Seitsemän oikein

Pitänee kai vastata haasteeseen, kun muutkin ovat niin auliisti tehneet. Ja jumpurapötäkkä sentään, ruokahaasteeseenkin saisitte alkaa jo hiljalleen lähetellä juttujanne. Kun jatkoaikaakin tuli. Siis seitsemän paljastusta...

1. Minusta on hauska keksiä höpöhöpöjuttuja vähän samaan tapaan kuin kaverini 4-vuotiaan pojan. Viimeksi hän kertoi olevansa töissä Pohjoisnavalla, jonne hän lähtee salkkunsa kanssa isän autolla, kun isä on nukahtanut. Paluumatkalla hän käy pelaamassa futista muiden äijien kanssa. Ymmärrän kyllä, että kanssaeläjälläni on aika ajoin vaikeaa. Koskaan ei voi tietää, tippuiko vessanpönttöön tosiaan vahingossa hammasharja. Tässä jutussa lupaan tietysti kertoa vain tosiasioita.

2. Paljastusten paljastus: kuva minusta. Oliivien katselu on rauhoittavaa. Joskus käymme ”kumpi nauraa ennemmin”-kilpailua. Olen voittanut vain kerran.

3. En väitä olevani maailman komein mies, mutta tätini on entinen Miss Suomi ja sijoittunut 5 parhaan joukkoon Miss Universum-kilpailuissa. Kuulun Palon sukuun ja senhän Taunokin tiesi.

Sukunimeni ei ole Palo.

4. Lukeminen on hauskaa. Historialliset romaanit ja keittokirjat ovat parhaita. Eilen sain luettua toistamiseen Mika Waltarin opuksen Turms kuolematon. Ylistyssuperlatiivit loppuivat jo mietiskellessäni kirjan tasokkuutta. Lukeminen on myös tappavaa. Joskus nimittäin päässäni viiraa pahasti. Käyskentelin toissa päivänä Naantalissa Helluntaiseurakunnan lähetyskirppiksellä ja bongasin hyllystä keittokirjasarjan 70-luvulta. 15 osaa ja hinta kolme euroa. No oliko pakko-ostos oliko? No oli. Huono puoli vaan, että 15 kirjaa painaa aika paljon. Olimme pari päivää Naantalin leirintäalueella ja tavaraa oli muutenkin ihan kohtalaisesti mukana. Ei ollut hauska kävelyreissu leirintäalueelta bussiasemalle. Ja miksihän ne pahuksen kirjat piti vielä ensin raahata kirppikseltä leirintäalueelle, kun olisin ihan hyvin voinut käydä hakemassa ne vasta lähdön hetkellä. Kirppis kun sattuu olemaan ihan linja-autoaseman vieressä.

5. Tämä ei ehkä varsinaisesti ole paljastus, mutta ruoka on aika hyvää. Joskus saatan olla vähän ärsyttävä, kun käydään pihalla syömässä: pakko löytää vikoja sieltäkin, missä niitä ei edes ole. Eilen käytiin Naantalissa Kalatrapissa, joka on muuten ihan loistava paikka. Monipuolinen ruokalista ja yllättävän halpa niinkin charmantiksi ravintolaksi. Suosittelen. Lautasellani oli chateaubriand, madeirakastiketta, tryffelipateeta ja punasipulihilloketta. Aivan mainio annos. Mutta... pihvi olisi voinut olla ihan himpun raaempi, punasipulihilloke hiukan makeampaa ja madeirakastikkeessa enemmän särmää. Tryffelipatee oli napakymppi. Tarkoitukseni ei siis ole jupista ilman aihetta, vaan miettiä, mitä ehkä olisi voinut tehdä hieman toisin. Ihan hyvää tarkoittavasti.

6. Maailman kamalin sana on kaavin, hienoin tassu. Mustanaamio on gurkosälli ja ilman mandariineja ja tiikeripörrötossuja elämä olisi huomattavasti tuskaisempaa. Suihku ja vessanpönttö ovat keksintöjä, joista osaan olla erittäin kiitollinen. En ole vessanpönttöfriikki, vaikka mainitsenkin sanan jo toisen kerran. Vessanpönttö: ei kahta ilman kolmatta.

7. Olen ihan paska soittamaan kitaraa, mutta on se silti hauskaa. Kosketinsoitinten kanssa ollaan hyviä ystäviä oltu jo pikkupojasta saakka. Olen duon toinen jäsen. Bändimme, Minun nimi ja Pojan pohkeet, on ollut keikkatauolla ehkä vajaa 10 vuotta. Julkaisimme levyn, jonka nimi on Wannabe kultalevy. Levyn ehdoton hittibiisi on Keijo, joskaan Maailmanrumin nainen ei jää paljon huonommaksi. Vakavampaa pohdiskelua levyllä edustaa kappale Mustaa ikuisuutta. Levy ei ole noussut Englannin albumilistan kärkipäähän, tosin ei siitä ole otettukaan kuin yksi kasettikopio. Se on hukassa.

Oho. Kaikki, mitä kirjoitin, oli tosiaan totta. Aikamoista.