Puukenkämies tarinoi

Taannoinen keskustelu ruokatunnilla työkaverin kanssa, kuuluu siis ruokablogiin. Jotenkin juttu lähti liikkeelle sienestä nimeltä madonlakki:


Possu: Jostain kumman syystä madonlakkeja on turha edes ettiä sienikirjoista.
Puukenkämies: Miks?
Possu: No kaikki hörhöt menis keräileen niitä mettiköistä ja olis ihan pihalla. Niissähän on erinäisiä velmuja vaikuttavia aineita.
Puukenkämies: Kai alan miehet tietää ilman kirjojakin niistä!
Possu: No tietää kyllä.
Puukenkämies: Mut mä olin kerran mettässä poikani kans ja huomasin, kun se söi jotain sieniä.
Possu: Siis ihan tosta vaan?
Puukenkämies: Niin niin. Sit meni varmaan joku vartti niin se alko vähän hoiperrella. Yhtäkkiä se alko kävellä takaperin ja kaatui kyljelleen.
Possu: Häh? Takaperin? Siis oikeesti?
Puukenkämies: Juu juu. Tuli pieni paniikki ja soitin lääkäriin, mut sit se jo nousikin. No siellä sanottiin, ettei mitään hätää, kyllä se siitä pian tokenee.
Possu: Just joo. Aika hieno asenne. No mitäs teit, mä olisin varmaan vienyt suoraan TYKS:n ensiapuun. Siellä ainakin pääsee suoraan jonojen ohi, jos on tosi kyseessä.
Puukenkämies: Tyksiin?? No en mä ny sinne. Sitä paitsi sanottiin, että ei oo hätää.
Possu: Mut silti. Jos olis ollu mun, ni olisin ollu lääkärissä aika nopeesti.
Puukenkämies: No en mä ny tiä. No mut sit tultiin kotipihaan ja kaveri alko vähän kuolata ja meni kauhoon vettä jostain lätäköstä. Sillä oli hirvee jano.
Possu: Mitä helvettiä? Siis meni juomaan lätäköstä? No ei toi kai ihan normaalia oo. Et sääkään sit kovin hirveesti viittiny poikaas vahtia, vaikka kaveri oli just syöny jotain epämääräisiä sieniä kävelly mettässä takaperin ja kaatunu kyljelleen valittaan? *tuohtumusta*
Puukenkämies: Nii mut kun ne sano, ettei oo hätää. En viittiny ottaa sit turhaa paniikkia. Ja onhan toi nyt ennenkin juonu jostain kuraojasta.
Possu: Joo joo. Nii varmaan.
Puukenkämies: Heh, no kaikki meni kuitenkin ihan hyvin. Pari tuntia meni eteenpäin ja tyyppi oli jo ulkona leikkimässä. Juoksenteli ihan innokkaasti ja hetken päästä tuli tyytyväisen näköisenä vastaan kuollut rotta suussaan.
Possu: Siis mitä v***ua? AaaaaaHaaaa. Sun poikas onkin koira vai?
Puukenkämies: No mitä sä oot oikein kuvitellu *tajutonta naurua*
Possu: *mieletöntä naurua*
Puukenkämies: *vääntelemistä kippurassa lattialla*
Possu: *veden valumista silmistä*
Puukenkämies: Ainahan mä puhun koirastani nimellä poika. Luulit sitten, että puhuin pojastani?! Eihän mulla ees oo poikaa.
Possu: No just joo, teikä puhuu pojastaan, niin kai nyt hel****ssä luulen, että puhut lapsestas? Ihmettelinkin kyllä vähän, kun en oo tiennyt sun pojastas.
Puukenkämies: No joo, arvaa ihmettelinkö mä, kun aloit meuhkata siitä TYKSistä?!
*mieletöntä naurua*
_____________

Sen verran testasin tätä tarinaa, että kerroin parille kaverilleni ihan samalla tavalla. Ei kumpikaan niistäkään tajunnut, että kyseessä oli koira. Tätä on sit naurettu ihan kohtalaisesti.