1.2.2009

Hearts on fire

Alkuruoka

Viime kesän sadosta on varastooni jäänyt oliiviöljyyn säilöttyjä latva-artisokan sydämia. Sato olisi voinut olla parempikin: aurinkoa olisi voinut olla enemmän, juurimätää vähemmän, hiiret ja myyrät jyrsivät meheviä juurivesoja, etanat popsivat lehtiä, erilaiset karvaisenpulskat koisat munivat ympäriinsä ja vahingoittivat suomustoa. Taimivälikin saattoi olla hiukan liian tiivis, sillä osassa on ollut havaittavissa pientä kirpeyttä. Härmän kanssa oli hetkittäin ongelmia, mutta sen nyt saa kuriin kemiallisilla torjunta-aineilla.



Latva-artisokka-vuohenjuustorisotto ja broileria

sipuli
voita
vermuttia
arborioriisiä
latva-artisokan sydämiä
vuohenjuustoa
kanalientä
persiljaa
3 valkosipulinkynttä
parmesaania

Valmista risotto kuten täällä opetetaan, mutta heitä loppupuolella joukkoon vuohenjuustoa ja latva-artisokan pilkottuja sydämiä. Paista seuraksi broileria ja sulata kevyesti sen päälle köntti vuohenjuustoa.

Niin en minä siis artisokkia ole kasvattanut. Noin niinkuin yleisesti vaan totesin.

Jälkkäriksi.

8 kommenttia:

  1. Saako kysyä tyhmiä kysymyksiä? Ja silläkin uhalla, että sen kiellät esitän kysymyksen, voihan sen aina jättää lukematta... Mitä vuohenjuustoa ja missä muodossa tässä ohjeessa käytät, ihanko homekittireunaista kaveria vai jotain muuta? Olen useammankin ohjeen kohdalla asiaa joskus miettinyt.
    /vasta vispilän varteen tarttunut

    VastaaPoista
  2. President-vuohenjuustoa käytän kaikkein useimmiten. Kyllä siinä on se kittireunus, anna mennä vaan.

    VastaaPoista
  3. Kehitä ja blogaa sellainen aivan ihana tomaatti-vuohenjuusto-kanasysteemi, missä maistuu ihanasti myös balsamico. Mä en osaa ja tahdon sellaisen. :I

    VastaaPoista
  4. Ihana risotto. Vermutti risottoon onkin vielä kokeilematta

    VastaaPoista
  5. kiNtas, menee harkintaan.

    Arleena, jep vermutilla olen viimeksi antanut risotolle shokkihoitoa. Valkkari menee kyllä ihan yhtä lailla, mutta vermutista saa jo alussa hilpeät keittiöhöyryt.

    VastaaPoista
  6. jutustasi tuli mieleen, että taidan jättää latva-artisokkien viljelyn muille ihan suosiolla :)

    VastaaPoista
  7. Täällä olisi myös yksi tyhmä kysymys: Voiko vermutin korvata jollain alkoholittomalla nesteellä? Sitruunamehulla? Herkullisen kuuloinen ohje, ajattelin tehdä tätä kalkkunan lisukkeeksi kolmen ruokalajin päivälliselle.

    VastaaPoista
  8. Miten olisi alkoholiton valkoviini?

    T:Possu

    VastaaPoista