15.5.2007

Valmista tavaraa

Joskus olen ehkä saattanut mainita jostain tietystä Knorrin keitosta mielipiteeni. Ei ollut kovin hempeää runonlausuntaa. Mutta on Knorrilla paljon hyvääkin, otetaan vaikka Ranskalainen Sipulikeitto. Pelkiltään olen sitä syönyt ehkä kerran, mutta tuunaillut olen useammin kuin mitään muuta valmiskeittoa. Ja monethan sitä käyttävät lihapullataikinassaan, mikä on kyllä erittäin kätevää. Perusmaut kun ovat mukavasti kohdallaan.

Knorr itsekin kehottaa muuntelemaan keittoaan, mikä on tietysti hieman epäilyttävää. Pussin takana annetaan kolme ideaa: ensimmäinen on juhlavampi eli sekaan lisätään valkoviiniä ja krutonkeja. Toisen tuloksena on täyteläinen keitto, joka saadaan aikaan lisäämällä juustoa ja paistettua jauhelihaa. Kolmantena mukaan silputaan purjoa ja puristetaan valkosipulinkynsiä. Pussin takana jaetaan vielä salatiedettä kertomalla herkullisten lihapullien ohje.

Mutta voi sitä käyttää paljon muuhunkin, joten tässä hieman ideoita:

Gratinoitu sipulikeitto. Kaada keitto annoskulhoihin, leikkaa päälle pienet siivut vaaleaa leipää. Hiero leipään kevyesti valkosipulinkynttä ja mausta se vielä tuoreella timjamilla. Raasta päälle lempijuustoasi. Gratinoi uunissa 275 asteessa n. 8 minuuttia.
Lihamureketaikina.
Punajuuri-sipulikeitto. Raasta sekaan etikkapunajuurta.
Lohi-sipulikeitto.
Lisää lopuksi lohi- tai nieriäkuutioita.
Punajuuripihvitaikina.
Keitettyä selleriä joukkoon.
Kermaa ja blenderiin + tuoretta basilikaa.
Punaviinipohjaan eli pullo punaviiniä keitetään puoleen, lisätään loppu määrä vettä, laakerinlehti ja keittoainekset. Raastetaan sekaan mozzarellaa ja viimeistellään kourallisella persiljaa.

Keittiön kaappisiivouksessa löysin pussin Knorria ja laitoin sitä kelpoon kotiruoka-ateriaan.


Sipulinen torvisieni-broilerkastike

350 g broilerin jauhelihaa
1 dl kuivattuja mustia torvisieniä
1 dl valkoviiniä
3-4 dl vettä
1 rkl soijakastiketta
laakeripuun lehti
½ pss sipulikeittoainesta
(maizenaa)



Paista jauheliha ja laita sienet pieneen määrään vettä turpoamaan. Purista sienistä vesi pois ja heitä lihan sekaa. Paista hetki. Lisää viini, vesi, soijakastike, laakerinlehti ja keittoaines. Keittele kevyesti kymmenen minuuttia, poista laakerinlehti ja suurusta maizenalla, jos tarvii. Tarkista suola. Tarjoa keitettyjen perunoiden kanssa.





7 kommenttia:

  1. Meillä käytetään nimenomaan lihapullataikinaan sipulikeittoaineksia, eikä merkillä niin väliä, euroshopperista tulee yhtä hyvää kuin Knorristakin. :D

    VastaaPoista
  2. Gratinoitu sipulikeitto menee jo huomenna kokeiluun. Kuulostaa ainakin herkulliselta. Punajuuripihvitaikinaankin voisin kokeilla. Lihapullissa se on jo alkanut tympiä.

    VastaaPoista
  3. Miten hauskaa, että huolimatta ammatistasi, pystyt tekemään ruokaa missä on sipulikeittoaineksia! Minä sain jossain kommentissa kritiikkiä (aika vahvaakin) siitä, että käytän liikaa pakastevihanneksia, liemikuutioita ja sipulikeittoaineksia. Minkäs sille voi, että se on varsin mainio tuote! Keittona en sitä tosin ole maistellut. Hei, siihenhän voisi lisätä pekoniakin =)

    VastaaPoista
  4. Ei liemikuutioissakaan todellakaan ole mitään vikaa. Samoja kanaliemijauheita käytetään ravintoloidenkin keittiöissä. Toki monissa keitellään liemet itse, mutta harva sitä kotona kuitenkaan tekee. Vaikka eipä tuo iso homma olisikaan, keitellä isoa satsia ja heitellä pakkaseen odottamaan.

    VastaaPoista
  5. Täytyy ''tunnustaa''että jauhelihataikinassa kyllä ihan ykkönen...itse olen liian laiska useinkaan sipulia silppuamaan ;0D

    VastaaPoista
  6. Jo äitini käytti sipulikeittoaineksia 1970-luvulla lihamureketaikinaan. Nimenomaan Knorria.

    VastaaPoista
  7. Kuules Vilijaana, sipulin pilkkomisessa ei ole kovin iso vaiva :D

    Ja veikkaisinpa Rinsu, että minun äiti on harrastanut ihan samaa. Pitääkin oikein kysäistä.

    VastaaPoista