13.2.2011

Romminen vadelmakiisseli

Jäätelön jälkeen kiisseli on venäläisten suosituin jälkiruoka. Tämä ei ole ihan täyttä faktaa, mutta näin voisin päätellä astrakhanilaisen ystäväni keitoksistsa. Mikäli jälkiruoaksi ei ole jäätelöä, on se varmasti jotain kiisseliin vivahtavaa. Paksuus vaan vaihtelee juotavasta lusikoitavaan. Astrakhan on kaupunki Etelä-Venäjällä Volgan deltassa lähellä Kaspianmerta, kaupungista nyt ei varsinaisesti ole paljon kerrottavaa. Paitsi että siellä ihmiset menevät sekaisin jäätelöstä ja kiisselistä.

Miten vaan, olen kuitenkin oppinut kiisselin hienouden. Kuinka mutkattoman kivuton ja luistavan kansantajuinen se onkaan valmistaa. Jokaisen joka säilöö marjoja pakastimessa, kannattaisi opetella kiisselöiminen.

Ei ole sinänsä ylläri, että Asrtakhanin lahja turkulaiselle keittotaiteelle suosii kiisseleitä, kiisseli ilmeisesti on lähtöisin slaaveilta. Alkuun sitä valmistettiin keittämällä kauraa useita aikayksiköitä, jolloin maltaat lähtivät makeuttamaan keitosta. Siihen saatettiiin lisätä myös hunajaa. Sittemmin alettiin käyttää happamia marjoja: kiisseli tuleekin venäjänkielisestä sanasta kislij, joka tarkoittaa hapanta. Kiisselin voi loppupeleissä valmistaa lähes mistä haluaa, itse suosin vihreä smurffi-lakukiisseliä tai hart sport-da capo -viritystä. Näiden ohella Suomen suosituimmat herkut valmistunevat raparperista, mansikasta tai vadelmasta. Käytetäänhän täällä paljon myös mustikkaa, mutta se onkin sitten jo useimmiten keittoa.

Miten kiisseli valmistetaan? Tehdään nyt vaikka vadelmakiisseliä.

1) Helppo tapa: heitetään 400 g vadelmia, 1-1½ dl sokeria 8 dl veteen, keitetään pikaisesti, laitetaan n. 3 rkl perunajauhoja tilkkaan vettä, sekoitetaan keitokseen ohuena nauhana ja sekoitetaan kunnes pulpahtaa. Valmista ja aikaa meni muutama minuutti.

2)Hifistelykiisseli eli romminen vadelmakiisseli, helppo tämäkin: porataan vadelmat ensin soseeksi ja painellaan lusikalla siivilän läpi. Keitellään kattilassa sokeriliemi, johon on ujutettu vaniljatanko ja ripaus kardemummaa. Poistetaan vaniljatanko ja kaadetaan vadelmasose sokeriliemeen. Lisätään perunajauhosuurus ja sekoitetaan samalla hyvin. Annetaan pulpahtaa. Kaadetaan tilkka tummaa rommia joukkoon, ei enää kiehauteta. Nautitaan kermavaahdon kanssa. Uuh.

No minä en tehnyt kumpaakaan näistä, vaan potilaalle raparperi-mansikkakiisseliä. Ei sekään lehtopöllömpää ole.




5.2.2011

Jos minun olisi tarkoitus hypätä aamulla sängystä, nukkuisin kai ennemmin leivänpaahtimessa

Aamu

Lähdin töihin, pääsin parkkipaikalle ja huomasin, että jokainen autoni ovi oli jäätynyt kiinni. Hain lukkosulaa ja kalsareita vihvovan taistelun jälkeen repäisin auki oven kuin rasvaaamaton salama. Osa tiivisteistä jäi tietty ryminässä reisiin, kuinkas muutenkaan. Käynnistin auton ja huomasin, että toinen takarengas ei liikkunut mihinkään, kuten tässä eräänä toisenakin päivänä; tuo normaalisti pyörivä roikale oli jäätynyt kiinni. Tai ehkä ne oli kuitenkin jarrut. Alteregostuin Damien Karrasiksi manatessani tapausta, päätin kuitenkin ajaa pienen matkaa pyörimättömällä renkaalla, jos se vaikka aukeaisi. No aukesihan se. Mitäköhän mahtoi mennä samalla paskaksi, sen pituinen se.

Huomasin, että puhelimeni on jossain, siis jossain, mistä minulla ei ollut tietoa. Etsin taskuni, laukkuni ja ohikulkevan naisen taskut ja laukun, mutta eipä sitä mistään löytynyt. Ajattelin unohtaneeni sen pöydälle, joten sinne siis. Ei siellä tietysti mitään ollut, otin toisen puhelimen ja huomasin, ettei mistään kuulu piippausta, joten puhelimen oli pakko olla autossa. Menin takaisin autoon, ovet eivät olleet vielä onneksi jäätyneet uudelleen ja soitin taas toisella puhelimella pirinän toivossa. Jes, jossain kilkatti, puhelin oli vaan tippunut penkin alle. Kyyristyin sinne, väänsin olkapääni ehkä pois sijoiltaan ja sain puhelimeni. Samalla jossain kilahti ja tajusin kädessä olevan autonavaimen tippuneen kumimatolle. No tietty se tipahti juuri siten kumimaton reunalle, että se ovela korvapuusti valui toisen penkin alle. Alkoi jo vähän nakertaa, tungin kuitenkin käteni penkin alle ja ranteesta lähti nahkat. Enkä edes ylettynyt avaimeen. No mitäs tässä, helpointa olisi varmaan siirtää penkkiä ja takakautta tavoitella avainta. Kunnes tajusin bonuksen, joka tietty oli se, että takaovi oli edelleen jäässä. Päästäisen pienuudella ja kanarialinnun ketteryydellä survoin itseni etupenkkien välistä taakse ja onnistuin jollain houdinimaisella käden notkahduksella noukkimaan avaimen.

Mitä tästä kaikesta opimme? Kun siirtyy penkkien välistä takaisin etupenkille, on sukupuoleen katsomatta jokseenkin hävytöntä istahtaa hetkeksi vaihdekepin päälle.

Lohturuoaksi väänsinkin Pasta Normaa. Johon survoin ylimääräisen annoksen juustokuminaa ja inkivääriä. Munakoiso näyttäisi maistuvan, vieläkin yksi elostelee vihanneslokerossa.




Pasta Norma

1 pieni munakoiso
ruokaöljyä
pieni keko juustokuminaa
pieni keko inkivääriä
5 pisaratomaattia
1 miedohko chilipalko
2 valkosipulinkynttä
2½ dl paseerattua tomaattia
ripaus sokeria
suolaa ja pippuria
tuoretta basilikaa
parmesaania lastuina

penne-pastaa


Leikkaa munakoiso puolen sentin viipaleiksi, ripottele suolaa päälle, anna itkeä 15 minuuttia, huuhtele, taputtele kuiviksi ja halkaise kertaalleen. Lämmitä pannulla öljyä ja paista juustokuminaa ja inkivääriä hetki siinä. Lisää munakoisot, paista hetki molemmin kuoli. Lisää halkaistut tomaatit, pilkottu chili, pilkotut valkosipulit, paseerattu tomaatti, sokeri, suola ja pippuri. Anna möyhentyä hetki. Lisää lopuksi tuore basilika.

Ja pasta on tietty kiehunut sillä aikaa al dente -valmiiksi. Valuta pasta, kaada kastike päälle
ja sekoita hyvin. Kauho lautaselle ja veistele päälle parmesaania. Nauti vihreän smurffin tai vihreiden kuulien kanssa.

1.2.2011

Tärkeintä ei ole oikeamallisimman munakoison löytäminen vaan oikeanvärinen kimono


Prologi:

Piipahdin Helsingissä viime viikolla ja yövyin Marskissa. Heittäydyin tapojeni vastaisesti uupuneena hotellin ravintolaan syömään, viimeistä kertaa ehkä. Voi olla, että olen moukka, mutta mielestäni ravintolassa saa puhua puhelimessa, varsinkin silloin kun ketään ei istu lähimaillakaan. Paikassa oli tuolloin lisäkseni ehkä kaksi asiakasta. Tarjoilija tuli huomauttamaan minulle puhumisestani, joka oli varmuudella vielä hyvin hiljaista. Revin taas kerran partani, housuni, kukka-asetelmat, Marsalkan hevosen kaviot, lumpeet, Hackmannin pannupinnoitteet, huumoria ja kaikkea näiden välissä olevaa. Haista Marski huilu, teen pajusta uuden ja hilpeämmän, vaikken siihen ääntä saisikaan.

________________


Mitä hilpeää herkkua saisi aikaan munakoisosta?

Afganistanin islamilainen tasavalta tarjoaa bouranee baunjania, jossa paksu munakoisosiivu on päällystetty eräänlaisella tomaatti-sipulihäsällä ja päälle heitetty vielä knöllillinen valutettua valkosipulilla maustettua jugurttia. Turkin sekuularisesta tasavallasta taas tunnetaan hauska vanukas, johon nakataan munakoison lisäksi mm. fetaa, gruyerea ja kananmunia: kuulostaa hyvältä kuin Pellefantti vihreässä kimonossa. Munakoiso on upea myös tahnojen raaka-aineena: hyvää tulee pistelemällä haarukalla pintaan reikiä ja antamalla lämpölamppua reilu puoli tuntia. Kypsynyt massa kaavitaan lusikalla johonkin surisevaan ja pyörivään jolloin mukaan mahtuu mm. valkosipulia, erilaisia mausteita, tahinia, sitruunamehua, oliiviöljyä ja suolaa. Ja tuo sitten leivän päälle.

En ole täysin varma, mutta veikkaisin, että Helleenien kreikkalaisesta tasavallasta on peräisin moussaka. Sen pelkän läsnäolon kuvaileminen rikkoo kaikessa kauneudessaan neutraalia näkökulmaa edustavat sanavalinnat, aavistus tuoksusta on kuin lupaus vielä poimimattomasta terälehdestä ja pelkkä perusmakuun pääseminenkin värjää Sumarin sukat mustiksi.

Herkullista ja suositeltavaa. Tällä kertaa käytin raaka-aineena broiskujauhelihaa.


Moussaka

munakoiso
kesäkurpitsa
2 perunaa
jauhelihaa
tomaattikastiketta
valkokastiketta



Leikkaa munakoisot puolen sentin paksuisiksi siivuiksi ja suolaa pinnat. Anna itkeä vartti ja pyyhi nesteet pois. Leikkaa myös kesäkurpitsat siivuiksi. Viipaloi perunat ohuemmiksi ja keitä viipaleita 10 minuuttia. Valmista valkokastike ja tomaattikastike ja heitä paistettu jauheliha viimeksi mainitun sekaan.



Tomaattikastike:

Paista pannulla voissa pikaisesti valkosipulia ja keltasipulia, mukaan jauhelihat, lisää purkki tomaattimurskaa, yrttejä, suolaa, pippuria ja sokeria. Anna muhia hetki.


Valkokastike (Bechamelin pikaversio, puolita ohje, mutta heitä silti reilut juustot):

litra maitoa
1 kanaliemikuutio
valkopippuria
veitsenkärjellinen muskottipähkinää
200 juustoraastetta

Kiehauta maito, lisää liemikuutio, valkopippuri ja muskottipähkinä. Sulattele juustoraaste hiljalleen maitoon.

Kokoa vuokaan. Alimmaksi valkokastiketta, päälle munakoisoa, kesäkurpitsaa sitten tomaattikastiketta, perunaa, valkokastiketta, kesäkurpitsaa, munakoisoa, tomaattikastiketta jne. Ei sillä järjestyksellä ole niin väliksi. Paista uunissa 180 asteessa noin 40 minuuttia.

29.12.2010

Vuohenjuusto-hunajagratinoidut portobellot

Portobello ei tarkoita oikeasti yhtään mitään. Se on höpölöpöitaliaa ja vain kauppiaiden keksimä markkinointinimi. Porton voi tietty ajatella tarkoittavan porttia ja bellon kaunista. Kaunis portti, mitä se nyt sitten muka tarkoittaa sienen kohdalla? Porton voi tietysti ajatella tarkoittavan myös porttoa, eli siis kaunis portto. Tunnen sellaisen. Pohjois-Italiassa portobelloa kutsutaan nimellä cappellone eli suuri lätsä. Se kuvaakin sientä jotenkin paremmin. Eikö tuo sieni voitaisi saamentaa suomalaisittain vaikka neljäntuulen läräksi.

Joka tapauksessa portobellot ovat possun herkkua. Niillähän voi joskus korvata vaikka pihvin, jos oikein sille päälle sattuu. No ei tietenkään satu, mutta ihan noin periaatteessa. Grillissä niistä saa erityisen suurta herkkua ihan vaan pikku oliiviöljyvoitelulla, maustamisella ja kärventämisellä.

Mutta mikä voittaisikaan taas vuohenjuuston? Niinpä.




Vuohenjuusto-hunajagratinoidut portobellot

4 portobello-sientä
1/2 paprika paahdettuna
1/4 keltasipulia viipaloituna ja paistettuna
tuoretta basilikaa
suolaa
pippuria
oliiviöljyä
vuohenjuustoa (chevre)
hunajaa

Poista sienistä jalat ja pilko kuutioiksi. Kuutioi uunissa paahdettu kaltattu paprika ja tee seos sipulin, basilikan, suolan, pippurin ja sienenjalkojen kanssa. Aseta sienet hattu alaspäin leivinpaperille, voitele kevyesti oliiviöljyllä ja lusikoi täyte tasaisesti. Leikkaa päälle muutama ohut kiekko vuohenjuustoa ja valuta vielä tujaus hunajaa. Paista 200-asteisessa uunissa reilu 10 minuuttia.

25.12.2010

Kastelin villahousuni


Jouluhauen hakureissu on aina kova juttu.

Tällä pakkasella kun istuu kiikkerässä jollassa keskellä läpijäätymätöntä Aurajokea, ei hymy ole ensimmäinen mielessä oleva asia. Positiivisella mielellä olin kuitenkin päättänyt että, itse ongittu hauki antaa isoimman ilahduksen. Niin epätavallisen suuri eväkäs tarttui siimaani, että kiikkerä venhokin antoi periksi ja kippasi minut hyiseen dippikastikkeeseen. Ei haittaa, pidän juuri tälläisten tilanteiden varalta märkäpukua saksalaisten lampaanvillahousujeni alla. Pääasia, että tuo kunnioitusta herättävä irvileuka antautui minulle vetisessä kamppailussa kuin krokotiili Tarzanille. Jätin hyiset lampaanvillahousuni joenmutkaan voittomerkiksi.

Vaan kunpa olisin ymmärtänyt onkia valmiiksi pakkaseen jouluhaen jo kesällä, kun olin parkkeerannut asuntovaunuveneeni Aurasillan kupeeseen. No ei kaikkea voi ymmärtää.


Nyt kun olen hetken lämmittelyt kotona takkatulen (lue: kynttilän) lepatuksessa ja lueskellut perinneruokakirjoja, olen päätynyt Ahlbackan kartanon mielenkiintoiseen jouluhaukeen. Ahlbackan kartano sijaitsee Hattulassa Pekolan kylässä ja sen omistajat tiedetään vuodesta 1539 lähtien. Nykyisen ilmeen rakennus sai arkkitehti David Frönlander-Ulfin sulkakynästä 1920-luvulla.

En tiedä, keneltä kartanosta tämä resepti on lähtenyt, mutta toteutukseen se menee silti. Itse löysin reseptin Pojanluoman kirjasta Perinnemakuja maakunnista. Tarkkasilmäinen lukija varm asti huomaa, että reseptiin tulee kilon painoinen hauki. No niin juuri, kyllä sellainen hennon meikäläisen helposti jokeen vetää.


Uunihauki ja piparkakkukastike

1 kg painoinen hauki
1 pieni rasvasilli
voita

10 piparkakkua
5 dl maitoa
suolaa

Perkaa hauki ja fileoi silli. Poista sillistä ruodot ja laita uuni 225 asteeseen. Voitele uunivuoka ja pyöräytä hauki siinä. Pane hauen sisälle sillit ja 2 rkl voita ja paista uunissa n. 40 minuuttia. Valmista kastike: mittaa maito kattilaan, murenna sinne piparkakut ja jätä ne pehmenemään. Kun kala on kypsä, siivilöi paistoliemi mukaan piparkakkuliemeen. Kuumenna kastike ja mausta suolalla. Tarjoa lisänä keitettyjä perunoita.

Nyt harmittaa, että jätin lampaanvillahousuni joenmutkaan. Lähden hakemaan niitä. Ciao.

18.12.2010

Ristipäähänpistoja ja jouluruokaa

Terhakkaan tasapainoisen luonteeni vastapainoksi olen jouluruoaksi kehittänyt aina jotain ihan levottomia päähänpistoja. Tässä menneiden vuosien tuotoksia ja ajatuksia. Tämän joulun ylläripyllärijutskaputska on vielä auki kuin Siwat nykyään.

  • lakritsisilliä
  • imellettyä bataattilaatikkoa
  • lipeäkalalla täytettyä kalkkunaa
  • pekoniin käärittyä railakkaasti ylikypsynyttä kinkkua
  • sinisimpukoita glökikastikkeessa
  • fanta-vadelmakastikkeessa marinoitua merilohta
  • liekitettyä maksalaatikkoa
Voi sitä tehdä jotain ihan järkevääkin jouluruokaa. Tässä jotain ideoita arkistoista.


Piparipaneroitua briejuustoa, mustikkakastiketta ja kermavaahtoa



Bastogne-mollukat


Tuliaistötteröt

Kuva sivulta: http://www.opettaja.fi/pls/portal/docs/PAGE/OPETTAJALEHTI_EPAPER_PG/2007_51/117700.jpg

13.12.2010

Suolakurkkuja, smetanaa, hunajaa

Masentaa kyvyttömyys lukea rivien välistä, ajattelun taipumattomuus, taipumus mustavalkoiseen. Usein tähän liittyy asian oikeaksi uskominen, vaikka se on todistettukin jo vääräksi. <- Nopea työpäivän purkaminen.

Valokuvat voivat olla mustavalkoisia, asiat harvemmin. Silti seuraava yhdistelmä pistää aina ihmettelemään. Tässä asiassa ei ole harmaan eri sävyjä, maku on puhdasta nautintoa.



Suolakurkkuja lohkottuna
Smetanaa vatkattuna
Hunajaa juoksutettuna

3.12.2010

Opetelkaa tekemään parempia päätöksiä neropatit!

Äänestystulokset: Kysymyshän oli, mitä haluaisitte minun valmistavan seuraavaksi.

Inkivääri-pistaasijäätelö 38% äänistä
Vaahterasiirappisorbetti 36%
Persikkamelba 13%
Persimonijäätelö 11%

Kiitos vaan että äänestitte. Senkin tyhmät, olisitte voineet äänestää vähän järkevämmin. Kuka ihan oikeasta haluaa maistaa inkivääri-pistaasijäätelöä?! Ettekö olisi ihan suosiolla voineet valita persikkamelbaa, sitä olisin osannut ehkä jotenkin tehdäkin. Nyt olen täysin suossa. Tuntuuko välillä, että uisin kaurapuurossa? Kyllä, juuri tällä hetkellä.

Luuletteko ihan tosissanne, että osaisin edes tehdä inkivääri-pistaasijäätelöä? Hauskuuttaakseni itseäni heitin tuon ihan reisistäni. Koitan sitten riuhtoa tästä jotain hymyä, koittakaa tekin kun testaatte tulevaa reseptiä, joka on varmuudella täyttä kuraa, mutta hehkutan sen mahtavaksi. Hah, niin kiero olen.

Mutta eilen en ollut kiero, kun valmistin valkoviinipohjaistä glögiä. Siitä tulikin veikeän makuista, jopa hyvää sanoisin. Hyvää. Noin, se on sanottu. Herkullista.


Veriappelsiini-valkoviiniglögi
(4-5 annosta)

0,75 dl Pirkan sekamehutiivistettä
6 dl vettä
1 veriappelsiinin mehu
1-1½ dl sokeria (maun mukaan)
neljä kanelitankoa
15 neilikkaa
2 kardemummapalon siemenet
7,5 dl valkoviiniä
kossua

Mittaa kattilaan muut aineet paitsi valkkari ja kossu. Anna poreilla hiljalleen puoli tuntia. Kaada lasiin 3,5 dl valkoviiniä ja juo se. Siivilöi keitoksesi ja lisää joukkoon loppu valkkari. Jos haluat alkoholin pois, kiehauta. Lisää silti vielä kossua terästykseksi :)