28.7.2008

Sinne missä pippuri kasvaa = Caymansaaret

Ravintolamaailmassa sitruunapippuri on pannassa. Se on kirosana siinä missä toosa, pannahinen ja hiisikin. Kovaa kielenkäyttöä kaikki nuo: oikein niskavillat rynnivät pystyyn, kun ajattelee.

Sitruunapippuriin liittyy samanlaista meininkiä kuin kirosanojen käyttöön yleensä. Jos keittiömestari sanoo harjoittelijalle, että voisiko tämä ystävällisesti hakea tukusta laatikollisen sitruunapippuria, tarkoittaa tämä selkokielellä, että nyt olisi hyvä aika painua helvettiin. Uskonnolliseksi manaamiseksi sanan käyttö vaihtuu siinä vaiheessa, kun ruoka-annos on kiireessä tipahtanut lattialle, eikä mitään ole pelastettavissa. Tilanteessa on parempi hilpaista niin pitkälle kuin sitruunapippuri kasvaa.

Oikeastihan tuo juhlava sekoitus on tehty mustapippurista, suolasta ja hahaa, sitruunasta. Jos sitä joskus johonkin haluaa käyttää, niin ehdottomasti kalan pahentamiseen. Joka ei ole opiskeluaikoinaan vihmonut nasukkaansa sitruunapippurilla maustettuja kalapuikkoja, on kyllä kaikkien outojen epelien ruumiillistuma.

Nyt kuitenkin poikkeusluvalla sitä voi lisätä salaatinkastikkeeseen. Tähän se nimittäin osuu. Hyvin.

Mietitte nyt tietenkin, miksi sitruunapippuria pitää mollata. No, vähän samasta syystä kuin mies irvistää haistaessaan kainaloitaan. Unohtui laittaa sinne jotain järkevää ainetta. Eli miksikäs ei?! Kettuilu on aina hauskaa! Ja on siinä yleensä jumalempo kovasti paljon suolaakin.



Kylmäsavulohisalaatti

jotain rapeaa erikoissalaattia
kirsikkatomaatteja
keitettyjä kananmunia
kylmäsavulohiviipaleita
tilliä
halkaistulla valkosipulilla siveltyjä pikaisesti paistettuja vehnäleipäsiä

kastike:

öljyä
viinietikkaa
sokeria
(suolaa)
sinappia
sitruunapippuria
silputtua tilliä

Kastike erilliseen astiaan.

3 kommenttia:

  1. No voihan rähmän käpälät... nyt kyllä nolasit minut ihan täysin :o/ Miut ko tunnetaan Keski-Euroopassa asti immeisenä, joka laittaa sitruunapippuria ruokaan. Heittelen sitä nimittäin ainakin kananmunalle silloin harvoin kuin sitä syön sekä Raclette-juuston ja pottujen päälle. Anoppini roudasi herkkua jopa tuolta Sveitsinmaalta, ko luuli ettei sitä täältä saa. Ihme ko eivät tullissa pysäyttäneet...

    VastaaPoista
  2. Hyvältä se tuossa salaatissa myös kuulostaa luettuna

    VastaaPoista
  3. Sari, No eihän se niin mene. Ruokiin saa laittaa, mitä haluaa, mikä ikinä vaan maistuu hyvältä. Jos minua morkattaisiin noin helpolla, olisin jo varmaan kuollut katkeruuteen. Olen kuitenkin tehnyt mm. colanakkeja, joita yhä edelleen jaksetaan ihmetellä. Jaa muita kummallisia kokeiluja. Hih, en siis tietenkään tarkoita, että sitruunapippurin käyttäminen olisi jotain kummaa kokeilua. Jatka vaan hyväksi valitulla sitruunapippurilinjalla. Jos joskus vielä osallistun ruokahaasteeseen ja sattuisin vaikka hyvällä tuurilla pärjäämään, voisin vaikka valita sitruunapippurin haasteainekseksi. Siinä meni viimeisetkin äänet meikältä.

    Arleena, on se joo :P

    VastaaPoista