5.4.2016

Salosen Pimeäpullo

Mistä tietää varmuudella, että jokin salaatinkastike on taatusti makoisaa? Siitä että eräs nimeltä mainitsematon raumalainen suuhygienistiystäväni suostuu käyttämään ainoastaan kyseistä tuotemerkkiä. Hän saattaa olla ruokien kanssa hieman tavallista nirsompi, joten häneen on pakko luottaa.

Salosen Pimeäpullo on Suomen ainoa laillinen pimeä pullo. Osuva nimi syntyi, kun yhtiön toimitilat sijaitsivat alkon naapurissa. Pimeäpullot valmistetaan Tampereella ja tavaramerkki kuuluu Kastikemestarit Oy:lle.  


Salaatinkastikkeita on muutamaa erilaista. Suuhygienistin lemppari on Mestarinkastike, jossa on pehmeä currypohja. Valmistin juuri ruokaisan pastasalaatin, johon Mestarinkastike meni oikein mukavasti. Hyvä salaatti vaikka vappupiknikille. Ruokaisaan salaattiin sekoitin penne-pastaa, omenakuutioita, kurkkua, tomaattia, höyrytettyä lehtikaalia, juustokuutioita, kermaviiliä, mangososetta ja Mestarinkastiketta. Herkullista. 

Pimeistä sooseista oma suosikkini on Coleslawkastike, joka on ihan omiaan esimerkiksi hampurilaisen väliin tai vaikkapa vihreälle salaatille. Kesän tullen kevyeksi ateriaksi riittää pelkkä vihreä salaatti kastikkeineen ja muutama peruna. Jos kylkeen jaksaa leikata vielä muutaman viipaleen matjessilliä ja sen kanssa tilliä, punasipulia, ranskankermaa ja puolukoita, niin ateria on valmis. . 


Mestarin ja Coleslawn lisäksi salaattikastikeperheeseen kuuluvat vielä perinteiset valkosipulikastike ja sinappikastike, jotka ovat molemmat hyvinkin tasapainoisia, eivätkä maut puske liikaa läpi. Läpipuskeminen on vähintäänkin ärsyttävä piirre erityisesti valkosipulisooseissa.

Pimeäpullo-perheeseen kuuluu myös sinapit, joista makuina Mieto, Väkevä ja Extra väkevä. Jos mennään hieman vielä väkevämpään, niin firma valmistaa myös perkeleen hyvää Paholaisen kastiketta eli siis chilihilloketta. Mainiota vaikka sekoitettuna lihapullataikinaan, mutta varovaisella kädellä. Toimii myös kermaviiliin sekoitettuna vaikka dippikastikkeena tai nachojen kanssa ihan sellaisenaan.  


Kirjoitus on tehty yhteistyössä Kastikemestarit Oy:n kanssa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti