17.12.2018

Herkuttelua kaupungin ytimessä – Turun Kellariravintola



- Kiirettä piti, tuumaili Kellariravintolan ravintolapäällikkö Johanna Hietamäki, kun Possukeittiö kävi röhkimässä ravintolan perinteisessä joulupöydässä. Ja jouluherkkujen lisäksi oli samaan aikaan normaali lounaskattaus.


- Näin torstaisin on aina lettuja ja hernesoppaa, monet asiakkaista ovat käyneet jo vuosia nautiskelemassa hieman kuuluisuuttakin turkulaisten keskuudessa saaneesta sopasta, Hietamäki kertoo.

30 vuotta maan alla

Turun Kellariravintolan tilat huokuvat historiaa, paikalla toimi joskus 1900-luvun alussa rohdoskauppa. Wegeliuksen putiikista sai ainakin Turun Sanomissa (5.8.1906) olleen ilmoituksen mukaan sitruunamehua, kärpäspaperia ja automobiiliöljyä. Epäilemättä myös muita rohtoja.

1980-luvulla taloon tehdyn remontin yhteydessä maanpinnan alapuolella olevat varastotilat muutettiin ravintolaksi. Kellariravintolassa onkin vietetty tänä vuonna pyöreitä vuosia, sillä avaamisesta on aikaa 30 vuotta. Vuodesta 2001 lähtien ravintola on kuulunut Kansallisen Kirjakaupan konserniin, joka on toiminut samalla nimellä samassa talossa vuodesta 1899 lähtien.

Joululounasta, kotiruokaa ja á la cartea



Vielä tämän viikon ajan ravintolassa voi natustella joululounasta hintaan 42€. Meikäläiselle parhautta edustivat tällä kertaa hemmetin herkullinen limegraavattu lohi, Waldorfinsalaatti ja saaristolaisleipä. Laatikoita tietenkään unohtamatta. Kattaukset ovat 1114.30 ja viimeinen mahdollisuus on tämän viikon torstaina eli 20.12. Muista spessujutuista mainittakooon vielä valkosipuliviikot, joita vietellään lokakuun paikkeilla.



Tällaisten sesonkijuttujen lisäksi Kellariravintolassa tarjotaan lounaalla kotiruokaa, johon kuuluu kahden tai kolmen pääruokavaihtoehdon lisäksi myös keitto ja runsas salaattipöytä. Olen syönyt paikassa usein lounasta ja voin suositella isolla kädellä. Lounas on noutopöytä, eli saa mällätä enemmänkin. Salihenkilökunta on taitavaa, kokit myös.

Eikä unohdeta á la cartea. Pippuripihvi on klassikko sooseineen, lisäksi listalla on mm. ankkaconfittia, ylikypsää karitsaa ja paahdettua lohta. Myös kasvistelijat on huomioitu. Tällä hetkellä kasvissyöjän pääruokalistalla näyttäisi olevan esimerkiksi palsternakkapihvejä, kantarellikastiketta ja perunaterriiniä.

- Erikoisruokavaliotkin pystytään toteuttamaan ammattitaidolla, huikkaa keittiöpäällikkö Sauli Glad juostessaan kuollut sukulaiseni käsissään joulupöytää kohti. Röh.





Unohdin kysyä asiakaspaikkojen määrän, mutta ravintolan nettisivujen perusteella niitä näyttäisi kabinetteineen olevan n. 140. Kabinetit ovat ruokaileville seurueille ilmaisia, itsekin muistan joskus jonkin kokouksen siellä järjestäneeni.

Katso tarkemmat aukioloajat Kellariravintolan nettisivuilta. Sieltä lisätietoa myös cateringista, kokous- ja juhlatiloista jne. Paikka sijaitsee aivan Turun keskustassa osoitteessa Linnankatu 16.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti