6.3.2006

Sei you sei me

Iltanälkä tuli näköjään, vaikka päivällä tulikin mässäiltyä kaikennäköistä lammaslihapullista suklaamarkiisiin. Paniikki iski, sillä maailmanhistorian paras tv-sarja lähestyi uhkaavasti... maanantai klo 19 kanava 4. Pakastimesta löytyi vihannessekoituspussi, jossa oli kukkakaalia, porkkanaa ja parsaa. Voi olla, että jotain muutakin, mutta ei ehtinyt paneutua. Kaikkien kalamiesten herkkua, pakasteseitä, löytyi pakkasen pohjalta. Koulussa tein jo porkkananektariinia, joka on ihan huippu kastike kalalle. Sen takia ohje onkin pakko kirjoittaa tähän. On se niin hyvää. Ja yksinkertaista. Ja seitä on ihan turha väheksyä. Se on aivan hyvää aina silloin tällöin, vaikka nieriää ja kielikampelaa tekisikin mieli.

Porkkananektari
porkkanamehua (Biotta)
kermaa
kalafondia
suolaa
pippuria

Mittaa kattilaan yhtä paljon porkkanamehua ja kermaa. Keitä kokoon reilu puoli tuntia. Lisää hiukan kalafondia ja mausta suolalla ja pippurilla. Suurusta, jos tarvii.


Uunisei

pakastesei
sinappia
korppujauhoja
parman juustoa
valkosipulipippuria
currya
suolaa

Sulata seitä ensin hieman mikrossa. Laita vuokaan öljyä ja voitele seitä hieman sinapilla. Ripauttele mausteet (ja korpoujauhot) vuokaan ja kääntele seitä siinä. Raasta hieman juustoa kalan päälle. Ja sitten uuniin 200 asteeseen kypsymään.

Keitä kasvikset vedessä.

Laita kasvikset keoksi lautasen keskelle, päälle pala seitiä ja kaada vielä kalan päälle porkkananektariini. Heitin vielä kehiin hieman tilliä, kun se nyt vaan sattuu olemaan hyvää.

1 kommentti:

  1. Lainaan vähän TOUCH OF TASTEn sivuja: "Fondi kuuluu ammattikokkien sanastoon. Sillä tarkoitetaan peruslientä tai liemipohjaa, joka on jokaisen hyvän kastikkeen, keiton tai padan salaisuus. Fondin valmistaminen vaatii ensiluokkaiset raaka-aineet, oikeat ainesuhteet ja runsaasti aikaa. Fondia keitetään tuntikausia, jotta makuaineet sulautuvat täyteläiseksi kokonaisuudeksi.

    Touch of Taste -fondit helpottavat kiireisen kotikokin elämää. Olemme tiivistäneet perusliemet helposti käytettävään muotoon. Touch of Taste -fondeja voit käyttää sekä liemikuution sijaan että maustekastikkeen lailla ruoan maun vahvistamiseen."

    VastaaPoista