21.1.2019

Kutsu eläkkeelle jäänyt tuttavasi lounaalle teemaviikolla 4.2.–10.2.

Gerontologinen ravitsemus Gery ry järjestää 4.2.10.2. ensimmäistä kertaa Voimaa ruuasta -viikon, jonka avulla yhdistys haluaa edistää ikäihmisten hyvinvointia. Gery haastaa kaikki suomalaiset yritykset ja työssäkäyvät kutsumaan eläkkeelle jääneet kollegat lounaalle viikon aikana. 
Kuva: Gery/Voimaa ruuasta
Jaettu ateriahetki tukee Geryn toiminnanjohtaja, Merja Suomisen mukaan ikäihmisen ravitsemusta ja terveellisiä valintoja.
- Työssä ollessamme moni meistä viettää yhteisen ruokailuhetken työkavereidensa kanssa. Eläköityessämme yksin syöminen yleistyy, kun ainakin osalla elinpiiri pienenee ja sosiaaliset kontaktit vähenevät, Suominen kertoo.
Yhdessä syömisellä on tutkimusten mukaan monia myönteisiä vaikutuksia.
- Teemme todennäköisemmin terveellisempiä ateriavalintoja toisten kanssa syödessämme. Ylipäätään ruoka maistuu paremmin kun syödään yhdessä. Ikäihmisten vajaaravitsemus on yleisintä yksin asuvien keskuudessa, Suominen muistuttaa.

Järjestä voimalounas työyhteisöllesi
Geryssä halutaan nostaa esiin ruokailun sosiaalista merkitystä, ja siksi yhdistys järjestää ensimmäistä kertaa tänä vuonna Voimaa ruuasta -teemaviikon helmikuun alussa.
- Teemaviikko on erinomainen hetki muistaa entistä kollegaansa, ja kutsua hänet yhteiselle lounaalle, josta saavat voimaa kaikki osapuolet, Suominen haastaa.
Gerystä kannustetaan myös yrityksiä järjestämään viikon aikana yhteisiä voimalounaita työyhteisöstä eläkkeelle jääneiden kollegoiden kanssa. Yhdistys haastaa mukaan lisäksi henkilöstöravintolat tarjoamaan alennuksia eläkeläisille viikon aikana.
- Eläköityneillä kollegoillamme voisi olla suomalaiselle työelämälle paljon annettavaa. Monet meistä kaipaisivat yrityksen ulkopuolista tukea uransa miettimiseen ja toisaalta moni eläköitynyt kaipaa työyhteisön tarjoamaa yhteisöllisyyttä. Yritysten kannattaisi hyödyntää tämä mahdollisuus, Suominen muistuttaa.
Suominen toivoo, että Voimaa ruuasta -viikon aikana lisäksi palvelukodeissa asuvien ikäihmisten omaiset nauttisivat aterian yhdessä seniorin kanssa.
- Moni ikäihminen on kertonut minulle, kuinka merkittävä hetki heille on ruokailu yhdessä sukulaisen tai ystävän kanssa, Suominen sanoo.
Moni ikäihminen kaipaisi ruokailuhetkiinsä yhteisöllisyyttä. Kuva: Amsdp / Pixabay

Osallistuminen on helppoa
Voimaa ruokaa -viikon haasteeseen voivat tarttua niin yksityiset ihmiset kuin yrityksetkin Facebookissa ilmoittautumalla mukaan tapahtumaan osoitteessa: https://www.facebook.com/events/547671329044374/. Ilmoittautua ei todellakaan tarvitse, perinteinen yhteinen ruokailutapahtuma riittää myös mainiosti. 
Osallistumisestaan voi viestiä myös sosiaalisessa mediassa tunnisteilla #voimalounas #voimaaruuasta.
Gery julkaisee Voimaa ruuasta -viikon uuden Voimaa ruuasta -ravitsemusesitteen, jossa keskitytään ravitsemuksen perusasioihin ja ruokarytmiin. Voit tutustua esitteeseen pdf-muodossa ja tilata sitä yhdistyksestä 18.1. alkaen. Gery järjestää lisäksi useita eri yleisötilaisuuksia viikon aikana, ja niistä lisätietoa löytyy osoitteesta www.gery.fi/voimaaruuastaviikko.

Vinkkilista Voimaa ruuasta -viikolle
Ikääntyneen omaiset, kollegat ja naapurit: Tarjoa ruokaseuraa!
  • Vieraile omaisesi luona ruoka-aikaan ja syökää yhdessä.
  • Kutsu ikääntynyt omaisesi tai kollegasi lounasruokalaan kanssasi.
  • Vie omainen/ystävä/naapuri ulos syömään tai kutsu kylään.
  • Kerro lounashetkestä sosiaalisessa mediassa tunnisteilla #voimaaruuasta #voimalounas.
Kaikki, jotka haluavat edistää yhdessä syömisen mahdollisuuksia ja vinkata hyvistä ruokaravintoloista.
  • Jaa kuva tai viesti sosiaalisessa mediassa tunnisteilla #voimaaruuasta #voimalounas: missä ja kenen kanssa söit?
Ravintolat
  • Tarjoa seniorialennus viikolla 4. Kaksi syö yhden hinnalla, kun toisella ruokailijalla on eläkeläiskortti.
Järjestöt, seurakunnat, kerhot
  • Järjestä yhteisruokailua Voimaa ruuasta -teemalla: vinkkaamalla, että yhdessä nautittu ruoka ravitsee sekä kehoa että mieltä.
  • Jaa hyviä reseptejä tai ruokamuistoja.
  • Järjestä yhteistä ruuanvalmistusta tai maistelemalla kiinnostavia uutuuksia (esim. proteiinirahkat, satokauden hedelmät, erilaiset itse tehdyt smoothiet).
Palvelukeskukset tai hoivakodit
  • Kutsu omaiset syömään yhdessä asiakkaiden kanssa tai edistämällä muuten yhdessä syömistä.

Lisätietoja:
Merja Suominen, ETT, dosentti, toiminnanjohtaja
p. 050 584 1995, s-posti: merja.suominen@gery.fi
Maija Soljanlahti, ETM, ravitsemusasiantuntija, toimituspäällikkö
p. 044 980 9358, s-posti: maija.soljanlahti@gery.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti