4.1.2019

Porkkala nopeammin



Savugraavattu porkkana eli porkkala on upea keksintö. Pakko ihmetellä jopa hieman kateellisena, kuinka kekseliäs kehittelijä onkaan ollut. Alkuperäinen ohje on peräisin Olives for dinner -blogista.

Paitsi että porkkalaa on ihan älytöntä tehdä alkuperäisen ohjeen mukaan, jossa porkkanaa pitäisi nukettaa suolakuoressa tai -pedissä tunti uunissa.

Porkkala nopeammin

4 porkkanaa
1 l vettä
0,8 dl karkeaa merisuolaa
2 rkl rypsiöljyä
2 tl omenaviinietikkaa
2 tl savuaromia (esim. Poppamies)

Samaan tulokseen kuin alkuperäisessä reseptissä pääsee vetämällä raa'at porkkanat kuorimaveitsellä lastuiksi, joita keitetään suolavedessä (1 litra vettä / 0,8 dl karkeaa merisuolaa) n. 3 minuuttia. Hiukan nopeampi homma kuin alkuperäinen. Keittämisen jälkeen siivut pariksi minuutiksi reikäkauhalla nostellen keittiöpyyhkeen sisään, varovainen taputtelu kuiviksi ja sitten levitys leivinpaperin päälle. Rypsiöljystä, omenaviinietikasta ja savuaromista seos, jolla porkkanat suditaan kerroksittain kannelliseen rasiaan. Tilliä voi heitellä jo tässä vaiheessa väleihin. Ja sitten odotellaan päivä ehkä parikin.



Keksintö ei ole suinkaan minun, vaan satuin näkemään aiheeseen liittyvää jutustelua jossain keskustelupalstalla.

4 kommenttia:

  1. Lähtee kokeiluun heti kun jaksaa … joulu ja pääsiäinen ovat riittäneet meikäläiselle, sen verran tuhtia se on, mutta on tullut jäädäkseen meille ja jatkojalostustakin on jo ollut sushissa, pizzassa ja hernekeitossa. Sen verran tässä mietin, että onko se ruokalusikka todella harkittu mittayksikkö tässä variaatiossa?

    VastaaPoista
  2. Itse ainakin tein juuri tuolla ohjeella.

    VastaaPoista
  3. Kiitos vinkistä. Tyttäreni teki jouluna sillä suolakuorimenetelmällä ja aikaahan siihen meni. Lähetin hänelle linkin tähän helppoversioon. Eksyin blogiisi etsiessäni helppoa ja hämmästyttävän herkullista intialaista kasvisruokaohjetta, onko sinulla vinkata?

    VastaaPoista
  4. Suosittelen lämpimästi palak paneeria, eräs Intian suosikeistani. http://polkkapossu.blogspot.com/2015/02/palak-intiaa-puolessa-tunnissa.html

    VastaaPoista