25.12.2008

Herttuan liemi


No niin. Jotain lupaavasti levotonta on lupa kehitellä aina jouluksi. Jotain sellaista, jota ei ole ikinä nähnyt saati sitten maistanut. Taannoin käivänöin läpi artikkelia, jossa kerrottiin skottien juomakulttuurista. Viskiä, viskiä, olutta, jaffaa, viskiä ja vielä viskiä. Kerrottiin myös hauskasta viskipohjaisesta juomasekoituksesta, johon tuli kaurahiutaleita, vettä ja hunajaa. Määristä ei ollut isompia mainintoja, joten ajattelin, että huitaisenpa hatusta, maistelen väsäystäni ja sitten kaivan reseptin.

Ja näin valmistui...


Atholl Brose

2 rkl kaurahiutaleita
vettä (ehkä n. 1½ rkl)
½ rkl hunajaa
2½ dl viskiä

Sekoita kaurahiutaleiden sekaan vettä siten, että hiutaleet turpoavat tahnaksi. Anna imeytyä puoli tuntia. Painele seoksesta nesteet lusikalla hieroen siivilän läpi ja heitä kaurat pois. Sekoita kauranesteeseen hunaja ja kaada viski mukaan. Anna tekeytyä päivä.

Ei ole aavistustakaan, pitäisikö juoma nasuttaa kylmänä, kuumana, hiilikaivoksessa, huhuillen vai istuen päivänkakkaralla. Minä heitin nesteen kylmästi jääkaappiin viilenemään ja menin itse perässä.
___________

Ja näin, nyt on maistettu ja juomasta tuli hauska. Oikea reseptikin on kaivettu esiin ja eipä tuossa näköjään isoja eroja ollut. Viskin määrästä ei ole vieläkään aavistusta, muttei anneta kiusata. Juomasta tuli yllättävän kermainen puristetun kauran ansiosta. Seuraavalla kerralla jalostan rikkomalla joukkoon raa'an keltuaisen. Pian menen ovelle kukkumaan.

___________

Nyt kun juon toista lasillista, on pakko tulla huutelemaan, että tää on HELMIHYVÄÄ!

1 kommentti: