Alligaattorihedelmä

Sillä silmällä on oikeastaan ainoa kyseisen genren sarja, jota jaksan katsoa. Ja se on ihan loistava sarja, eilenkin sain taas nauraa mahani kipeäksi. Pojat ehdottelivat eilen, että viimeistään kolmekymppisenä miehen pitäisi alkaa hoitaa ihoaan. Aika harvassa on minun ihonhoitotuotteet, joten ehkä pitää tehdä parannus. Ja koska päivän aiheena on avokado, tehdään siis avokadomaski. Jotenkin aasimaisesti aloitukseen sopien ohje on Drag Queen Beauty Tips- sivuilta.

Kosteuttava avokadomaski

1 avokado
2 rkl jogurttia

Tee blenderissä mössö ja levitä iholle. Anna vaikuttaa 15 mintsaa.

Tein muuten eräällä tietokoneohjelmallani pientä kuvamanipulointia tyyliin, miltä kukakin näyttää myöhemmin...


Seuraava ei oikein toiminut, sillä sama ikä pysyi.



No tästä tuli kyllä aikas helmi.


Oikeastaan minun piti kirjoitella tänään hieman avokadosta, mutta aika loppuu näköjään kesken, sillä ravintolan hella kutsuu. Sen siitä saa, kun on tuuliviiri ja poukkoilee suuntaan jos neljänteenkin. Törmäsin tällaiseen loistavaan herkkuun, mikä kylläkin kuulostaa enemmän kuuman kesäpäivän viilentäjältä, kuin keväisen loskapäivän keitolta. Mutta ei haittaa.


Avokado-limekeitto

7 dl kanalientä
2 kypsää avokadoa
3/4 dl limen mehua
valkosipulijauhetta
2 ½ dl kermaa
limeviipaleita koristeluun
suolaa
pippuria

Halkaise avokadot pituussuunnassa ja poista siemenet. Siemenen saa helposti poistettua napauttamalla veitsellä siemeneen ja vetämällä sen pois. Voit tietty kaivertaa sen lusikallakin. Kaiverra lusikalla avokadomassa pieniksi paloiksi ja heitä blenderiin. Laita sinne myös kanaliemi, limemehu, valkosipulijauhe, kerma, suolaa ja pippuria. Aja tasaiseksi masaksi. Testaa maku. Jäähdytä jääkaapissa vähintään 2 tuntia ja tarjoile kylmänä.

Alligaattorihedelmän (kts. kuori) ostamisesta sen verran, että jos haluat kypsän hedelmän, paina sitä hellästi sormellä tyvipäästä. Kuori antaa hieman periksi, mutta ei jätä painaumajälkeä. Jos kuitenkin onnistut ostamaan raa'an avokadon, kuten minulla on tapana, se kypsyy parhaiten paperipussissa omena seuranaan.

Vielä pari vinkkiä: Avokado tummuu helposti, kun sen on halkaissut, joten kannattaa nöyryyttää sitä pienellä määrällä sitruunamehua. Ja vielä... avokado tarjotaan usein kylmänä, koska se ei oikeastaan hirveästi rakasta korkeita lämpötiloja. Avokadon sisältämät tanniinit saattavat tuottaa hedelmälle tällöin kitkerän maun kuin beduiinin sandaalissa konsanaan.

Desimitoilla nakellaan lokkeja

Louisianan keittiö on jostain syystä kiinnostanut minua jo pitkään. En ole ikinä käynyt Yhdysvalloissa, minulla ei ole mitään tekemistä koko Louisianan, saati sitten New Orleansin, kanssa. Ehkä kreolikeittiön motto "Ruoka ei ole vain lautasella, se on myös sydämissä" kiehtoo minua. Ruokaa ei käsitetä ainoastaan ravinnoksi, vaan se on elämäntapa. Sille taputetaan ja sen kanssa riemuitaan. Ruoan suhteen ei voi olla väärässä, sillä jokaisella on omat makumieltymyksensä. Ja mikä parasta kreolikeittiön reseptiikka on vain suuntaa antavaa. Desimitoilla ei ole käyttöä, keittiövaaoilla on, mutta niitä käytetään keittiövaanheittokilpailuissa. Muutenkin ruokaan voi laittaa vähän mitä vaan, mitä kaapista sattuu löytymään. No vedetään nyt sen verran takaisin, että kreolikeittiön leivontaohjeissa olevia raaka-ainemääriä kannattaa noudattaa tarkemmin.

La Nouvelle Orléans eli siis New Orleansin siirtokunta perustettiin 1700-luvun alussa ranskalaisten toimesta. Alueen hallinta siirtyi muutama vuosikymmen sen jälkeen Espanjalle, mutta palautui taas pian ranskalaisten haltuun. 1803 New Orleans liitettiin emämaahansa, kun amerikkalaiset ostivat Louisianan. Kaiken kaikkiaan New Orleans ehti olla seitsemän lipun alaisena. New Orleansista oli tällöin kehittynyt vilkas kansainvälinen satamakaupunki. Tämä on se pohja, jota vasten kreolikeittiötä pitää tarkastella. Uudet vallanpitäjät toivat kaupunkiin oman keittiöväkensä. Vaikka käskijät vaihtuivatkin suhteellisen tiuhaan tahtiin, keittiögurut jäivät ja ruokakulttuurit sekoittuivat. Tämä keittäjien ammattikunta, kaupunkiin muuttaneet espanjalaiset ja italialaiset siirtolaiset, ranskalainen väestö, paikalliset intiaanit ja muuttoliike Meksikosta synnyttivät vähitellen kreolikeittiön.

Kun puhutaan Louisianan keittiöstä, pitää mainita myös kreolin maalaisserkku cajun. Akkadit olivat ranskalaisia, jotka lähtivät siirtolaisiksi Kanadaan, Acadian alueelle. Kiihkokatolilaisuutensa vuoksi akkadit karkotettiin alueeltaan, jolloin osa heistä palasi Ranskaan, mutta suuri osa muutti Louisianaan, New Orleansista länteen maaseutualueelle. Cajun on oikeastaan kieliväännös tai -virhe sanasta acadian. Kotioloissa cajun- ja kreolikeittiön raja on käsittääkseni kohtalaisen selkeä, mutta ravintoloiden ruokalistoilla puhutaan suloisesta sekamelskasta. Cajun ruoka on kuitenkin tuhdimpaa ja pippurisempaa kuin kreoliruoka.

Vaikka mainitsinkin, että ruokiin voi laittaa lähes mitä vaan, on pyhä kolminaisuus silti läsnä: sipuli, selleri ja paprika. Muita kreolikeittiön tunnusmerkkejä ovat kermaiset, yrtein höystetyt kastikkeet. Äyriäisiä ja kaloja käytetään paljon. Miltei missä tahansa kreoliravintolassa ruokalistalle kuulu Shrimp Creole, katkarapuja kreolilaisittain.

Louisianan keittiön lemppareitani ovat gumbo ja jambalaya. Gumbo ehkä herättää minussa empaattista nostalgiaa yliopistoaikojani ajatellen, sillä olihan Gumbo ainejärjestömme suojelija ja ylin jumaluus. Suuri yleisö tietää gumbon paremmin keittona tai vihanneksena.
Jambalaya on vähän kuin espanjalaisten paella. Voisi sitä kai verrata nasi gorengiinkin tai jos oikean rohkea haluaisi olla, niin ruotsalaisten pyttipannuun. En kuitenkaan ole niin rohkea, sillä lähipiiriini on päässyt soluttautumaan yllättävä määrä suomenruotsalaisia. Eräs nuori vaasalainen naishenkilö on kuitenkin antanut ymmärtää, että suomenruotsalaiset ovat monin tavoin kulttuurisesti ja rodullisesti perisuomalaisia kehittyneempiä ja etevämpiä, joten Polkagris hiljenee. Minun jambalayaani kuuluu vakiokamana makkaraa ja kanaa. Ei pidä pelästyä kokeilematta, sillä se on aivan loistava yhdistelmä. Kanaa pitäisi syödä enemmänkin ainakin lemmujen mielestä.

Muskahan heitti melkein suomenruotsiksi legendaarisen Hank Williamsin kappaleen Jambalaya. Kappale saa vieläkin allekirjoittaneen jalan nousemaan kuin juniorivuosina reikä kengässä maa-ampiaispesän päällä. Tässä kuitenkin pieni ote Hankin versiosta.

Jambalaya and a crawfish pie and fillet gumbo,
´cause tonight I`m gonna see my ma cher amio.
Pick guitar, fill fruit jar and be gayo!
Son of a gun, we`ll have big fun on the bayou!

Liekö Hank ollut ruoan ystävä. Jambalayan ja gumbon lisäksi Hankille maistuu myös crawfish eli jokirapu, jota paikallisst pyydystävät joista ja soista.

Jos jambalaya ihan tosissaan alkaa kiinnostaa, niin maailman jambalaya-pääkaupunki on Gonzalesin pikkukaupunki Louisianassa. Siellä nimittäin järjestetään vuosittain jambalayafestivaalit. Tulevana vuonna järjestyksessään 39. juhlissa järjestetään tietysti arvostetut jambalayan kokkauskisat. Sinne vaan kokkailemaan. Tässä säännöt. Ja muistakaakin, että edellisvuosien voittajia ei saa käyttää apureina.


Jambalaya

Laitan nyt tähän reseptiin hieman määriäkin. Niitä sitten noudattaa, jos siltä tuntuu. Eri asia on kannattaako se.


250 g kanasuikaleita
3 chorizo-makkaraa
3 vartta varsiselleristä
2 keskikokoista sipulia
3 valkosipulin kynttä
2 paprikaa
4 laakerinlehteä
chilijauhetta
inkivääriä
kuminaa
3-4 dl riisiä
9 dl kanalientä
suolaa
pippuria

Paista kana pannulla rasvassa kullanruskeaksi ja ota se valumaan talouspaperille. Kuutioi makkara ja ota myös siihen väri pannulla ja nostele pois. Lisää chilijauhe, inkiväärijauhe ja kumina pannulle ja paista niitä minuutti makkaran rasvassa. Silppua sipulit ja lisää pannulle. Paistele hetki. Lisää viipaloidut paprikat ja sellerit ja paista kunnes ne ovat saaneet hieman väriä. Lisää kanat ja makkarat. Lisää myös öljyä ja riisi. Paistele riisiä kolme minuuttia välillä pohjaa myöten sekoittaen. Lisää laakerinlehdet ja kanaliemi. Kuumenna kiehuvaksi, alenna lämpöä ja anna hautua kypsäksi. Tarkoituksena olisi, että jambalayaan ei jäisi juurikaan nestettä, mutta toisaalta riisikään ei saisi päästä ylikypsäksi. Poista lopuksi laakerinlehdet ja tarkista maku.

Punaista lihaa

Sain vihjeen, että Sampo lähettelee perättömiä huhuja. Ei, en ollut 9.1.2004 lainkaan soosissa.

Aasiaan. Erilaiset relissit, pikkelssit, soosit ja sekasotkut ovat aina olleet lähellä sydäntäni kuten WPW-oireyhtymäkin. Etnokaupat ovat mahtavia paikkoja. Ennen näkemättömiä sooseja hyllyt väärällään odottamassa ahneen kuolaavaa kädenpuristustani. Ajvar huusi minulle: ota minut mukaan - ja minä tietysti otin. Muutkin purnukat yrittivät huutaa, mutta menin kassalle läpsytellen korviani ja huutaen lällällällälällällälälällä, etten kuulisi mitään. Libanonilainen myyjä oli hieman ihmeissään, mutta meille on kehittynyt hiljalleen sanaton yhteisymmärrys. Hän pitänee sitä suomalaisena poismenomorjestuksena. Mielenkiinnolla odotan sitä hetkeä, kun hän vastaa korviaan takoen ja lällättäen. Silloin salamavalo välähtää.

Ajvar on suosittua Balkanilla. Se on eräänlaista relissiä, ruoan höystettä. Jotkut voisivat kutsua sitä jopa hilloksi. Slovenialaiset yrittivät saada ajvarille EU:n nimisuojaa, mutta makedonialaiset nostivat asiasta metelin, sillä heidän mielestään ajvar on heidän omaisuuttaan. Tuomioistuin päätti, ettei ajvarille myönnetä nimisuojaa, sillä sitä voi verrata esimerkiksi sellaiseen nimeen kuin perunasalaatti. Kiehtovaa kuin koiralle tehty leopardiasu.



Ajvaria valmistetaan loppukesästä tai alkusyksystä: silloin kun on paprikoiden sadonkorjuuaika. Monissa kodeissa ajvaria säilötään purnukoihin talvikautta varten. Ajvaria on helppo tehdä itsekin.

3 punaista paprikaa
1 munakoiso
1 chilipaprika
½ dl oliiviöljyä
puolikas sipuli
2 valkosipulin kynttä
½ rkl sitruunan mehua
suolaa ja pippuria
persiljaa

Paahda paprikoita ja munakoisoa 200 asteisessa uunissa, niin kauan, että kuoret ovat kunnolla tummuneet. Poista kuoret ja survo paprikan ja munakoison liha mössöksi vaikka haarukalla tai monitoimikoneella. Hakkaa sipuli, chili ja valkosipuli ihan pieniksi kuutioiksi. Pistä hieman oliiviöljyä pannulle ja freesaa kuutioita siinä hetken aikaa. Poista lämmöltä ja sekoita mukaan paprika-munakoisomassa. Lisää loppu oliiviöljy ja sitruunan mehu. Mausta vielä suolalla ja pippurilla. Koristele persiljalla.

Ajvar sopii hyvin vaikkapa vaalean, salaatilla tarjottavan, leivän päälle. Tai pitaleivälle, johon voi heittää vähän fetasiivuja mukaan. Viimeksi taisin laittaa sitä tortilloihin. Toimii myös paahdetun tai grillatun lihan kanssa.

Kohta tiriC

Kesää jo hieman odottelee. Se, mikä kesässä tökkii, on hyttyset - ja pahasti. Onneksi vanha kansa tietää, millä imuttajat saa hoideltua. Niitä voi lyödä halolla päähän tai sitten voi vuorata itsensä persiljalla. Hyttyset eivät kuuleman mukaan voi sietää sen tuoksua. Päähän lyöminen ei vaadi mitään remonttireiskamaista nokkeluutta, mutta persiljaturkki hakee jo pientä pelimannihenkistä kylähulluutta. Jos ei muuten kehtaa, voi laittaa vanhan nahkaisen lentäjähatun päähän. Sen kanssa uskaltaa tehdä mitä vaan. Muuten mikä loistava bisnesidea: Lapin soille persiljanmyyntikojuja. Tervetuloa taalerit. Ideaa saa käyttää. Kansanperinne kertoo, että persiljaa on käytetty myös reumatismin hoitoon ja päätäiden karkottamiseen. Pariisin ilotyttökatuja on aikanaan nimitetty persiljakaduiksi. Tuolla tuskin on ollut mitään tekemistä imuttamisen lopettamisen kanssa. Nimi juontanee juurensa persiljan ns. abortoivasta vaikutuksesta. Persiljaa ei suositellakaan raskaana oleville naisille, sillä suuret määrät voivat aiheuttaa keskenmenoja. U can call me Dr. Polkkapossu, vaikka en oikeastaan tiedäkään, mikä aine persiljassa tuon keskenmenovaaran aiheuttaa. Voihan se olla tietty rauta, koska sinnehän se surahtaa istukkaa pitkin sikiöön ja polkka vain soi. Eikös se niin ollut, että rautaa ei kovin paljon suositeltu raskauden aikana. Pois tästä aiheesta, sillä oloni alkaa tuntua vaivaantuneelta. Ei, en ole metroseksuaali.

Persilja on kyllä loistavaa kuin maatilamatkailu Nummi-Pusulassa. Ilman kumpaakaan ei tulisi toimeen tai jos tulisi, niin helposti vaikka ilman kumpaakin. Joka tapauksessa persilja on varmasti yksi tunnetuimpia yrttejä niin Turussa kuin muissakin oikein huikeissa metropoleissa. Maailmalla käytetään ehkä enemmän lehtipersiljaa; meilläkin sen suosio tuntuisi olevan nousemaan päin.

Seuraavan ruokaohjeen löysin jostain keittokirjasta, harmi vaan en yhtään muista mistä. Enkä oikeastaan muista ohjettakaan kovin tarkkaan, mutta kyseessä oli aika näyttävän näköinen alkupala. Tähän siis tulee vähän sovellettu versio, mutta sitähän ruoanlaiton pitää ollakin.


Persiljalla maustettua munasalaattia ja tiristettyä anjovista perunapedillä2 annosta



Pottuviipale

2 isoa viipaletta rosamunda-perunaa
oliiviöljyä
sitruunan mehua
suolaa ja pippuria

Keitä perunaviipaleita n. 10 minuuttia. Loput aineet käytetään annoksen kokoamisvaiheessa.


Persilja-munamasa

1 kovaksi keitetty muna
½ punasipuli pieneksi hakattuna
2½ rkl majoneesia
2 tl dijon sinaappia
½ dl persiljaa silputtuna
suolaa ja pippuria

Hakkaa muna pieneksi. Sekoita kaikki aineet. Lisää majoneesia, jos tuntuu siltä.

Frittitaikina

öljyä paistamiseen
1½ dl vehnäjauhoja
1½ dl tosi kylmää vettä
1 keltuainen
20 g raastettua parmesaania tai pecorinoa
suolaa
4 anjovisfilettä

Lämmitä öljy paksupohjaisessa kattilassa tai padassa 180 asteiseksi. Sekoita 1 1/4 dl vehnäjauhoja ja jääkylmä vesi. Lisää keltuainen, juusto ja hippunen suolaa. Sekoita tosi tasaiseksi masaksi. Pujota kaksi anjovisfilettä yhteen tikkuun ja kierittele sitä lopuissa vehnäjauhoissa. Pyöräytä tikut taikinassa ja tiristä kuumassa rasvassa hetki. Nosta talouspaperille valumaan.

Kokoaminen. Laita perunaviipale lautaselle. Kaada sen päälle hieman oliiviöljyä ja sitruunan mehua. Pirskota hieman pippuria päälle. Laita lusikalla persilja-munamasaa perunaviipaleen päälle ja työnnä anjovistikku perunaviipaleeseen pystyyn. Koristele persiljalla.

Kesäkurpitsaa, retiisiä ja jääpaloja

Vuosi 2003 oli muutosten vuosi. Saddam yritti tehdä itsestään rosvopaistia Tikritin kyläpäälikön takapihan kuopassa, mutta jenkit eivät antaneet Saddamin hautua kunnolla. Valtion velka kohosi 44 prosenttiin suhteessa kokonaistuotantoon, kun Arkadian kummulla innostuttiin syömään kielikampeloita valtion piikkiin. Lounassetelin suurimmaksi arvoksi määrättiin 7,70, mikä harmitti varsikin Tommi Evilää, jonka kauden tavoitteena oli ollut 7,80. Chris de Burghin tytär, Rosanna Davison, voitti miss maailma -kilpailun ja melonien syönti lähti valtavaan nousuun Irlannissa. Suomessa vuoden vihannekseksi valittiin kesäkurpitsa. Kyllä, kesäkurpitsa.

Kesäkurpitsaa jyystetään Suomessa n. puoli kiloa asukasta kohden. Siis yksi semikokoinen kesäkurpitsa per capita vuodessa, mikä on mielestäni ihan käsittämättömän vähän. Tunnetuimmat kesäkurpitsatyypit ovat Suomessa zucchini-, spaghetti- ja koristekurpitsat. Näistä kesäkurpitsanimitystä käytettään yleensä vaan pitkänhuiskeille zucchineille, joista on totuttu näkemään vihreitä ja keltaisia versioita. Zucchinia on pidetty kesäkurpitsan synonyymina, näin ei siis kuitenkaan tarkalleen ottaen ole. Kesäkurpitsa on erinomaisen kevyttä syötävää, sillä se on lähes kokonaan vettä. Jos ajatellaan päivän energiantarvetta teoreettisesti, pitäisi nuoren 55 kiloisen naisen syödä 15 kg kesäkurpitsoita tyydyttääkseen päivittäiset tarpeensa. Ei paljon naurata - yritä siinä sitten pitää nainen tyytyväisenä. Kesäkurpitsaa ei ole samastettu terveysvaikutteisten kasvien joukkoon. Siinä on kuitenkin tärkeitä suojaravintoaineita, C- ja E- vitamiinia ja A-vitamiinin esiastetta. Suojaravintoaineiden tärkeimpiä tehtäviä ovat kudosten uusiutumisen turvaaminen, puutostaudeilta suojaaminen ja elimistön vastustuskyvyn suojaaminen.

Kesäkurpitsasta saa minimaalisella vaivalla hauskoja koristeita vaikka piristämään salaattilautasta. Koristeita, jotka myös maistuvat hyvälle. Sama pätee retiiseihin. Tein tähän molemmista mallikappaleet.


Kesäkurpitsarullat

tuorejuustoa (mausta itse tai osta valmiiksi maustettu)
kesäkurpitsa
pippuria

Poista kesäkurpitsasta päät ja suikaloi pituussuunnassa juustohöylällä. Levitä tuorejuusto suikaleelle ja kääri rullalle. Ripottele päälle rouhittua pippuria.


Retiisiruusut

retiisejä
tuorejuustoa

Leikkaa syvä ristikkäisviilto retiisin pääliosaan. Pistä retiisit jääpaloja täynnä olevaan veteen jääkaappiin. Tunnin, parin, kuluessa retiisit ovat auenneet kauniiksi ruusuiksi. Laita tuorejuusto pursottimeen ja täytä raot.

Moosesaka

Jumalan ja bussinkuljettajan edessä olemme kaikki tasa-arvoisia. Manaaja sai juuri uuden jatko-osan, kun tuleva kokki käytti koko pahojen ajatusten repertuaarinsa linjan nro 32 kuskia vastaan. Meinasin nimittäin juuri jäädä bussin alle, kun ajomiehellä oli tapa-kangasalalainen-turussa-ja-saa-bonuskuponkeja-päivä. Vaikka rauhallinen olenkin, osaan silti kohtalaisesti pahat ajatukset ja kansainväliset sormiviittomat.

Iloisempiin asioihin. Varmasti moni keittiömestari kateellisena ihailee seuraavaa reseptiä. Onneksi olen keittiöalalla uuden koulukunnan edustaja: reseptini eivät ole valtionsalaisuuksia, vaan kaikki saavat käyttää niitä mielensä mukaan. Tähän ei tarvita kuin vettä lumisessa muodossa, yksi porkkana, rusinoita ja sadelätsä. Hahaa. Kaikki joukolla tekemään lumiukkoja vielä kun voi. No niin.

Joskus aikoinaan heitin keihästä aikas aktiivisesti. Ollessani korkeanpaikan harjoitusleirillä Kreetalla, tuli maisteltua kaikenlaisia mukavia paikallisia ruokia. Keppiä en kyllä heittänyt loppupeleissä matkalla kertaakaan, koska Saksan silloinen kuningaskeisari Helmut Kohl, oli tulossa kyseiselle kentälle pitämään juhlapuhetta. Kenttä ei kaivannut ylimääräisiä kepin mentäviä aukkoja. Piti keskittyä muihin asioihin, mutta se ei varsinaisesti ollut mikään suuri ongelma. Harjoittelin tietysti polkan askelkuvioita. Mutta erityisesti mieleeni jäi, ruotsalaisten yleisurheilijatyttöjen lisäksi, moussaka, tuo Afroditeksen lahja Jukolan jäärille. Moussakasta on monia eri versioita, kreikkalaisten lienee kaikkein kuuluisin: alimpaan kerrokseen tulee paistettua munakoisoa, keskelle jauhettua lammasta ja tomaattia, päälle bechamel-kastiketta. Joissakin maissa saatetaan käyttää lisänä sipulia, perunaa, kermaa, leipäkuutioita tai vaikkapa kesäkurpitsaa.

Kirjoittelinkin juuri tuossa taannoin munakoisosta ja siitä lähtien on tehnyt mieli sitä. Halujen säkillä ei ole pohjaa varsinkaan silloin, kun muovi on revennyt ja munakoison suhteen näin on ollut jo jonkin aikaa. Mökillä tietty viikonloppuna paisteltiin makkaraa ja muuta mukavaa, mutta moussakaakin oli pakko saada. Aina ei jaksa väännellä gourmet'a. Ei ehkä ihan perinteinen mökkiruoka paitsi Demostheneksen juhannuskarkeloissa. Meillä moussaka nautittiin jo hyvin vanhalla ja antavalla periaatteella: kun käsi koukistuu, silloin suu avautuu.

Moussaka



400 g hirven(moose) jauhelihaa
prk tomaattimurskaa
munakoiso
kesäkurpitsa
4 perunaa
2 sipulia
2 kynttä valkosipulia
4 dl valkoista kastiketta
4 katajanmarjaa
1 dl punaviiniä
basilikaa
suolaa
pippuria
timjami
1,5-2 dl juustoraastetta

Leikkaa munakoiso sentin paksuisiksi viipaleiksi, heitä suolaa päälle ja jätä lepäämään. Puolen tunnin päästä huuhtele viipaleet vedellä ja taputtele vaikka pyyhkeellä kuiviksi.

Kuori perunat, leikkaa puolen sentin viipaleiksi ja keitä n. 6 minuuttia.

Pilko sipulit reiluiksi siivuiksi ja freesaa pilkottujen valkosipulien kanssa pannulla. Lisää jauheliha ja ruskista se. Mausta jauheliha suolalla, pippurilla ja murskatuilla katajanmarjoilla. Sopii vaikka käyttäisit muutakin lihaa. Lisää punaviini ja keittele hieman kokoon. Kaada joukkoon tomaattimurska, anna hautua hetken ja mausta koko masa tuoreella basilikalla ja timjamilla. Lisää myös hiukan sokeria tai hunajaa. Hunaja on terveellisempää, mutta siinä on enemmän kaloreita. Tee seuraavaksi helppo valkokastike. Kaada maito kattilaan, kiehauta, ja sulata juusto. Juuston pitäisi suurustaa kastiketta tarpeeksi. Mausta valkopippurilla ja, jos tarvii, suolalla.

Leikkaa kesäkurpitsa sentin paksuisiksi viipaleiksi.

Voitele vuoka. Laita pohjalle ihan himppu valkokastiketta. Sitten mielesi mukaan vuorotellen munakoisoa, kesäkurpitsaa, perunoita, jauhelihakastiketta, valkokastiketta jne. Päällimmäiseksi kuitenkin valkokastiketta. Paista 200 asteisessa uunissa reilu 30 minuuttia.

Aurinkoiset päivät ovat kuin pekonipalasia elämän salaattikulhossa

Tänään on kevätpäivä ollut kaunis kuin possu pienenä. Kevät ja kevät, aamulla lähes -10 pakkasta, mutta aurinko lämmittää sekä mielen että maan. Viikonloppu kutsuu ja mökin takkatuli. Ihan kuin lomalle lähtisi taas. Lomailua tämä viikko on ollutkin, mutta ensi viikko muuttaa kaiken, kun pääsee totisiin toimiin ravintolan keittiöön. Asiakkaat saavat taas valkosipulijäätelöä polkkaavina vahinkolaukauksina.

Millainen mieli, sellainen ruoka. No mieli on raikas, joten ruoalta odotetaan samaa. Nizzan salaatti maistuisi. Kaapistakin löytyy tarveaineet. Nizzan salaatti, salad nicoise, on oman alansa klassikko, vähän kuin Dalin valuva kello. Nizzan salaatti koostuu yleensä samoista raaka-aineista, vaikkakin reseptejä on joka lähtöön. Voi pahalainen, papuja ei näy kaapissa olevan ja niitä tähän salaattiin tulee aina. No olkoon tämä sitten Nizzan lähiösalaatti, koska ei näy olevan anjovistakaan. Kiistaa käydään lähinnä siitä, kuuluuko salaattiin salaattia ja onko sen pääraaka-aine tomaatti. Tuo taistelu kiinnostaa yhtä paljon kuin tasohyppely, joten antaa niiden tapella, joilla ei ole parempaa tappelun aihetta. Nizzan salaatin voi koota lautaselle, miten haluaa, kaikki sekaisin tai vaikka raaka-aineittain. Hassua muuten, sain juuri päivän ahaa-elämyksen: mikä siinä on, että raaka-aine ei enää ole oikeastaan raaka-ainetta, kun se asetetaan lautaselle. Vähän sama asia kuin nauta muuttuu häräksi siinä vaiheessa, kun se laitetaan pannulle. Miettikää sitä nyt sitten viikonloppu. Olisi varmaan pitänyt äsken kirjoittaa, että kokoa lautaselle komponenteittain. Sepä kuulostaakin hyvä, hyvempi, hyvemmältä.



Nizzan salaatti

perunaa keitettynä, jäähdytettynä, kuutioituna
tomaattia viipaleina
punasipulia viipaleina
kananmunaa keitettynä
salaatinkerä
tonnikalaa purkitettuna
oliiveja
kapriksia
paprikaa siipaloituna
(anjovisfileitä)

Tämä kuva on napattu Tunisian reissulla ja on ravintola La Fiestan versio Nizzan salaatista. Eipä näy papuja heilläkään.



Laita salaatinlehdet lautaselle pediksi ja kokoa muut tarveaineet sen päälle mielesi mukaan. Tee kastikkeeksi viinietikkakastike ja tarjoa joko alkuruokana tai sitten leivän kanssa ihan pääruokana.

Viinietikkakastike

1 rkl. viinietikkaa tai sitruunamehua
1/2 tl suolaa
1/4 tl pippuria
3 rkl öljyä
1 murskattu valkosipulin kynsi
1/2 tl rakuunaa
1 rkl hienonnettua persiljaa

Sekoita aineet keskenään.

Pöllön suuri kosto

Pelle Miljoonan terveiset Goalta joskus marras-joulukuussa 2005: "Fuck you, asholes!" pomo äänesti ittensä ulos talosta, rantsuun goisaamaan. Heräsin aamunkoitteessa koiralauman keskeltä, ne kai kelas et toi iso on rantsun pomo, the Big Dog, kaikki diggaa goisata Ison Pomon suojeluksessa. Hiippailin talolle, aamutuimaan ku neidit nukku peukalo suukissa, vedin viiden minsan rumpusoolon, Pöllön Suuri Kosto!"

Monilla intialaisilla naisilla on kaapissaan valmiina masalaseosta (daag). Se valmistetaan paistetusta sipulista, valkosipulista, tomaatista, inkivääristä ja erilaisista mausteista. Currya varten se säilyy jääkaapissa n. 2 viikkoa ja jos haluaa pakastaa, niin kauemmin. Daag-seos on hyvä pohja currylle. Seos lämmitetään, lisätään muutama ruokalusikallinen öljyä ja sitten broileria, lammasta, kalaa tai vihanneksia, paistetaan hetki ja lisätään hieman vettä ja curry onkin jo valmista.

Useimmille meistä curry varmaankin on maustehyllyn purkillinen kellertävää maustetta. Tai oikeastaan mausteseosta. Intiassa curry-sana tarkoittaa kastiketta ja se valmistetaan kypsentämällä lihaa tai kasviksia eri höysteiden ja mausteiden kanssa. Suurustamiseen ei käytetä jauhoja, vaan se tapahtuu sipulilla, jogurtilla, kookosmaidolla, pähkinöillä, siemenillä tai vaikkapa linsseillä.

Curryn valmistus lähtee liikkeelle oikean kattilan valinnalla. Paksupohjainen ruostumattomasta teräksestä valmistettu kattila on hyyä vaihtoehto, sillä sen sisäpinta ei reagoi voimakkaisiin mausteisiin tai happamiin aineksiin. Yleensä myös tarttumattomiksi käsitellyt pinnat ovat hyviä intialaisen ruoan valmistuksessa. Missäpä ei olisi. Kun kattila on valittu ja lämmin, kuumennetaan rasva. Intiassa käytetään yleisesti gheetä, joka on käytännössä kirkastettua voita. Sitä on helppo tehdä kotona sulattamalla suolatonta voita ja keittämällä sitä varovasti. Voista poistetaan tässä prosessissa vesi ja proteiinit, jolloin voi saa kirkkaan värin. Jos haluaa välttää kolesterolipommia on ehkä parempi käyttää ihan ruokaöljyä vaan. Tavallista voita ei voi oikein käyttää, koska currya valmistettaessa paistetaan sipulia ja mausteita pitkään, jolloin tavallinen voi ruskistuu liikaa.

Curryn valmistamisessa mausteilla on erittäin tärkeä merkitys. Ja niitä ei vaan heitellä pataan, kuten Polkkapossulla on tapana tehdä. Puhuttaessa mausteista ja intialaisesta ruoasta pitää muistaa vähintään neljä asiaa:

1) Mausteiden lisäämisjärjestys on tärkeä.
2) Mausteiden valinta vaikuttaa ruoan väriin, tuoksuun ja varsinkin
makuun.
3) Mausteita voidaan käyttää eri tavoin. On aivan eri asia lisätäänkö
paistettaessa vai lisätäänkö se kiehuvaan seokseen. Paistettaessa
mausteista irtoaa keittämistä enemmän makuaineita.
4) Mustanaamio on jopa Intian mittapuulla suurin guru.

Bhuna on samaa currynvalmistukselle kuin lantioliike samballe. Se tarkoittaa mausteiden paistamista öljyssä koko ajan hämmentäen niin, että mauste on koko ajan kosketuksissa kuuman öljyn ja pannun pohjan kanssa siten, ettei mauste kuitenkaan tartu pohjaan. Joissakin ruokalajeissa mausteet lisätään vasta veden tai muun nesteen lisäämisen jälkeen, jolloin mausteiden vaikutus on vähäisempi.

Ayurvedalla, hindujen Kekkostakin kohtalaisen paljon vanhemmalla kirjalla, on merkittävä vaikutus intialaiseen ruoanlaittoon. Nimi tulee sanskritinkielisestä sanasta ayus = elinikä ja veda = tieto. Ayurveda sisältää siis tietoa pitkän eliniän saavuttamisesta. Siinä ruoan ominaisuudet ja vaikutus käsitetään eri tavalla kuin länsimaisessa ravitsemusopissa. Ravinnon biokemialliset ominaisuudet eivät ole koko totuus, vaan ihmisruumiin eri elämänvoimien ja ruoka-aineiden välillä on omat suhteensa. Sairauksia pyritään hoitamaan ensisijassa ruokavaliolla, jolloin hoito perustuu kuuten makuun: makea, hapan, suolainen, kirpeä, kitkerä ja supistuva.
Ayurvedan pohjalta meidän on helpompi ymmärtää intialaista ateriaa, sillä jonkin perusmaun puuttuminen vaikuttaa negatiivisesti vastaavaan elämänvoimaan.


Ark(t)inen kanacurry (2 annosta)

Seuraavassa on yksinkertaisen arkicurryn valmistusohje. Ostin eilen sittarista kanan rintaleikkeitä, joten tulkoon tästä sitten kanacurry. Pieni vinkki vielä intialaisen ruoan valmistukseen. Koska siihen tarvitaan yleensä niin monia eri aineita, kannattaa ne ottaa jo valmiiksi esille ja myös kasvisten pilkkomiset suorittaa etukäteen. Tästä ohjeesta on chili jätetty pois, vaikka se siihen vähintäänkin olennaisena osana kuuluisi. Tänään ei vaan viitsi ähistä ja puhista tulisuuden siivittämänä.



4 rkl gheetä (tai kirkastettua voita/sinappiöljyä/seesamiöljyä/ruokaöljyä)
1 iso sipuli silputtuna
2 valkosipulin kynttä silputtuna
puolen sentin pala inkivääriä silputtuna
3/4 tl korianteria
1/4 tl kurkumaa
1/4 tl juustokuminaa
1/4 tl garam masalaa
1 tl paprikajauhetta
2 tomaattia kuutioina
suolaa
(korianterinlehtiä silputtuina)

Kuumenna öljy pannussa (tai kattilassa). Lisää öljy ja paista keskilämmöllä sipulia n. 15 minuuttia tai kunnes sipulinpalat ovat ruskistuneet. Aikas kauan kuitenkin, sillä sipulista yritettän saada sen makeus ja suurustavat ominaisuudet esiin. Lisää valkosipuli ja inkivääri ja paista minuutti hämmentäen. Lisää jauhettu korianteri ja hämmennä taas minuutti. Jos näyttää, että öljyä tarvii lisää, niin mitäs siinä odotat, anna mennä vaan. Lisää sitten kurkuma, kumina, garam masala ja paprika ja paista puoli minuuttia. Lisää 2,5 dl kookosmaitoa ja keittele rauhallisesti n. 10 minuuttia. Lisää tomaatit ja hauduta vielä 5 minuuttia. Kastike on nyt oikeastaan valmista.

Poista kananrintaleikkeestä luut ja lisää fileet curryyn, jolloin sinun pitää lisätä ehkä myös hieman vettä. Jos sipulista ja kookosmaidosta ei ole tullut tarpeeksi makeutta, lisää hieman sokeria. Hauduttaa kana kypsäksi. Ja suolaa maun mukaan. Tarjoa naan-leivän, pulaoriisin ja kurkkuraidan kanssa.

Ai että, tää oli niin hyvää...

Pulaoriisi
1 pieni viipaloitu sipuli
2 rkl öljyä
basmatiriisiä
pala laakerinlehteä
1 cm kanelitankoa
1 neilikka

Kuumenna öljy kattilassa ja ruskista sipuli. Lisää laakeri, kanelitanko, neilikka ja riisit ja paista 2 minuuttia. Lisää sen jälkeen riisipakkauksen ohjeen mukainen määrä nestettä ja keitä kypsäksi. Poista riisistä ylimääräiset osat.


Kurkkuraita
2 dl jogurttia
5 cm pätkä hienoksi pilkottua kurkkua
suolaa ja pippuria
juustokuminaa
sokeria
paprikajauhetta
1 tl silputtuja korianterinlehtiä

Sekoita viisi ensimmäistä ainetta keskenään ja koristele paprikajauheella sekä koritanterinlehdillä.

Ja jälkiruoaksi hedelmäsalaattia, koska piti päästä maistelemaan niitä edellisen kirjoituksen kaktusviikunoita ja omenabanaaneja. Hedelmäsalaatin seuraksi pyöräytin kookoskastikkeen vähän niinkuin teeman näköisesti. Nyt te opettajat siellä norsunluutornissa voitte paheksua, sillä pääruoassa ja jälkiruoassa on kummassakin kookosta :) Mutta ei sitten liikaa piiskaa, jookos!?


Pikachusalaatti kookoksisella pokemonkastikkeella

2 kaktusviikunaa
4 omenabanaania
1 appelsiini
1 kiivi

Leikkele kaikki hedelmät sopiviksi paloiksi ja kasaa cocktailmaljaan. Tarjoa pokemonkastikkeen kanssa. Ja jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin korvaisin kyllä omenabanaanin omenalla ja kaktusviikunan vaikka vesimelonilla. On ne hieman turhan vaikeita hedelmiä. Mutta taas... kun on kiva kokeilla, on kivaa kokeilla. Jes, keksin juuri sloganin.


Pokemonkastike

1/2 dl vettä
3/4 dl sokeria
1/6 tölkkiä kookosmaitoa
puolikas banaani

Kiehauta sokeri ja vesi. Muusaa banaani mössömasaksi. Lisää sokeriveteen banaani ja kookosmaito ja kiehauta. Vedä vielä vaikka sauvasekoittimella tasaiseksi.

Piikkisika

Ihan vaan ihmetelläkseni... kuka keksii tällaisen nimen kaupalleen? Oli pakko napata kuva, kun oon sitä jo muutaman kerran katsastellu.



Aloin eilen illalla ihmetellä toistakin asiaa: miksi kättäni kirvelee ympäriinsä. Ihan kuin siinä olisi pieniä haavaumia ympäriinsä, mutta mitään ei kuitenkaan näkynyt. Välillä kirpaisi niin pirusti. Nyt aamulla pistely on vaan lisääntynyt. Ja syykin on jo selvinnyt. Käytiin iltakävelyllä eilen Kupittaan Citymarketissa, jossa tutkiskelin ennennäkemättömien hedelmien osastoa. Kyllä, kyllä - sittarit ovat tarpeeksi isoja iltakävelylaitumia :) ja ennnennäkemättömien hedelmien osasto on karkkikauppa. Joka tapauksessa aikani väänneltyä ja hedelmäisiä käänneltyä nappasin mukaani kaktusviikunan ja omenabanaanin.

Kaktusviikuna lähti saman tien googleen ja jo ensimmäiset tulokset kertoivat minulle, että sitä ei saisi käsitellä paljain käsin. Mm. Kespro tiesi kyseisen asia, joten kyllä sittarin henkilökunnankin olisi syytä tietää. Reklamaatio lähti jo kyseiseen puljuun ja vastauksenkin sain jo, tai oikeastaan kolme erillistä vastausta. Erittäin asiallista toimintaa sittarin puolesta ja pointsit Kupittaan Aaltoselle. Kaktusviikunahyllyyn tulee varoitukset hedelmän käsittelemisestä paljain käsin. Asia on nimittäin niin, että kaktusviikunassa on pienen pieniä lähes näkymättömiä piikkejä koko pinta täynnä. Aaltonen tiesi kertoa, että tavarantoimittajan pitäisi alkuperäismaassa harjata piikit pois, mutta näin ei sitten ilmeisesti aina tapahdu. Tai sitten he ovat huolimattomia kuin Stevie Wonder jukolanviestissä. Se musta mikä törmäilee puihin. Pitänee toivoa, ettei pistely kovin kauaa jatkuisi, on nimittäin yllättävän v-maista. Varsinkin kun olen tutkinut käteni suurennuslasin kanssa läpi ja näkyvistä piikeistä ei ole pienintäkään haisua. Aloin jälkeenpäin miettiä, että olisiko minun pitänyt olla fiksumpi. Olihan kyseessä hedelmä, jonka nimi on kaktusviikuna. Helou, kaktus = piikkejä. Mutta ei. Päivän kriittinen kommentti: kyllä kaupalla on mielestäni vastuu t. polkkaava piikkisika. Mutta nou haad fiilings.




Hedelmä sopisi kai hyvin Saksan Yhtyneille Viiksi- ja Nahkamiehille, heillä olisi jo valmiiksi suojaavat nahkahanskat kädessään. Leikkasin kaktusviikunasta ensin pään pois ja sitten pohjan pois. Sitten skalpeerasin veitsellä sen ihon. Vähän kuin appelsiinia olisi fileoinut. Olisin tietysti voinut leikata sen vaan pitkittäissuunnassa puolittain ja syödä lusikalla pois, mutta sitten en olisi saanut siitä mukavia hedelmäsalaattipaloja. Kaktusviikunan mausta sanotaan löytyvän mansikkaa, tamarilloa, vesimelonia, persikkaa ja viikunaa. Siksi sitä sanotaan myös nimellä hedelmäsalaattihedelmä. Sitä käytetään jäätelöihin, pikkelsseihin, kakkuihin ja mm. hilloihin. Hillo kieltämättä kuulosti houkuttelevalta vaihtoehdolta, mutta raaka-ainetta oli hieman liian vähän. Karibian saarilla hedelmästä valmistetaan viiniä ja muita alkoholipitoisia juomia. Israelissa kaktushedelmien vienti on kasvanut räjähdysmäisesti ja siellä kaktusviikuna tunnetaan nimellä "sabrah". Mielenkiintoista kyllä, sabrah tarkoittaa Israelissa syntynyttä henkilöä. Paikallisen folkloren mukaan Israelin kansalla on raju ulkokuori, mutta sisältä he ovat makeita ja pehmeitä. Juuri kuten kaktusviikuna, sabrah.

Omenabanaanista en sitten tiedäkään juuri mitään. Ugandassa niitää kasvaa nimellä Sukaali Noiizi. Maku muistuttaa, yllätys yllätys, omenaa. Omenabanaani on pieni, palttiarallaa minun etusormeni kokoinen. Kuorimiseen olisi kaivannut mukaan muutaman sadan sivun manuaalia mielellään pdf-muodossa. Myös omenabanaani tulee löytämään kodin hedelmäsalaatista. Valmistan sitä sitten illemmalla, paremmalla ajalla ja kehittelen siihen jonkin hyvän kastikkeen.




T

M.A.I.S.S.I = Mullistavan Aktiivinen Ikäpresidentti ja Sensaatiomaisen Säikky Ikonimaalari

Taas purnaan samaa juttua. Tänä aamuna olisi saanut nukkua pidempään, niin eikös joku Armas Kuiva soittanut väärään numeroon. Ainakin minulla on siitä hämärä muistikuva, koska olin vielä tuolloin sekaisin kuin termiitti puujojossa. Sitä vaan miettii, miksei väärät numerot voisi olla joskus varattuja. Silloinhan minulla ei olisi puhelin soinut. Hmm.

Tällä pääsee onneksi aina hyvälle mielelle: voi käydä arpomassa itselleen sudenpentukenraaliarvonimen. Voitte tästä lähtien kutsua minua nimellä:
P.O.L.K.K.A.P.O.S.S.U =
Pottumaisen Objektiivinen Lentäjä, Kadehdittavan Kaihomielinen Atleetti sekä Proosallisen Onnellinen ja Sykähdyttävän Salakavala Uimahyppääjä.

Hih. Loistogeneraattori.

Eilen kokkailin Pocket Knifen kanssa maissikeittoa. Maissi on vehnän ja riisin ohella maailman viljellyimpien kasvilajikkeiden joukossa. Sen alkuperä on hieman hämärän peitossa, sillä sitä ei löydy villinä luonnosta. Maissi pärjää vain ihmisen käden ja suokuokan ansiosta. Ei se taidakaan kasvaa soilla. Maissin lapsuuden koti on luultavasti Meksiko, josta on löytynyt merkkejä viljelystä 7000 vuoden takaa.

Maissi on hyvä (lue: paha) esimerkki muuntogeenisestä ruoasta. Geenimanipulaatiohan nähdään normaalitallaajien kesken stereotypisesti pahana asiana. No ei pidä pelästyä. Jotkut geenimanipuloidut maissilajikkeet tuottavat 20 kertaa enemmän toksiineja kuin normaalit. Mutta ei mitään... kyllä se varmasti ihan terveellistä on. Maissipelloilla ei Monarkkiperhoset lentele ja kuolleilta rotilta löytyy pahasti vaurioituneita sisäelimiä, mutta tuskin nuokaan ihmisille mitään aiheuttavat. Kyllähän kuluttajille kerrottaisiin, jos olisi jotain huolta, sillä USA on maailman suurin maissintuottaja. Ja tässähän on vain rahasta kysymys.


Niin, eilen valmistettiin taistelutovereitteni kanssa viiden ruokalajin menu teemana Etelä-Amerikka.
Tommonen se sit oli.

Maissi-katkarapukeitto
Lihavarras
Arbuusi-mangoviilennys
Jambalaya
Banaani-pekaanipähkinäpiirakka ja kookos-limesorbettia


Muheva maissikeitto

Tämä yksinkertainen ohje mukailtu keittokirjasta Elämäniloisia ruokia Louisianasta ja Meksikosta. Bongasin kirjan taannoin kirppikseltä parilla eurolla.



1 tölkki maissinjyviä
1 tölkki tomaattimurskaa
1 iso sipuli
reilu kourallinen tuoretta basilikaa
250 g katkarapuja
sokeria
omenaviinietikkaa
worchestershire-kastiketta
suolaa
pippuria
cayannepippuria
vettä

Freesaa sipuleita hetki ja lisää tomaattimurska. Lisää hieman vettä. Keittele jonkin aikaa ja lisää muut aineet katkarapuja ja maisseja lukuunottamatta. Sekoittele ja pöristele hellan ympärillä. Keittele hieman kokoon. Maistele ja lisää mausteita. Surraa tehotikulla keitos tasaiseksi. Lisää maissit. Keittele vielä hetki ja lisää ihan lopuksi katkaravut.


Arbuusi-mangoviilennys

vesimelonia
mangososetta (piltti)
kardemummaa
sokeria
luonnon(suojelu)jogurttia

Ja blenderiin vaan.


Pääsi ei-tuhmien-vitsien makuun, kun kävi Akun sivuilla...

Miten saa norsun jääkaappiin?
-Avaa oven, pistää norsun sisään, sulkee oven.

Miten saa kirahvin jääkaappiin?
-Sama homma mutta muista ottaa norsu pois.

Kumpi voitti juoksukilpailun norsu vai kirahvi?
-Norsu koska kirahvi on jääkaapissa.


No joo joo. Mua vaan naurattaa, kun se kirahvi on jääkaapissa.

Sei you sei me

Iltanälkä tuli näköjään, vaikka päivällä tulikin mässäiltyä kaikennäköistä lammaslihapullista suklaamarkiisiin. Paniikki iski, sillä maailmanhistorian paras tv-sarja lähestyi uhkaavasti... maanantai klo 19 kanava 4. Pakastimesta löytyi vihannessekoituspussi, jossa oli kukkakaalia, porkkanaa ja parsaa. Voi olla, että jotain muutakin, mutta ei ehtinyt paneutua. Kaikkien kalamiesten herkkua, pakasteseitä, löytyi pakkasen pohjalta. Koulussa tein jo porkkananektariinia, joka on ihan huippu kastike kalalle. Sen takia ohje onkin pakko kirjoittaa tähän. On se niin hyvää. Ja yksinkertaista. Ja seitä on ihan turha väheksyä. Se on aivan hyvää aina silloin tällöin, vaikka nieriää ja kielikampelaa tekisikin mieli.

Porkkananektari
porkkanamehua (Biotta)
kermaa
kalafondia
suolaa

pippuria

Mittaa kattilaan yhtä paljon porkkanamehua ja kermaa. Keitä kokoon reilu puoli tuntia. Lisää hiukan kalafondia ja mausta suolalla ja pippurilla. Suurusta, jos tarvii.


Uunisei

pakastesei
sinappia
korppujauhoja
parman juustoa
valkosipulipippuria
currya
suolaa

Sulata seitä ensin hieman mikrossa. Laita vuokaan öljyä ja voitele seitä hieman sinapilla. Ripauttele mausteet (ja korpoujauhot) vuokaan ja kääntele seitä siinä. Raasta hieman juustoa kalan päälle. Ja sitten uuniin 200 asteeseen kypsymään.

Keitä kasvikset vedessä.

Laita kasvikset keoksi lautasen keskelle, päälle pala seitiä ja kaada vielä kalan päälle porkkananektariini. Heitin vielä kehiin hieman tilliä, kun se nyt vaan sattuu olemaan hyvää.

Valkoista syötävää

Keskiajalla tuore maito ei pysynyt tuoreena kovin pitkään. Kyseiseltä ajalta peräisin olevat reseptikokoelmat kehottavatkin käyttämään maitoa, joka on juuri lypsetty. Hyvin monesti ohjetta oli mahdotonta totella. Siksi keskiajan Michael Björklundien piti kehittää jotain maidon korvikkeeksi. Jotain jossa olisi samoja ominaisuuksia ja olisi helpompi säilyttää. Korvikkeena alettiin käyttää mantelimaitoa. Se voitiin tehdä etukäteen eli sitä voitiin varastoida. Se oli rasvaista eli siitä voitiin valmistaa voita kuten lehmänmaidostakin. Ja koska se ei ollut lähtöisin eläimestä, sitä voitiin käyttää päivinä, jolloin kirkko oli kieltänyt eläinkunnasta lähtöisin olevien ruokien syömisen.

Mantelimaitoa on helppo tehdä itsekin. Oikeastaan siihen ei tarvi kuin kuorittuja manteleita ja vettä. Sen voi vielä maustaa hunajalla ja mansikoilla, jos haluaa tehdä itselleen vaikka jälkkärijuoman.

Mantelimaito
1 dl kuorittuja manteleita
4,5 dl vettä
1 rkl hunajaa
muutama mansikka

Vedä kaikki tehosekoittimeen ja aja tasaiseksi. Juoman voi siivilöidä tai sitten hörppästä ihan sellaisenaan.


Mutta se miksi itse kiinnostuin mantelimaidosta, on oikeastaan "valkoisena syötävänä" tunnettu jälkkäri eli blanc-manger. Brokeback Mountainin cowboyt, Escoffier ja Bocuse, antavat blanc-mangeriin ohjeet, jotka eroavat toisistaan vain siinä, että toinen käyttää kermaa ja toinen maitoa. Mutta jos penkoo historian patinoimia ruokaohjearkistoja, huomaa pian, että blanc-mangeriin onkin itse asiassa käytetty aiemmin mantelimaitoa.

Valmistin muutama päivä sitten blanc-mangeria ja se oli aikas herkullista. Maku olisi tuonut mieleen dajm-vanukkaan, jos sellainen olisi olemassa. Ajattelin koittaa sitä jonain päivänä ihan kunnon mantelimaidolla tehtynä. Sulatin mukaan myös hieman halvaa antamaan hassua makua. Satuin ottamaan koulun keittiölle pikku pakkauksen mukanani.

Blanc-manger

80 g sokeria
50 g kuorittuja manteleita
4 dl maitoa
1 vaniljatanko
3,5 liivatelehteä
4 dl kuohukermaa
(halvaa)



Aja sokeri ja mantelit tehiksessä tasaiseksi masaksi. Laita kattilaan maito, halkaistu ja raaputettu vaniljatanko ja mantelimasa. Kiehauta ja ota pois jäähtymään. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä 10 minuuttia ja liuota ne pieneen tilkkaan kuumaa maitoa. Lisää liivatteet seokeseen. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi ja siivilöi. Vatkaa kermavaahto. Kaada jäähtynyt seos ohuena nauhana kermavaahdon sekaan ja sekoita todella kevyellä kädellä. Annostele vuokiin ja laita jääkaappiin hyytymään mieluummin yön yli.

Seuraavana päivänä minun piti tehdä mangerin kyytipojaksi vielä joku omenakompotti, mutta joltain oli jäänyt käyttämättä ananasrenkaita, joten tein niistä nopean kimaran.

3 ananasrengasta
1,5 dl ananaslientä
3 rkl ruokosokeria
kanelia
calvadosia



Pilko ananasrenkaat pienemmiksi ja yritä heittää ne vähintään metrin päästä yksitellen kattilaan. Soita äitisi siivoomaan ohi menneet palat. Lisää kattilaan ananasten seuraksi ruokosokeri ja ihan pikku nokare voita. Kuumenna sokeri sulavaksi ja lisää ripaus kanelia. Lisää ananasmehu ja calvados. Keittele hiljalleen vajaa kymmenen minuuttia. Jäähdytä melkein kylmäksi ja kaada blanc-mangerin päälle. Nauti kuin ehtoollisviinistä kieltolain aikana.

Sorbetti on nerojen herkkua

Sana sorbet on ranskaa ja tulee italiankielisestä sanasta sorbetto. Se taas tulee turkista sanasta sherbet, jonka juuret löytyvät arabiankielisestä verbistä shariba so. juoda. Sharbah taas tunnettiin hedelmäisenä juomana, johon oli lisättu makeutusainetta ja lunta. Ja ja ja... mitä enemmän yritän selvittää sanan etymologiaa, sitä enemmän tunnen olevani Särkänniemen possujunassa ja siinähän menee pää ihan pyörälle. Joten se siitä.

Ensimmäiset merkinnät sorbetista tai paremminkin sorbetin tapaisesta nautinnosta löytyy pyromaanikeisari-Neron ajalta, jolloin, Via Appiaa pitkin, juoksijat toivat hoviin lunta, joka sitten sekoitettiin hunajaan ja viiniin. Virallisen tarinan mukaan Via Appia rakennettiin, jotta Rooma pystyisi nopeammin liikuttelemaan sotilaitaan: ei ole kuitenkaan vaikeaa nähdä todellista syytä, joka epäilemättä oli herkkusuusenaattorien sammumaton sorbetin himo. Tarina kertoo myös, että Nero halusi liekittää sorbettinsa, mutta flambeerasikin vahingossa samalla koko Rooman. Hyvä opetus siitä, että pitää olla varovainen, jos haluaa liekittää jotain.
Mikä neron leimaus. Mei capilli sunt flagrantes. Marco Polon kerrotaan palanneen itämailta 1200-luvun lopulla mukanaan reseptit keitoksista, joihin tuli hedelmän mehua, hedelmälihaa ja lunta. Sittemmin Katriina de Medicin kerrotaan vieneen sorbetin Ranskaan mukanaan aviotuessaan jo 14-vuotiaana 14-vuotiaan tulevan Ranskan kuninkaan, Henkka toisen, kanssa. 1600-luvun loppuun mennessä sorbetti oli jo levinnyt suureen osaan Eurooppaa.

Sorbetti on siitä hauska taiteenlaji, että siihen voi laittaa lähes mitä vaan. Pitää vaan miettiä, tarjoaako sorbansa jälkiruokana, vai ehkä kahden pääruoan välissä.

Seuraava sorbetti kehitettiin yhdessä kokkiystäväni Paspartout'n kanssa. Selleri saattaa kuulostaa mielenkiintoiselta, mutta sitä se onkin. Repikää tästä huumoria, mutta kyllä vaan niin hyvältä maistui, että sorbetti meinattiin syödä suoraan jäätelökoneesta kolmella sormella.

Korjaa minua Paspartout, jos muistan jotain väärin, sillä ei tullut kirjoitettua ohjetta heti ylös.


Selleri-basilikasorbet



1 l vettä
2,5 dl sokeria
Kourallinen basilikaa
2,5 dl varsiselleriä kuutioituna
pala vesimelonia
2 rkl calvadosta
1/2 vaniljatanko
1 tähtianins
1 liivatelehti

Pane litra vettä kiehumaan ja sulata sinne sokeri. Tuloksena n. 25 prosenttinen sokeriliemi. Kuori varsiselleri raparperin tapaan ja kuutioi. Lisää kiehuvaan veteen varsiselleri, tuore basilika, calvados, halkaistu ja raaputettu vaniljtatanko, ja tähtianis. Laita liivatelehti likoomaan kylmään veteen. Keittele rauhallisesti vajaa 15 minuuttia. Poista tanko ja seos sileäksi sauvasekottimella ja lisää kuumaan vesitilkkaan liotettu liivate. Laita sorbettumaan jäätelökoneeseen.

Np* Juanes: La camisa negra