3.1.2009

Kappas vaan, Rosmis ja Hani...

Jo viime postauksessani hehkuttelin aussipoikien kirjaa, enkä turhaan. Tänään löysin sieltä helmen. En ole ennen ollut tietoinen hunajan ja rosmariinin liitosta Kuinka hyvältä makea pörriäismahla voikaan maistua puisen neulastaivaan kanssa. Resepti on muutenkin ihmeellisen innovatiivinen kaikessa yksinkertaisuudessaan, enkä pystynyt ohittamaan sitä pelkällä silmäilyllä. Kuuman ja kylmän käsikynkkä jälkkäreissä saa muutenkin lahkeeni lepattamaan.

Ohjeessa käytettiin oikeastaan viikunoita, mutta maininta viinirypäleistä korvaajina oli otollinen. Näin teki joku lontoolainen keittiömetsuriguru. Mascarponen korvasin luonnosuojelutuorejuustolla ja oikeastaan alkuperäisessä olisi pitänyt käyttää taikinana focacciapohjaa. En kuitenkaan jaksanut alkaa veivata, joten voitaikinalevyt saivat toimia tanssialustana. Enkä edes pidä voitaikinasta... paitsi nyt.



Viinirypäle-rosmariini-hunajatyynyt
ja vaniljajäätelöä
(10 annosta)

500 g voitaikinaa (5 levyä)
15 viinirypälettä
muutama varsi rosmariinia
8 rkl maustamatonta tuorejuustoa
hunajaa
oliiviöljyä
kanelia
1 pkt vaniljajäätelöä

Leikkaa voitaikinalevyt kahtia ja halkaise viinirypäleet. Laita jokaisen levyn toiselle puoliskolle 3 rypäleen puolikasta, muutama lehti rosmariinia, vajaa rkl tuorejuustoa ja 1 tl hunajaa. Kaada reunoille muutama tippa hyvää oliiviöljyä ja käännä tyhjä osa täyden päälle. Rypytä. Laita päälle vielä semisti hunajaa, oksanen rosmariinia ja oliiviöljyä. Paista 200 asteessa kullanruskeiksi eli n. 13-15 minuuttia uunista riippuen. Ripottele päällle kanelia. Tarjoa lämpimänä vaniljajäden kanssa.

--------
Päivitys pari päivää myöhemmin: Turha hyviä aineksia hukkaankaan on heittää. Jouduin tekemään muutaman lisää :D




10 kommenttia:

  1. Kuuman ja kylmän käsikynkkä saa kenet hyvänsä lepattamaan. Pääsispä maistamaan.

    VastaaPoista
  2. Nam! Jos joskus rohkenet, niin heitäpä rosmariinia myös omenen kanssa. Tämmöistä yhdistelmää heitti eteeni kerran menu surprisessa laivakokki ja sen jälkeen en enää ole omenalleni kanelia näyttänytkään. Vuohenjuusto-hunaja-rosmariini kuuluu myös suosikkeihini- sitruunapippurin lisäksi

    VastaaPoista
  3. oletpas kokkaillut kaikkea ihanaa sitten viimevisiitin - mulla on tuo sama irja, mutten ole selailusta huolimatta tullut tehneeksi sieltä vissiin oikein mitään. Ehkäpä pitäisi? :)

    VastaaPoista
  4. Ihania reseptejä ja mukavaa tekstiä. Täällä on todella ilo käydä!

    Rosmariinista minäkin pidän valtavasti, mutta lähinna riistaruoissa. Pitääkin koittaa sitä myös jälkiruokiin.

    VastaaPoista
  5. Nemo, Pääseehän sitä maistamaan. Essu päälle ja keittiöön. Mitäs kylmä-kuumaa tekisit?

    Sari, Rohkenen taatusti. Olen sen verran sekopää, että ihmettelen, jos keksit aineet, joita en voisi kokeilla :D Vuohi ja hunaja nyt on ihan legendaarinen liitto!

    Nelle, Kertoo siis siitä, että käyt täällä liian harvoin. Pidätkö siis kirjasta kuitenkin? Se on jotenkin aika raikas.

    VastaaPoista
  6. Kirsi, Heh, kiitos vaan. Riistaruoissa minäkin sitä lähinnä käytän. Suosikkini on kastikkeessa, johon tulee punkkupohja, karpaloa, mustaherukkahyytelöä, omenapaloja ja rosmariininoksaa. Hirvi pitää siitä hyvin paljon.

    VastaaPoista
  7. Tämä on taas yhtä hyvää kuin on näåköistäkin.
    Kiitos vain lohiohjeesta porkkananektarilla, sekin oli hyvää.

    VastaaPoista
  8. Voitaikinaa - on, viinirypäleitä -on, hunajaa -on, maustamatonta juustoa -on, ja joutaiskin käyttää pois... Rosmariini parvekkeella ei vaan tainnut tykätä viimeaikaisista pakkasista... mutta taisinkin keksiä mitä meillä huomenillalla syödään. :)

    VastaaPoista