6.7.2007

Höyrysaunassa


Monet ajattelevat, että kasvisten höyryttäminen on hirveää säätämistä. No näinhän ei ole. Höyryttäminen on mitä helpoin tapa kypsentää kasvikset, eikä vaadi suurempaa kikkailua. Ainoa tarvittava asia on vempain, johon vihannekset laitetaan höyrystymään. Stokkalta saa bambuhöyryttimiä alle 15 eurolla. Kyseisessä virityksessä on kaksi tasoa, joten tavaraa siihen kyllä mahtuu. Nyt kesän aikana, kun on tullut keiteltyä pottuja ahkerasti, olen heittänyt höyryttimen kattilan päälle ja erilaisia vihanneksia tasoille. Viimeksi höyryttelin ruusu- ja kyssäkaaleja. Ruusukaalit valmistuvat huomattavasti nopeammin kuin perunat, kyssässä menee lähes yhtä pitkä aika. Todella kätevää. Jos haluaa tasaisen kypsyyden voi ruusukaaleista, vielä napsia paksut kannat pois tai leikata pieni ristikkäisviilto. Ylikypsät ruusut eivät ole herkkua ja maistavat lähinnä vetiseltä suolta.

Ai juu, ruusukaalista saa muuten mieletöntä herkkua heittämällä uuniin ja lopuksi sivelemällä päälle hieman balsamicoa ja hunajaa.


Höyryttäminen on tietysti myös terveellinen tapa valmistaa ruokaa. Kasvikset pitävät oman värinsä ja päälle vielä vitamiininsa. Jos en ihan väärässä ole, niin ruusukaalikin maistui voimakkaammalle, kun sitä ei oltu uitettu keitinvedessä. Rasvaakaan ei kulu ollenkaan, vaikkakin pitää muistaa, että ei kaikki rasva pahasta ole. Kuten jo aikasemmin totesin. Ja eihän rasva edes lihota, jos sitä ei syö hiilihydraattien kanssa. Mutta sehän onkin sitten jo toinen juttu.

3 kommenttia:

  1. Rasva! :-P Mutta noniin, sarvesta härkää ja polkasta possua, sinut on haastettu.

    VastaaPoista
  2. Muistan joskus tirskuneeni IKEAssa, kun bongasin höyrytyshässäkät VIHERKASVIOSASTOLTA, missä niitä myytiin "rasioina" :-D

    Oletko kokeillut höyryttää kalaa? Suosittelen! Leivinpaperia alle ja päälle esim. kuhaa, kevyt suolaus ja paljon kevätsipulia. Kypsä kala tarjolle sesamöljy-soija-chili-kevätsipulikastikkeen kanssa. Mui bueno!

    VastaaPoista
  3. Kautta likaisten sorkkieni! Muulin muuli sentään. Haaste vastaanotettu.

    Höhöö. Hyvä etten ollut paikalla. Olisin varmasti mennyt kiusaamaan myyjää ja kyselemään "rasiasta" tarkempia tietoja.

    Kalaa on kyllä höyrytelty juu. Tosin ei tuossa kyseisessä bambuversio. Kannattaa tosiaan heittää leivinpaperi alle, niin pääsee pienemmällä putsaamisella.

    VastaaPoista