15.9.2006

Sini Simpukkaa & Pat Onkia

Olen kuullut tapauksesta, jossa erään lemminkäisopettajan mies oli väen väkisin päättänyt avata ei-avautuneen sinisimpukan ja syödä sen. Tuskin syö toista kertaa, oireista päätellen. Mikä on tarinan opetus: opettajien puolisoiden kustannuksella on monesti hauskaa. Mutta ihan hyvässä mielessä tietysti.


Nyt kun menen sanomaan, että sinisimpukan käsittely vaatii erityistä huolellisuutta, saan taatusti jonkun myrkytyksen. Ulkomailta on viime aikoina kuulunut huhuja, että sinisimpukat olisivat aiheuttaneet kalikivirusepidemioita. No on tapauksia ollut Suomessakin. Sinisimpukat tulisi keittää aina ennen syömistä. Sisälämpötilan pitäisi hujahtaa vähintään +65 asteeseen, jolloin simpukoissa elävät patogeeniset virukset purevat nurmea. Simpukat pitää myös pestä hyvin tarkkaan ja harjata yksitellen. Mikäli simpukka ei ennen keittämistä ole mennyt kiinni, voi sitä kopauttaa hieman, jolloin elävä kaiffari vetää kuoren kiinni. Tässä vaiheessa kuolleella simpukalla voi heittää rusakkoa. Jos simpukka taas keittämiseen jälkeen ei ole auennut, voi sillä heittää jälleen kerran talonmiehen vaimoa.

Ai muuten talonmiehen vaimosta tulikin mieleen. Katselinpa tuossa jostain syystä Jyväskylän kaupungin sivuja ja huomasin talonmiehemme heittäneen sinne kysymyksen. Ei syystä tai toisesta uskaltanut näköjään hakea Turusta apua. Ehkä täältä ei olisi vastausta herunutkaan.

Simpukoiden keittämisessä käytetään nestettä melko vähän. Usein käykin niin, että vain alemmat simpukat koskevat kiehuvaan veteen, kun taas ylemmät käytännössä höyrystyvät. Siksi olisikin tärkeää käyttää keittämisen aikana kantta ja ravistella kattilaa siten, että kaikki simpukat kohtaavat porisevan nesteen. Sinisimpukat kannattaa siis keittää hyvin, jotta vessan isopuhelin ei tulisi liian tutuksi, toisaalta liian pitkä keittäminen taas tekee simpukoista kumia, josta bridgestonekin ilman parempaa tietoa olisi halukas maksamaan.


Keitetyt sinisimpukat

700 g eläviä sinisimpukoita
3 dl valkoviiniä
½ dl vettä
3 salottisipulia
3 valkosipulinkynttä
1 rkl voita
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria
ripaus timjamia
1 laakerinlehti
persiljaa



Pese simpukat ja poista parta. Tarkista, että simpukat ovat eläviä eli niissä on kuoret kiinni. Jos kuori on auki kopauta nuijalla päähän ja katso, sulkeeko sini kilpensä. Hienonna sipulit ja freesaa niitä voissa kattilassa pari minuuttia. Lisää kattilaan viini, vesi ja mausteet. Voit myös lisätä hieman kermaa tai voita, jos siltä tuntuu. Minusta ei tuntunut. Keittele lientä hetki. Lisää simpukat ja keitä niitä n. 5 minuuttia kannen alla ja ravistele välillä kattilaa. Lisää lopuksi nyrkillinen persiljaa. Tarkista simpukat ja poista ei-avautuneet. Syö simpukat hyvän maalaisleivän tai patongin kanssa, kastellen vehnäistä välillä liemeen.

Vinkki: stokkalla tänään sinit 5,90 €/kg.

2 kommenttia:

  1. Kiitos paljon vihjeestä. Hain Stockmannilta pussillisen ja hyvää tuli. Aika suuritöistä hommaa vain tuo kuorien peseminen ja partojen poistaminen. Hetken mietinkin, mitä ne parrat ovat, mutta pian sekin selkisi. Syötiin riisin kanssa. Patonki olisi ehkä ollut parempi, niin liemestäkin olisi päässyt vähän nauttimaan. Mutta ensi kerralla sitten.

    VastaaPoista
  2. On niissä kieltämättä vähän jynssäämistä, varsinkin jos haluaa kunnolla puhdistaa. Mutta pakko sanoa, että vaikka sisältö onkin vain ihan tavallista simpukkaa, saa niistä aika juhlavan näköisen annoksen tehtyä.

    Ja kyllä... leipä miehen ja mummon tiellä pitää, joten ensi kerralla sitten :)

    VastaaPoista