Aamu
Lähdin töihin, pääsin parkkipaikalle ja huomasin, että jokainen autoni ovi oli jäätynyt kiinni. Hain lukkosulaa ja kalsareita vihvovan taistelun jälkeen repäisin auki oven kuin rasvaaamaton salama. Osa tiivisteistä jäi tietty ryminässä reisiin, kuinkas muutenkaan. Käynnistin auton ja huomasin, että toinen takarengas ei liikkunut mihinkään, kuten tässä eräänä toisenakin päivänä; tuo normaalisti pyörivä roikale oli jäätynyt kiinni. Tai ehkä ne oli kuitenkin jarrut. Alteregostuin Damien Karrasiksi manatessani tapausta, päätin kuitenkin ajaa pienen matkaa pyörimättömällä renkaalla, jos se vaikka aukeaisi. No aukesihan se. Mitäköhän mahtoi mennä samalla paskaksi, sen pituinen se.
Huomasin, että puhelimeni on jossain, siis jossain, mistä minulla ei ollut tietoa. Etsin taskuni, laukkuni ja ohikulkevan naisen taskut ja laukun, mutta eipä sitä mistään löytynyt. Ajattelin unohtaneeni sen pöydälle, joten sinne siis. Ei siellä tietysti mitään ollut, otin toisen puhelimen ja huomasin, ettei mistään kuulu piippausta, joten puhelimen oli pakko olla autossa. Menin takaisin autoon, ovet eivät olleet vielä onneksi jäätyneet uudelleen ja soitin taas toisella puhelimella pirinän toivossa. Jes, jossain kilkatti, puhelin oli vaan tippunut penkin alle. Kyyristyin sinne, väänsin olkapääni ehkä pois sijoiltaan ja sain puhelimeni. Samalla jossain kilahti ja tajusin kädessä olevan autonavaimen tippuneen kumimatolle. No tietty se tipahti juuri siten kumimaton reunalle, että se ovela korvapuusti valui toisen penkin alle. Alkoi jo vähän nakertaa, tungin kuitenkin käteni penkin alle ja ranteesta lähti nahkat. Enkä edes ylettynyt avaimeen. No mitäs tässä, helpointa olisi varmaan siirtää penkkiä ja takakautta tavoitella avainta. Kunnes tajusin bonuksen, joka tietty oli se, että takaovi oli edelleen jäässä. Päästäisen pienuudella ja kanarialinnun ketteryydellä survoin itseni etupenkkien välistä taakse ja onnistuin jollain houdinimaisella käden notkahduksella noukkimaan avaimen.
Mitä tästä kaikesta opimme? Kun siirtyy penkkien välistä takaisin etupenkille, on sukupuoleen katsomatta jokseenkin hävytöntä istahtaa hetkeksi vaihdekepin päälle.
Lohturuoaksi väänsinkin Pasta Normaa. Johon survoin ylimääräisen annoksen juustokuminaa ja inkivääriä. Munakoiso näyttäisi maistuvan, vieläkin yksi elostelee vihanneslokerossa.
Pasta Norma
1 pieni munakoiso
ruokaöljyä
pieni keko juustokuminaa
pieni keko inkivääriä
5 pisaratomaattia
1 miedohko chilipalko
2 valkosipulinkynttä
2½ dl paseerattua tomaattia
ripaus sokeria
suolaa ja pippuria
tuoretta basilikaa
parmesaania lastuina
penne-pastaa
Leikkaa munakoiso puolen sentin viipaleiksi, ripottele suolaa päälle, anna itkeä 15 minuuttia, huuhtele, taputtele kuiviksi ja halkaise kertaalleen. Lämmitä pannulla öljyä ja paista juustokuminaa ja inkivääriä hetki siinä. Lisää munakoisot, paista hetki molemmin kuoli. Lisää halkaistut tomaatit, pilkottu chili, pilkotut valkosipulit, paseerattu tomaatti, sokeri, suola ja pippuri. Anna möyhentyä hetki. Lisää lopuksi tuore basilika.
Ja pasta on tietty kiehunut sillä aikaa al dente -valmiiksi. Valuta pasta, kaada kastike päälle
ja sekoita hyvin. Kauho lautaselle ja veistele päälle parmesaania. Nauti vihreän smurffin tai vihreiden kuulien kanssa.
Lähdin töihin, pääsin parkkipaikalle ja huomasin, että jokainen autoni ovi oli jäätynyt kiinni. Hain lukkosulaa ja kalsareita vihvovan taistelun jälkeen repäisin auki oven kuin rasvaaamaton salama. Osa tiivisteistä jäi tietty ryminässä reisiin, kuinkas muutenkaan. Käynnistin auton ja huomasin, että toinen takarengas ei liikkunut mihinkään, kuten tässä eräänä toisenakin päivänä; tuo normaalisti pyörivä roikale oli jäätynyt kiinni. Tai ehkä ne oli kuitenkin jarrut. Alteregostuin Damien Karrasiksi manatessani tapausta, päätin kuitenkin ajaa pienen matkaa pyörimättömällä renkaalla, jos se vaikka aukeaisi. No aukesihan se. Mitäköhän mahtoi mennä samalla paskaksi, sen pituinen se.
Huomasin, että puhelimeni on jossain, siis jossain, mistä minulla ei ollut tietoa. Etsin taskuni, laukkuni ja ohikulkevan naisen taskut ja laukun, mutta eipä sitä mistään löytynyt. Ajattelin unohtaneeni sen pöydälle, joten sinne siis. Ei siellä tietysti mitään ollut, otin toisen puhelimen ja huomasin, ettei mistään kuulu piippausta, joten puhelimen oli pakko olla autossa. Menin takaisin autoon, ovet eivät olleet vielä onneksi jäätyneet uudelleen ja soitin taas toisella puhelimella pirinän toivossa. Jes, jossain kilkatti, puhelin oli vaan tippunut penkin alle. Kyyristyin sinne, väänsin olkapääni ehkä pois sijoiltaan ja sain puhelimeni. Samalla jossain kilahti ja tajusin kädessä olevan autonavaimen tippuneen kumimatolle. No tietty se tipahti juuri siten kumimaton reunalle, että se ovela korvapuusti valui toisen penkin alle. Alkoi jo vähän nakertaa, tungin kuitenkin käteni penkin alle ja ranteesta lähti nahkat. Enkä edes ylettynyt avaimeen. No mitäs tässä, helpointa olisi varmaan siirtää penkkiä ja takakautta tavoitella avainta. Kunnes tajusin bonuksen, joka tietty oli se, että takaovi oli edelleen jäässä. Päästäisen pienuudella ja kanarialinnun ketteryydellä survoin itseni etupenkkien välistä taakse ja onnistuin jollain houdinimaisella käden notkahduksella noukkimaan avaimen.
Mitä tästä kaikesta opimme? Kun siirtyy penkkien välistä takaisin etupenkille, on sukupuoleen katsomatta jokseenkin hävytöntä istahtaa hetkeksi vaihdekepin päälle.
Lohturuoaksi väänsinkin Pasta Normaa. Johon survoin ylimääräisen annoksen juustokuminaa ja inkivääriä. Munakoiso näyttäisi maistuvan, vieläkin yksi elostelee vihanneslokerossa.
Pasta Norma
1 pieni munakoiso
ruokaöljyä
pieni keko juustokuminaa
pieni keko inkivääriä
5 pisaratomaattia
1 miedohko chilipalko
2 valkosipulinkynttä
2½ dl paseerattua tomaattia
ripaus sokeria
suolaa ja pippuria
tuoretta basilikaa
parmesaania lastuina
penne-pastaa
Leikkaa munakoiso puolen sentin viipaleiksi, ripottele suolaa päälle, anna itkeä 15 minuuttia, huuhtele, taputtele kuiviksi ja halkaise kertaalleen. Lämmitä pannulla öljyä ja paista juustokuminaa ja inkivääriä hetki siinä. Lisää munakoisot, paista hetki molemmin kuoli. Lisää halkaistut tomaatit, pilkottu chili, pilkotut valkosipulit, paseerattu tomaatti, sokeri, suola ja pippuri. Anna möyhentyä hetki. Lisää lopuksi tuore basilika.
Ja pasta on tietty kiehunut sillä aikaa al dente -valmiiksi. Valuta pasta, kaada kastike päälle
ja sekoita hyvin. Kauho lautaselle ja veistele päälle parmesaania. Nauti vihreän smurffin tai vihreiden kuulien kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti