Heh, sain muuten vihaista sähköpostia eräältä kasiluokkalaiselta, joka oli käyttänyt sivuillani olevia juttuja lähteinään jossain koulutyössä. Ihan vinkkinä vaan kaikille lukijoilleni, että jos jutussani lukee vaikkapa Yksi kuuluisimmista lihamurekkeista syntyi Golgatan keittiössä vuosisatoja sitten, kun paikallinen kokki hihkaisi: "Se on täytetty", se ei välttämättä tarkoita, että lihamureke olisi alunperin sieltä kotoisin. Pitää olla kriittinen lukemaansa kohtaan hyvät teinit ja varsinkin näillä sivuilla kaikkea lukeemansa ei pidä ottaa niin vakavasti. Järjen käyttö ei muutenkaan ole täällä vapaaehtoista.
----
Iltamässäilyä
Paikallinen keittiö jäi aika paljon arvoitukseksi, vaikka ehti sitä jo jotain ruokia maistellakin. Pastaa oli tarjolla enemmänkin ja jos halusi syödä halvalla, paljon ja hyvää, oli se varma valinta. Pari kertaa pastaa mussuttelinkin, enkä todellakaan saanut pettyä. Suomessa pastan ulkosyöminen jää hyvin harvoihin kertoihin.
Ruokapaikat kasaantuvat Bugibbassa Misrah tal-Bajja -aukion kupeeseen. Paikoista saa helposti väärän kuvan, niin paljon perinteisiltä turistirysiltä ne vaikuttavat. Kyläläiset käyvät kuitenkin itsekin syömässä näissä eikä lainkaan turhaan. Sinne vaan siis rohkeasti.
Triq Luigi Preziosilla sijaitsee ravintola Don Vito: tunnelmallisempaa iltaruokapaikkaa saa hakea. Reunapöydistä avautuu uskomaton merinäköala suoraan pieneen satamaan, jossa värikkäät pikkuveneet lilluvat hyvinkin tietoisina omasta merkityksestään paikan ilmapiirille. Mutta kannattaa sitten mennä siitä vasemman puolisesta ovesta sisään, niin pääsee oikeaan paikkaan. Väärä paikka oli meidän kohtalo, mutta ei sekään haitannut. Ruoka oli alapuolella olevassa pastatalossa hyvää ja maisemat samat. Söin Pasta Zarinan eli penneä, johon oli sotkettu savulohta, tomaattikastiketta, vodkaa, kaviaaria ja kermaa. Ei hullumpaa. Pasta-annosten hinnat olivat yleensä 6-7 euron paikkeilla. Alkuruoan, pääruoan, jälkiruoan ja lasin viiniä sai 16-20 eurolla.
Ruokapaikat aukesivat illalla puoli seitsemän aikaan ja silloinkin oli yleensä aivan liian aikaista mennä syömään. Ainakin jos ajatteli syödä paikallisten kanssa samaan aikaan. Pimeä tuli puoli kahdeksan korvilla, jolloin alkoi tehdä muutenkin vasta mieli ruokaa. Helteessä kun ei ikinä jaksa niin kauheasti mässätä. Pimeän ensiaskeleet olikin yleensä se aika, kun me otettiin askeleet kohti lukemattomia ruokapaikkoja.
Jou jou jou jou Johanneksen katedraali
Vaikka Kangasalan kivikirkko onkin hieno, ei se ihan pärjää Johanneksen katedraalille. Tämä on ehdottomasti paikka, jossa pitää käydä, jos vaan Vallettassa pyörähtää. Ja Vallettassa taas pitää käydä, jos Maltalla pyörähtää, eli yhtälö on hyvin selkeä.
En ole taatusti käynyt sisällä missään yhtä upeassa kirkossa. Hieman paikan pyhyyttä profanisoi suuret turistiryhmät: kannattaa mennä heti aamusta, niin saa rauhassa katsella ympärilleen. Kirkko on omistettu johanniittaritareiden suojeluspyhimykselle Johannes Kastajalle. Malta oli pitkään ritareiden ykköspaikka ja heidän suurmestareitaan onkin haudattu Johanneksen katedraaliin. Kirkossa saa valokuvata, mutta salamaa ei saa käyttää. Kirkkokäyntiin kuuluu myös pyörähdys Oratoriossa ja Museossa. Oratorion takaseinällä on Caravaggion maalaama Johannes Kastajan mestaaminen, minkä on sanottu olevan maailman kaunein maalaus. Oratoriosta matka jatkuu Museoon, jonka seinillä on uskomattomia gobeliineja eli siis seinävaatteita, joissa on toinen toistaan säväyttävämpiä kuvia. Ludvig XIV:n hovikutoja teki seinävaatteet Belgiassa 1600-luvulla mm. Rubensin suunnitelmien pohjalta.
Kalajuttu
Tällä kertaa söi miestä ihan hillerin lailla, kun ei ollut huoneistohotellia. Olisin kaivannut omaa paistinpannua, rasvaa ja onkea, jolla olisin saalistanut Välimeren kaikki mielenkiintoisimmat eväkkäät. Kallioilla olikin siellä täällä ihmisiä istuskelemassa uittamassa koukkujaan. Kalastaminen vaikutti muutenkin hauskalta, sillä vedet olivat niin kirkkaita, että kalan koukuttamisen olisi tosiaankin nähnyt. Sain kyllä vahingossa käsin yhden mahi-mahin kiinni, mutta lahjoitin sen eräälle sedälle, Mifsud Guntalille, joka oli päätynyt hautomaan huonoja ajatuksia heikon kalastussaaliinsa vuoksi. Tai niin luulin, mutta hemmo osoittautuikin varsin lupsakaksi veikoksi, joka oli vain antautunut sinivihreän meren tuudittamiin ajatuksiin.
No mutta, paikallisiin kaloihin kävin tutustumassa eräässä pienessä kalamarketissa, jossa tietysti häpeillen napsin kuvia mitä kummemman näköisistä kiduseläimistä. Ai kunpa täällä olisi samanlaisia kalatiskejä. Ei sinänsä, ei Suomen kaloissa ole mitään valittamista.
Tällaista kalapastaa hehkeä seuralaiseni puputti ja sanoi hyvin maistuvan. Jälleen maltalaiseen tapaan hyvin yksinkertaisia makuja ja vain kevyttä maustamista.
Savulohi-avokadopasta
penne-pastaa
1 dl valkoviiniä
1 laakerinlehti
luraus kalafondia
2 dl kermaa
maizenaa suurustamiseen
pala savustettu lohta
avokado kuorittuna kuutioituna
(sitruunaa tummumisen estämiseen)
Keitä pasta al denteksi. Valmista kastike: kaada valkoviini pieneen kattilaan ja heitä sinne laakerinlehti ja varovasti kalafondia (tai pieni osa kalaliemikuutiosta). Keittele muutama minuutti ja kaada n. 2 dl kermaa joukkoon. Suurusta veteen sekoitetulla maizenalla. Lisää savustetun lohen palat. Poista laakeri. Kaada pennet lautaselle, kaada kastike päälle ja lisää sitruunalla pirkotellut avokadokuutiot. Sekoita varovasti.
Liikenteen pelko on viisauden alku
Osa maailmaa autoilee oikealla puolella ja osa vasemmalla, mutta maltalaiset autoilevat kadun varjoisalla puolella. Kuinka oikeaan tämä vanha trondheimilainen sanonta osuukaan. No vasemmanpuolinen liikennehän Maltalla on voimassa, mikä kieltämättä aiheuttaa meikäläiselle harmaita hiuksia. Todellisuudessa teillä ajellaan ihan miten sattuu ja töräytellään torvia varoitukseksi, kun tilanne alkaa näyttää huolestuttavalta. Kadun ylittämiseen tarvitaan rautaisia hermoja ja ylivilkkaisuushäiriöllä saavutettavaa tarkkaavaisuustilaa. Hispanian oppaiden mukaan Maltalla ei kyllä ajella kovinkaan lujaa, mutta höpöhöpöä puhelivat aikansa kuluksi. Vanha maltalainen sanonta saisi koulia hispaniaakin: yksi sana liian vähän on paljon parempi kuin yksi sana liikaa. Välimeren lomakohteista tämä hieno saari muuten erosi siinä, että skootterihulluus ei ollut vielä iskenyt. No, kukapa siellä skootterilla uskaltaisi ajellakaan, jos nyt ajattelee, että saarella on 400 000 asukasta ja autoja jokaisella perheellä vähintään kaksi. Suurin autotiheys/asukas Euroopassa muuten.
----
Iltamässäilyä
Paikallinen keittiö jäi aika paljon arvoitukseksi, vaikka ehti sitä jo jotain ruokia maistellakin. Pastaa oli tarjolla enemmänkin ja jos halusi syödä halvalla, paljon ja hyvää, oli se varma valinta. Pari kertaa pastaa mussuttelinkin, enkä todellakaan saanut pettyä. Suomessa pastan ulkosyöminen jää hyvin harvoihin kertoihin.
Ruokapaikat kasaantuvat Bugibbassa Misrah tal-Bajja -aukion kupeeseen. Paikoista saa helposti väärän kuvan, niin paljon perinteisiltä turistirysiltä ne vaikuttavat. Kyläläiset käyvät kuitenkin itsekin syömässä näissä eikä lainkaan turhaan. Sinne vaan siis rohkeasti.
Triq Luigi Preziosilla sijaitsee ravintola Don Vito: tunnelmallisempaa iltaruokapaikkaa saa hakea. Reunapöydistä avautuu uskomaton merinäköala suoraan pieneen satamaan, jossa värikkäät pikkuveneet lilluvat hyvinkin tietoisina omasta merkityksestään paikan ilmapiirille. Mutta kannattaa sitten mennä siitä vasemman puolisesta ovesta sisään, niin pääsee oikeaan paikkaan. Väärä paikka oli meidän kohtalo, mutta ei sekään haitannut. Ruoka oli alapuolella olevassa pastatalossa hyvää ja maisemat samat. Söin Pasta Zarinan eli penneä, johon oli sotkettu savulohta, tomaattikastiketta, vodkaa, kaviaaria ja kermaa. Ei hullumpaa. Pasta-annosten hinnat olivat yleensä 6-7 euron paikkeilla. Alkuruoan, pääruoan, jälkiruoan ja lasin viiniä sai 16-20 eurolla.
Ruokapaikat aukesivat illalla puoli seitsemän aikaan ja silloinkin oli yleensä aivan liian aikaista mennä syömään. Ainakin jos ajatteli syödä paikallisten kanssa samaan aikaan. Pimeä tuli puoli kahdeksan korvilla, jolloin alkoi tehdä muutenkin vasta mieli ruokaa. Helteessä kun ei ikinä jaksa niin kauheasti mässätä. Pimeän ensiaskeleet olikin yleensä se aika, kun me otettiin askeleet kohti lukemattomia ruokapaikkoja.
Jou jou jou jou Johanneksen katedraali
Vaikka Kangasalan kivikirkko onkin hieno, ei se ihan pärjää Johanneksen katedraalille. Tämä on ehdottomasti paikka, jossa pitää käydä, jos vaan Vallettassa pyörähtää. Ja Vallettassa taas pitää käydä, jos Maltalla pyörähtää, eli yhtälö on hyvin selkeä.
En ole taatusti käynyt sisällä missään yhtä upeassa kirkossa. Hieman paikan pyhyyttä profanisoi suuret turistiryhmät: kannattaa mennä heti aamusta, niin saa rauhassa katsella ympärilleen. Kirkko on omistettu johanniittaritareiden suojeluspyhimykselle Johannes Kastajalle. Malta oli pitkään ritareiden ykköspaikka ja heidän suurmestareitaan onkin haudattu Johanneksen katedraaliin. Kirkossa saa valokuvata, mutta salamaa ei saa käyttää. Kirkkokäyntiin kuuluu myös pyörähdys Oratoriossa ja Museossa. Oratorion takaseinällä on Caravaggion maalaama Johannes Kastajan mestaaminen, minkä on sanottu olevan maailman kaunein maalaus. Oratoriosta matka jatkuu Museoon, jonka seinillä on uskomattomia gobeliineja eli siis seinävaatteita, joissa on toinen toistaan säväyttävämpiä kuvia. Ludvig XIV:n hovikutoja teki seinävaatteet Belgiassa 1600-luvulla mm. Rubensin suunnitelmien pohjalta.
Kalajuttu
Tällä kertaa söi miestä ihan hillerin lailla, kun ei ollut huoneistohotellia. Olisin kaivannut omaa paistinpannua, rasvaa ja onkea, jolla olisin saalistanut Välimeren kaikki mielenkiintoisimmat eväkkäät. Kallioilla olikin siellä täällä ihmisiä istuskelemassa uittamassa koukkujaan. Kalastaminen vaikutti muutenkin hauskalta, sillä vedet olivat niin kirkkaita, että kalan koukuttamisen olisi tosiaankin nähnyt. Sain kyllä vahingossa käsin yhden mahi-mahin kiinni, mutta lahjoitin sen eräälle sedälle, Mifsud Guntalille, joka oli päätynyt hautomaan huonoja ajatuksia heikon kalastussaaliinsa vuoksi. Tai niin luulin, mutta hemmo osoittautuikin varsin lupsakaksi veikoksi, joka oli vain antautunut sinivihreän meren tuudittamiin ajatuksiin.
No mutta, paikallisiin kaloihin kävin tutustumassa eräässä pienessä kalamarketissa, jossa tietysti häpeillen napsin kuvia mitä kummemman näköisistä kiduseläimistä. Ai kunpa täällä olisi samanlaisia kalatiskejä. Ei sinänsä, ei Suomen kaloissa ole mitään valittamista.
Tällaista kalapastaa hehkeä seuralaiseni puputti ja sanoi hyvin maistuvan. Jälleen maltalaiseen tapaan hyvin yksinkertaisia makuja ja vain kevyttä maustamista.
Savulohi-avokadopasta
penne-pastaa
1 dl valkoviiniä
1 laakerinlehti
luraus kalafondia
2 dl kermaa
maizenaa suurustamiseen
pala savustettu lohta
avokado kuorittuna kuutioituna
(sitruunaa tummumisen estämiseen)
Keitä pasta al denteksi. Valmista kastike: kaada valkoviini pieneen kattilaan ja heitä sinne laakerinlehti ja varovasti kalafondia (tai pieni osa kalaliemikuutiosta). Keittele muutama minuutti ja kaada n. 2 dl kermaa joukkoon. Suurusta veteen sekoitetulla maizenalla. Lisää savustetun lohen palat. Poista laakeri. Kaada pennet lautaselle, kaada kastike päälle ja lisää sitruunalla pirkotellut avokadokuutiot. Sekoita varovasti.
Liikenteen pelko on viisauden alku
Osa maailmaa autoilee oikealla puolella ja osa vasemmalla, mutta maltalaiset autoilevat kadun varjoisalla puolella. Kuinka oikeaan tämä vanha trondheimilainen sanonta osuukaan. No vasemmanpuolinen liikennehän Maltalla on voimassa, mikä kieltämättä aiheuttaa meikäläiselle harmaita hiuksia. Todellisuudessa teillä ajellaan ihan miten sattuu ja töräytellään torvia varoitukseksi, kun tilanne alkaa näyttää huolestuttavalta. Kadun ylittämiseen tarvitaan rautaisia hermoja ja ylivilkkaisuushäiriöllä saavutettavaa tarkkaavaisuustilaa. Hispanian oppaiden mukaan Maltalla ei kyllä ajella kovinkaan lujaa, mutta höpöhöpöä puhelivat aikansa kuluksi. Vanha maltalainen sanonta saisi koulia hispaniaakin: yksi sana liian vähän on paljon parempi kuin yksi sana liikaa. Välimeren lomakohteista tämä hieno saari muuten erosi siinä, että skootterihulluus ei ollut vielä iskenyt. No, kukapa siellä skootterilla uskaltaisi ajellakaan, jos nyt ajattelee, että saarella on 400 000 asukasta ja autoja jokaisella perheellä vähintään kaksi. Suurin autotiheys/asukas Euroopassa muuten.
Mielettömän ihania kuvia sinulla, varsinkin tuo ylimmäinen. Ja pappa veneessään on kovin liikuttavaa. Matkatarinat on mukavaa luettavaa ja pidän tyylistäsi kirjoittaa. Olet kovin uskottava, vaikka syötätkin välillä ihan puutaheinää. Sääli tuota peruskoululaista :D
VastaaPoistaAvokado ei oikein ole lempihedelmiäni, mutta saattaisin vaikka maistaa tuota pastaa. Se on jotenkin niin mitäänsanomattoman makuinen. Savulohi kyllä on maukasta.
Kiva uusi ulkoasu sivuillasi! Hyvä ettet valinnut possunpunaista :DDDD
Heh teinit!
VastaaPoistaOlen kyllä aika surkea kuvaaja, mutta kiitos silti kehuista. Tarpeeksi kun räpsii, niin joku saattaa joskus onnistuakin. Avokado onkin aika miedon makuinen, enkä itsekään kovin usein sitä ruokiini laita. Mutta joskus kuitenkin.
VastaaPoistaEi taatusti ole trondheimilainen sanonta!
VastaaPoista