12.7.2008

Raakaa kalaa?

Vieruspalkissa olevien musiikkisuositusten lisäksi muutama kuunneltava (tai ainakin yxi):
- SOADia skaana 311
_________

Kokkiystäväni Lacche L(a)' Avallo pääsee vierailemaan aina silloin tällöin sivutoimensa puolesta Etelä-Amerikassa. Brasiliasssa hän kertoo joutuneensa sitruunoiden piirittämäksi. Sitä kuulemma käytetään pöydässä vähän samalla meiningillä kuin Kreikassa oliiviöljyä. Happamia sanoi Possu ja hykerteli tyytyväisyyttään: kirpeän pitäisi olla karmiinin ohella yksi pääväreistä.

Ensimmäistä kertaa cevicheä syödessäni en oikein tiennyt, miten pitäisi suhtautua. En pitänyt, mutta jokin viehätti, pidin mutta jokin ei viehättänyt. Ajan myötä tilanne on muuttunut: tökkimiset ovat jääneet taka-alalle ja viehätys on rysähtänyt kuoreeni. nimimerkillä Kirpeämpi Parempi.

Tuolla samalla pöytäliinalla heittelimme myös noppaa. Pelinä tunisialais-virolaisten kansallispeli kus-kus-viis-viis-kolm.


Avallon kanssa sovittiin viime viikonloppuna työnjako: family Avallo hoitelee alkuruoat ja family полька_свинья (polka svinja) jälkiruoat. Jälkimmäisistä ei voi mainita kovin paljoa, sillä käytin sokerin asemasta suolaa, mikä sinänsä oli hauska episodi. Kermatkin loppuivat kesken, kun piti uutta satsia alkaa vääntää. Onneksi kaapista löytyi köyhän miehen kermaa eli sotkin rasvatonta maitoa ja ranskankermaa sekaisin kuin paraskin pyöräilijä isommassa ylämäessä. Söihän tuotakin.

L'Avallo veivasi alkuun cevichen. Oikeastaan minulla ei ole nyt hänen reseptiään, mutta ei se mitään. Joku aika sitten häröilin nimittäin erääseen lehteen kyseisen ruoan ohjeen ja kirjoitin sen blogiinikin. Linkki ohjeeseen siis. Pienenä huomiona vielä, että Avallon teos on sinänsä originaalisuusasteeltaan autenttisempi, että kirpeät nesteet on jätetty syötäväksi asti. Minun versiossani nesteet sihdataan pois, joten on ehkä sinänsä maistuvampi suomalaiseen suuhun. Molempi parempi, kumpi vaan käy.

Niille vielä jotka ovat epäileviä Tuomaita/Tuomaxeita: hapan sitrushedelmän mehu kypsyttää tässä kalan jopa alle puolessa tunnissa. Ei siis pelkoa raakuudesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti