8.3.2006

M.A.I.S.S.I = Mullistavan Aktiivinen Ikäpresidentti ja Sensaatiomaisen Säikky Ikonimaalari

Taas purnaan samaa juttua. Tänä aamuna olisi saanut nukkua pidempään, niin eikös joku Armas Kuiva soittanut väärään numeroon. Ainakin minulla on siitä hämärä muistikuva, koska olin vielä tuolloin sekaisin kuin termiitti puujojossa. Sitä vaan miettii, miksei väärät numerot voisi olla joskus varattuja. Silloinhan minulla ei olisi puhelin soinut. Hmm.

Tällä pääsee onneksi aina hyvälle mielelle: voi käydä arpomassa itselleen sudenpentukenraaliarvonimen. Voitte tästä lähtien kutsua minua nimellä:
P.O.L.K.K.A.P.O.S.S.U =
Pottumaisen Objektiivinen Lentäjä, Kadehdittavan Kaihomielinen Atleetti sekä Proosallisen Onnellinen ja Sykähdyttävän Salakavala Uimahyppääjä.

Hih. Loistogeneraattori.

Eilen kokkailin Pocket Knifen kanssa maissikeittoa. Maissi on vehnän ja riisin ohella maailman viljellyimpien kasvilajikkeiden joukossa. Sen alkuperä on hieman hämärän peitossa, sillä sitä ei löydy villinä luonnosta. Maissi pärjää vain ihmisen käden ja suokuokan ansiosta. Ei se taidakaan kasvaa soilla. Maissin lapsuuden koti on luultavasti Meksiko, josta on löytynyt merkkejä viljelystä 7000 vuoden takaa.

Maissi on hyvä (lue: paha) esimerkki muuntogeenisestä ruoasta. Geenimanipulaatiohan nähdään normaalitallaajien kesken stereotypisesti pahana asiana. No ei pidä pelästyä. Jotkut geenimanipuloidut maissilajikkeet tuottavat 20 kertaa enemmän toksiineja kuin normaalit. Mutta ei mitään... kyllä se varmasti ihan terveellistä on. Maissipelloilla ei Monarkkiperhoset lentele ja kuolleilta rotilta löytyy pahasti vaurioituneita sisäelimiä, mutta tuskin nuokaan ihmisille mitään aiheuttavat. Kyllähän kuluttajille kerrottaisiin, jos olisi jotain huolta, sillä USA on maailman suurin maissintuottaja. Ja tässähän on vain rahasta kysymys.


Niin, eilen valmistettiin taistelutovereitteni kanssa viiden ruokalajin menu teemana Etelä-Amerikka.
Tommonen se sit oli.

Maissi-katkarapukeitto
Lihavarras
Arbuusi-mangoviilennys
Jambalaya
Banaani-pekaanipähkinäpiirakka ja kookos-limesorbettia


Muheva maissikeitto

Tämä yksinkertainen ohje mukailtu keittokirjasta Elämäniloisia ruokia Louisianasta ja Meksikosta. Bongasin kirjan taannoin kirppikseltä parilla eurolla.



1 tölkki maissinjyviä
1 tölkki tomaattimurskaa
1 iso sipuli
reilu kourallinen tuoretta basilikaa
250 g katkarapuja
sokeria
omenaviinietikkaa
worchestershire-kastiketta
suolaa
pippuria
cayannepippuria
vettä

Freesaa sipuleita hetki ja lisää tomaattimurska. Lisää hieman vettä. Keittele jonkin aikaa ja lisää muut aineet katkarapuja ja maisseja lukuunottamatta. Sekoittele ja pöristele hellan ympärillä. Keittele hieman kokoon. Maistele ja lisää mausteita. Surraa tehotikulla keitos tasaiseksi. Lisää maissit. Keittele vielä hetki ja lisää ihan lopuksi katkaravut.


Arbuusi-mangoviilennys

vesimelonia
mangososetta (piltti)
kardemummaa
sokeria
luonnon(suojelu)jogurttia

Ja blenderiin vaan.


Pääsi ei-tuhmien-vitsien makuun, kun kävi Akun sivuilla...

Miten saa norsun jääkaappiin?
-Avaa oven, pistää norsun sisään, sulkee oven.

Miten saa kirahvin jääkaappiin?
-Sama homma mutta muista ottaa norsu pois.

Kumpi voitti juoksukilpailun norsu vai kirahvi?
-Norsu koska kirahvi on jääkaapissa.


No joo joo. Mua vaan naurattaa, kun se kirahvi on jääkaapissa.

2 kommenttia:

  1. I.I.T.U

    Itsepintaisen Itsenäinen Telinevoimistelija ja Uutisankkuri

    VastaaPoista
  2. H.Y.Y.R.Y

    Hämmästyttävän Yhteistyökykyinen ja Yksimielisesti Ronkeli Yöhoitaja

    VastaaPoista