vähän lappuhaalareideni rintakehän edustalla olevasta etutaskusta vetäistyjä. Kastike kannattaakin valmistaa pikku hiljaa maistellen ja aineksia herkkyydellä lisäillen.



Parsa-perunasalaatti

keitettyjä ja kuutioituja perunoita
keitettyjä parsoja paloiteltuna
pekonia ja pari sipulia kuutioituna ja pannulla paistettuna
kapriksia

kastike:

kermaviiliä
1/2 kermaviilin määrästä majoneesia
valkoviinietikkaa yllättävän reippaasti
reilusti sokeria (koska reilusti valkoviinietikkaa)
Dijon-sinappia
mustapippuria

Laita salaattiainekset kulhoon. Sekoita toisessa kipossa kastikeainekset ja kaada salaattikulhoon. Sekoita hyvin.

Salviaöljyä melkein itsestään

Salvia on kiehtova yrtti. Sen maku on hyvin monitahoinen, jopa vaikea: hieman karvautta, minttua, sitruunaa ja palsamointiainetta. Lehdet ovat hopeanvihreät ja pienen untuvaisen karvakerroksen peitossa. Niin on allekirjoittaneen naamavärkkikin.

Yrttien ongelma vaan tuppaa olemaan se, että puskasta loppuosa menee usein mädäntyneenä roskiin. Vai onkohan ongelma minulla eikä yrteillä, onko yrttejä mahdollisesti liikaa pöydillä lepäilemässä. Salvian kanssa ei kuitenkaan ongelmaa ole: sen lehdet voi laittaa oliiviöljyyn ja öljyn jääkaappiin. Siellä lehdet säilyvät muutaman viikon. Ja mikä parasta öljy imee itseensä makua salviasta. Kastike salaatille valmistuu lähes itsekseen, eikä tuo maustunut öljy pahaa ole paistamisessakaan.


Appelsiinimehussa keitetty salviariisi

sipuli
vettä
riisiä
salviaa
appelsiinimehua
kanalientä

Kuumenna tarvittava määrä nestettä, josta 1/3 on appelsiinimehua ja 2/3 kanalientä. Pilko sipuli ja freesaa hetki oliiviöljyssä. Lisää riisit ja freesaile niitäkin hetki. Lisää kuumaa nestettä siten, että riisit juuri peittyy. Sekoittele ja lisää nestettä aina, kun vanha neste alkaa loppua (niin kauan kuin riisi on kypsää). Lisää loppuvaiheessa myös salvia. Sen kanssa kannattaa olla varovainen: liika määrä pilaa ruoan.

Viltille ja ulos?

Kipparin verinen greippisalaatti

1 jääsalaatti
2 verigreippiä
aurinkokuivattuja tomaatteja
Kippari-juustoa
persiljaa
balsamicoa
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria myllystä

Revi jääsalaatti. Fileoi verigreippi ja poista hedelmäliha lohkoina ilman kalvoja. Pilko tomaatit ja juustoviipaleet. Kokoa salaatiksi, mausta persiljalla, balsamicolla, oliiviöljyllä, suolalla ja pippurilla.

Kymppivettä ja tabascoa

Hyvistä lisäkkeistä on usein pulaa kuin ei-sosiopaateista psykan lukijoista. Minähän olin aikoinaan vain psykologian sivuaineopiskelija. Yhtä kaikki, aina ei vaan lantussa ideoita synny ja vaikka syntyisikin, lanttuhan on juures eikä mikään ideahautomo. Lantun ammattitauti on möhöjuuri. Se on niin hieno sana, että oikein ihmetyttää. Itse olen suuremman luokan möhömaha, enkä siksi kovin symppis. Mutta että möhöjuuri. Valtavaa. Möhöjuurta voi ehkäistä viljelykierrolla. Se on hieno juttu: viljelymaillamme eli ikkunanedusruukuissa on juuri kunnon pöheiköt basilikaa ja rucolaa. Jälkimmäiset lähti muuten ihan kympillä kasvamaan. Tein niille nimittäin mummoni opettamaa kymppivettä, jolla kastelen niitä tarkkaan valittuun kellonaikaan riippuen päivän aurinkoisuusasteesta.

Lähtipä taas rönsyilemään. Oikeastaan tulin vaan muistuttamaan, myös itseäni, kuinka hyvää sipulista saa n. puolentoista minuutin työllä ja reilun puolen tunnin uunittamisella. Ja grillithän on myös jo kuumenemistelineissä, sinne näitä myös.

Kuvassa tosin on ainakin osittain mukana bataatti-perunapyreetä, oliivitahnalla täytettyä paprikaa ja jossain alempana myös jotain siskonmakkaraan vivahtavaa. Niistä ehkä joskus myöhemmin tai tuskin ei kyllä.


Tabasco-balsamicosipulit

keltasipulia
tabascoa
balsamicoa
ruokosokeria
oliiviöljyä
kurkumaa
(suolaa)

Sipulit lohkoiksi, ripaus ja luraus muita aineita mukaan ja tabascoa sopivasti vähän enemmän, folioon ja uuniin (tai grilliin) reiluksi puoleksi tunniksi. Niin kaunista ja oivallista.

Mutta mikä on sinun suosikkijuustosi?

Ehtikin jo vierähtää tovi viimeisestä ylihyvästä juustolöydöstä. Tässä taannoin sovin illallistapaamisen Alpeilta soljuneen vorarlberger bergkäsen (VB) kanssa. Kohtaamisemme loppui lyhyeen: hetken toisiamme nuuhkittuamme tartuin Voraria rinnuksista ja hitaasti natustellen näykin tuon kovan ja voimakkaan lehmätuotoksen systema digestoriumiini. SD hyväksyi uuden tuttavuuden ilman pienintäkään nikottelua saati hikotteluakaan.

Jos ihan rehellisesti sanotaan niin VB jätti suuni auki. Yleensä pystyn ainakin kohtalaisesti ilmaisemaan, mitä mieltä olen asiasta ja varsinkin miksi. Tällä kertaa suuni on yhä auki. Simpuran hyvää, mutten tiedä lainkaan millä tavalla. En edes osaa kertoa, miltä tuo mieletön juusto maistui. No kohtalaisen voimakasta se oli, mutta sanomattoman miellyttävällä tavalla. Tietysti sen ominaismaku oli vuoristopuromaisen alppisen puhdas ja Pikku-Heidikin ottaisi siitä kiksit, mutta silti sen puhdas maku on vaikea. Kuvailla. Nyt aloin jo miettiä, että oliko juusto siis tylsä, kun siitä ei jäänyt muuta mielikuvaa kuin erittäin hyvää. Ei, tylsä se ei missään nimessä ollut. Jopa natiseva Jäkäläpääkin suosittelee VB:tä viikonlopun juustolautaselle. Se on jo paljon se. Tuo alter egoni yrittää aina postatessani saada vallan, yritän pysyä kovana.

Tiesitkö muuten, että Alpeilla elelee alppimurmeli, tengmalmin pöllö ja vorarlberger bergkäse? No ei se mitään vaikka tiesitkin. Juustovinkkejä otetaan silti vastaan. Siis mikäpä on teikäläisen suosikkijuusto (aurajuuston ohella)?

Sluibailua

Pakko myöntää, että 6-päiväinen työviikko vie ajoittain mehut. Tänään nautin vapaasta ja harrastan epämääräistä möllöttelyä. Kummastelen ihmeellisiä asioita ja oloneuvostelen. Liikuttelen jalkojani pitämällä ne täysin paikoillani, maalailen kattoon taivaanrantoja, toimin taustalla. Syön voikukkia tai ainakin leskenlehtiä. Lähden ulos, etsin hyvän puun, heitän olkihattuni silmille ja nukahdan oksalle. Veltostelen saamattomasti unessanikin, enkä vaivaa edes laiskamatoa. Olen mahtipontisesti jännittymätön ja valutan jäseneni täysin hervottomiksi. Jopa kyynärpäät. Nahjustelen kunnottomasti ilman pingotusta olemalla täysin ponneton, välinpitämätön ja erityisesti löysä. Lurpsauttelen silmäluomiani ja telkeän ne salvalla muutaman tunnin kuorsaukseen. Kumarran ahkeralle muurahaiselle, joka ei ole moksiskaan leppoisasta lorvailustani. Kuhnastelen mukavuudenhaluisesti ja voitan viivyttelyssä jopa laiskan Jaakon. Tunnen sieluystävyyttä lokoisan olotilan kanssa ja päätän kaveerata sen kanssa hieman pidempäänkin. Tai ainakin huomiseen.

Olen toki vilkuillut tänään erinäisiä ruokasivuja, nörtännyt. Ehkä jaankin teillä kivoja linkkejä, niin olen hyvä ihminen.

Plättykeitto - Delicious Days


Rapukakku - Supperclub

Ajoissa ollaan

Harmi ettei kännykameran kuva ole kovinkaan laadukas. Ehkä kuitenkin pystytte kuvasta päättelemään, mitä korvaamatonta kasvoi jo Sauvon mökillä.

Vihreä kastike

Salsa verdessä on ideana oikeastaan vain se, että siinä on jotain vihreää. Toimii hyvin pastakastikkeena, mutta voi sitä käyttää vaikka marinointiinkin. Tämän ohjeen ainesosien suhteita muuttamalla siitä saa ylihyvän levitteen leivälle. Vihreä ainesosa voi olla tilliä, basilikaa, korianteria, lehtipersiljaa tai mitä vaan kivaa vihreää yrttiä. No eipä montaa ei-vihreää yrttiä mieleen humahdakaan. Paitsi tunturikurjenherne ja schizandra.

Tämä salsa verde on italialaisen meksikolaisen ja saksalaisen perinteen kombinaatio: kapriksia ja anjovista yhdistettynä chiliin ja tilliin. Ranskalaisen keittiön versioon kuuluu majoneesia, salviaa, rakuunaa ja sitruunamehua. Jotenkin ei sovi minun ajatusmaailmaani, sillä salsa verde tuo jo nimenä mieleen kevyen ja raikkaan kesähenkäyksen, joka ei kaipaa vähääkään ylimääräistä rasvaa. Oliiviöljyä siinä kyllä saa olla.

Pastaa ja salsa verde

omavalintaista pastaa
oliiveja


Keitä pasta kypsäksi ja leikkaa oliivit puoliksi.


Salsa verde:

1 rkl kapriksia
3 anjovisfileetä
1 valkosipulinkynsi
1 vihreä chili
tilliä
3 rkl oliiviöljyä
1 rkl valkoviinietikkaa
2 tl Dijonia
ripaus sokeria

Pilko kaprikset, anjovisfileet, valkosipuli ja chili pienen pieneksi silpuksi. Lisää
tilli, oliiviöljy, valkoviinietikka, dijon, sokeri ja sekoita.

Sekoita kastike pastan joukkoon ja lisää oliivit.

Juustotiistai

Parmesaanimunakoiso ja kookoslihapullat


Parmesaanimunakoiso

2 munakoisoa
tomaattikastiketta* (1 prk tomaattimurskaa, 1 dl vettä, suolaa, sokeria, basilikaa, 2 puristettua valkosipulinkynttä, kanelia, kortianteria,)
2 pussia mozzarellaa
parmesaania ja paljon
persiljaa


Leikkaa munakoiso ohuiksi viipaleiksi ja itketä suolalla puoli tuntia. Huuhtele koisot. Valmista tomaattikastike kiehauttamalla nesteet ja lisäämällä muut ainekset. Leikkaa mozzarella viipaleiksi ja raasta parmesaani. Laita uunivuoan pohjalle öljyä ja voitele vuoka. Kauho pohjalle ohut kerros kastiketta, sitten munakoisoviipaleita, mozzarellaa, kastiketta, parmesaania, munakoisoviipaleita jne. ja lopuksi hakattua persiljaa jonka päälle reilusti mozzarellaa, jonka päälle vielä reilummin parmesaania. Ja 220-asteiseen uuniin n. 35-40 minuuttia. (Paistoin näitä ensin keskitasolla 20 minuuttia, vaihdoin alatasolle ja laitoin keskitasolle lihapallerot.)


Kookoslihapullat

400 g sika-nautajauhelihaa
1 pieni sipuli
1 kananmuna
2 rkl kookoshiutaleita
timjamia
juustokuminaa
paprikajauhetta
suolaa ja pippuria

Sekoita kaikki ainekset keskenään, veivaa hetki, muotoile kostein käsin lihapulliksi ja paista 220-asteisessa uunissa n. 20 minuuttia.

Sano mua rehtoriksi

Tässä vaiheessa vuotta pitää muistuttaa hyvästä retkisalaatista. Kohta sitä kuitenkin aletaan katsella hyviä ohjeita vappupiknikille ja muillekin ulkoriennoille.

Toinen mehevä perunasalaatti valmistui juuri Chef Rinkulan kanssa. Tuon samaisen miehen, jolle Matti Nykänen ja David Hasselpähkinä edustavat Cro Magnonin multihuipentumaa ja Dr. Alban parhainta ruotsiafrodancea EWAAA. Makunsa kullakin, onnittelut silti rehtoruudesta. Ja koska mentiin jo maun rajoille, jatketaan onnitteluja samoilla linjoilla K-18.

Rucolapestoinen perunasalaatti

7 varhaisperunaa keitettynä ja pilkottuna
3 rkl rucolapestoa
2 tl dijonia
½-1 rkl kapriksia
1 punasipuli pilkottuna
mustapippuria myllystä
(suolaa)
tuoretta tilliä hakattuna

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja pureskele hyvin. Tehokas pureskelu lisää syljen eritystä ja sylki taas sisältää aineita, jotka pilkkovat tehokkaasti hiilareita. Mikä mainio vihje tästä vahingossa tulikaan karppaajille.

Tavaramarkkinoiden kevät

Meikäläistä ei pitäisi päästää kaupoille, olen parantumaton heräteostelija. En edes kehtaa kertoa, mitä kaikkea eilen jäi käteen, tai no parit tennarit voin paljastaa. Nyt on kyllä vähän PA, mutta parempi sekin kuin Timo Tee AA.

Kaikki varmaan tietävätkin pinjansiemenmieltymyksestäni, mutta herneenversomaniastani en ole pahemmin hehkutellut. Sitä on kuitenkin ilmassa. Ja varsinkin näin keväällä - jostain syystä kevät on versoille otollista aikaa. Voi olla, että siihen liittyy valon määrän lisääntyminen, versojakin on kiitollisempaa kasvatella itse. Kotiversot voi kasvatella ihan perinteisistä kaupan pussiherneistä, kauppa-/ravintolaversot ovatkin sokerihernetavaraa.

Ja onhan versot myös nättejä annoksissa. Salaatteihin ne sopivat kuin rusetti possulle, mikä sen kauniimpaa. By the way, olen ehkä kerran elämässäni pitänyt rusettia, enkä voi ymmärtää sen funktiota. Monesti vihersalaatti on väsyneen ja lässähtäneen latistuneen näköinen: heittämällä muutaman herneenverson joukkoon saa salaattiin mukavaa ilmavuutta.

Eikä herneenverson elämäntarkoituksena ole ainoastaan olla kaunis, toisin kuin allekirjoittaneen. Se myös maistuu ihanalta, kuten allekirjoittanutkin. Tai siis herneeltähän se maistuu, mutta eikö herneen maku vaan olekin aika mahtava! Minä en maistu herneeltä.

Pikkuvinkki muuten vielä: versot on aika possuhyviä, kun niitä kieräyttää vähän paistinpannun ja voin kautta. Mutta näin ei tehty tällä kertaa, kun valmistettiin Chef Rinkulan ja laukkukuningattaren kanssa humpaten tsalladia. Ja vähän muutakin.


Humppasalaatti

jääsalaattia
tammenlehväsalaattia
kurkkua
punasipulia
paprikaa
valkosipuliöljyssä marinoituja fetakuutioita (+öljy)
paahdettuja pinjansiemeniä
mustapippuria
herneenversoja

Kapellimestari on höyrysaunassa unissaankin

Olin sunnuntaina höyrysaunassa, kun sain hauskan ruokaidean, joka piti kirjoittaa ylös. Miten niin kirjoittaa ylös? En keksinyt ainuttakaan järkevää keinoa, miten olisin voinut kirjoittaa jotain ylös turkkilaisessa saunassa. Mihin ylös? Ei siellä ollut edes ylempää laudetta. Olisin ehkä lainannut kynää, jos olisin nähnyt, istuiko vieressäni joku karvainen tai karvattomampi käsivarsipariskunta. Eikä saunassa näkynyt edes kynän- saati sitten paperinmyyjää. Sitä paitsi ilmaa oli hajustettu jollain karulla aineksella ihan liian kanssa - alkoi olla muutenkin jo aika "high". Sitä paitsi englanniksi kirjoitetaan alas, write it down ja ruotsiksi skriva upp. Vai olikos se sittenkin skriva ner. Kun olin aikani pyöritellyt ajatuksia, olin jo autuaasti unohtanut, mitä sinne ylös oikein piti kirjoittaa. Helmasyntini, voi villepusa sentään. Ilma oli niin paksua höyryä, että signeerasin siihen sormenpäälläni coolisti Polkkapossu ja jätin uudelleenmuotoillun höyryn leikittelemään alter egoni mentävällä aukolla. Vastapäätä istui kuin istuikin joku joka kysyi, olenko kenties kapellimestari. Ei, en ollut. Vaikka unissani joskus olenkin.

Tyhjensin pääni vielä avantoaltaassa ja lähdin kotiin kokkailemaan. Tätä ruokaa on kai pakko suositella, vaikkei höyrysaunassa olekaan syntynyt, kumpikaan meistä (ei jaksanut enää juhlia).



Manteli-formaggiokuorrutetut kanafileet
(4 annosta)

4 ohutta kanafileetä
3 kirsikkatomaattia

6 lehteä romainesalaattia
2+4 rkl formaggiojauhetta
1½ rkl kuorittuja manteleita
½ rkl oliiviöljyä
2½ rkl majoneesia

Ruskista kanafileet pannulla. Leikkaa kirsikkatomaatit pitkittäissuunnassa kolmeen osaan. Laita korkeaan kippoon romainesalaatin lehdet, 2 rkl formaggioa, mantelit ja oliiviöljy. Aja sauvasekoittimella tasaiseksi (tai blenderillä). Sekoita joukkoon majoneesi ja loput formaggiot. Laita kanafileen päälle 3 siivua tomaattia ja sen päälle juuri tekemääsi vihreää mönjää reilu ruokalusikallinen. Paista kanoja leivinpaperin päällä uunipellillä vajaa 20 minuuttia tai niin kauan kuin kuorrute on alkanut hieman ruskistua.

Tarjoa valkoviini-kanaliemessä keitetyn arborion ja paistettujen kasvisten kanssa. Saa keitellä jonkin kastikkeenkin, jos jaksaa.