22.8.2018

Suomen luonnon päivänä 25.8. pääsee tutustumaan luomutiloihin

Yli 40 luomutilaa toivottaa kävijät tervetulleiksi luomuruoan alkulähteille ja tutustumaan toimintaansa Suomen luonnon päivänä 25.8.2018. Koko perheen tapahtuma tekee suomalaista luomutuotantoa tutuksi kuluttajille ja tuottajille.

Esillä suomalaisen luomutuotannon kirjo

Luonnon päivän luomutilatapahtuma nostaa esille suomalaisen luomutuotannon monimuotoisen kirjon. Yleisö pääsee tutustumaan niin luomuviljan, -kasvisten ja -marjojen viljelyyn kuin kasvihuonetuotantoon ja luomukotieläinten kasvatukseen. Teknologiasta kiinnostuneille esitellään pelloilla käytettäviä koneita ja laitteita.

Suomessa on nyt 5 000 luomutilaa

Luomutuotanto on Suomessa reippaassa kasvussa. Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran ennakkotietojen mukaan tänä kesänä luomuun lähti siirtymään lähes 500 uutta maatilaa, mikä on ennätysmäärä. Suomessa on nyt yhteensä 5 000 luomutilaa, ja luomumenetelmillä viljellään lähes 13 prosenttia maan koko peltoalasta. Eniten luomualaa on Pohjois-Pohjanmaalla, Varsinais-Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla.
Luomutuotanto eroaa tavanomaisesta maataloudesta siten, että luomussa ei käytetä keinotekoisia torjunta-aineita tai lannoitteita. Luomueläimillä on tavanomaisia eläimiä väljemmät tilat ja ne syövät luomutuotettua rehua. Kaikki luomueläimet, naudat, siat, lampaat ja kanat, pääsevät kesäisin ulos.

Luomutiloja on tänä vuonna mukana Luonnon päivän tapahtumassa ennätysmäärä, yhteensä 42. Eniten yleisölle avoinna olevia tiloja on Uudellamaalla. Niin ikään Varsinais-Suomessa tapahtumaan osallistuu useita luomutiloja. Taas vedetään hieman kotiin päin ja poimitaan pari tilaa Turun seudulta:
Kallelan luomutila 
Niemenkulmantie 86, 21250 Masku
Tila tuottaa luomuviljaa ja hoitaa perinnemaisemia.
Uusitalon tila 
Suopohjantie 44, 20660 Littoinen (Lieto) HUOM! Avoimet ovat klo 9-17.
Tila kasvattaa luomulypsykarjaa.
Tiedot kaikista avoimista luomutiloista ja päivän aikataulusta ovat täällä.
Luomutilojen avoimet ovat -tapahtumaa koordinoivat yhteistyössä maa- ja metsätalousministeriö, Pro Luomu, Luomuliitto, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK, Svenska lantbruksproducenternas centralförbund SLC sekä Biodynaaminen yhdistys.

Lisätietoja:
maatalousylitarkastaja Leena Seppä, maa- ja metsätalousministeriö, p. 0295 16 2373, leena.seppa(at)mmm.fi
tiedottaja Mia Wikström, SLC, p. 050 355 3213, mia.wikstrom(at)slc.fi (ruotsiksi)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti