23.10.2018

Oluen ja juuston yhdistäminen – Tornion panimon seurassa


Juustojen ja viinien maisteleminen on aina hienoa, harmillista kyllä moni karsastaa juustojen ja oluiden yhdistämistä. Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin mielestäni oluet sopivat jopa viinejä paremmin juustojen seuraksi. Ja rehellisiähän me tietty olemme. Tämän kunniaksi kehittelin Tornion panimon oluiden kylkeen joitakin täsmäjuustovaihtoehtoja. Ja niiden lisäksi vielä rohkeampien valintoja. Muista, että kyseessä on makuasia: toisen napakymppi on toisen pyllysilmä.



Original Lapland Lager 5,2%


Original Lapland on hyvä peruslager, joka hakkaa Karjalat sun muut kapean sektorin bulkkilagerit mennen tullen. Kepeän maukas maku, jossa hieman tsekkiläisiä vivahteita. Tykkään. 

Valitse juusto, joka ei ole maultaan liian vahva. Lagerin oma herkän kepeä aromi jää helposti jalkoihin. Hyviä vaihtoehtoja ovat esimerkiksi feta, mozzarella ja havarti. 

Rohkeamman valinta:  Italian cheddariksikin kutsuttu friulano. Joka ei kylläkään muistuta näöltään eikä maultaan cheddaria. Eikä sitä oikeastaan tehdä edes Italiassa, vaikka nimi viittaakin vahvasti Friuliin. Juusto on kanadalainen ja maultaan muistuttaa italialaista montasioa. Maussa reipas ripaus suolaa ja hasselpähkinää. 

Näiden juustojen kanssa sopivat hyyin myös pilsnerit. 


North Arctic Lager 5,5%


Nortti oli minulle aiemmin tuntematon kaveri. Saunan päälle juotiin tämä possuprinsessan kanssa, molemmat pyöriteltiin silmiä. Mikä on tämä hieno juoma? Jotain lagerin ja ipan väliltä. No ei mennyt kauaa, kun kyseinen olut sai jo mainetta ja kunniaa ja valittiin Suomen parhaaksi vaaleaksi lageriksi. Kyseessä on kuivahumaloitu ja suodattamaton lager, jossa on hyvin kevyesti ipamaisia vivahteita. Pientä katkeraa ja sievää sitrushedelmää. Helppo juotava. 

Juustossa saa olla hieman särmää. Valitse cheddar tai jokin hieman kovempi alppijuusto. Parmesaanikin sopii yllättävän hyvin. 

Todella hieno valinta on Juustoportin Vuohen GR Grand Reserve, joka on jo hieman voimakkaampi maultaan, mutta toimii hyvin kevyiden katkeroiden seurana. Tätä kannattaa testata myös katkerampien ipojen kanssa. 


Lapland Red Ale 5,2% (gluteeniton)


Tornion panimossa vieraillut panimomestari James Huey kehitti tämän oluen kotimaansa ale-perinteitä kunnioittaen. Väri on kauniisti punertava kuten irlantilaiset stereotypisestikin. Nykyään Huey luotsaa Walled City Breweryä Pohjois-Irlannissa, Derryssä. Tuoksu ja maku vastaavat toisiaan: häivähdys karamellia, mäntyä ja maltaisuutta. Hyvä perusolut ja gluteenittomien oluiden joukkoon tervetullut lisä. 

Juustoksi sopii esimerkiksi manchego tai morbier. Rohkeampi voi valita jotain hieman vanhempaa cheddaria tai goudaa. Tai jotain muuta sellaista juustoa, jossa on hieman pähkinäisyyttä ja karamellia. Tosi rohkea kaivaa taskustaan stiltonia.


Arctic Stout 5,5%


Omaan makuuni stoutissa pitäisi olla hieman enemmän alkoholia, mutta minkäs sille voi, kun lainsäädäntö on, mitä on. Maitokauppavahvuinen stout jää väkisinkin hieman pliisuksi, vaikka tämä Arctic Stout onkin hyvä yritys. Tässä oluessa on tummaa suklaata, pehmeää paahteisuutta ja ina lakritsia. Sanoisin kuitenkin, että näin kevyeksi stoutiksi hyvä yritys. 

Perinteisesti stouttien kanssa suositaan voimakkaita sinihomejuustoja. Saint Agur on aina helmi ja sitä pitää nauttia sopivalla pieteetillä. Monelle hieman leppoisampi Valion Aura saattaaa olla helpompi vaihtoehto.

Mustaleimainen emmental on hauska valinta, ei ehkä niin klassinen mutta kokeiltava. Münster-juuston kanssa Arctic Stoutia kannattaa myös huuhdella kurkustaan. Syödäänhän münsteria Alsacessakin Gewürtztraminer-valkoviinin kanssa ja se jos mikä on häröä. 

Juustopöytään kannattaa ottaa mukaan myös viinirypäleitä, mansikoita ja omenoita. Ja tietty myös erilaisia keksejä ja hilloja, näiden myötä myös oluiden paritukset muuttuvat, mutta mikäpä olisi sen hauskempaa. 


Tehty yhteistyössä Tornion panimon kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti