11.11.2006

Herkku-samettikeittoja


Roderick Dixonin 500 parasta keittoa on viimeisin keittokirja, joka on tullut hyllyyn hankittua. Muutama päivä sitten inventaarioalesta viidellä eurolla. Siitä saa inspiraatiota kuin Tulenkantajilta konsanaan. Tai ehkä jopa enemmänkin. Kun ihan satunnaisesti avasin kirjan kolme kertaa, seuraavat ohjeet pongahtivat sauvasolujeni tietoisuuteen:

# Kirsikkakeitto valkoviinissä (eli unkarilainen meggy leves)
# Gruusialainen lammaskeitto (bozbashi)
# Parsakaali-anjoviskeitto (pugia, Italia)

Jokainen noistakin keitoista kuulostaa ehdottomasti kokeilemisen arvoiselta. Tähän mennessä olen toteuttanut vasta erittäin currysen maissi-kookoskeiton ja porkkana-cashewpähkinäkeiton. Ensimmäinen tosin juoksettui, mutta makuun se ei vaikuttanut. Hieman kummeksuen katsoinkin ohjetta, sillä vain hieman freesatun raastetun inkiväärin joukkoon kaadettiin kookosmaitoa jo keittämisen alkuvaiheessa. Inkivääri on kuitenkin sen verran jämerää tavaraa, että lopputulos oli arvattavissa. Ja kun kerrankin suostuin tekemään jotain ohjeen mukaan mitään lisäämättä tai mitään unohtamatta. Jälkimmäinen keitto saa kunniamaininnan. Makoisaa kuin aurinkoisen pakkasaamun kaurapuuro reilulla voisilmällä. Alkuperäisessä ohjeessa salviaa oli hieman reilummin, mutta tiputin ripauksen pois.


Porkkana-cashewpähkinäkeitto

4 rkl ruokaöljyä
1 silputtu sipuli
1 murskattu valkosipulinkynsi
1,5 tl kuivattua salviaa
500 g pilkottuja porkkanoita
1 pilkottu peruna
1 l kanalientä
70 g pilkottuja cashewpähkinöitä
suolaa ja pippuria



Freesaa sipulia öljyssä pari minuuttia. Lisää valkosipuli, salvia, porkkanat ja peruna. Freesaa taas pari minuuttia. Lisää kanaliemi ja anna kiehua hiljalleen, kunnes juurekset kypsyvät eli n. 20 minuuttia. Lisää loput aineet ja poraa antaumuksella samettiseksi sauvasekoittimella. Tarkista suola ja pippuri.

9 kommenttia:

  1. Minä olin alussa hyvin nenä nirpallaan tämän kirjan suhteen. Että eihän halvalla mitään mielenkiintoista voi saada. Mutta piti nirppa suoristaa, koska onhan tämän ihan paikkansa lunastava kirja. Helppo etsiä ohjeita, jos kaapissa odottelee käsittelyä joku pääruoka-aines. Kuvia ei ole, varmaan se mikä näkyy sitten hinnassa.. Mutta ihan hauskoja ohjeita. Kuten mainitsit, tosi jänniä, kokeiluun yllyttäviä yhdistelmiä. Kurpitsakeittoja olen tehnyt useammankin sorttista, äidiltä kun tulla tupsahti sellainen muutaman kymmenen kilon veijari.
    Messuilla katselin saman sarjan salaatti-kirjaa. Lähinnä siinä kiinnosti erilaiset kastikeratkaisut. Mutta jäi kyllä vielä sinne-ja jääneekin.

    VastaaPoista
  2. Osuit asian ytimeen. "Kokeiluun yllyttäviä yhdistelmiä"... mitä kummallisempia sekoituksia sen hauskempi tulos. Välillä huonompi, useimmiten parempi :)Mutta välttämättä jossain vaiheessa löytyy todellisia helmiä.

    VastaaPoista
  3. Keitto näyttää hyvältä, mutta minulla ei ole salviaa. Se taitaa olla kuitenkin olennainen osa tätä keittoa. Millä voisin korvata sen?

    VastaaPoista
  4. Salviassa on kyllä oma makunsa, joten sen "korvaaminen" ei ihan helposti onnistu. Mutta ainahan sen voi jättää pois ja laittaa jotain muuta tilalle. Kynteliä, timjamia, rosmariinia, meiramia, kirveliä, kuivattuja silkkiperhosen toukkia, mitä vaan :)

    VastaaPoista
  5. Yllättäen törmäsin ruokakirja.com -saitilla kirjaan
    1000 (Tuhat) parasta riisiruokaa
    : )

    VastaaPoista
  6. Tuohan on sananmukaisesti keittokirja!

    VastaaPoista
  7. Juu ja tämä kirjahan on joku lyhennetty versio kirjasta 1000 keittoa.

    Hih. Keittokirja.

    VastaaPoista
  8. Voi pe***le että oli hyvää sosetta. Mitenkäs kirjoitit: kun toiseen suuntaan kumartaa niin toiseen pyllistää. Eli pyllistys poispäin.

    VastaaPoista
  9. No NYT vasta huomasin (juu,olen blondi), että tuossahan on 500!! Siis ootko aivan varma, ettet oo vaihtanu kuvaa tässä välillä... Olisin voinut laittaa pääni pantiksi, että siinä oli 1000. Ja totta tosiaan, mitä kukaan tekee 500 keittoreseptillä, kun on mahdollisuus tuhanteenkin!!!! :)

    VastaaPoista