24.1.2007

Kokkihattu päähän

Nonni. Nyt olen sitten virallisesti ravintolakokki. Eilen oli valmistujaispäivä, minkä kunniaksi Chef Manteli kokkasi meille hyvät gourmet, jotka sitten tuotiin lautaselle vatitarjoiluna. Onneksi ei tarvi itse harrastaa moista tarjoilua.

Haluaisin näin sivujeni välityksellä vielä kiittää opettajiani, jos nyt sattuvat näitä joskus lukemaan. Varsin mukavaa oli lähes aina ja useimmiten nauru ja hymy olivat herkässä kuin sillä kuuluisalla auringolla. Naurun ohessa myös tiedon määrä on kasvanut hurjasti, minkä myötä tiedonjano ei suinkaan ole sammunut, vaan kasvaa kasvamistaan. Mutta kiitos siis fiksummille, kun suostuitte jakamaan tietojanne ja taitojanne. Oli kyllä niin huippua, että taidanpa hakea uudestaan samaan koulutukseen parin vuoden päästä :)=

25 kommenttia:

  1. Onnea! Tulen sitten syömään, kun olet perustanut oman sorsaravintolan.

    VastaaPoista
  2. Hienoa ja loistavaa, maistuva ruoka on maailman (tai ainakin monien päivien) pelastus!

    VastaaPoista
  3. Onnea, Polkkis! Täällä Oulussakin olisi tilaa hyvälle ravintolalle, joten mitä jos perustaisit kerralla vaikka kokonaisen ravintolaketjun. ;)

    VastaaPoista
  4. Onnittelut täältäkin, sillä valmistumista kannattaa aina onnitella!

    VastaaPoista
  5. Paljon, paljon Onnea vaan...

    Ihmetellä vaan täytyy, mitä Sinulle on osattu opettaa, kun olet niin kaikkitaitava.

    VastaaPoista
  6. Onnea vaan possulle!

    VastaaPoista
  7. Sikamaisen paljon onnea ja menestystä julmassa, mutta ah! niin antoisassa ravintolaskenessä :-)

    VastaaPoista
  8. Vautsi. Ihan hirveesti onnea!

    VastaaPoista
  9. Hienoa, että bloggaajien joukossa on myös ammattilaisia. Ja vielä sellaisia, jotka jaksavat päivittääkin ahkerasti :)

    VastaaPoista
  10. Ohhoh. No kylläpäs nyt punastuu, niin paljon kuin possu vaan voi. Kiitos kiitos kaikille kaikille oikein oikein paljon paljon.

    VastaaPoista
  11. Onnea, onnea kollegalle :)

    VastaaPoista
  12. Mitä...mitä...ONNEA sylinäydeltä!!t.Vilijaana

    VastaaPoista
  13. siis SYLINTÄYDELTÄ...*nolo*

    VastaaPoista
  14. Onnittelut ja kiitokset upeasta blogista!! Keerohan vielä miksi se kokkien hattu on nii-iin korkea? Eikö pienempi lätsä riittäisi?

    VastaaPoista
  15. Onnittelut! Miksi muuten se kokinhattu ON niin kummallisen mallinen. Takin ymmärrän ja jopa ruutuhousut..

    Kiitos blogistasi, sitä on ollut hauska seurata.

    VastaaPoista
  16. Onnea täältäkin! Kiitos sivuistasi, kiva seurata ammattilaisen työtä!

    VastaaPoista
  17. Myöhästyneet onnittelut!!

    VastaaPoista
  18. Onnittelut minunkin puolestani=)
    Omasta valmistumisestani onkin jo aikaa...hui...yli 12 vuotta=O

    Onko sulla duunipaikka tiedossa jo?

    VastaaPoista
  19. Kiitos. Tällä hetkellä ekstrailen, kesä-, heinä-, elokuu kokoaikaista. Sitten en tiedä. Mutta ihan kivasti ollut hommia jo opiskeluaikana...

    VastaaPoista