Heitetään biittii ja messutaan

En ole kovinkaan uskonnollinen, vaikka tuollaiset asiat kiinnostavatkin. Lähinnä kuitenkin tutkijan näkökulmasta. Eilen jyräytin ja paukahdin messuamaan paikkaan, joka oli selvästi profaanin vastakohta. En tiedä monelleko tällainen messuaminen on tuttua, mutta virallisesti se muodostuu muutamasta selkeästi toisistaan erotetusta osasta.

Ensimmäinen osa on Introitus. Sen aikana toimija astuu sisään messutilaan ja lähestyy kaikkein pyhintä eli juustotarjottimia. Introitukseen voi sisältyä katkelma vaikka psalmeista tai jostain Vanhan Testamentin apokryfikirjasta. Tällä kertaa otteeksi luettiin pätkä Salomonin viisauksia ja hienosti kaveri juustoa ylistikin. Kyllä kuningas tietää.

Sillä se on ihanampi kuin aurinko, ylempi kuin yksikään tähtisikermä. Jos sitä valoon verrataan, havaitaan se jalommaksi.

Sen jälkeen luettiin vielä pätkä Kansallisesta ostetusta viisauden kirjasta "Tapakset":

Pyörittele juustopaloja jauhoissa kauttaaltaan ja kasta ne sitten munaan. Erittäin hieno elämänohje sekin, olen pyrkinyt noudattamaan sitä napisematta.

Messuamisen toinen osa on Sanan liturgia, jou biittii, jossa heitetään läppää eli epistolaa ja riimitellään antifioneja. Halleluja-jaksossa kiitetään Jahia eli kaikentietävää juustogurua. Jah on lyhenne sanasta JHWH (jahve), Juustomestarien Hallitseva Wanha Heramies. Hänellä kaikki kunnia kuuluu. Evankeliumi painottui kertomaan ilosanomaa Juustoportista ja tämän hienon firman valmistamasta vuohen gruyérestä, joka on tehty kaikkien ihmisten iloksi.

Kaiken paasaamisen jälkeen päästään kaikkein tärkeimpään osaan eli Eukaristiaan. Tässä vaiheessa materia ottaa voiton sanoista ja ruumiillinen puoli manifestoituu erilaisina mielettöminä maistiaispaloina. Eukaristian aloittaa offertorium, jonka aikana messuavilta vierailta kerätään kolehti. Ei kaikkia maistiaisia sentään pyhällä hengellä kustanneta. Jotkut onnekkaat ovat saattaneet saada Jahin alaisilta ilmaislippuja, onni heille suotakoon. Mielettömän ensimmäisen maistiaispalan jälkeen kajautetaan ilmoille joiku, jossa hurmiomessuajat ylistävät Juustoportin pääjahia:

Pyhä, pyhä, pyhä On herra Juustoportti Täynnä maha ja aistit sinun kunniaasi Juustoportin Jahi korkeuksissa.

Tämän jälkeen tulee canon, joka ei suinkaan ole kopiokone, vaan täydellisen juuston pyhitysrukous. Jos pyhittäminen onnistuu ja juusto maistuu edelleen hyvältä, otetaan vielä ässänä hihasta Agnus dei eli jumalan karitsa. Tämän kertainen seisova messupöytä ei ollut karitsaa nähnytkään, sen verran kuraa oli ruoat kuulemma olleet. No eipä siinä karitsaa kyllä pitänyt ollakaan.


Mitä tästä opimme?

Turun ruokamessujen teemaksi oli valittu juustot, mistä allekirjoittanut ei ollut lainkaan pahoillaan. Juustopaloja tunki sisään lähes jokaisesta kuviteltavissa olevasta ruumiin aukosta, mikä tietty oli osittain hämmentävää. Opin myös sen, että kyseisille messuille kannattaa mennä ajoissa. Jonottaminen on tylsää, turhauttavaa, kuivaa, pitkästyttävää, yksitoikkoista, ankeaa ja ennen kaikkea epäedullista. Paitsi jos jonottaminen on hauskaa. Siksi en jonottanutkaan, vaan olin jo aamupalaa syömättömänä hyvissä ajoin ennen kymmentä messuportin takana. Kirjamessutkin bongasin pikaisesti, mutta eipä sieltä oikeastaan mitään ihmeellisyyksiä tarttunut.

Mitä muuta opimme?

Sen kaikkein tärkeimmän eli Juustoportin vuohen gruyére on tajuton tuote. On silkkaa mohomaisuutta, mikäli siihen ei tutustu paremmin. En ole pitkään aikaan innostunut mistään juustosta näin paljoa ja se on kuulkaas ihan tosi juttu.

Nyt olen kuitenkin saanut hetkeksi juustoista tarpeekseni kuten ehkä tekin.