25.1.2007

Veri kiertämään jo pelkästä keväästä

Kyllä se sieltä tulee.

Olen jostain, en tiedä mistä, kirjoittanut muistiin ohjeen riisitortitoille. Kyllä, tortitoille. Meksikolaisen ruoan ystäville nimi saattaa olla hyvinkin tuttu tai sitten ei lainkaan. Joka tapauksessa lopputuloksen pitäisi näyttää hieman rapukakuilta (crab cakes). Googlettamalla tortitoista saa tietoa ehkä juuri ja juuri espanjaksi. Tortittoja voi syödä ihan sellaisenaan tai sitten niihin voi tehdä jonkun mehukkaan kastikkeen. Koska kyseessä on Meksikon meiningit, luonnollisesti tulisi mieleen jokin tomaattipohjainen juttu tai vaikkapa tulinen salsa. Tulisuus saa nyt jäädä kuitenkin ripaukseen cayennepippuria.

Cayennepippuria pitää lisätä ruokaan aluksi hyvin rauhallisesti, sillä maku voimistuu vasta hiljalleen. Tämä pippuri on kotoisin Ranskan Guayanan Cayennesta. Mustan kissan paksut posket. Yrttiniekat jumaloivat cayannepippuria, sillä sehän parantaa lähes kaikki taudit tai jos ei nyt ihan kaikkia niin ainakin kaksi. No sen verran kyseisessä kasvissa on kyllä potkua, että ainakin veret lähtee liikkeelle, kun yhden teelusikallisen huitaisee kylmiltään. Tähän varmaan perustuu intialaisen ayurvedan tietämys cayennepippurista, sillä sen uskotaan parantavan heikkoa ruoansulatusta ja liiallista pöhöttymistä. Höhöhöhööö. Kiinalainen kansanlääkintä tunnistaa samat käyttökohteet. Länsi-Intiassa, siis Pohjois- ja Etelä-Amerikan välissä, paahdetun paistin kanssa syödään mandram-kastiketta. Se valmistetaan kurkuista, sipulista, valkosipulista, limemehusta, madeirasta ja kunnon tujauksesta cayannepippuria. Mandramin uskotaan kasvattavan ruokahalua ja parantavan ruoansulatusta.


Riisitortitat tomaattikastikkeen kanssa

Riisitortitat

oliiviöljyä
115 g keitettyä pitkäjyväistä riisiä
1 peruna raastettuna
1 sipuli pilkottuna
1 kynsi valkosipulia silputtuna
1 rkl persiljaa silputtuna
3 munaa vatkattuna
paprikajauhetta
suolaa
pippuria


Paista riisiä, perunaa ja sipuleita oliiviöljyssä n. 3 minuuttia, kunnes ovat hieman ruskistuneet. Kaada seos kulhoon ja sekoita joukkoon persilja ja vatkatut munat. Mausta paprikajauheella, runsaalla suolalla ja kevyellä pippurilla. Kuumenna öljy pannulla ja pane siihen iso lusikallinen seosta, jätä hieman tilaa laajeta ja paista puolitoista minuuttia/puoli.

Tomaattikastike

Määrät tässä on hieman hurjia, mutta en nyt jaksanut alkaa niitä muuttelemaan. Tämä on kyllä erittäin hyvä tomaattikastike, jota voi heittää vaikka vähän valmiiksi pakastimeenkin. Pohjaa voi sitten jatkaa vaikka jollain, jos siltä tuntuu. Mutta jaa vaikka kolmella, niin saat vähän järkevämmän määrän kastiketta.

½ dl valkoviinietikkaa
½ dl oliiviöljyä
1 kg tomaatteja
1½ l tomaattimurskaa
200 g sipulia
1 dl vettä
½ rkl suolaa
3 rkl sokeria
valkopippuria
cayennepippuria (ensin varovasti sitten enemmän)
voita



Lisää viinietikka kuumaan kattilaan ja keitä sitä niin, että sitä jää jäljelle vain ohut kattilan pohja. Kaada kattilaan oliiviöljy, lohkotut tomaatit ja silputtu sipuli. Freesaa hetki. Lisää tomaattimurska, valkoviini ja vesi. Kun kastike alkaa kiehua, lisää mausteet. Keittele kastiketta hiljalleen tunnin ajan. Soseuta sauvasekottimella ja paseeraa siivilän läpi, niin tomaatin kuoret jäävät siihen. Tarkista maku ja jos kastike on liian paksua, lisää vettä ja jos liian ohutta, keittele vielä kasaan. Lisää voita maun mukaan.

2 kommenttia:

  1. Tämähän kuulostaa ihan minun suuni mukaiselta. Luin sujuvasti koko tekstin tortilloina, vasta toisella kerralla honasin, että siinä lukee tortitat!

    VastaaPoista
  2. Niin sullahan olikin joskus vähän samanlaisia tonnikalapihvejä. Muistelisin niitä tehneeni...

    VastaaPoista