1.10.2018

Kolme hunajaista reseptiä

Turussa vietetään 5.7.10.2018 perinteisiä ruoka- ja viinimessuja. Näytteilleasettajia on hirveä kasa, nostetaan näistä kuitenkin esille Varsinais-Suomen Mehiläishoitajat, koska hunaja nyt vaan on possumaisen hyvää. No saattaa siellä muitakin juttuja olla, joista tykkään.

Pimeitä ja viileitä iltoja varten ajattelin heittää kehiin tällaisen kivan pienen illanistujaismenun, jossa hunaja on vahvoilla.


Hunajainen hehkujuoma

8 dl omenamehua
3 dl vettä
3 tähtianista
appelsiininkuorta
8 neilikkaa
2 kanelitankoa
2,5-3 rkl hunajaa

mustapippuria
rommia

Leikkaa pestystä appelsiinista veitsellä ohuita kuoripaloja, ei valkoista osaa. Sekoita kaikki ainekset ja anna pöhistä rauhallisesti 40 minuuttia. Lisää lopuksi oman makusi mukaan hunajaa. Pieni ripaus mustapippuria ja ihan lopuksi vielä 2 rkl rommia antavat mukavan kärjen juomalle. 


Paistettu Camembert, rosmariinia ja hunajaa

1 kiekko camembert-juustoa
tuoretta rosmariinia
juoksevaa hunajaa

ranskanleipä
3 kynttä valkosipulia
muutama heinä tuoretta ruohosipulia
80 g Oivariinia

Leikkaa juustosta ohut kansi pois. Laita juuston päälle reilusti rosmariinia. Jätä kiekko puumuottiin ja paista 200 asteessa noin 15 minuuttia. Leikkaa ranskanleipä siivuiksi lähes pohjaan saakka. Sekoita murskattu valkosipuli, pilkottu ruohosipuli ja pehmentynyt Oiva. Voitele leipävälit kevyesti seoksella. Kääri folioon, päältä voi jättää auki. Paista uunissa juuston kanssa.

Varaa pöytään juoksevaa hunajaa. Lorota sitä juuston päälle ja lisää aina tarvittaessa. Leivän lisäksi muita kivoja dipattavia ovat omenaviipaleet ja viikunat. 


Uuniomenat ja piparkakkuhunaja-mascarpone

6 isohkoa omenaa
2 dl kaurahiutaleita
70 g voita
0,75 dl ruokokidesokeria
iso ripaus kanelia
1 prk mascarponea
(2 rkl) piparihunajavalmistetta (tai hunajaa ja pieneksi murustettua piparia)
pistaasipähkinöitä

Poista poralla omenoista kodat. Leikkaa omenat puoliksi ja laita kevysti öljyttyyn uunivuokaan kuoripuoli alaspäin. Sekoita kaurahiutaleet, voi, sokeri ja kaneli. Täytä kotapaikat pienellä määrällä seosta. Paista 180 asteessa noin puoli tuntia.

Sekoita mascarponeen hunajaa oman maun mukaan. Mulla meni noin 2 rkl. Laita reilu knölli mascarponea omenan päälle ja siihen vielä rusaus rouhittuja suolattuja pistaasipähkinöitä. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti