19.10.2007

Kalat kuivalla maalla


Olin jo pitkään odottanut, että saisin uuden lemmikin. Allergiani vuoksi koira tai kenguru ei tullut kysymykseenkään.

Mikä voisikaan olla parempi kuin kala: se olisi varmasti lojaali minua kohtaan ja pulputtelisi päivät pitkät pohjasta kiehuvia kupliaan. Kyllä, puhekuplia: juttelisin sen kanssa. Astuin lemmikkieläinkauppaan ja sanoin huumaavalle naismyyjälle haluavani ostaa fisun, mieluummin jonkun halvan. Myyjä ilakoi tietävänsä tarkalleen, mikä minulla oli mielessä. Pelottavaa, toivottavasti ei tiennyt. Jäin katsomaan hämmentyneenä takahuoneeseen keinuvaa kokovartaloessua, johon oli vasemman pakaran puolelle painettu teksti: Toisen kala on toisen poisson. Kuinka osuvaa. Niinhän se onkin.

"Se olisi sitten seitsemän euroa", myyjä tokaisi ja heilautti mereltä tuoksuvia vaaleita kiharoitaan ojentaen minulle arvoituksellisen paketin. Siitä lähti kiitollisen kalan haju. Haju, joka viestitti, vie minut pois täältä. Vasta jälkeenpäin ymmärsin, että haju tulikin myyjän vaaleista kiharoista. Samantekevää kai. En ollut haku päällä.

Astelin huumassa juuri hankitun akvaarioni viereen, jonka pohjaan olin valinnut jokaisen kiven huolellisesti värin perusteella. Akvaarioni säteili ja aistin, että kalani tulisi viihtymään sen OH-ionisoidussa vedessä. Vihdoinkin saisin ystävän. Revin paketin rauhallisesti auki varoen päästämästä vesiä pois, oloni tuntui vapautuneen kevyeltä. Ei helvetti, sehän olikin sisältö, joka tuntui kevyeltä: missä kaikki nesteet oli? Näin elämäni kuin filminauhalta hurjavauhtisella pikakelauksella. Haparoin seinän viereen, kun joku painoi pause-nappulaa. Eteeni piirtyi pysäytyskuva käsistäni, jotka pitelivät Stockmannin paperiin vielä osittain kääriytynyttä kirjolohifileetä. Jotain oli pielessä. Kalani oli raa'asti murhattu.

Olimme molemmat muukalaisia kuivalla maalla ja hetken tunsin lujaa yhteenkuuluvuutta liikuttavan lojaalin loheni kanssa.

Halusin antaa ystävälleni vielä viimeisen sukelluksen.

Sitten voisin syödä hänet.


Appelsiinimarinadi lohelle

rypsiöljyä
appelsiinista puristettua mehua
worcestershirea
vadelmaviinietikkaa
rosepippuria
italian sea salt with flowers and herbs
dijon-sinappia


Määrät menevät musta-tuntuu-tunnelmissa. Sekoitin astiassa muut ainekset mutta en sinappia. Laitoin kalan astiaan nahkapuoli alaspäin ja hieroin pintaan vielä dijon-sinappia. Annoin marinoitua pari tuntia, käänsin kalan, jonka jälkeen leikkasin annospaloiksi ja paistoin 200 asteisessa uunissa reilun 10 minuuttia.

------

Jälkiruokamusiikkilautasella tänään vähän enemmänkin tavaraa.

Trip-hoppia ja downtempoa: Alphawezenin Speed of light
Ihan mahtava: Katie Melua ja Nine million bicycles
Kaikkien eroottisten latausten isä vuodelta 1977: Playerin Baby come back
Elektroindie: The Postal Service ja Such great heights

Mutta silti, Metal is forever

5 kommenttia:

  1. Olipas surullinen tarina, mutta ah, niin mahtavasti kerrottu. Sait sentään kuolleesta kalasta sapuskat väännettyä, ettei nyt ihan hukkaan kuitenkaan mennyt. Lisää tollasta tarinaa!!

    VastaaPoista
  2. Annan sinulle kyllä täydet pisteet reseptin elävöittämisestä. Näin hauskaa tekstiä en olekaan saanut eteeni vähään aikaan. Keep doing what you're doing :D.

    Onneksi sentään sallit ystävällesi varsin herkullisen tavan siirtyä autuaammille uiskenteluvesille.

    VastaaPoista
  3. Höhöhöö. Meinasin mennä vipuun. Akvaariokala. Hauska juttu. Milloinka aiot hommata sammakon?

    VastaaPoista
  4. Sen siitä saa, kun herää aivan liian aikaisin. Tulee levotonta juttua.

    VastaaPoista
  5. Vangitseva tarina.

    Raa raa raa raa raa Vegetarians can't dance! [Smack the Pony]

    Vai metallia sitte. Moloko on paree. Ja klubi Pietarissa.

    VastaaPoista