13.5.2015

Don't miss a bite - Vera Jordanova

Vannoin joskus, etten katso enää yhtään Hostel-leffaa, tämän lupauksen tein sarjan ensimmäisen elokuvan jälkeen. No hieman vilkaisin kakkosta, mutta överiksi meni. Juuri sain American Horror Storyn kolmannen kauden päätökseen ja mietin, onko ero sittenkään niin kummoinen, splättiä paukkuu sieltä täältä ja goreilu on jo vähintäänkin groteskia. Silti, Horror Story on mielestäni loistava sarja, Hostel ei ole loistava elokuva.


Mistä päästäänkin itse asiaan, sillä Hostelin jatko-osassa näyttelee suomalaissyntyinen malli Vera Jordanova, jonka keittokirjaa juuri hetki sitten pitelin kädessäni. Tuo mysteerinen femme fatale johdattelee amerikkalaistyttökolmikon slovakialaiseen hostelliin, jossa suolet lentää ja iskuporokone laulaa. Pienen hetken joutuu uhraamaan myös ohjaajan henkisen tilan arviointiin: tilasta ei jää epäselvyyttä. Tämä ei siis elokuvassa.

Mutta mitä itse Veran keittokirjaan tulee, se ei ole lainkaan kauhea. Kirjassa toki tarjotaan teurassahalla raadeltuja eläimiä, joiden sisäelimiä syödään nautinnolla ja lihoilla porsastellaan, mutta mitä se meitä liikuttaisi. Ihminen on valjastanut luonnon ruhot omaan käyttöönsä. No ei mennä tähän aiheeseen. Kirjassa on todella paljon myös hienoja vegeohjeita.

Don't miss a bite sopii aloittelevallekin kokkaajalle, mutta ehkä pieni perustietämys ruuanlaitosta ei olisi pahitteeksi. Ja ruokatermeistä. Jordanova on työnsä vuoksi kiertänyt monissa maissa ja se näkyy resepteissä, teos onkin ruokamatka erilaisiin keittiöihin ja ruokakulttuureihin. Erityisesti minua ilahduttaa se tapa, jolla ruokaohjeet tuodaan lähemmäs lukijaa. Jo kirjan kuvat saavat inspiroitumaan, mutta Vera tarjoaa moneen reseptiin myös taustalta löytyvän pienen tarinan, joka saa lukijan istumaan mielikuvituspöytään ja odottamaan annosta haarukka toisessa ja veitsi toisessa kädessä. Tuokaa luokaa, tuokaa luokaa! 

Tapanani on ollut napsia muutamia varmoja hittejä kirjasta ja tässä muutama:

Viikuna-saksanpähkinäleipä
Kesäkurpitsa-pecorinofilopiiras
Chilinen hummerikeitto
Kurpitsarisotto
Limettinen vanukas raparperikastikkeen kanssa

 
Tekijä: Jordanova, Vera, kirjoittaja, valokuvaaja
Tekijä: Ruiz, Federico, valokuvaaja
Tekijä: Yli-Knuuttila, Jenna, kääntäjä
Julkaisuvuosi: 2014
Kustantaja: WSOY, cop. 2014 (painettu EU:ssa)
ISBN: 978-951-0-40643-4
Sivut: 255

Yhteistyössä WSOY:n kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti