Kiitos ymmärryksestä: Ylioppilasruusukaali

Meissä jokaisessa vaanii sisäinen ruusukaalirakastaja, se vain etsii sopivaa tilaisuutta tullakseen ulkolehdistään ulos. Osa onkin jo päästänyt auervaaransa julkisuuteen: Unelias kokki ruokki pastaansa ruusukaalilla ja vuohenjuustolla, Kulinaarimuru antoi ruusukaaleille paahteista sweet lovingia ja heitti joukkoon tahinia, Ituhippi palvoi seitania laittamalla aveciksi ruusukaalia, savoykaalia ja aurinkokuivattuja tomaatteja, Oulun jauhantakeittiössä paistettiin lammasta ja lisukkeeksi väännettiin ruusukaalia, siinä onkin oiva pariskunta.

On sitä joskus ylioppilaaksi pääsyn aikoihin itsekin blogattu ruusukaalista, brysseli höystettynä pekonilla ja pekaanipähkinöillä.

Nyt kuitenkin ruusukaalia laitettiin pastan seuraksi. Kaikessa yksinkertaisuudessaan carbonara on loistava ruokalaji. Se on yksi niistä harvoista pastaruoista, joita en kastele joulun värisellä imeläkastikkeella. Ketsupin käyttö pitäisikin lailla kieltää, en varmasti muuten pääse ikinä eroon siitä. Khatistakin oli huomattavasti helpompi luopua. Waad ku mahadsan tahay wax fahamkaada. Kiitos ymmärryksestä.


Ruusukaali-kalkkunacarbonara

pastaa (esim. penne)
10 halkaistua esikeitettyä pakasteruusukaalia
muutama sokeriherne
1 sipuli pilkottuna
150 g kalkkunaleikkelettä pilkottuna
1 dl kermaa
2 keltuaista
raastettua pecorinoa tai parmesaanilastuja
mustapippuria myllystä
(suolaa)

Keitä pasta al dente ja lisää loppuvaiheessa keitinveteen ruusukaalit ja sokeriherneet. Freesaa sipulia hetki öljyssä isolla paistinpannulla ja lisää kalkkunat. Sekoita kerma ja keltuaiset kipossa. Kaada pastasta vesi pois ja lisää vihreine osineen pannulle sipulin ja kalkkunan sekaan. Kaada sekaa kerma-keltuaissekoitus. Tämän on tarkoitus jäädä kermaiseksi kastikkeeksi ei rakeiseksi keltuaiskokkeliksi. Hetken sitä voi kuitenkin pyöritellä pannulla. Nakkaa joukkoon juusto ja rouhaise muutama kiepautus myllyllä.

Joulu tuli jo Polkkapossusta puhumattakaan

Voi Peter Tosh, Ave Maria, Paavi, Anne Sinnemäki ja Ari Vatanen, nyt lähti. Polkkapossu koki kuumia aaltoja uuden hienon ystävävänsä Poppamiehen seurassa. Nyt on pakko hihkua: meikäläinen on ensimmäinen, toinen, kolmas ja myyty!

Poppamies lähestyi minua pienen Polkkapossutukipaketin muodossa ja palkaksi siitä myin sieluni. Pieni hinta tuesta sanoi jalkapuoli kädettömälle, kun kainalokeppi otti Ritolat. Tukipakettiin kuului mm. sipsejä, sinappia, kastiketta ja vaikka mitä.



Ja mitä sipsejä? Voi superlatiivin synonyymi ja aka-kaverialiakset. Blair's Original Habanero Chips. Pakko myöntää kyynis-pessimistinen sipsimaailmankatsomukseni, mutta yleisesti ottaen sipsit on aika turhia. Vasta dippi saa ne maistumaan jos sekään. Mietiskelin ensin, mitäköhän kunttakintteä tällä kertaa minulle tyrkytetään, noita tulisia sipsejä kun on tavannut rekkalastillisen sylillisessä. Mutta Poppamiehen sanaan voi luottaa. Heitänpä tähän pikku lainauksen sivuilta: "aloittelijoiden kannattaa hiukan varovasti maistella, mutta kun makuun pääsee kiinni niin savuinen aromi yhdessä tajunnan räjäyttävän kuumuuden kera saa sinut koukkuun kerta toisensa jälkeen".



Seuraavassa tarkka kuvaus siitä, mitä näin, koin, kuulin, haistoin, maistoin menettäessäni Blair's habanerosipsineitsyyteni:

Mustapohjainen punaisia, keltaisia ja oransseja sävyjä kietova pussi oli edessäni. Tiesin valitsevani vaarallisen tien jo silloin kun mietin sen avaamista. Pian napani avasi sen puolestani. Jos napani olisi oikea napa, eikä mystinen suursyömäriolio, olisin saattanut pelästyä tapahtunutta sekä tulevaa napaan vetämistä. Mutta ei, olen jo karaistanut sikopaimennettava - en pelästy juuri mistään saati sitten pelkäisin. Tosissani. Empatian vuoksi ehkä. Voimakkaan painostava haju tunki kärsääni ja tunsin ensimmäiset viitteet Elysiumin kenttien kirkkaasta läsnäolosta. Edessäni oli jotain voimakasta muutenkin kuin lihasmassaltaan. Tällaiseen raa'an pehmeään läsnäoloon olin viimeksi törmännyt kerhossa, kun viisivuotiaana sain kyytiä ensirakkaudeltani. Hyvin kylmää. Mutta tässä oli jotain erilaista, helvetin kuumaa. Kuinka viettelevää, mutta kuitenkin niin julmaa kaikessa voimassaan.

Pelkkä tuoksu ei kuitenkaan riittänyt minulle, kuinka se olisi voinutkaan. Tunsin itseni ja otin yhden käteeni, mursin sen ja laitoin pienen pienen hippusen kielelleni. UAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA. Olin löytänyt kauan kadoksissa olleen kaksoisveljeni, joka synkkänä ja myrskyisenä syntymäyönä annettiin rikkaalle vahtimestarille kiitokseksi housusäilytyksestä. Kummalliset vanhemmat, mietin, mutta minun oli pakko saada lisää. Halusin sitä kuin mies tärkkelystä vain voi haluta. Hullussa adrenaliinipöllyssä otin loppupalan suuhuni ja annoin palaa. Ihan tajutonta. Tehokkaan tulista, mutta armollisen autuasta. Olin päässyt Faustiksi Faustin paikalle.

Pakko silti myöntää, että ensimmäiset sipsit meni tunnustellessa. Tulisuus oli niin voimakasta, että hetken kesti aistia muita makuja. Kun pahimmasta parhaimmasta päästiin yli, olinkin jo totaalisen koukussa. Tulisuuden ohella mukaan tuli juuri sopiva savun maku, joka oli viimeistään se viimeinen sinetti. Sipseistä tuli osa tajuntaani ja aloin kokea asioita niiden kautta. Liekö peyotella ollut asiaan jotain tekemistä, sen verran hämäräksi toiminta alkoi mennä. Lopetettuani syömisen, kieleni alkoi hauskasti kutista ja voi olla, että se jopa hieman puutui. Silmistäni vuosi vettä ja poskeni hehkuivat tulikuuman suomiauringon alla. Fysiologiani huusi nestettä, mutta tiesin, että ainoa oikea ratkaisu olisi uusi kourallinen sipsejä ja Janne Tulkin Sinisen taivaan sateenkaari. Tässä tapauksessa kourallinen muuttui kolmeksi ja Tulkki menetti merkityksensä. Kuka kaipaisi tulkkia, kun voi olla itse osa kokonaisuutta. Korvani tuntui pyörivän ja aloin jo hieman pelätä mahdollisia haittavaikutuksia. Seuraavaksi vasen silmäni alkoi nykiä ja olin varmasti aika hauskan näköinen euforisessa tuskassani. Tässä vaiheessa päätin lopettaa - vielä kun oli pieni tajunnanhippunen jäljellä. Kävin niin lähellä kuilua, että ystäväni saivat posttraumaattisia stressireaktioita. Tarjoan heille lohduksi habanerosipsejä.

Muita Poppamiehen tuotteita en ole vielä ehtinyt maistaa, mutta tulisen ystäviä kehotan ehdottomasti ostamaan kyseistä tuotetta.

Mitä täytteeksi kääretorttuun - arvonta?

Kaikkien vastanneiden kesken arvon 20.11. en mitään, enkä julkaise tuloksia, mutta lähetän sen jälkeen arpajaisvoiton tasapuolisesti jaettuna kaikille Salaisille Leivontaystävilleni. Huh.
-------

Ei ole mitään syytä väheksyä kääretorttuja tai niiden tekijöitä. Vaikka olenkin enemmän suolaisen hyvän ystävä, valmistuu possukeittiössäkin joskus leivonnaisia. Eri asia on, kuka ne tekee, mutta valmistuu kuitenkin.

Mutta mitä täytteeksi? Kaksi asiaa, jotka puistattavat rullapiirakoissa, on inhokkijärjestyksessä kreemit ja äkkimakeat. Myönnän hänelle antipossunobelin, joka menee yhdistämään nämä. Mutta jos saat nämä toimimaan suussani, olet ehdoton keittotaidon Brillant-Savarin ja ehkä jopa suurintakin Bocusea suurempi. Ehkä jossain toisessa todellisuudessa.

Kun nyt tulin maininneeksi täytteistä, niin ehkä pari anekdoottia myös pohjasta. Yleensähän en ole höttöjen ystävä. Mutta kääretorttuihin höttö iskee kuin Nastis parhaimmillaan. Pohja ei mielestäni saa olla liian rapea, halkeileva. Ei höttö saa olla liioiteltuakaan, paitsi jos se on miehen tekemä. Meillä kun liioittelu on geeneissä. Joskus tulee jopa hätävarjeltua liioittelua.

Valiolla on ainakin mukavan kuohkea pohja, jonka kopsasin suoraan tähän. Pensselit heilumaan.


Pohja:

4 munaa
1,5 dl sokeria
3 rkl perunajauhoja
4 rkl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:

1,5 dl mansikoita
1,5 dl kermaa
1 dl rahkaa
sokeria maun mukaan


Vatkaa munat ja sokeri paksuksi, vaaleaksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet. Lisää ne siivilän läpi vaahtoon puuhaarukalla sekoittaen. Levitä taikina voidellulla leivinpaperilla vuoratulle uunipannulle. Paista 225 asteessa uunin keskiosassa n. 7 min. Kumoa pohja sokerilla sirotetulle leivinpaperille. Irrota pohjapaperi. Survaise mansikat nopeasti sauvasekoittimilla, sattumia pitää jäädä. Vatkaa kerma ja sekoita täytteen aineet. Levitä täyte pohjalle ja kääri rullalle leivinpaperin avulla.
--------------
Ai niin. Ehdotan käymään sivuilla Yearbookyourself. Tässä meikäläinen vuonna 1976. Taisin herättää naapurit naurullani.

Miten valmistetaan täydellistä kaalipataa?

Kun nyt olen aloittanut tämän sarjan, niin annetaan sille jatkoa. Eli miten valmistaa kunnon...

Aikaisemminhan on käyty perusteellisesti läpi muutama perusjuttu, viime aikoina mm. risotto ja makaronilaatikko. Jos hyvin käy, saan tällä jutulla jonkun tekemään kaalipataa. Makaronilaatikon kohdalla palaute oli nimittäin mahtavaa. Kävin moikkaamassa baaritiskin toisella puolella työskentelevää kaveriani, joka minut nähtyään otti jääkaapista eväsboksin ja pyysi arvaamaan, mitä se piti sisällään. No en arvannut, mutta makaronilaatikkoa oli syntynyt erään jutun innotuksella. Erinomaisen hyvää työtä Chef Maksa-Allas. Toinen kaverini tunnusti, ettei aikaisemmin ollut ollut erityinen risoton ystävä. En minäkään ennen kuin opin valmistamaan sitä.

Mutta entäs se paras kaalipata sitten?


Perusjutut. Valkokaali, porkkana, sipuli, valkosipuli. Koska kyseessä on kuitenkin kaalipata, olisi varsin suotavaa, että ruoassa käytettäisiin kaalia. Valkokaali on ainoa oikea. Porkkana on ehdoton lisä ja sipulia ei sovi unohtaa. Valkosipulin kanssa pitää olla varovainen, ettei se maistu liikaa. Lähtökohtana on freesata pilkottuja kasviksia hetki voissa ja kenties hommata niihin kevyesti ruskettunut pintakin. Siitä kaikki alkaa. Eri asia sitten on, kuinka pieniksi kasvikset kuuluu pilkkoa...

Jauheliha. Lampaasta jauhettu liha on ylivoimaista. Olette varmaan kuulleet lammaskaalista. Aivan ehdoton ruokalaji, joka aina yllättää. Ihan kuin hyvä kirja, jonka voi lukea uudestaan ihan kuin ei olisi sitä ennen nähnytkään. Lampaan voi tietty korvata sialla ja naudalla, tai jos haluaa heittäytyä oikein hulppeaksi, voi lihan korvata soijarouheella. Tai rantapalloilla ja kumiankoilla. Jauheliha kannattaa ruskistaa pannulla ja sen voi maustaa kevyesti suolalla ja pippurilla. Ja ehdottomasti kunnon roiskaisulla Dijonia.

Riisi. Tähän en ole löytänyt vielä varmaa suosikkiani, mutta tällä hetkellä joku simppeli puuroriisi tuntuu parhaalta. Kaalipadan ei tarvitse olla steriiliä sairaalatavaraa, jossa jokainen aines erottuu omaksi kokonaisuudekseen. Hieman möhevä riisi kokoaa eri osaset kivasti yhteen. Riisin voi korvata myös ohrasuurimoilla. Se ei ole suuri synti.

Mausteet. Jos meiramin unohtaa, voi hypätä Tenoon. Yhtä kylmää kyytiä tulee saamaan. Ilman meiramia kaalipata on turhaa kuin Rudolf-kulta ilman punaista nenäänsä. Viime aikoina olen ymmärtänyt, että jauhettu neilikka kaalipadassa saa sukkani pyörimään jaloissa. Se herättääkin ihmetystä isälläni, joka silloin tällöin lainailee sukkiani. Ainakin hän tietää, milloin poika syö kaalipataa. Tapahtuma jaksaa aina naurattaa äitiäni. Kunnon liemi on tietysi myös kaalipadan perusta. Saa sen korvata vedellä ja liemikuutioillakin, sillä itsekin tulin, näin ja tein näin. Liemi saa määrällisesti lähes peittää muut ainekset.

Hapot. Kuten monissa muissakin ruoissa, tässäkin sopiva loraus väkiviinietikkaa tekee myrskyn rauhansilmään. Kuten ennenkin olen sanonut, etikka antaa luonteelle sopivan lorauksen särmää.

Makeus. Siirappi. Kaalipata kaipaa makeutta kuin possu joulunjälkeistä elämää ja perinteinen tumma siirappi on siihen osuva ratkaisu. Hätärinä mainio on balsamicosiirappi, jota allekirjoittanut joutui käyttämään. Siirappi otti hatkat muuttopuuhissa kuten niin monet muutkin kuivakaappini helmet. Balsamicosiirapin lisäksi viljelin joukkoon vielä muutaman murusen ruokokidesokeria.

Avec. Puolukkasurvos/puolukkahillo, ruisleipä, maito. Eivät kaipaa selittelyjä.

Liedellä. Pitkä ja hidas hauduttelu. Kaalipata ei todellakaan valmistu alle puolessatoista tunnissa.

Mitähän unohtui? Periaatteessa ei mitään, mutta pataa voi jalostaa heittämällä mukaan esimerkiksi smetanaa, pekonia ja hapankaalia. Siitä ehkä myöhemmin, jos vielä joskus jaksan tänne kirjoittaa.

Uneksin jo paistellessani

Hasselpähkinä-suklaahippukeksit
(aika monta keksiä)


11 dl vehnäjauhoja
4 rkl kaakaojauhetta
3 tl ruokasoodaa
1,5 tl suolaa
500 g margariinia
2 dl sokeria
2,5 dl ruokosokeria
4 tl vaniljasokeria
4 munaa
200 g tummaa suklaata
200 g vadelma-karpalosuklaata
1 dl hasselpähkinärouhetta

Sekoita jauhot, kaakao, sooda ja suola. Sulata margariini, anna hieman jäähtyä ja sekoita joukkoon sokerit ja munat yksitellen vatkaten. Lisää jauhoseos siivilän läpi. Rouhi suklaat ja lisää hasselpähkinöiden kanssa taikinaan. Ota lusikalla taikinasta knöllejä leivinpaperille ja anna hieman levitä. Paista 175-asteisessa uunissa n. 15 minuuttia.

Julkinen eläin

Im sorry!


Kohde: My gayest friend

Aika: Week ago.

Syy: Jostain kumman syystä sain muutaman sihijuoman nautittuani päähän, että entrecote on naudan niskaa. Heh. Aikamoista. Olin kuitenkin jalomielinen ja päätin olla lyömättä asiasta vetoa, enhän halunnut viedä kaveriltani 80 euroa. Kovasti hän olisi kuitenkin halunnut vedon lyödä. Hyvityksenä tästä lupasin kuitenkin tunnustaa julkisesti tyhmyyteni.

Ihan kuin en ikinä laittaisi takkiani selkänojalle!

Kenenkään on turha tyrkyttää minulle kuminaleipää, en syö sitä. Mielestäni jokaisessa leivässä, jota leipätiskeillä myydään, pitäisi olla isoilla kirjaimilla merkittynä "ÄLÄ OSTA TÄTÄ, SISÄLTÄÄ KUMINAA". Se ei vaan kuulu leipään, yrittäkää ymmärtää.

Muuten kumina kyllä maistuu. Varsinkin kaaliruoissa, erityisesti padoissa, se jopa herättää ihannoivaa kunnioitusta. Ai miten jotkin ainekset voivatkin osua yksiin. Joskus aikoinaan keittiöharjoittelupaikkani kunnioitettu keittiömestari Harry Sillilän Paroni Finland kutsui minut lieden ääreen ja näytti muhivaa keitostaan. "Tiedätkös Possu, mikä mauste tekee gulassista gulassin?" No enpä tiennyt, mutta siitä lähtien olen sen aina muistanut. Joka siis väittää tehneensä gulassia, eikä ole siihen kuminaa laittanut, ei ole gulassia nähnytkään. Paronia on nimittäin uskominen. Vaikkakin tuppasi tuo myös leipään kuminaa laittamaan, mutta en minäkään voi ihan kaikkea omaksua.

Ja maustetaanhan tuolla myös viinaa. Onhan niitä kaikenlaisia kumina-aperitiivejä yritetty tyrkyttää, mutta olen yleensä kaatanut ne huomaamattomasti vieressäni istuvan mieshenkilön takintaskuun. Mitäs on moukka ja ottaa ravintolan pöytään selkänojalle takkinsa. Ihan niinkuin se ikinä tilaisi mitään tai muutenkaan nauttisi seurasta! Hiton Mauri.


Seuraavaan keitokseen kuuluu myös kumina. Joku jo epäili, olenko mahdollisesti sekoittanut meidän kotokuminamme jeeraan, mutta en ole. Kyllä curryyn voi suomenkuminaakin laittaa, vaikka kuinka mauritiuslainen resepti olisikin. Laitanhan minäkin karjalanpiirakoihin välillä täytteeksi perunaa, eikä peruna kyllä loppupeleissä ihan Karjalasta ole kotoisin. Toisin kuin Aira Samulin, jota en myöskään leivälleni laittaisi.



Katkarapucurry (Mauritius) (3–4 annosta)

2 cm inkivääriä
2 valkosipulinkynttä
1 tl korianteria
1 tl kuminaa
1 tl chilijauhetta
½ rkl kurkumaa
1 sipuli
öljyä
1 prk tomaattimurskaa
2 dl vettä
½ rkl sokeria
½ sitruunan kuori raastettuna
1 kanelitanko
200 g katkarapuja
reilusti suolaa
kourallinen korianteria



Raasta inkivääri ja murskaa valkosipulit. Sekoita kulhossa korianterin, kuminan, chilijauheen ja kurkuman kanssa. Pilko sipuli ja kuullota öljyssä. Lisää hieman öljyä, kaada pannulle mausteseos ja freesaile pari minuuttia. Lisää tomaattimurska, vesi, sokeri, pestyn sitruunan kuori ja kanelitanko. Anna kiehua hiljalleen puolisen tuntia. Lisää katkaravut, mutta älä keitä enää. Lisää suolaa makusi mukaan. Ripottele päälle hienonnettua korianteria ja tarjoa riisin kanssa.

Juomaa ja sirkushuiveja

Jokainen saa ihan itse päättää, lähteekö Venezuelaan maistelemaan autenttista Tisanaa. Suomen Venezuelan suurlähetystö antoi 23.9.2008 tiedotteen, mitä kaikkea hauskaa Venezuela matkustajalle tarjoaa. Kiteytettynä seuraavia huveja:

• kaappauksia
• poliisien tekemiä ryöstöjä
• merirosvoryöstöjä
• huumekauppaa
• liikennekaaosta
• huonokuntoisia liikennevälineitä
• tulenarkoja mielenosoituksia
• maanjäristyksiä
• rankkasateita
• maanvyörymiä
• villejä meduusoja
• denguekuumetta
• keltakuumetta
• malariaa
• erinäisiä hepatiitteja

Eli ei nyt oikeasti mitään vaarallisuuksia, mitkä esimerkiksi 2. linjalla eivät olisi arkipäivää. Vaikka alue onkin hieman rauhoittunut poismuuttajien ansiosta.


Tisana

3/4 l kuivaa kuohuviiniä esim. cavaa
1 l passionhedelmämehua
2½ dl kivennäisvettä
3/4 dl sokeria
sitruuna
appelsiini
karambola


Mittaa maljaan kuohuviini, hedelmämehu, kivennäisvesi ja sokeri. Sekoita hyvin ja lisää ohueksi viipaloidut appelsiini ja sitruuna. Anna makujen tasaantua jääkaapissa vähintään tunti. Koristele karambolasiivuilla.

Kummitus?

Noin. Nyt alkaa näyttää kodilta. Tervetuloa poikkeamaan, keitän kahvit. Ei vaan... olen siitä surkea kokkailija, etten juo kahvia, joten en siis osaa keittääkään sitä. Mutta silti saa tulla.

Äsken tapahtui vähintäänkin outoja. Tanssahtelin rannassa ja napsin tapani mukaan epämääräisiä kuvia. On vaikea ymmärtää, mikä seuraavaan kuvaan tullut hahmo on, mutta minulla ainakin nousee karvat pystyyn. Siis mitä hittoa?

Kuin poskipääni ollessani surullinen

Pimeällä keskiajalla munkit hoitivat ihmisiä suolaluolissa, joissa hienonnetusta suolakivestä tullut pöly sekoittui hengitettyyn ilmaan. Hoito tehosi mm. atooppiseen ihoon. Jossain vaiheessa lamppu välähti ja ymmärrettiin, että suolakaivosten työntekijät kärsivät muita harvemmin hengityselinsairauksista. Tämän välähdyksen ansiosta keskiaika muuttui valoisaksi ja kaikki halusivat väen väkisin suolakaivoksiin töihin. Kyllä siellä varmasti oli mukavaa.

Ihan noin lähtökohtaisesti: suola on hyvää. En urputa liiasta käytöstä, sillä itse käytän kohtuuttomasti. Syön juuri niitä asioita, mitkä tässä mielessä saisi unohtaa. Mutta vältä sinä ainakin näitä herkkuja:

• fetaa
• säilöttyjä oliiveja
• aurinkokuivattuja tomaatteja
• suolakurkkuja
• ryppyperunoita

Oho, katsos vain ryppyperunatkin pääsi mukaan. Tuo Kanariansaarten loiriakin veskumpi perinneruoka. Maistelun jälkeen jano pääsee yllättämään, mutta jano sammuu tietysti muutamalla oluella. Asiasta seuraa hieno yhtälö, joka kertoo, että suola lihottaa. Hyvin simppeliä näennäislogiikkaa.

En taatusti olisi ryppyperunafani ilman hyviä kastikkeita. Yksinäinen ryppyperuna maistuu yhtä onnettomalta kuin poskipääni ollessani surullinen. Mojoa kehiin.



Papas arrugadas con mojo –
Ryppyperunat ja mojokastike

800 g perunoita (kiinteitä)
vettä
2½ dl merisuolaa

Pese perunat hyvin. Laita vettä kattilaan ja lisää suola, kun vesi kiehuu. Vettä saa olla niin paljon, että perunat juuri ja juuri peittyvät. Keitä kypsiksi. Kaada vesi pois ja laita kattila uudestaan levylle. Pyörittele perunoita, kunnes kaikki kosteus haihtuu niistä. Nyt perunat alkavat hiljalleen rypistyä. Syö kuorineen mojon kanssa. Ryppyperunat maistuvat erityisen hyviltä rasvaisen pihvin kanssa, mutta ne voidaan tarjota ihan itsenäisenä naposteltavanakin.

1 tomaatti
3 valkosipulinkynttä kuorittuna
1 rkl valkoviinietikkaa
1/3 sitruunan mehu
ripaus chiliä
ripaus mustapippuria
1 tl korianteria
1–1½ rkl sokeria
1½ dl oliiviöljyä

Tee tomaattiin ristiviilto ja kasta se muutamaksi sekunniksi kiehuvaan veteen. Poista kuoret ja kanta. Laita tehosekoittimeen valkosipulien, valkoviinietikan, sitruunamehun, chilin, korianterin ja sokerin kanssa. Aja tasaiseksi. Lisää oliiviöljy ohuena nauhana tehosekoittimen käydessä. Kastike ei kaipaa välttämättä suolaa, sillä perunat ovat suolaisia. Mojon voi kaataa joko perunoiden päälle tai sen voi tarjota erikseen kiposta.

Dios, patria, libertad

Finnmatkojen asiakaspaperiin, Loma-lehteen, kehittelin muutaman ruokaohjeen eri puolilta maailmaa. Toimituksen luvalla reseptit julkaistaan myös Polkkapossussa, mikäs sen mukavampaa. Saa niitä lukea lentokoneessakin, jos sellaiseen lähitulevaisuudessa pääsee.

Dominikaanisen tasavallan lihapyörykät ovat taatusti erilaisia kuin meillä Suomessa syötävät ruotsalaiset lihapullat. Jumalaisia, isänmaallisia ja vapaita! Bulgurisuurimoista saa hyvät elämät ja pullan uppopaistaminenkin on aika vinkeää. Tätä ohjetta kannattaa testata. Jopa Kenkä- ja laukkuyhtiön operatiivinen johtaja Mahatar piti näistä. Väitti muuten heittäneensä muutossa ison kasan kenkiä ja laukkuja roskiin - epäilen vahvasti.

Bulguriset lihapyörykät (3-4 annosta)

1 dl bulgurisuurimoita
400 g naudanjauhelihaa
1 rkl tomaattisosetta
2 rkl vettä
½ punasipuli
½ paprika
muutama lehti basilikaa
½ dl rusinoita
suolaa
mustapippuria
5 dl öljyä

Laita bulgurisuurimot kulhoon, lisää vettä niin, että suurimot peittyvät. Anna seistä yön yli. Jaa jauheliha kahteen osaan: 1/3 ja toiseen 2/3. Mittaa pannulle tomaattisose ja pari ruokalusikallista vettä. Lisää 1/3 jauhelihaa ja anna sen kypsyä. Mausta suolalla ja pippurilla. Pilko sipuli ja paprika pieniksi kuutioiksi. Sekoita kulhossa loput jauhelihasta, sipuli- ja paprikakuutiot, hienonnettu basilika, bulgurit ja rusinat. Mausta suolalla ja pippurilla. Ota kämmeneen pari ruokalusikallista bulguri-jauhelihaseosta, muovaile palloksi ja litistä vähän. Tee syvennys, täytä se kypsällä jauhelihalla ja muovaile kiinni. Uppopaista rypsiöljyssä. Tarjoa raikkaan salaatin kanssa.

R.I.P.

Hei hei uusi elinympäristö!

Tiedän. Muuttaminen on rankkaa. Jos hyviä puolia haetaan, kohde on kivalla paikalla: 39 sekunnin päässä oleva Aurajoki on kuitekin parasta Turussa ja sen rannalla käyskentely vielä parempaa. Mutta miksi kirjoittaa tällaista ruokablogiin?! Ei aavistustakaan. Muuttomiehet saapuvat noin 10 tunnin päästä ja silloin kaikki on valmista poiskannetavaksi.

Hei hei hyvin palvellut keittiöni. Jos osaisin kirjoittaa sinulle muistopuheen, en kirjottaisi. Olit liian hyvä ystävä, vaikkakin olisit voinut edes joskus laittaa tavarasi niille kuuluville paikoille ja ehkä edes kerran viikossa pestä käyttämäsi astiat. Muistelen sinua silti lämmöllä, sillä lämpöä lietesi antoi. Ainakin kutosella, jos ei jopa pienemmälläkin. Et turhaan pihistellyt, vaikka välillä käämisi poltitkin.

1+1=3

Meikäläinen tunnustautuu holistiksi. Etuliitteitä voi keksiä erilaisia, mutta jos ne unohdetaan, olen yhä edelleen holisti. Holismi on käsitteenä ruoanlaiton lähtökohta: kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Asiaa voi valaista vaikka esimerkillä: raaka makaroni on aikamoista kuraa ihan tuosta vaan syötynä, mutta kun siihen lisää vaikka yksi pieni komponentti eli vesi ja makaronin keittäminen siinä, niin johan alkaa säkenöidä. Sofistikoituneemmat lukijani ymmärtävät ehkä paremmin ajatuksen, että kokonaisuuteen syntyy ns. emergenttejä ominaisuuksia, joita ei esiinny yhdessäkään sen osassa sinänsä yksin.

Voidaan kuitenkin unohtaa edellisen kappaleen liiallinen lätistely, sillä tämä ruoka valmistuu melkein kuin itsestään ilman suurempia ambitioita. Eikä tarvi edes olla holisti. Vaikka tämä ruoka onkin hyvin holistinen juttu: niin hyvin raaka-aineet auttavat toisiaan. Eikä aikakaan huimaa korvien taustoja; ruoka on valmista pastojen kypsyttyä.

Kuten aikaisemminkin olen sanonut, niin kannattaa panostaa kastikkeisiin. Ei niiden tekemistä ainakaan kannata pelätä. Toinen asia, mitä olen sanonut, on, että kuohuviiniä kannattaa juoda säännöllisesti: ensinnäkin se on järkevästi ostettuna hyvää ja toiseksi järkevästi nautittuna vielä parempaa. Jos käy todella hyvä tuuri, sitä saattaa jäädä pohjat ja mihinkäs muuhun se käytettäisiin kuin kastikkeeseen. Ah mikä ikiliikkuja.



Pastaa ja kuohuviini-kylmäsavulohikastiketta

pastaa esim. penneä

1 laakerinlehti
3/4 dl kuohuviiniä
½ kanaliemikuutio
2 dl kermaa
tosi kevyesti valkopippuria
hipahdus fariinisokeria
voita
maizenaa
muutama siivu kylmäsavulohta
kuivattua tilliä
herneitä
parmesaania

Keitä pasta aldente.

Runttaa kattilaan laakerinlehti, viini ja liemikuutio. Keitä 3 minuuttia. Lisää kerma ja mausteet. Kiehauta. Lisää nokare voita ja suurusta maizenalla. Surauta mukaan kevyesti pienityt kylmäsavulohiviipaleet ja anna kypsyä pari minuuttia. Kruunaa tillillä, herneillä ja parmesaanilla.
Sekoita pastan joukkoon.

Suppilo-vasaloora

Olen kohta kaksi viikkoa, lähes taukoamatta, huitonut nasukkaani sieniä ja hirveä. Alkaa riittää hiljalleen, ihan pieni siivu on vauvahirveä vielä jäljellä. On se vaan ihmeellistä kuinka mureaa pieni ja söpö vasa voi olla. Vaikka kyseessä oli kunnon möhkäle ulkopaistia, veti se helposti vertoja sisäfilukalle. Ihan testimielessä leikkasin pienen biitin pihviksi ja nakkasin pannulle. Olin jo suunnitellut keitteleväni lihaa muutaman tunnin rustiikkisten kasvien kanssa ja tekeväni murean padan, mutta eipä tarvinnut. Paistoa minuutti per puoli ja tuloksena ihana verinen mediummiinus. Iso kiitos Jyväskylään tästäkin ateriasta.

Pala toki oli niin iso, ettei sitä kaikkea jaksanut pihveinä syödä. Osasta siis makaronilaatikkoa. Taidankin copy-pastettaa tähän vuoden takaisen postaukseni siitä, mitä makaronilaatikossa pitää olla. Siis tyyliin: "Miten tehdä täydellinen makaronilaatikko?" Ja siitä kun korvaa jauhelihan pienillä hirvibiiteillä ja lisää joukkoon suppiloita saa aikaan mukavan syksyisen aterian.

-----
Makaronilaatikko

Minun makaronilaatikkoon kuuluu muutama pakollinen juttu:

1. Munamaito. Se on kaiken alfa ja omega, alku ja loppu. Munamaito on juuri se mikä tekee makaronilaatikosta makaronilaatikkoa. Monet korvaavat sen lihaliemellä ja sulatejuustolla. Sillä ei kuitenkaan saada aikaan oikeaa rakennetta. Makaronien pitää nivoutua yhteen valkoisella siteellä. Kauneimmillaan makaronilaatikko onkin juuri niiltä paloiltaan, jotka ovat vuoan reunoissa kiinni. Niistä ilmenee koko tämän jumalaisen ruoan syvin olemus, kaiken kattava nivoutuminen yhteen.

2. Jauheliha. Sika-nautaa sen olla pitää, se on tähän tarkoitukseen ehdottomasti maukkainta.

3. Kotisinappi. Ruittaus väkevän makeaa sinappia antaa maukkaalle sika-naudalle menoa ja meininkiä. Saa ruitata vähän enemmänkin, jos persus vaan kestää.

4. Makaroni. Keitetään lähes al dente ja sitten vuokaan. Ennen oli tapana laittaa keittämättömänä lillumaan munamaidon sekaan, jolloin tuloksena oli todennäköisesti liian kypsä makaroni. Ei sinänsä jotkut tykkää ylikypsistä makaroneista, kaikki kunnia heille. Tärkeä on kuitenkin nesteen määrä: liikaa nestettä -> liian kauan uunissa -> liian löysät makaronit. Kovaa ja rapeaa pintaa on myös vaikea saada keittämättömien kanssa.

5. Mausteet. Maustepippuri ja muskottipähkinä = must. Etymologisesti maustepippuri-sanan alkumuoto on mustpippuri, mutta sekaannusten välttämiseksi kielikeskus ehdotti aikanaan maustepippuria. Lisäksi tietysti suolaa. Maustamista voi jatkaa mm. valkopippurilla, oreganolla ja paprikajauheella.

6. Juusto. Ehdottomasti jotain hivenen voimakkaampaa juustoraastetta vuokaan päällimmäiseksi.

7. Sipuli. Sitä pitää olla paljon. Tuo nyt pätee lähes ruokaan kuin ruokaan kuten esimerkiksi tyrnimarjakiisseliin ja valkosipulijääteehen.

8. Punajuuri. Pakollinen lisuke makaronilaatikon kanssa.

9. Heinzin ketsuppi.

10. Puolukkahillo. Vähän kuin mustamakkaraan, tähänkin puolukkahillo sopii kuin otsatukka
pienelle possulle.


Siinä resepti sitten lähes olikin. Vuoka uuniin 190 asteeseen 40 minuutiksi ja vetäytymään vähintään 10 minuutiksi.

P.Ossu testaa Minipimpparin

Braunilla ei ehkä tunneta Polkkaavaa Possua kovinkaan hyvin, sen verran riskipeliä on lähettää jokin laite tänne arvoitavaksi. Mielelläni toki testailen vehkeitä ja otan vastaan tuoteuutuuksia, mutta pelkkä ilmainen tuote ei saa minua kirjoittamaan asiasta kauniisti. Mutta jos minulta saa hyvän arvion, niin se on tietysti erittäin loistavaa mainosta. Eri asia on sitten Vanhan Jäkäläpään natinat: ei ole enää kellään kivaa. Rohkeasti vain paketteja Turun suuntaan.

Mutta nythän meillä on oikein mukavaa. Braun lähetti tosiaan testattavaksi MR 6550 M FP-HC:n. Kuvassa BC-HC. Olisin voinut ottaa vastaan myös R2-D2:n, C-3PO:n tai Leia Organan. Ne eivät ilmeisesti kuuluneet tuoteperheeseen. Lyhyemmältä nimeltään vehje on Multiquick Minipimer, mutta toki laite kuulostaa kehittyneemmältä, kun siinä on paljon numeroita ja kirjaimia. Se on varmasti aika loppuun hiottu kehitysversio. Tuttavallisemmalta nimeltään laite olkoon Minipimppari, sehän on loppupeleissä jutun juoni.

Kyseessä on oikeastaan sauvasekoitin, johon on ympätty mukaan laajennusosia. Idea on mielestäni oikein loistava. Sekoittimeen voi kiinnittää vispilää, silppuria, vatkainta, väännintä, käännintä, röyhistäjää, möyhistäjää, jauhajaa, kauhojaa ja vaikka mitä. Paketissa on mukana viisi vaihtoterää. Meikäläisellä meni kyllä hetki, kun sain terän paikalleen - en ole ehkä oikein parhaimmillani näissä jutuissa. Mutta jos kysytte vaikka todisteita esim. Mustanaamion, jumalan tai ei-olevaisen olemassaolosta, voin viskata parilla ajatuksella. No ei se terän paikalleen laittaminen siis oikeasta ollut vaikeaa - vaati vain pienen hokasun ja sen jälkeen terä vaihtuikin jo lähes lennossa. Neljä terää testasin ja muihin olin oikein tyytyväinen, mutta yksi kaipaa vielä kehittämistä. Ja se oli tietysti se kaikkein tärkein. Ohjekirjassa nimittäin luki, että eräällä terällä saa väännettyä juliennesuikaleta. AH JAAG. Olin vähintäänkin töpötissäni tästä, mutta turhaan: juliennet eivät olleet julienneja nähneetkään. Ei se nyt vaan oikeesti toiminut. Muissa terissä ei ollut valittamista, kaikki toimi muuten oikein kivasti.

No mitäs muuta. Erittäin hyvä juttu monitoimikoneessa on pieni astia. Siis on siinä isompikin astia, mutta se pieni on tiettyihin juttuihin käytännöllinen. Jauhantakeittiökin oli saanut koneen arvoitavaksi ja olen kyllä täysin samaa mieltä Rosmiksen ja Pepan kanssa: isossa kulhossa kun yrität vääntää pienempiä määriä jotain kastiketta esim. pestoa, joutuu kastikkee lähinnä kaapimaan nuolijalla seiniltä. Pieniä mössöjä varten minulla onkin omassa keittiössäni ollut erillinen vempain, josta en kyllä vieläkään luovu, sen verran yhteenkasvettuja kun ollaan.

Vaikka olenkin suuremman luokan elostelija ja haen esteettisiä elämyksiä myös visuaalisten kokemusten kautta, en ensimmäisenä katso ulkonäköön. Mutta Multiquick ihastutti heti. Sopivan simppeli mutta rehellisesti kaunis. Ja mikä parasta sauvakin sopi käteen kuin valettu hansikas, miten ikinä sellainen sitten sopiikaan käteen. Siis todella hyvin.

Monitoimikoneissa on silti ongelmansa. Jos keittiösi ei ole tarpeeksi suuri, tällaiset koneet hautautuvat NIIIIIIIIN kaapinpohjalle. Sinne leipäkoneen, limpsakoneen, vohveliraudan, fonduesetin ja muiden hyödyllisten laitteiden pinon jatkeeksi. Mutta jos kone saa rauhassa majailla pöydällä, tulee sitä takuulla käytettyä.

Kaiken kaikkiaan Multiquick on jeeslaite. En tarkoita tyyliin ihan jees, vaan paljon siitä parempi. Asiakashintakaan ei käsittääkseni ole mikään mahdoton. Julienne tuotti pienin pettymyksen, mutta se ei toki pilaa tuotetta. Voisin hyvinkin ostaa itse kyseisen vemputtimen. Siis vielä koekäytön jälkeenkin. Se on jo paljon sanottu.

Tasan ei käy nallekarkit!

Kardemumma on jalo kasvi tai siis mauste tai siis maustekasvi. Pidän siitä ihan älyttömästi ja heittelenkin sitä välillä, mihin sattuu, mihin ei edes satu tai johonkin muuhun muuten vaan hassuun paikkaan. No, joillekin hassua, joillekin ei: kardemummaa käytetään kuitenkin paljon muuallakin kuin Pohjoismaissa pullataikinassa. Intialaiseen ruokaan olen heikkona kuin pystyynjäätynyt hyttynen korkean C:n oopperaharjoituksissa, intialaisessahan käytetään paljon mummaa.

Sahrami ja vanilja ovat kalliita mausteita, kardemumma tulee hyvänä kolmosena niiden jälkeen. Kalleuden saa aikaan käsittääkseni poimimismeneltelmä eli käsipelillä vaan. Saman kasvin palot kypsyvät eri aikaan, joten ei kai sitten ole paljon vaihtoehtoja.

Seuraava ohje on repäisty joskus jostain, milloin, miksi, en tiedä mistä. Enkä tiedä, paljonko se on muuttunut matkalla, kuinka pitkä matka on ollut ja onko se mennyt mukavasti. Mutta saaplarin herkullista vaan on. Koska tätä mielettömän hyvää hässäkkää on kaapissani reilusti yli kotitarpeiksi, voinpa vaan todeta jakkejäyhämäisesti, että tasan ei käy nallekarkit!



Kardemummaiset porkkana-ananasleivokset

2½ dl sokeria
5 munaa
5 dl vehnäjauhoja
1 tl kardemummaa
2½ tl kanelia
3 tl leivinjauhetta
225 g voita sulatettuna
2 prk ananasmurskaa valutettuna
4 porkkanaa raastettuna

kuorrutukseen:

75 g voita
4 rkl ananasmehua
5 dl tomusokeria
mantelirouhetta

Vaahdota sokeri ja munat. Sekoita jauhot, mumma, kaneli ja leivinjauhe ja sekoita murskan ja raasteen kanssa vaahtoon. Koita sekoittaa mahdollisimman vähän. Vuoraa uunipannu leivinpaperilla ja levitä taikina sille. Paista vajaa 25 minuuttia 200-asteisessa uunissa. Kun taikina on jäähtynyt, aloita kuorrutuksen valmistaminen. Sekoita sulatetun voin sekaan ananasmehu ja tomusokeri. Levitä kuorrute taikinan päälle ja visko pinnalle mantelirouhetta.

Peace Mara-dude! Respect.

Sinun kunniaksesi mätileipiä.


Mätileivät

100 g majoneesia
250 g katkarapuja pilkottuna
1 tl dijonia
sipulia pilkottuna
loraus sitruunamehua
tilliä hakattuna
mustapippuria rouhittuna
paahtoleipää
mätiä

Sekoita majo, ravut, dijon, sipuli, mehu, tilli ja pippuri. Kokoa paahdetun leivän päälle ja lusikoi päälle mätiä.

Idea alkuruoaksi: paistettua kurkkua ja suppiloita

Suomalaisissa keittiöissä kurkku käy kohtalaisen harvoin pannun kautta. Kurkku on stereotypisesti jotain raikasta, jota laitetaan salaatteihin ja hunsvautetaan leivän päälle. Mutta eihän sen tarvi näin olla. Ei varsinkaan jos katsotaan vähän suominokkaa pidemmälle.

Hyvin pikaisen Wirallisen kirjeenvaihtajan kanssa tehdyn After work- sieniretken tuloksista väänsin pari iltapalaleipää. Kävisi oikein hienosti vaikka vähän paremmankin ruokailun alkupaloiksi. Olisin laittanut vielä annosten päälle ihan pikku knöllin kevyesti vatkattua smetanaa, joka olisi ihanasti sulanut täytteen päälle, mutta sepä ei tänään tullut Possun kaapista ulos.


Paistetulla kurkulla ja suppilovahveroilla katetut leipäset

voita
puolikas valkosipulinkynsi
5 cm pala kurkkua
pieni kourallinen suppilovahveroita
2 viipaletta Perheleipureiden Ruisvarrasta (mahtava ruisleipä by the way)
2 tl vihreää pestoa
(smetanaa)

Silppua valkosipuli pieneksi, halkaise kurkku ja kaavi pikkulusikalla siemenet pois. Halkaise toinen puolikas vielä puoliksi ja sen jälkeen viipaloi kurkut pieniksi paloiksi. Paista valkosipulia ja kurkkuviipaleita hetki voissa pannulla. Lisää suppilot ja paista taas hetki. Kaada täyte lautaselle ja pyöräytä leivätkin pannun kautta, jotta nekin imevät vähän makurasvaa. Sivele pintaan kevyesti pestoa ja lisää sieni-kurkkuhäsä. Veikkaisin tosiaan, että pikku knölli smetanaa ei olisi tässä laisin pahaa.

Heitetään biittii ja messutaan

En ole kovinkaan uskonnollinen, vaikka tuollaiset asiat kiinnostavatkin. Lähinnä kuitenkin tutkijan näkökulmasta. Eilen jyräytin ja paukahdin messuamaan paikkaan, joka oli selvästi profaanin vastakohta. En tiedä monelleko tällainen messuaminen on tuttua, mutta virallisesti se muodostuu muutamasta selkeästi toisistaan erotetusta osasta.

Ensimmäinen osa on Introitus. Sen aikana toimija astuu sisään messutilaan ja lähestyy kaikkein pyhintä eli juustotarjottimia. Introitukseen voi sisältyä katkelma vaikka psalmeista tai jostain Vanhan Testamentin apokryfikirjasta. Tällä kertaa otteeksi luettiin pätkä Salomonin viisauksia ja hienosti kaveri juustoa ylistikin. Kyllä kuningas tietää.

Sillä se on ihanampi kuin aurinko, ylempi kuin yksikään tähtisikermä. Jos sitä valoon verrataan, havaitaan se jalommaksi.

Sen jälkeen luettiin vielä pätkä Kansallisesta ostetusta viisauden kirjasta "Tapakset":

Pyörittele juustopaloja jauhoissa kauttaaltaan ja kasta ne sitten munaan. Erittäin hieno elämänohje sekin, olen pyrkinyt noudattamaan sitä napisematta.

Messuamisen toinen osa on Sanan liturgia, jou biittii, jossa heitetään läppää eli epistolaa ja riimitellään antifioneja. Halleluja-jaksossa kiitetään Jahia eli kaikentietävää juustogurua. Jah on lyhenne sanasta JHWH (jahve), Juustomestarien Hallitseva Wanha Heramies. Hänellä kaikki kunnia kuuluu. Evankeliumi painottui kertomaan ilosanomaa Juustoportista ja tämän hienon firman valmistamasta vuohen gruyérestä, joka on tehty kaikkien ihmisten iloksi.

Kaiken paasaamisen jälkeen päästään kaikkein tärkeimpään osaan eli Eukaristiaan. Tässä vaiheessa materia ottaa voiton sanoista ja ruumiillinen puoli manifestoituu erilaisina mielettöminä maistiaispaloina. Eukaristian aloittaa offertorium, jonka aikana messuavilta vierailta kerätään kolehti. Ei kaikkia maistiaisia sentään pyhällä hengellä kustanneta. Jotkut onnekkaat ovat saattaneet saada Jahin alaisilta ilmaislippuja, onni heille suotakoon. Mielettömän ensimmäisen maistiaispalan jälkeen kajautetaan ilmoille joiku, jossa hurmiomessuajat ylistävät Juustoportin pääjahia:

Pyhä, pyhä, pyhä On herra Juustoportti Täynnä maha ja aistit sinun kunniaasi Juustoportin Jahi korkeuksissa.

Tämän jälkeen tulee canon, joka ei suinkaan ole kopiokone, vaan täydellisen juuston pyhitysrukous. Jos pyhittäminen onnistuu ja juusto maistuu edelleen hyvältä, otetaan vielä ässänä hihasta Agnus dei eli jumalan karitsa. Tämän kertainen seisova messupöytä ei ollut karitsaa nähnytkään, sen verran kuraa oli ruoat kuulemma olleet. No eipä siinä karitsaa kyllä pitänyt ollakaan.


Mitä tästä opimme?

Turun ruokamessujen teemaksi oli valittu juustot, mistä allekirjoittanut ei ollut lainkaan pahoillaan. Juustopaloja tunki sisään lähes jokaisesta kuviteltavissa olevasta ruumiin aukosta, mikä tietty oli osittain hämmentävää. Opin myös sen, että kyseisille messuille kannattaa mennä ajoissa. Jonottaminen on tylsää, turhauttavaa, kuivaa, pitkästyttävää, yksitoikkoista, ankeaa ja ennen kaikkea epäedullista. Paitsi jos jonottaminen on hauskaa. Siksi en jonottanutkaan, vaan olin jo aamupalaa syömättömänä hyvissä ajoin ennen kymmentä messuportin takana. Kirjamessutkin bongasin pikaisesti, mutta eipä sieltä oikeastaan mitään ihmeellisyyksiä tarttunut.

Mitä muuta opimme?

Sen kaikkein tärkeimmän eli Juustoportin vuohen gruyére on tajuton tuote. On silkkaa mohomaisuutta, mikäli siihen ei tutustu paremmin. En ole pitkään aikaan innostunut mistään juustosta näin paljoa ja se on kuulkaas ihan tosi juttu.

Nyt olen kuitenkin saanut hetkeksi juustoista tarpeekseni kuten ehkä tekin.

Kiisseli a la Abbas

Voisin väittää, etten ole mikään suuren suuri valmiskiisselifanaatikko. Jos kiisseliä kuitenkin ostan, käännyn lähes poikkeuksetta Ekströmsin puoleen (Oho, kuulostipas makseltulta mainokselta :D). Siitä tulee jotenkin niin mukavan kotoisia mielikuvia. Kiisselistä tulee automaattisesti mummo mieleen ja nimi vääntää mummolan jollekin aurinkoiselle pikkupaikkakunnalle, jossa aurinko paistaa ja ikkunalaudoilla näkyy pelargonioita. Ihan kuin siinä Kari Kuuvan tangossa, jossa vanha pelargonia oli mummon akkunalla, jonka alla katulaulaja turhaan punoi lemmenpaulojaan. Onneksi en muista sanoja enempää, hukkuikohan vaari siinä joskus?

Ekströmsin kiisseleitä myy oikeasti Felix Abba. Ihan ymmärrettävää, ettei tuotteen nimi ole Felix Abbas mansikkakiisseli. Se niistä mummolanostalgisoinneista ja tervetuloa silli + israelkytkökset. Mutta lämpimien mielikuvien lisäksi myös maku on kohdallaan. Vai vaikuttaakohan siihen jotenkin assosiointini?!


Kiertynyt mono II

suklaakeksejä (tai jotain muita)
vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
Ekströmsin mansikkakiisseliä

Murskaa keksit vaikkapa huhmaressa mutta älä ihan muruiksi, Vaahdota vaniljakastike. Kokoa lasiin: alimpaan kerrokseen keksiä, päälle kastiketta, sitten kiisseliä ja sama uudestaan. Tämä on kiva ja helppo jälkkäri, sillä sen voi valmistaa pienellä vaivalla vaikka vieraita varten hyvissä ajoin odottamaan jääkaappiin.