Nyt viilaan teitä linssiin

On arveltu, että linssit ovat lähes yhtä vanhoja kuin maanviljely itse eli n. 10 000 vuotta. Ensimmäiset jäännökset on nimittäin löydettu maanviljelyn kehdosta hedelmällisen puolikuun alueelta. Sieltä linssin viljelyi levisi hiljalleen Kreikan kautta läntiseen Eurooppaan ja Ranskassakin sitä viljeltiin pronssikaudella. Linssiä arvostettiin myös faaraoiden Egyptissä. Thebasta on löydetty n. 2400 ekr. rakennetusta hautaholvista linsseistä tehtyä tahnaa ja faarao Ramses II:n ajalta olevassa freskossa kuvataan linssikeiton valmistusta. Antiikin Kreikassa linssit tunnettiin köyhän miehen ruokana. Raamatussakin ne saavat oman maininnan. Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa eli Genesiksessä Eesau myy esikoisoikeutensa lautasellisesta punaisia linssejä. On ajateltu, että kyseinen ruoka olisi voinut olla Lähi-Idässä vieläkin kovin suosittua mujaddarahia.

Linssit ovat superruokaa. Niistä saa hurjan annoksen proteiinia, kahta eri B-vitamiinia ja paljon rautaa. Kaikki tämä ilman rasvaa. Linsseissä on kolesterolia alentavia kuituja ja sydämelle hyviä ainesosia. Intialaisten on siis pakko olla hyväsydämisiä ihmisiä, koska siellä linssejä ahmitaan kuin punatulkut R-kioskin vaahtokarkkeja. Intia onkin maailman suurin linssien tuottaja ja kuluttaja. Intialaista linssimuhennosta eli dalia tarjotaan perinteisesti intialaisessa kodissa riisin ja leivän kanssa.

Linssejä on punaisia, vihreitä, mustia, ruskeita, oransseja ja varmasti paljon muitakin. Ehkä tunnetuimpia näistä ovat kuitenkin Ranskan Puy-en-Velayn vihreät linssit, joista herkkusuiden mielestä on erotettavissa hieman pippurista pähkinän makua. Tiedä häntä.

Olen syönyt linssejä maksimissaan yhden käden sormilla laskettavat kerrat. Se ei todellakaan ole paljon, sillä ystäväni kutsui minua juuri eilen Mikki Hiireksi. Ja Hiirellähän on tunnetusti vain neljä sormea. Linssien valmistaminen liittyi tietenkin tulevaan muuttoprojektiin eli kaapit tyhjäksi. Mistä linssit sinne ovat saapuneet, en osaa sanoa. Olenko tosiaan ollut niin lude, että olen mennyt ostamaan niitä.




Kesäkurpitsa-linssimuhennos


2 rkl ruokaöljyä
1 tl inkivääriä
1 tl juustokuminaa
1 tl korianteria
1 tl kardemummaa
2 sipulia
2 valkosipulin kynttä
puolikas kesäkurpitsa
3,5 dl vettä
1,5 dl vihreitä linssejä
1,5 dl tomaattipyrettä
1 rkl sokeria
suolaa ja pippuria

Kaada ruokaäljy pannulle ja lisää mausteet. Paista mausteita pari minuuttia ja lisää sen jälkeen pilkotut sipulit ja valkosipulit. Kuullota hetki. Lisää pilkottu kesäkurpitsa ja paista hetki. Jos rasva tuntuu loppuvan, lisää hieman. Ohjeiden ainemäärät ovat usein aika summittaisia. Lisää vesi. Huuhtele linssit huolellisesti sillä niiden sekaan on saattanut jäädä pieniä kiviä. Huuhtele vielä uudestaan. Lisää linssit ja keitä n. 20 minuuttia. Lisää tomaattipyre ja sokeri. Minä hieman huijasin taas ja ruittasin tavoilleni tutusti puristuksen ketsuppia. Keittele vielä kymmenisen minuuttia ja lisäile vettä jos tarvii. Tästä pitäisi tulla muhennosta eikä keittoa, joten nestettä ei tarvi kovin paljoa olla. Mausta vielä suolalla ja pippurilla. Tarjoa vaikka riisin kanssa. Minulla sattui olemaan avonainen riisinuudelipaketti, joten söin sen sitten nutskujen kanssa. Riisi olisi ehkä ollut parempaa, mutta meni jo.

Kerrassaan nerokasta

Valiolta on tullut ihan veikeä tuoteuutuus, creme fraichemix mango & chili. Perinteiseen tapaan tuo on laitettu 200 g purkkiin. Joskus olen näyttänyt hieman pitkää nenää erinäisille ruokatuotteille, joissa tulee mukana joku maustemix. Nenän näyttäminen ei muuten ole mikään vaikea asia, sillä sukumme nenä on selvästi vähintäänkin aatelispiirteitä perinyt. Mutta otetaan nyt vaikka esimerkiksi dippiainespussit. Ensinnäkin ne on useimmiten törkeästi ylihinnoiteltuja. Toiseksi dippiaineet on suht helppo löytää omasta kaapista. Tietysti on aikas vaivatonta repäistä pussi auki, kaataa dippimausteet kermaviiliin ja laulaa Sepi Kumpulaisen dippaa daa dipi dapadaa dipi dipi dii. Eri asia on sitten haluaako. Mutta takaisin tähän valion hyla-uutuuteen. Vaikka kaikenlaista kaapeista löytyykin, niin harvemmin mitään mangopohjaista. Siksi tämä tuote saa täydet pisteet. Ja siksi että se on ns. kevytversio ja kestää vielä kuumennustakin. Tällä hetkellä kaapissa on muuten yksi mango-piltti, joten taas puhuin täyttä potaskaa. Se on hyvin tavallista, mutta avartavaa.

Päätinpä tutustua hieman tarkemmin fraichemixin tuoteselosteeseen. Pakkauksessa tuotteen käyttöä kuvaavat merkit; ADD ja DIP jotka kuvaavat tuotteen käyttöä niin dippailuun kuin lisättäväksi ruokiinkiin. Todella nerokasta kehittämistyötä valiolla. Dip = dippaa, Add = lisää. Mahtoikohan tuohon neroleimaukseen tarvita mainostoimiston vai elintarvikeinsinöörin. Tai sitten joku huijattiin töihin. Hauskaa tuoteselosteessa on myös seuraava kohta: Valmistettu tuotantolinjalla, jossa käsitellään pähkinää. Tarkoittaako tämä nyt sitä, että pähkinävammaiset eivät voi syödä kyseisellä linjalla tehtyjä tuotteita?

 G      D      Em      H7             Em D
2.Kullan pää on pähkinä,vaik´ on väärällänsä.
G      D      Em      H7             Em
Kullan pää on pähkinä,vaik´ on väärällänsä.
G       D     Em    H7              Em D
Hei, luulia illalla,vaikk´ on väärällänsä.
G       D     Em    H7              Em
Hei, luulia illalla,vaikk´ on väärällänsä.

Ollaan sitten niin hyvää pataa että

Sorsanpaistaja onnistui houkuttelemaa minut lihan äärelle. Se onkin yleensä tosi hankalaa, koska on niin kamalaa syödä viattomia luontokappaleita. Härkää punaviinissä- resepti sai minut harkitsemaan pakastimen tyhjennystä. Eri asia on pakastaa eläimiä kunhan niitä ei vaan syö. Pakastimessa on vielä 4 kg erilaisia hirven palasia ja ne pitäisi saada käytettyä ennen muuttoprojektia. Tuumasta toimeen. Jos ei kaapissa vahingossa satu olemaan hirveä sen voi mainiosti korvata vaikka lehmäsellä. Lehmähän on selkeästi riistaeläin, joten rohkeasti vaan kokeilemaan sen kanssa riistamausteita.


500 g hirven sisäpaistia
½ rkl öljyä
3 sipulia
2 valkosipulia
5 tl rosmariinia
15 katajanmarjaa
2 laakerinlehteä
3 dl punaviiniä
6 dl lihalientä
4 porkkanaa
1 lanttu
1 varsiselleri
1 tlk tomaattimurskaa
sokeria
2 suolakurkkua
2 dl ruokakermaa
sipulijauhetta
oreganoa
kanelia
suolaa ja pippuria

Kuullota pilkottuja sipuleita hetki öljyssä. Leikkaa liha reiluiksi kuutioiksi ja paista väri pintaan. Lisää sipuleiden ja lihojen sekaan nesteet (ei kermaa), reiluiksi paloitellut porkkanat, lantut ja varsisellerin palat. Mausta ensisijaisesti rosmariinilla ja murskatuilla katajanmarjoilla. Pari laakerinlehteä sopii myös hyvin mukaan Käytä myös ei niin perinteisiä hirvimausteita eli oreganoa, sipulijauhetta ja mikä parasta kanelia. Lisää pataan kuutioidut lantut, porkkanat ja ,ah niin makoisat, sellerit. Heitä tomaattimurskan mukana pataan hieman sokeria. Tai heitä vielä vähän lisää, ettei jää kirpeäksi. Minä ruipsahutin myös annoksen ketsuppia ihan vaan siksi, että Heinzissa on särmää. Ja patahan kaipaa hieman luonnetta. Rohkeampi voi luonnetta saadakseen heittää mukaa pari ruokalusikallista väkiviinaetikkaa. Ei lainkaan huono ratkaisu. Keittele n. tunti ja lisää lopuksi pilkotut suolakurkut ja kerma. Tarkista maku ja huomaa, että suola ja pippuri unohtuivat. Lisää niitä siis. Ruoka toimi aika mukavasti riisin kanssa, mutta peruna epäilemättä on monen mielestä se oikea. Ja ei olisi lainkaan pahaksi, jos kaapista sattuisi löytymään puolukkasurvosta.

Floppaava kukkanen

Pakko oli tarkistaa, löytyykö Stokan Herkusta yömaitoa. No ei löytynyt, joten olen virallisesti päättänyt, että sitä ei siemailla Varsinais-Suomessa. Mutta sen sijaan muuta löytyi. Kolme päivää sängyssä jalkapuolena maattuani päätin lähteä piristämään mieltäni kaupungille. Oikeastaan minulla oli pakkomenoja, joten se siitä. Eksyin kuitenkin Stokalle klonkkaamaa, sillä siellä on mukava kierrellä. Yleensä aina löytyy jotain uutta.

Minulla ei ollut aavistustakaan, mitä tekisin ruoaksi. Teki mieli jotain hassua. Ensimmäinen minulle uusi tuttavuus tuli vastaan kalavakuumina. Nauvossa sijaitseva Piipanoja ky oli heittänyt pakettiin kylmäsavusilakoita. No niitähän oli pakko saada, sillä kilohinta 8,90€ oli järjettömän halpa. Vakuumin hinta oli 2,01€ ja silakkahan ei paljon paina, joten tuohon hintaa fileitä mahtui jo mukava keko. Tämä yksin olisi riittänyt Stockmanniloitteluun, mutta tein myös toisen löydön. Meillä on viime aikoina siirrytty syömään enemmän tummia moniviljapastoja. Raision Torino tumma proteiini plus floppasi koriini kuin Kajsa Bergqvist parhaimmillaan. Mielenkiintoinen kukkasen näköinen tuttavuus. Siis tuo pasta vaikka miksei Kajsakin. Hain vielä anjovista purkin, koska ei ikinä tiedä, mihin sitä voisi tarvia. Vihannesosastolta kaappasin fenkolin puolikkaan. Nämä ainekset kuulostivat selvästi siltä, että jotain hassua voisi saada aikaiseksi. Kokeileva keittiö pääsisi varmuudella vauhtiin.


Kylmäsavusilakka-fenkoli-anjovispasta (3 annosta)

Tästä tuli aika vängän makuista. Minä pidin. Fenkoli olisi voinut päästä ehkä hieman enemmän esiin eli seuraavalla kerralla kokonainen fenkoli. Minun olikin aika pieni ja puolikas.


1 rkl ruokaöljyä
½ punasipuli
2 kynttä valkosipulia
½ fenkoli
1 dl rasvatonta maitoa
2 dl ruokakermaa (5%)
½ kanaliemikuutio
6 anjovisfilettä
valkopippuria
(suolaa)
maizenaa
100 g kylmäsavusilakoita
kapriksia
hillosipuleita


Laita pasta kiehumaan. Pilko sipulit ja fenkoli ja freesaa hetki öljyssä kattilassa. Lisää maito, kerma ja kanaliemikuutio ja kiehauta. Lisää anjovisfileet ja parin minuutin jälkeen poraa kastike sauvasekottimella tasaiseksi. Suurusta maizenalla ja kiehauta. Lisää valkopippuria. Suolan kanssa kannattaa olla taas varovainen, sillä lisää suolaa tulee vielä kapriksista ja kylmäsavusilakoista. Poista silakoista nahka ja lisää fileet kastikkeeseen. Parin minuutin päästä kastike on valmis. Kaada pastaa lautaselle, sen päälle kastiketta ja muutama kapris ja hillosipuleita.

Ilman muuta

Kummastelua.

Surffailin juuri Ingmanin sivuilla ja meinasin tipahtaa tuoliltani. Tuliko vastaan myöhästynyt vitsi, vai olenko tosiaan näin tietämätön asioista. No, olen näköjään tietämätön, mutta se johtuu vain siitä, että Turku ei kuulu maitomaahan. En ole nimittäin ikinä kuullut yömaidosta. Jos joku olisi tullut minulle väittämään, että kaupoista saa yömaitoa, en tosiaankaan olisi uskonut.

Yömaito on yöllä lypsettyä maitoa, jolle lisäarvon antaa korkea melatoniinipitoisuus. Melatoniini on luonnon omaa unihiekkaa, joka säätelee vuorokausirytmiä. Pimeän aikaan käpylisäke erittää sitä n. neljä kertaa enemmän kuin valoisalla. Melatoniinin vaikutuksista keskustellaan paljon ja lätäkön takana melatoniinipillereitä napsitaan ikuisen nuoruuden toivossa. Apteektit.com teilaa tämän tietysti hölynpölyksi, mitä se paremman tiedon puutteessa epäilemättä onkin. Kunnes toisin todistetaan. Yömaitoa on kuulemma saatavilla hyvinvarustetuista kaupoista, mutta eipä ole tähän mennessä tullut vastaan. Voisiko joku hyvinvarustettu kauppa siis hihkaista, niin tulen maistamaan pimeän maitoa?! Tai sitten Turussa ei ole hyvinvarustettuja kauppoja, pitää kai ajaa Ouluun asti. Siellä kun ammutaan öisinkin.

Helmiä possulle

On se Sirkka Sumuvalon suklaakakku vaan niin hyvää, että taas väänsin eilen pari niitä. Ja kavereille tarjotaan viikonloppuna. Koittakaa nyt ihmiset sitä, jos ette vielä ole ehtineet.

Nyt ei ole reseptejä tarjolla mutta respectiä kyllä. Nimittäin pitkästä aikaa keittelin puuroa helmiperunasuurimoista. Aivan tajuttoman hyviä. Sopivat muuten myös keliakiahemmoille.
Ja helmipuuro nautitaan tietysti itse tehdyn omenahillon kanssa.

Ja tästä lisää helmiä eli Radiopäitä puuron kanssa.

Kyl määki savulohi

Lähestyin eilen Jaanaa ja se murahti pelottavan lempeästi. Joskus Jaana osaa olla paskamainen, mutta olen oppinut elämään sen kanssa. Jos Jaana murisee liian lujaa, sidon sen vanhentuneet natisevat osat rautalangalla ja otan siltä hengen pois. Joskus Jaana kerjää sitä, mutta en ole niin helppo: en anna sen hallita elämääni. Jaana on jääkaappi-pakastimeni, joka elää omaa elämäänsä. Ei Jaana ole edes vanha, mutta takuun loppumisen jälkeen se alkoi pitää epämääräisiä ääniä. Pari kertaa vuodessa leikin tee-se-itse-miestä ja siirrän Jaanan pois paikoiltaan. Jaana kaipaa silloin tällöin viritystä ja sen b-rappu rautalankaa. Jaanan takamuksessa on nimittäin jotain, joka resonoi. Silti Jaana on unelmakaappi. Pakastaa jääkaapissa olevat kasvikset ja pitää maidon taatusti viileänä. Kylmä on parasta. Välillä Jaana savuaa, mutta en anna sen häiritä askareitani. Jaana kaipaa vain huomiota.

Avasin eilen Jaanan ja silmiini osui kylmäsavulohen rippeet. Se oli Jaanan valmistamaa: lohta savun ja kylmän keskellä. Paketissa kyllä luki Apetit, mutta sehän on Jaanan toinen nimi. Tyttönimeltään hän on Samsung.

Tuli tuossa ystäväni kanssa keskustelua kylmäsavulohesta. Todettiin, että harvalla on hajuakaan, miten kylmäsavulohi eroaa esim. lämminsavulohesta ja miten ne yleensä edes valmistetaan. Lämminsavustus on se perinteinen savustusmuoto, eli kala heitetään savustuspömpeliin savua tuottavan aineksen, vaikkapa leppälastujen, kanssa ja pömpelin alle laitetaan tuli. Näin hienosti yksinkertaistaen. Kylmäsavustuksessa lämpötila ei nouse yhtä korkeaksi, siitä jo menetelmän nimikin. Kylmäsavustuksessa on perusajatuksena kalan kuivattaminen savun avulla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tuli ja savun lähde ovat pitkän hormin päässä kaloista, jolloin savu ehtii jäähtyä tarpeeksi matkalla ja kalan lämpötila pysyy sopivan alhaisena. Kylmäsavustus on romantisoituna optimitilana hidasta ja voi kestää jopa päivistä useampiin viikkoihin. Tämä on kuitenkin ihan höpö-höpöä, sillä tällaisia kaloja et useimmista kaupoista löydä. Eri asia Erkki Erämiehen ahtipidoissa. Joka tapauksessa teollinen kylmäsavustus tehdään pahimmassa tapauksessa jopa kolmessa tunnissa tekniikalla, jossa kala ei ole savua nähnytkään. Jotkut valmistajat minimoivat myös painohävikin säätämällä uunin mahdollisimman kostealle, jolloin vakuumissa myydään kuluttajalle märkää wanna-be-kylmäsavulohi-mössöä.

Tein eilen illalla helpon ja nopean iltaruoan kahdelle. Valmistukseen menee aikaa kymmenisen minuuttia.


Kylmäsavulohipasta

250 g fettuccine tuorepastaa
parsakaalin nuppuja
8 siivua kylmäsavulohta
2 dl kermaa 7%
½ dl valkoviiniä
½ dl maitoa
maizenaa
kanaliemikuution puolikas tai hieman reilu
ripaus valkopippuria
parmesan juustoa
tilliä

Keitä fettuccineja ja parsakaaleja kolme minuuttia vedessä. Laita paistinpannulle tai toiseen kattilaan kerma, valkoviini, maito ja kanaliemikuutio. Kiehauta ja suurusta maizenalla. Mausta valkopippurilla. Suolaa ei välttämättä tarvita, sillä kylmäsavusta tulee mukava suolan maku. Lisää kalasiivut kastikkeeseen ja anna muhia pari minuuttia. Laita pastat ja parsat lautaselle, kaada kastike päälle, ripauta päälle hieman parmesania ja koristele tillillä.

Mai pen rai

Anonyymi kyseli minulta vinkkejä kymmenen ihmisen ruokkimiseksi juhlissa. Hän kaipaili jotain helppoa ja vähätöistä sen normaalin kinkkukiusauksen tilalle, ehkä jotain kalasoppaa. Viime postaukseni kommenteissa ehdotin kanakeittoa, joka olisi valmistettu lähinnä pakastekasviksista, broiskuista ja simpukkapastasta ja silaus olisin annettu parilla paketilla sulatejuustoa. Tässä olisi kuitenkin toinen idea, nimittäin se kalakeitto, mitä kyseltiin. Hieman on kyllä enemmän tekemistä, mutta ei liikaa. Tämä on hieman juhlavampi keitto ja mukavan kesäisen näköinen. Eilen oltiin thaimeiningeissä. Ja jos tämä ei maistu aina voi ajaa vieraat mäkkäriin.


Thaimaalainen kala-äyriäiskeitto (10:lle)

Mietin pikaisesti määrät niin, että tulisi suurin piirtein kymmenelle. Täyttä takuuta ei voi antaa 0:=) Jos menee reisille, niin thai-tyyliin totean mai pen rai. Punainen currytahna kannattaa lisätä varovasti maistellen, ettei käy köpelösti tulisuuden suhteen.

ruokaöljyä
2 sipulia
1 sitruunaruoho
3 valkosipulia
4 dl valkoviiniä
2 dl kermaa
1, 5 l vettä
4 porkkanaa
2 pussia parsakaalin kukintoja (pakaste)
3 paprikaa
2 prk maissia
3 cm inkivääriä
2 kanaliemikuutiota
3 rkl punaista currya (tahnaa)
400 g kirjohikuutioita
250 g katkarapuja
suolaa + pippuria
2 tlk kookosmaitoa
1 pkt kevätsipulia


Pilko sipulit ja sitruunaruoho hienommiksi ja freesaa niitä hieman kattilan pohjalla ruokaöljyssä. Lisää kattilaan valkoviini, vesi ja kerma. Kuori porkkanat ja leikkaa ohuiksi tikuiksi. Heitä veteen keittymään. Lisää kanaliemikuutiot. Pilko paprika pienemmäksi ja lisää kattilaan. Raasta kattilaan kolmen sentin pala inkivääriä. Lisää currytahna. Kun porkkanat ovat lähes kypsiä nakkaa kattilaan maissit ja parsakaalin kukinnot. Parsakaalin ei tarvi kauaa keittyä, se vaan menee keltaiseksi. Lisää lohikuutiot ja keitä n. 5 minuuttia. Kaada sekaan kookosmaito ja tarkista maku. Lisää suolaa ja pippuria, jos tarvii. Aivan lopuksi lisää katkaravut, mutta älä keitä enää, etteivät ne sitkisty. Hienonna päälle vielä kevätsipulia.

Pasta Wonderland

Kohta loppuu lämpö ja joutuu heittämään shortsit takaisin kaappiin. Ei kivaa. Ilmatieteen laitos kyllä tietää. Pimeys valtaa maan ja olo on kuin Stevie Wonderilla konserttilavalla. Ei kun se olikin se Jukolan viesti- juttu. True story of my life. Jo vesselinä törmäilin puihin, kun mentiin poikien kanssa hirveä Kangasalan metsiköissä. Teinivuosina käyskentelin muuten vaan metsässä ja sukset jalassa törmäilin erinäisiin risuihin. Lukioaikana piilottelin puiden takana, koska ne antoivat hyvän tupakkasuojan. Siis en luonnollisestikaan halunnut nähdä, kun jengi hiisasi röökiä. Nykyään törmäilen puihin lähinnä silloin, kun sienireissulla halailen niitä ja keräilen, tai sitten en, niiden rungoista häränkieliä.

Niin. Tein eilen kivaa jämäruokaa, joka ei liity härkiin eikä kieliin mitenkään. Pinaattia oli nimittäin jäänyt jääkaappiin. Hyvää ja kevyttä iltapalaa ja nopea tehdä. 12 mintsaa sanoisin.


Pinaatti-saksanpähkinäpasta

1 valkosipulinkynsi
1 sipuli
kourallinen pinaattia
1 porkkana
timjamia
rakuunaa
hunajaa
kuorittua saksanpähkinää murskattuna
pastaa


Laita vesi kiehumaan ja keitä pastat. Minulla oli tommosia...öö...mitäs pastoja noi nyt olikaan. Enpäs muistakaan nimeä, enkä jaksa alkaa penkoa roskista. No niin - yritin kuitenkin penkoa, mutta Kotihengetär oli jo vienyt roskiksen. Naiset. Pilko sipuli puolirenkaiksi ja pienennä myös valkosipuli. Paista sipuleita ihan reilusti öljyssä... saa vaikka pikkuisen palaa, niin tulee hauska rapea suuntuntuma. Tavoitteena kuivatun sipulin maku. Jos tykkää. Tee juustohöylällä porkkanasta pitkiä siivuja ja paistele pannulla kolmisen mintsaa. Mausta rakuunalla, timjamilla ja hunajalla. Lisää pinaatti ja paistele hetki. Tarkista maku ja lisää suolaa, jos tuntuu tarvitsevan. Asettele lautaselle ja laita annoksen päälle vielä murskattua saksanpähkinää ja ripaus oliiviöljyä. 12 min. Ja ketsuppia tietysti laitetaan kaikkien taiteen sääntöjen vastaisesti annokseen, sillä ketsuppi on niin ihQjuttu.

Nelostelua

Tuli herättyä vähän hassuun aikaan ja aamuvuoroon pitäisi lähteä vasta kolmen tunnin päästä. Kesään heräävä koivu aiheuttaa kiihkeä kutinaa kakkulanalaisissa, joten turha edes yrittää nukkua enää. Taidanpa siis vastailla haasteeseen, jonka Pastanjauhajat tänne epäsuorasti nakkasivat. Kyse on siis nelosmeemistä.

Neljä työtä, joita olen elämäni aikana tehnyt:
1. Kukkakauppias
2. Suomen Gallupin ovikyselijä
3. Psykologian ja uskonnon opettaja (sijainen)
4. Kokki

Neljä paikkaa, joissa olen asunut:
1. Kangasalla, jossa neljäsosa pinta-alasta on järvien peitossa
2. Turun yo-kylässä, jossa asunnon pinta-alasta neljäsosa oli sängyn peitossa
3. R-kioskin katolla
4. Palatsissa

Neljä tv-ohjelmaa, joita tykkään katsella:
1. Siskoni on noita
2. James can cook
3. Ohukainen ja paksukainen
4. Urheiluruutu

Neljä paikkaa, joisssa olen ollut lomalla:
1. Afrikka
2. Montpellier
3. La Carihuela
4. Vepsä

Neljä internet-sivua, joilla käyn päivittäin:
1. Google
2. Veikkausliiga
3. Ilmatieteen laitos: paikallissää
4. Gmail

Neljä lempiruokaani (mahdoton):
1. Lämi (makaronia, jauhelihaa, sipulia)
2. Maksakastike, perunamuusi ja puolukkahillo
3. Mandariinit ihan tosta vaan tai ihan miten vaan
4. Uudet perunat ja silli

Neljä paikkaa, joissa mieluummin olisin juuri nyt:
1. Nukkumassa
2. Maltalla
3. Nukkumassa
4. Maltalla nukkumassa

Lisää liisiä

Suunnitelmissani oli tehdä maailman suurin risotto, mutta jätin kesken ihan loppumetreillä. Olisin nimittäin tarvinnut jo pelkästään riisinjyviä yli 64 miljoonaa kappaletta. Jos tuon määrän jyviä laittaisi peräkkäin, ulottuisivat riisit Saarijärveltä Hankoon. Kuuluisa riisitie vailla toteuttamista. Ongelmallista. Lisää ongelmia tuottaa juusto, sillä mielestäni kunnon risottoon vaaditaan joko parmesania tai pecorinoa, vaikka tästä kyllä saankin sapiskaa. Lehmän pitäisi ensin tuottaa kaksi vuotta maitoa eli n. 320 litraa, jotta saataisiin valmistettua tarpeeksi parmesania. Oikeastaan suurempi ongelma on se, ettei minulla ole lehmää. Hankkiminen ei ole edes suunnitelmissa, joten hanke olisi tyssännyt viimeistään tuohon. Voisihan juuston tietysti ostaa, mutta se ei tuntuisi läheskään niin tyylikkäältä. Naapurin räyhähengen lehmää en uskalla kysyä lainaksi, vaikka aikas lehmä onkin. Kolmas suuri ongelma muodostuu kasvisliemen/kanaliemen määrästä. Tarvisin sitä nimittäin hyvinkin tarkkaan laskien likipitäen 14668 tavallista soppalautasellista, jolloin astiasto tulee ongelmaksi. Jos Turun joka kymmenes asukas lainaisi minulle yhden soppalautasen, saisin kokoon 17429 lautasta. Näistä voisin heitellä sitten 2761 ei-arabiaa pois, jolloin tarvittava määrä olisi kyllä koossa. Nyt vasta ymmärsin, etten oikeastaan tarvisi edes kaikkia astioita, sillä mikä pakko liemet on lautasille tumpata. Piu-pau.


Lupasin valmistaa jotain silakoista, pinaatista ja piparjuuresta. Huomasin eilen, että syön riisiä tosi harvoin, joten riisiä siis. Pinaatti-pecorinorisottoa, paistettuja silakoita ja piparjuurikastiketta. Silakat pyörittelin ruisjauhoissa, paistoin pannulla ja heitin suolaa päälle, muuta ne eivät kaivanneetkaan. Tässä ohjeet muihin tuotoksiin.


Pinaatti-pecorinorisotto

1 kookas sipuli
3 valkosipulinkynttä
8 dl kanalientä
3 dl risellan puuroriisiä (tai mieluiten arboriota)
150 g pinaattia

Pilko sipulit pienemmiksi ja kuullota niitä kattilan pohjalla öljyssä hetken aikaa. Lisää riisi ja paista sitäkin hetki. Kaada joukkoon osa kanaliemestä. Jos haluat, voit korvat osan kanaliemestä valkoviinillä. Ei sattunut nyt olemaan avattua pulloa kaapissa. Lisäile lientä aina tarvittaessa.  Keittele reilu 10 minuuttia ja renssaa samalla pinaatti. Jos lehdet ovat isoja poista keskeltä kova lehtiruoti. Pinaattimäärä näyttää suurelta, mutta kun lisäät pinaatin kattilaan, määrä näyttääkin ihan sopivalta Eli siis seuraavaksi lisää pinaatti kattilaan, sekoittele ja keitä riisi haluamasi kypsyiseksi. Lisää lopuksi ½ dl pecorino-juustoa tai parmesania ja sekoita joukkoon.


Piparjuurikastike silakkapihveille
Piparjuuren lisäksi viskoin tähän taas vähän, mitä kaapissa sattui olemaan. Jos ei haluaa kauniin kamalaa vaaleanpunaista väriä, voi punajuuriliemen jättää väliin.

1 kermaviili
2 cm pala piparjuurta
2 tl sokeria
2 tl sitruunan mehua
1 tl sinappia
1 rkl etikkapunajuuren lientä
sipulijauhetta
yrttisuolaa
basilikaa

Raasta piparjuuri hienolla terällä ja sekoita kermaviilin joukkoon. Sekoita myös loput aineet ja tarkista maku. Jos ei tyydytä, heitä roskiin tai jatka maustamista. Jos tyydyttää, laita jääkaappiin hetkeksi maustumaan.

Rayando el sol

Viikonloppu tuli loistavaan paikkaan vapaapäivineen. Ajoissa lauantaina auto kohti mökkiä. Täytyy sanoa, että viikonloppu maistui hyvältä. Aikamoista mässäilyä ja happijumppaa. Mukavaa olla ulkona, kun aurinko porottaa, vaikka pientä tuulenvirettä olisikin kaipaillut. Tänään mittari näytti 25 astetta, joten helleraja taisi sanoa poks. Aurinkoa ihmettelemään saapui myös sisilisko, joka käristi itseään välillä mahallaan, välillä selällään maaten. Kesykin taisi olla, kun ei paljon välittänyt ympärillä häärivästä yleisöstä. Häntäkin pysyi mukana, vaikka mahasta kutitin.

Olinkin jo pitkään odotellut grillikauden avausta. Loistavaa. Parsaa ja hollandaisea, perunoita, silliä, kassleria, kermaista jaloviina-pippurikastiketta, salaattia ja jälkkäriksi hieman Sumuvalon suklaakakkua. Ai ai. Elämä maistui ja ruokakin; sanat jotka voisi hetkittäin synonymisoida. Välillä mölkkyilyä ja leppoisaa oleilua ehkä muutaman yhteislaulun ja kajahtavan sihijuoman siivittämänä ja illalla saunaan ja taas uusi grillaus. Ciapattaa, kanasalaattia, täytettyjä herkkusieniä, savunmakuista lohifilettä ja tietysti makkaraa. Loistavaa perusgrillattavaa. Vaikka täytetyt herkkusienet ovatkin jo vanha tuttavuus, ne jaksavat aina iloisesti yllättää. Tällä kertaa täytteessä ei ollut muuta kuin sienten jalat, aurajuustoa ja vähän tomaattia, mutta mainiolta maistui. Ulkona ruoan kokeekin usein maukkaammaksi. Hetken kruunasi keväisen hämärän luoma pimeä samettikehto, josta tulenlieskat yrittivät tanssia tiensä taivaaseen siinä kuitenkaan onnistumatta. Pahuksen grilli ei nimittäin meinannut millään syttyä, vaikka joukossamme vaikuttikin vanha tai siis entinen tai tarkemmin ex-Ilpoisten Vuortenkävijä.

Kanasalaatista tuli aika mukavan makuista, joten laitanpa tähän summittaisen ohjeen. Heittelin vähän mukaan kaikenlaista, mitä oli mökille tullut raahattua mukaan.


Polkkaava kanasalaatti
2 kypsää kananrintafilettä
1 iso kesäkurpitsa
10 hillosipulia
10 mustaa oliivia
2 paprikaa
1 sipuli
6 palaa aurinkokuivattua tomaattia

KASTIKKEESEEN
majoneesia
omena-päärynämehua
currya

Paloittele kaikki raaka-aineet pienemmiksi ja sekoita. No oliiveja ei ehkä kannata pilkkoa. Sipulin vedin ensin puoliksi ja sitten leikkasin puoliympyröitä. Sekoita kaikki ainekset keskenään.

Ja sitten kastikkeeseen. Näistä määristä en oikein tiedä, kokeile ja maistele. Kaada majoneesiin mehua ja reippaasti currya ja sekoita hyvin. Voi olla ihan omenamehuakin vaan. Kaada salaattiainesten päälle ja sekoita hyvin. Delicious.

Aamupalakin maittoi auvosti auringossa. Useimmiten tulee huitaistua joku nopea leivänpala ja siihen vähän jotain päälle. No ei tässäkään aamupalassa sinänsä mitään erikoista ollut, mutta samoista aineista voi silti saada herkullisemman aamupalan, kun vähän asettelee. Eli lautasen pohjalle jääsalaattia ja kirsikkatomaatteja. Paahdettu paahtoleipä pedin päälle kahdeksi kolmioksi ja palojen väliin leikettä, juustoa ja heh, pätkä grillimakkaraa. Herkkusienien täytettä jäi ihan hinunen, joten se sopi rakennelman päälle kaunistukseksi. Muutama oksa rucolaa ja pieni loraus hunajaa kasan päälle ja muuta ei mies enää aamulla kaipaakaan. Paitsi muutaman siivun kurkkua ja rapsutusta leuan alta.

Kotimatkalla poikettiin sittarissa heräteostoksilla. Käteen jäi pinaattia, silakoita ja piparjuurta. Niistä pitänee jotain kehitellä huomenissa. Jos jaksaa.

Sikkeä mahan täydeltä

Koti ei saisi olla vain primääritarpeiden tyydytyspaikka, missä levätään makuuhuoneessa, tankataan keittiössä ja peseydytään kylpyhuoneessa. Syömistapahtuma on se, joka kokoaa ihmiset yhteen, yhteisen pöydän ääreen, Sikke Sumari sanoo.

Miesten primääritarpeita Sikke tyydyttänee paidallaan. Heh. Makeaa mahan täydeltä. Kas kun ei Parhaat munkkireseptini. Joka tapauksessa kirjassa on mukavia ohjeita ja jotain olen sieltä jo toteuttanutkin. Reseptit sopii hyvin alottelijoillekin ja oikeasti huutavat herkuttelemaan. Ja kyllähän ateria pitääkin päättää herkkuun: mikä voisikaan olla parempaa kuin siivu yksinkertaisen kauniin hyvää ja törkeän makeaa suklaakakkua. No esimerkiksi Hart–Sport, tuo erätaukojen pelastaja, mutta ei siitä sen enempää. Siken kakusta sokerihumala on taattu.

Muuten sokerista tuli mieleen... Pepsi on kuulemma lanseerannut jonkun uuden kullanvärisen Pepsi Max Goldin. Pitäisi olla jo kaupoissa, mutta ainakaan minä en ole vielä törmännyt. Tuotetta myydään 0,33 litran tölkeissä. Aspartaami aiheuttaa yleensä vihaa ja toivonkin, että tuo olisi jollain muulla makeutettu. Olen tainnut ennenkin todeta, että ainut hyvä light-juoma on Ananas Light. Piste.

Ja vielä lopuksi kohahduttava uutinen: e-vitamiinia pitää nauttia kohtuudella, sillä uusien tutkimusten mukaan liiallinen nautiskelu voi kutsua miehen ja viikatteen vierailulle. Mieti sitä.

Sirkka Sumuvalon suklaakakku (nimi by Chef Master Big-M)

1 dl espressoa tai jotain vahvempaa kahvia
250 g tummaa suklaata
2 dl sokeria
250 g voita
4 kananmunaa

Kaada kahvi astiaan, jossa sulatat suklaan. Ja suklaan laitat hieman pienempiin osiin ja sulatat vesihauteessa. Kun suklaa on sulanut, lisää vuorottelen sokeria ja voita ja sekoittele samalla. Ota astia pois vesihauteesta ja lisää joukkoon 4 kevyesti vatkattua kananmunaa. Sekoita. Kaada irtopohjavuokaan, jonka pohjan olet päällystänyt leivinpaperilla. Paista uunissa 175 asteessa 40 minuuttia. Kakku kohoaa uunissa, mutta läsähtää, kun otat pois. Keine panic.

Tarjoa vaikka kermavaahdon tai vaniljajäden kera. Kuvan punainen kastike on tehty mustaviinimarjoista, vedestä ja tomusokerista. Aivan tajuton suklaakakku ja tosi helppo. Maku vaan paranee muutaman jääkaappipäivän jälkeen.

Peko(o)nipähkinää

Suunnitelmissani oli toteuttaa vielä yksi ruoka pekoniviikolle. Alkaa kuitenkin tulla pekoni jo korvista ulos, joten saa jäädä. Käytiin nimittäin eilen Parillassassa syömässä ja pakko oli sitten listalta valita juuri se ruoka, johon oli sotkettu pekonia. Entrecôte houkutteli kuitenkin liikaa: 250 grammainen pihvi ja hinta 14,60€. Ei paha. Pihvi olikin tosi hyvää, mutta annos oli aivan liian rasvainen. Neulapapuja sotkettu pekonin kanssa, älyttömän rasvaiset maalaisperunat, pihville maustevoi, ja anttihan on tunnetusti aika rasvaa tihkuva pihvi. No hyvää kaikki siis oli, mutta turhan rasvainen kokonaisuus.

Laitan kuitenkin reseptin jakoon. Tämä on nimittäin mainio lisäke. Toteuttakoon joku muu sen, jos haluaa tai vaikkei haluaisikaan. Ruusukaalit jakaa mukavasti porukan. Niistä joko pitää tai ei pidä. Minä pidän.

Peko(o)nipähkinäiset ruusukaalit

pikku läjä ruusukaaleja
8 pekoniviipaletta
2 tl vehnäjauhoja
½ dl fariinisokeria
3 rkl vettä
3 rkl omenaviinietikkaa
2tl dijon sinappia
½ dl pekaanipähkinöitä

1. Pese ruusukaalit ja tee jokaisen kantaan pieni x-viilto veitsellä. Kanta kypsyy hitaammin, mutta x-viilto auttaa. Keitä kaaleja suolavedessä n. 7-10 minuuttia. Älä kuitenkaan ylikypsennä, sillä maku kärsii.

2. Kaalien keittyessä paista pekonit pannulla rapeiksi. Poista pekonit ja laita ne valumaan talouspaperin päälle. Lisää jauhot pekoneista jääneen rasvan joukkoon pannulle ja sekoittele kunnes seos alkaa hieman kuplia. Ota pois lämmöltä.

3. Sekoita kulhossa fariinisokeri, vesi, viinietikka ja sinappi. Lisää syntynyt seos tasaisesti sekoittaen rasva-jauhoseokseen. Laita kypsät ruusukaalit tarjoiluastiaan ja kaada kuuma kastike kaalien päälle.

4. Paloittele pekonit ja pähkinät pieniksi ja ripottele kaalien päälle.

Maissille makua

Pekoniviikko jatkuu...

Pekoni-tomaattilevite

2 dl margariinia
4 siivua pekonia
1 dl aurinkokuivattua tomaattia
kourallinen tuoretta basilikaa
ripaus mustapippuria

1. Paista pekonit rapeiksi pannulla ja valuta hetki talouspaperin päällä.
2. Pilko pekonit, tomaatit ja basilikat pieniksi ja sekoita margariinin joukkoon.
3. Lisää mustapippuri.


Leivänpäälläkin maistuu erinomaiselta. Minä söin iltapalaksi esikeitettyä uunimaissia, jonka päälle sitten laitoin tätä levitettä. Toimi kuin jeesusteippi. Mukana meni salaattia, jossa oli mm. ituja, papuja, oliiveja, kirsikkatomaatteja ja raejuustoa.

Uusia

Ruokablogeja on taas näköjään pukannut. Näitä en ollut aiemmin huomannut...

Evelinin ruoka
Huilisti
Nettikokki

Possulle kyytiä

Pekoniviikko on alkanut ja Polkkapossu ilmoittautunut mukaan. Tällä viikolla vierasta sikaa viedään ja tuttu possu asetetaan tarjolle. Lisää tietoa Sorsanpaistajalta.

Biff á la Lindström

Turun tori on loistopaikka. Sitä vaan ihmettelee, miksi tulee käytyä niin harvoin. Paitsi kesällä kun haistelee torin tuoksuja ja tunnelmia ja kuuntelee huutokauppatyyliin hillityn äänekkäästi kiekuvia torikauppiaita. Ja kuinka paljon halvempi tori onkaan verrattuna kauppoihin. Tällä hetkellä kurkku 0,70€/ kilo, kolme isoa paprikaa eurolla, marokon uusia perunoita 1,90€/kilo. Viinirypäleitä saa eurolla ison pussin, kun kaupassa eurolla saa viisi siementä, joista kolmessa on hometta. Lopuista kahdesta voi sitten yrittää kasvattaa viinirypälepuun ja sadon voi tietysti mennä myymään torille.

Uudet perunat oli pakko-ostos. Ei sinänsä, nuha on niin kova, etten edes maista mitään, mutta pakko niitä oli saada. Saikkua joutui ottamaan ravintolan keittiöstä. Espanjan perunat olisivat maksaneet 4 euroa litra, joten päädyin marokkolaisiin. No eihän siinä ole kuin pieni märkä Välimeri erottamassa maita, joten ei perunan makukaan voi olla kovin erilainen. Eipä. Hieman sama asia kuin ostaa Hampurista mansikoita 2 euroa halvemmalla kuin Kemiön manssuja. Mutta, kuten sanottu, sen verran on flunssaa, että makuaisti ei ole parhaimmillaan. Uusien perunoiden kanssa maistuu Lindströmin pihvit ja kermainen purjo-tattimuhennos.

Lindströmin pihvit on janssonin kiusauksen ohella ruotsalaisten lahja maailmalle. Niin eikä lihapullatkaan ihan järkyttävä keksintö ole. Ruotsalaiset sen kuitenkin ovat tainneet omia. Punajuuripihvien kehittäjä saattoi olla 1800-luvulla elänyt ruotsalainen kaffelisti Maria Kristina Lindström. Toinen syyttävä sormi osoittaa venäjällä syntyneeseen Henrik Lindströmiin. Hahaa. Taidankin uskoa tähän teoriaa ennemmin, näinpä pihvit eivät olisikaan ruotsalaista syntyperää. Toisin kuin Uma "Lindstömin pihvi" Thurman. No mutta tämä Pietarissa asustellut Henrik Lindström, Venäjän konsuli Visbyssä, meni poikkeamaan ystäviensä kanssa Kalmarissa Hotelli Wittissä 1862 toukokuun neljäntenä päivänä. Henrik halusi tarjota ystävilleen ruokaa, jota hän oli tottunut syömään Pietarissa. Toimeliaana miehenä Henkka tilasi pöytään pihvin raaka-aineet, joista jokainen vieras sai sitten Henkan ohjeiden mukaan muovata itsellensä pihvin. Ja siitä se sitten lähti. Ehkä.


Lindströmin pihvit
400 g nauta-sika jauhelihaa
1 sipuli
n. 15 kaprista
2 etikkapunajuurta
1 peruna
2 kananmunaa
3/4 dl ruokakermaa
valkopippuria
1½ tl suolaa

Lindstömin pihvit saavat mehukkaan makunsa kapriksista ja punajuurista. Monissa ohjeissa kapris on jätetty pois, mutta se on sitten ihan oma moka.

Laita blenderiin pieneksi lohkotut punajuuret, kuutioitu sipuli ja kaprikset. Älä kuitenkaan anna masan mennä liian hienoksi. Kaada kasvismasa pois blenderistä kulhoon ja lisää raaka raastettu peruna. Jotkut tykkäävät käyttää kypsää, mutta minä laitoin raa'an. Sekoita toisessa kulhossa jauheliha, kananmunat, kerma ja mausteet. Yhdistä masat. Öljyä kädet ja tee taikinasta sopivan kokoisia pihvejä. Paista pihvejä voissa pannulla molemmilta puolilta muutama minuutti, siten että pihvit saavat kauniin värin. Muista kääntää varovasti. Laita paistetut pihvit uunipellille ja paista uunissa 225 asteessa vielä n. 15 minuuttia. Takuulla hyvää. Tarjoa kermaisen purjo-tattimuhennoksen kanssa. Ja perunoiden. Harmi, ettei sattunut olemaan tilliä kaapissa.
Olisi sekin maistunut pottujen siivellä.


Kermainen purjo-tattimuhennos
Tämä on aikas kevyt versio, mutta voit tietysti tehdä ihan kunnon kermastakin. Tässä taloudessa yritetään päästä kevyesti, jos vaan kyetään. Silloin tällöin.

1 purjo
tatteja pakkasesta
2 dl ruokakermaa (5%)
1 dl maitoa (0%)
puolikas kanaliemikuutio
(nokare voita)
suolaa
valkopippuria

Halkaise purjo pituussuunnassa ja pese mullat pois huolellisesti. Leikkaa purjo pieniksi siivuiksi. Freesaa tatteja öljyssä ja lisää sen jälkeen purjot. Paistele hetki. Lisää nesteet ja liemikuution puolikas. Anna porista jonkin aikaa ja hieman keittyä kasaan. Jos haluat, lisää hieman voita. Mausta suolalla ja pippurilla ja suurusta maizenalla, jos tarvii.

Kirpeän yksinkertaista

Eilen illalla iski mieliteko: piti saada jotain hyvää pienellä työllä. Tein jäätelöä, mikä kuulostaa ehkä hieman kummalliselta ideaan nähden. Mutta tämä on helppo jätski, johon ei tarvi jäätelökonetta ja on kohtalaisen nopeasti valmista. Siis jäätelöksi, joka ei vaadi jädekonetta. Ei tarvi kuin jaksaa puristaa vähän hedelmistä mehuja ja vatkata kermaa. Siinä. Ja on ältsin hyvää. Joku voisi ehkä sanoa tätä jäädykkeeksi, mutta siihen viittaan uunikintaalla.


Kirpeän raikas appelsiini-limejäätelö

1 appelsiini
1 lime
2 dl tomusokeria
2 dl kuohukermaa

Pese appelsiini ja lime hyvin ja raasta molemmista kuori kulhoon. Purista kulhoon appelsiinin mehu ja puolikkaan limen mehu. Lisää reilu 2dl tomusokeria ja sekoita hyvin, niin että tomppeli sulaa. Kaada mukaan kuohukermaa ja vatkaa seos kuohkeaksi vaahdoksi. Kaada seos astiaan, kahvikuppeihin tai mistä nyt haluatkin jäätelösi syödä ja laita pakastimeen. Minä laitoin pieniin pyöreisiin kulhoihin ja jätski oli syötävää n. 2,5 tunnin kuluttua. Tämä jätski on mukavan kirpeä, joten jonkin makean kanssa toimii hyvin, esim. suklaafondantin. En jaksanut vääntää fondantia, joten sulatin yhden pienen pätkän minttusuklaata kastikkeeksi.

Maistaja saa paikan - elinikäisen

Pakko myöntää, etten ole oikein ikinä ollut sinut papujen kanssa. Hernesoppa on kyllä aina maistunut, varsinkin jos siivellä on saanut sinappia ja sipulihakkelusta. Ja jos soppaan on hieman laitettu jotain savulihaa. Valkoiset pavut ovat natsanneet tiettyinä aamuina. Ja silloin munakokkelin ja pekonin kanssa. Erilaisia palkokasveja olen käyttänyt lähinnä wokkeihini. No mutta meinasin jo unohtaa hemapan. Yliopistossa opiskellessani oli herne-maissi-paprika mitä monikäyttöisin pussi: siitä tehtiin sekä alku- että pääruoka. Puhumattakaan arki- ja juhlaruoista. Usein mukaan lastattiin riisiä ja tonnikalaa, eikä ruoka paljon muuta tarvinnutkaan. Kun ei tiedä paremmasta, on elämä niin kovin kaunista ja yksinkertaista. Nyt samaan riisimössöön riisit keitettäisiin sahramisessa vesi-valkoviiniseoksessa, johon nestettä lisäiltäisiin aina, kun vanha olisi loppunut. Hemapat marinoitaisiin yrttimausteliemessä ja tonnikalat saisivat tulta kiduksiinsa liekitysriitissä. Heh. Taisipa mennä liiotteluksi. Mistäs olinkaan jorisemassa.

Kaiken lisäksi pavut ovat myrkyllisiä - luontaisesti. Niin ovat monet muutkin ruoka-aineet. Perunoissa on glykoalkaloideja kuten solaniinia, kasviksissa nitraatteja, korvasienissä gyromitriiniä, pavuissa lektiiniä. Näiden lisäksi löytyy vielä biogeenisiä amiineja sisältäviä ruoka-aineita tai ruokia kuten kovat juustot, erilaiset säilykkeet, hapankaali, suklaa, sitrushedelmät, tomaatti, banaani jne. Biogeenisiä amiineja ovat mm. histamiini ja tyramiini.

Luontaisesti haitallisia aineita voidaan onneksi välttää valitsemalla ja käsittelemällä elintarvikkeita oikein. Glykoalkaloideja saadaan mm. vihertävistä perunoista; siksipä emme valitse niitä. No ei ollut kovin vaikeaa. Perunan keittäminen ei poista glykoalkaloidivaaraa, mutta kuoriminen vähentää sitä n. 60 prosentilla. Vihertymisen estämiseksi peruna kannattaa säilyttää pimeässä.

Nitraateille herkimpiä ovat pienet lapset, nuo apinoivat suloiset peukaloiset. Nitraatteja saadaan juomavedestä ja kasviksista, tosin ei aina ihan pelkästään luonnostaan vaan myös lannoitusten takia. Nitraatti varastoituu kasviin, jos maassa on paljon typpeä. Nokkosessa, pinaatissa, punajuuressa ja kiinankaalissa on perinteisesti ollut paljon nitraatteja.

Välillä hauskuutamme itseämme ravintolan keittiössä erilaisilla "päivän motoilla". Chef Master Big-M heitti sienipäivänä motoksemme jotkut sienet ovat myrkyllisiä ja joitain pystyy syömään vain kerran. Myrkyllistä gyromitriinia sisältävät korvasienet saadaan kyllä syömiskelpoisiksi käsittelemällä ne oikein. Kaupoissa pitäisikin olla sienten välittömässä läheisyydessä tiedotus myrkyllisyydestä ja käsittelyohje. Pitäisi löytyä myös pakkauksesta. Ja kaktusviikunoista.

Useat papulajit sisältävät myrkyllistä valkuaisainetta, lektiiniä, joka hajoaa, kun papuja liotetaan tarpeeksi kauan ja keitetään. Proteiinit tuhoutuvat vain lämpökäsittelyssä, eivätkä ole vesiliukoisia myrkkyjä, kuten esimerkiksi korvasienen gyromitriini. Suuria pitoisuuksia lektiiniä löytyy punaisista kidneypavuista, joita muuten tänään valmistetaan. Raaoissa pavuissa lektiiniä on yli satakertainen määrä verrattuna liotettuihin ja keitettyihin. Eri papulajit vaativat erilaisia käsittelymenetelmiä. Onkohan tämä juuri se asia, miksi pavut ovat jääneet minulla hieman takavasempaan. Tiedon puute ei ole auttanut kiihottumaan tarpeeksi. Suo siellä, vetelä täällä. Hmm. Niin. Tosiaan, eli eri papulajeja pitäisi käsitellä eri tavoin. Siksi myytävän pavun pakkauksessa tulisi aina olla pavun nimi, käyttöohje ja varoitusmerkintä. Noiden päälle pitäisi tietää vielä pieniä juttuja, jotka pitäisivät ruokamyrkytykset poissa. Esimerkiksi happamia aineita, kuten tomaatteja tai situshedelmiä, ei saisi lisätä papupatoihin kovin aikaisessa vaiheessa, sillä hapot keskeyttävät papujen kypsymisprosessin. Voi olla, että oireet eivät tällöin jää pelkästään parisuhteeseen jännitystä tuoviin hajuhaittoihin.

Kidneypavut ovat saaneet nimensä siitä, että ne muistuttavat munuaisia. Japanilainen Kari-san myykin omiaan ja aika halpaan hintaan vielä suomalaisen elinmyyjän sivuilla. Muille tuotteille on merkitty paino tai kappalemäärä, mutta munuaisille ei, taitaa olla höynäytystä. Yleensä tuolla sivulla myydään eläinten elimiä. Huolimatta urbaanilegendoista, munuaisvarkauksista ja nettimyynnistä, kidneypavut näyttävät miniatyyrimunuaisilta. Onneksi ne kuitenkin maistuvat aavistuksen, ja varsin suuren sellaisen, paremmalta kuin munuaiset. Tai sitten minun makuaistini ei ole vielä tarpeeksi kehittynyt. Kidneypavut sopivat hyvin marinoitaviksi tai patoihin, sillä ne imevät maut mahtavasti itseensä. Niiden käsittelystä en halua antaa ohjeita, ettei kukaan tule kärsimään hassun hauskasta kevätruokamyrkytyksestä. Kuten Lahdessa kävi -97, kyseessä ei ehkä ollut kevät, enkä minä humanistiopiskelijana liittynyt tapaukseen mitenkään. Mutta Tolvasen Juhapekka antaa sinulle Ultimate paranoidin papujenkäsittelyohjeen. Siinä on sentään rohkea mies.

Pääsiäisen aikana meillä kävi kavereita viettämässä iltaa. Eräänä hauskana purtavana oli marinoidut kidneypavut. Kauniimpi meistä repäisi ohjeelle pohjan Hesarista ja sitten toteuttikin sen kaikessa monimuotoisuudessaan. Ohjeessa tehtiin tosin härkäpapuja.


Marinoidut kidneypavut

1 tlk kidneypapuja
puolen sitruunan kuori
puolen sitruunan mehu
tilliä
kevätsipulia
oliiviöljyä
ripaus sokeria
suolaa
pippuria

Valuta pavut. Ei tarvi enää liottaa eikä keitellä, sillä ovat säilykkeitä. Lisää papujen sekaan tippa oliiviöljyä. Raasta papujen päälle puolen sitruunan kuori ja purista puolen sitruunan mehu. Hakkaa tilli ja kevätsipuli pieneksi. Lisää papukulhoon. Lisää vielä hyppysellinen sokeria ja ripaus suolaa ja pippuria. Anna marinoitua jonkin aikaa ennen tarjoamista. Mahtoikohan mennä oikein?