23.10.2007

Polkkapossu ilmoittautuu haastajaksi

Lokakuun ruokahaasteen aiheena on suklaa. Sehän kyllä maistuu :D Käy täällä äänestämässä.

Tämä kakku on todellinen pommi. Lupaan, että se on rasvaisempi kuin Henry Saari ja siihen vaaditaan jo jotain. Suklaata, ricottaa, voita, kermaa jne. Mutta silloin kun on kyse suklaasta, on lupa herkutella. Ei tarvi pelätä kaloreita, sillä niitä tulee aivan varmasti.

Valkosuklaa ei varsinaisesti ole lempparini, mutta kuten sanonta kuuluu, en minä irtopohjavuokaan sylje. Tämä onkin ennen kaikkea juustokakku. Suklaa tulee mukavasti taka-alalta. Ethän kuitenkaan valmista tätä ilman vadelmakastiketta: sen kirpeys ryppyilee suklaan makeudelle osuvasti kuin possunpoikanen lihakauppiaan nilkalle.



Valkosuklaa-vadelma-ricottajuustokakku

Kastike:
200 g pakastevadelmia
½ dl vettä
3 rkl sokeria

Pohja:
200 g suklaakeksejä
80 voita

Täyte:
1 3/4 dl kermaa
260 g Panda-valkosuklaata

500 g ricottajuustoa
1 dl sokeria
3 kananmunaa
muutama tippa vaniljaesanssia

Valmista ensin kastike. Sekoita vesi, sokeri ja vadelmat ja kiehauta. Painele kastike lusikalla siivilän läpi, jotta saat siemenet pois.

Tee sitten pohja. Sulata hieman voita ja sekoita murskatut suklaakeksit sekaan. Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla ja seos vuoan pohjalle.

Sulata seuraavaksi suklaa. Kaada vesihauteeseen kerma ja lisää suklaa sinne vähitellen hämmennellen. Tee lopputäyte. Sekoita ricottajuusto ja sokeri. Lisää kananmunat yksi kerrallaan sekoittaen. Tipauta joukkoon vaniljaesanssi. Yhdistä sulatettu suklaa loppuun täyteainekseen ja sekoita.

Kaada pohjan päälle puolet täytteestä. Ripottele sekaan pari ruokalusikallista vadelmakastiketta. Kaada sitten mukaan lopputäyte ja taas pari ruokalusikallista viivoina täytteeseen. Vedä veitsenkärjellä viivojen läpi, niin saat kakkuusi kivan kuvion.

Paista 170-asteisen uunin alaosassa noin tunti. Jäähdytä kunnolla kylmäksi ennen kuin alat edes uneksia kakun ottamisesta pois vuoasta. Maista mielellään vasta seuraavana päivänä, kun täyte on kunnolla tasoittunut. Tarjoa lopun vadelmakastikkeen kanssa.


---

Reseptin innoittajina toimivat netistä löydetyt ohjeet (mm. Allrecipe ja Fooddownunder), joita hieman yhdistelin ja muuntelin mittoja. Yhtä kaikki, sitähän se kokkaminen usein onkin.

10 kommenttia:

  1. No jopas, aikamoisen haasteen pistit. Onnea skabaan!

    VastaaPoista
  2. HUH HUH, näyttää herkulliselta ja kuulostaa myös. Ihana koristelu. Hih, on rasvaa, on.

    VastaaPoista
  3. Onnea skabaan myös itsellesi :D

    Anni: Juu kaloreita kyllä löytyy. Mutta eihän ilman niitä kannata suklaasta haaveilla. Mutta kiva jos pidit.

    VastaaPoista
  4. Kuules Polkkapossu minkäs teit...nimittäin tämä kakku on ehdottomasti yksi parhaimmista -ellei paras - kakku mitä olen tehnyt (en ihan vielä uskalla luvata että on paras mitä olen maistanut, mutta likellä on), enkä ole yksin mielipiteeni kanssa. Tätä on täällä keski-euroopassa tarjottu nyt niin monille kansalaisuuksile afrikasta suomeen ulottuen, ja kaikki kehuneet tämän taivaisiin. KIITOS HIRMUSTI superihanasta ohjeesta! Käyn usein sivuillasi, ikinä en ole kommentoinut, mutta nyt en voinut olla hiljaa.. Resepti lähti jakeluun ranskalaisille ystävilleni, maininnalla mistä resepti on löydetty. Merci beaucoup!

    VastaaPoista
  5. Loistavaa kun maistuu. Turussakin resepti on lähtenyt hyvin kiertoon, joten ilmeisesti siitä on siis pidetty. Kirpeässä vadelmakastikkeessa ja ainakin yhdessä jääkaappipäivässä on sen salaisuus.

    Ja oli jo aikakin avata suu! Kommentteja on aina mukava lukea. Myös negatiivisia.

    VastaaPoista
  6. Tuon on melkein pakko olla hyvää. Todella hieno se on myös ja sehän mulle melkein tärkeämpi kuin maku, melkein. Tosi kiva. Tuliko hatusta tai komppailitko jotain tuntemaasi?

    VastaaPoista
  7. Onpa hienon näköinen kaakku =)

    VastaaPoista
  8. Oijoijoijoi, tää on niiiiiiin hyvää! Tunnustan: Pöllin ohjeen myös omaan blogiini, ja ilman lupaa vielä, soosoo..

    VastaaPoista
  9. kakku oli maultaan todella herkullinen, mutta vaikka kuinka annoin vuorokauden jäähtyä niin rakenne ei vaan pysynyt kasassa.Onko todellakin tarkoitus että se niin löysää? Mietinkin josko tuon voisi tehdä ilman uunia ja laittaa sekaan liivatetta.Tajuttoman hyviä reseptejä täältä löysin, eilen saivat vieraat nauttia kakun lisäksi Burgundin-pataasi,sienilettuja lohitartarilla ja konjakkki-suklaajäädykkeitä.Kehuja sait:-D

    VastaaPoista
  10. ups,lihapatahan olikin Pastanjauhajan reseptillä :-)

    VastaaPoista